keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Mistä näitä mietintöjä oikein tulee?

Sitä tuli odotettua siitä asti, kun asevelvollisuus työhryhmä esitti mietintönsä. Nimittäin siviilipalvelus työryhmän samanlaista mietintöä. Esitettäisiinkö vihdoinkin siviilipalveluksen lyhentämistä tai poistamista kokonaan yms. Ja mikä olikaan sitten lopputulos? Se oli täysi aivopieru.

Työryhmän logiikan mukaan sivareita ei nähtävästi rankaista vielä riittävästi nykyisellä pidemmällä palveluksella armeijaan verrattuna. Ei, työryhmä keksi esittää, että sivarit tekevät nykyään liian lepsusti töitä. Työryhmän mietinnön mukaan olisi tärkeää, että valtio osoittaisi siviilipalvelusvelvolliselle palveluspaikan. Suomeksi sanottuna siis määräisi. Työtehtävät olisivat erilaisia palo- pelastus ja vartiointitehtäviä. Tämä olisi valtion kannalta hyödyllisempää.

Siis kuinka tällaista edes voi pitkän mietinnön jälkeen esittää? Ylipäätään kun siviilipalvelusvelvolliset jo nykyään ohjautuvat melko pitkälti tämänkaltaisiin paikkoihin esimerkiksi sairaaloihin tai poliisilaitoksille. Itsekkin sairaalan keittiössä työskentelevänä pidän omaa työtehtävääni valtion kannalta hyödyllisenä.

Ongelma on myös siinä, ettei esimerkiksi sairaalatyöt sovi kaikille ihmisille. Kun sivarit saavat valita omat palveluspaikkansa, on se luultavasti kannustavampaa kuin valtion määräämä paikka joka ei itselle sovellu. Jo nykyään palveluspaikaksi määritellään yleishyödyllinen järjestö tai laitos.

Outoa on myös ylipäätään puhua siitä, että siviilipalvelusvelvollisuuden on oltava valtion kannalta hyödyllistä. Samaan aikaan valtio tuhlaa miljardin vuodessa siihen, että 20-30 vuotiaat miehet pääsevät leikkimään sotaa. En tietenkään sano, etteikö armeijassa oppisi joitain tärkeitäkin taitoa. Mutta miten ihmeessä asevelvollinen on yhteiskunnan kannalta yhtään sen hyödyllisempi kuin esimerkiksi rauhanjärjestön webmasterina toimivat siviilipalvelusvelvollinen?

Työhryhmän esityksestä olisin itse odottanut enemmän kannanottoa siihen, onko siviilipalveluksen pidempi kesto epäoikeudenmukaista tai siihen, onko kyseinen järjestelmä edes tarpeellinen? Itse kuitenkin olen sitä mieltä, että ylipäätään koko asevelvollisuus järjestelmän pakollisuuden voisi poistaa ja tehdä siitä vapaaehtoinen. Tämä toisi valtiolle säästöjä ja poistaisi epäoikeudenmukaisuuden siviilipalveluksen ja asepalveluksen väliltä.

1 kommentti:

  1. No on kyllä mietintö aivan syvältä taas. Ja lisää näitä mietintöjä on luvassa, mikäli patavanhoilliset persusuomalaiset pääsevät päätöspöytien ääreen...

    VastaaPoista