lauantai 27. kesäkuuta 2009

Vasemmistoliitto

Vasemmistoliitto valitsi puheenjohtajakseen Paavo Arhinmäen. Itse SKP:läinen olen mutta toivon tietenkin että Arhinmäen luotsaamana Vasemmistoliitto ja samalla muukin vasemmisto rupeaisi nostamaan kannatustaan. Mielestäni Arhinmäellä on myös hyviä mielipiteitä eduskunnassa. Tässä vaiheessa en rupea tilannetta enempää pohtimaan.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Suomalaiset- Liian isänmaallisia?

Varoitus!!! Teksti saattaa loukata yli-isänmaallisia ihmisiä!!


Tätä asiaa olen jo pitkään pohtinut ja ajattelin kirjoittaa. Heti aluksi huomautan että olen itsekkin tiettyyn rajaan asti isänmaallinen.Tottakai Suomen pitää viedä jääkiekon maailman mestaruus yms. Mutta nykyään tämä tuntuu menevän Suomessa yli. Nykyäänkin ryssä on ryssä ja hurrit hurreja. Ja suomalaiset on se maailman paras kansa.

Tämän huomaa etenkin juhlapäivinä Suomessa. Ainakin kerran parissa kuukaudessa on jollain tavalla veteraaneihin ja sotaan liittyviä muisto päivinä. En sano etteivätkö ne tärkeitä ole. Tottakai veteraanit sotivat Suomen puolesta. Taas oliko siitä mitään hyötyä on toinen kysymys. Mutta sitten joka ikinen itsenäisyyspäivä joka on päivä jolloin Suomi itsenäistyi muistellaan vain veteraaneja ja heidän uhrautumistaan Suomen puolesta. Tälle on kalenterissa ihan omat päivänsä. Itsenäisyyspäivänä pitäisi ennemminkin muistella Suomen itsenäisyyttä ajaneita ihmisiä kuten Snellman ja Stålberg. Mutta muistetaanko heitä? Mielestäni ei ainakaan riittävästi. Viime itsenäisyyspäivän alla eräs kavereistani antoi veteraani keräykseen rahaa. Kysyin sitten että eikö nuo rahat voisi pistää SPR:n keräyksiin eli ihmisille jotka oikeasti tarvitsevat apua. Ehdotin myös että veteraaneja pitää kunnioittaa eikä kumartaa niinkuin nykysuomessa tehdään. Sain vastaukseksi vihaisia kommentteja. Minun mielestäni vain homma on mennyt pahasti yli. Venäjää pelätään edelleen ja sen takia puolustusta lisätään. Eikö tästä ryssäpelosta olisi aika päästä yli.

Eli pointtini on se ettei tarvitsisi elää menneissä ja nostaa aina Suomea ykköseksi maailmassa. Maailmassa on kuitenkin monta eri maatakin. Ei tietenkään saa joka asiassa antaa periksi. Mutta esimerkiksi Venäjään voisi alkaa ihan oikeasti rakentaa hyviä suhteita. Ja mitä sotaan ja sen muisteluun tulee niin olen sitä mieltä että pitäisi vihdoin yrittää irrottautua niistä traumoista ja jatkaa eteenpäin ja katsoa tulevaisuuteen. Vaikka se Suomessa tuntuukin vaikeaa olevan.

Että tämmoinen tilitys tällä kertaa. Kommentteja otan mielelläni vastaan koska tiedän että tämä on melko uudismielinen ajatus täällä Suomen maassa.

maanantai 15. kesäkuuta 2009

Eu-vaalit: jälkipunti

Tiedän olevani melko pahasti myöhässä tässä asiassa. Eu vaaleista on kuitenkin jo yli viikko. Syy on siinä että olin viime viikon partio leirillä enkä sen takia koneella ehtinyt käydä. Mutta asiaan. Todetaampa alkuun sama mitä on todettu lähes joka tuutissa vasemmiston keskuudessa eli paha vasemmiston kriisi on alkanut. SKP kannatus tippui hieman ja Vasemmistoliitto menetti ainoan paikkansa. Tämän johdosta puolueen johtaja Martti Korhonen eroaa puheenjohtajan virasta. Myös SDP menetti yhden paikan ja Kokoomus ja Keskusta menettivät kannatustaan. Kokoomus voitti taas vaalit. Timo Soini oli ylivoimainen ääniharava ja toi sen avulla myös Kristillisille yhden äänen. RKP säilytti lopulta paikkansa ja Vihreät nousivat 2 meppipaikkaan.

Vaaleissa kävi oikeastaan niinkuin pelkäsinkin. Kansa ei lähtenyt äänestämään. Koko maan äänestys prosentti oli 40,3. Ihan hävettää olla suomalainen. Tämän päivän Helsingin Sanomien mukaan puolet suomalaisista ovat tyytymättömiä vaalitulokseen. Mielestäni on kyllä turha valittaa jos ei äänestänyt. Omassa kunnassani Mäntsälässä oli Uudemmaan alhaisin äänestys prosentti. Kunta on kuitenkin melko keskusta johtoinen eli se ei luultavasti liiemmin vaikuttanut. On myös totta mitä Arto Viitaniemi esitti viime perjantain Tiedonantaja lehdessä eli vasemmisto puolueet eivät saaneet riittävää näkyvyttä mediassa. En muista kun yhden väittelyn jossa oli SKP:n edustaja väittelemässä. Muuten niinkuin yleensäkkin tv:ssä näkyi vain eduskuntapuolueiden edustajia. Mitä ihmeen demokratiaa tämä oikein on? Demokraattisessa valtiossa on tuotava kaikki vaihtoehdot esille. Ei niitä jotka ovat eduskunnassa. Tämän takia suurin osa protesti äänistä valui Perussuomalaisille. He eivät kuitenkaan vasemmistolaisia ole.

Seuraaviin vaaleihin mennessä on Vasemmistoliiton etenkin profiloiduttava kunnolla. Ei enää ajelehtia. Muuten kannatus vain alenee alenemistaan. SKP:n on myös vihdoinkin saatava tv aikaa myös suurissa vaaliväittelyissä. Niitä kansa kuitenkin katsoo ja valitsee puolueensa sen perusteella. Vasemmiston on noustava kriisistä ja voitettava kansa puolelleen. Muuten Suomi menee aina vain alaspäin.

torstai 4. kesäkuuta 2009

Eu-vaalit

Lähellä oleva asia vaikka sitä ei liiemmin keskustelusta huomaa. Melko hiljaista ollut julkisuudessa. Se on kyllä väärin sillä Eu vaalit ovat suurempi osa päätöksen tekoa kuin moni äänestäjä uskoo. Monet lait tulevat nykyään Eu:n asetuksilla ja direktiiveillä. Eli vaalit vaikuttavat ihan Suomen lain säädäntöön. Siksi ihmetyttää miksi ihmiset eivät äänestä vaaleissa. Veikkauksissa on 41 prosentin äänestys aktiivisuus. Ihan hävettää suomalaisten itsensä puolesta.

Itse olen jo ehdokkaani valinnut ja äänestämässä käyn äänestämässä sunnuntaia ensimmäisissä vaaleissa elämässäni. Ehdokasta en paljasta mutta henkilö kuuluu ihan oman puolueen piiriin eli SKP:hen. SKP:n vaali ohjelmahan on "Ei Eu:lle- kyllä toisenlaiselle Euroopalle". Puolue siis kritisoi Eu:n vapaita markkinoita ja rahan liian suurta valtaa. Muutkin puolueet ovat ilahduttavasti ottaneet ihmisen lähtökohdaksi näin talouskriisin keskellä. Vasemmistoliitto ja SDP ovat vasemmistolinjalla. SDP etenkin sanoo edustavansa työläisten etuja. Saa taas nähdä kuinka nopeasti tämä unohtuu. Kokoomuksen vaali slogani on "Into, tieto ja taito tekevät pienestä suuren". Kuulostaisi siltä että Kokoomus on palaamassa juurilleen eikä enää kalastele ääniä "työvänpuolueena". Nyt nähdään ovatko suomalaiset markkinoiden perässä juokseva kansa vai toisiaan ajatteleva solidaarinen kansa. Itse toki toivon että jälkimmäinen olisi oikea tulos.

Mutta valitettavasti ihmisiä eivät vain Eu vaalit kiinnosta. Joko ollaan Eu:n puolesta tai sitten ollaan vastaan ja protestoidaan äänestämällä. Tämä on täysin väärä tekniikka. Eu porskuttaa niin kauan kuin joku sille sanoo vastaan. Näin tekivät Irlantilaiset ja äänestivät perustuslakia vastaan. Nyt se ajetaan kuitenkin läpi. Demokratiaa parhaimmillaan. Suomalaisissa vaaleissa on yleensä sääntö että mitä matalampi äänikynnys sitä paremmat mahdollisuudet oikeisto puolueilla. Joten lopuksi kehotan kaikkia myös Eu vastaisia menemään äänestämään ja protestoimaan Eu:ta sillä tavalla. Kotona istuminen ei Eu:ta muuta.