torstai 10. tammikuuta 2019

Vastarinnan aika on nyt!


Vaalikevät on oven takana.  Edessä ovat niin huhtikuun eduskuntavaalit kuin toukokuussa koittavat eurovaalit. Kiirettä siis poliittisella kentällä riittää.

Hallituksen toimet viime vuosien aikana alkavat näkyä. Pienituloisuus on tilastojen mukaan lisääntynyt ja tuloerot kasvaneet. Viimeisenä joutsenlaulunaan joulun alla hallitus sai läpi mittavat leikkaukset kelan maksamiin etuuksiin kuten eläkkeisiin ja opintotukeen. Vasta muutamaa viikkoa aiemmin pääministeri Sipilä oli haastattelussa pohtinut hallituksen leikanneen ehkä liikakin. Nähtävästi liikaa ei ollutkaan leikattu vaan pienituloisilta piti nitistää vielä hieman lisää.

Suomessa rasismi on normalisoitunut viime vuosina. Niin julkisessa keskustelussa, kuin sosiaalisessa mediassa, muukalaisvihamielisyys ja rasismi ovat muuttuneet arkipäiväisemmiksi. Tämä on valitettavasti osa laajempaa Eurooppalaista trendiä viime aikoina. Itä-Euroopassa äärioikeisto on ottanut jalansijaa politiikassa, ja myös Saksassa ja Ranskassa muukalaisvihamieliset puolueet ovat saaneet vaalivoittoja. Meillä Suomessakaan ongelma ei ole laantunut. Pikemminkin päinvastoin, kun Perussuomalaiset ovat nykyisen johtonsa esimerkillä siirtyneet yhä enemmän äärioikeistolaisten aatetovereidensa tielle.

Ilmastonmuutos on tulevaisuudessa suuri uhka koko ihmiskunnan kannalta. Viime vuosina tähän on onneksi ympäri maailmaa alettu herätä. Teot joilla ilmastonmuutosta saataisiin ehkäistyjä ovat kuitenkin vielä täysin riittämättömiä. Meidän jokaisen täytyisi kantaa kortemme kekoon ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi. Samalla valtioiden tulisi panostaa toimiin paljon nykyistä enemmän, ja kansainvälisesti myös suurimmat saastuttajat Kiina ja USA pitäisi saada mukaan toimiin.

Tulevan kevään kysymykset eivät tule olemaan helppoja tai yksinkertaisia. Mutta kysymykset ja toimenpiteet ovat välttämättömiä.  On valittava, haluammeko hyvinvointia kaikille vai jatkaa leikkauksia ja luoda Suomeen hyvinvoivan, rikkaan eliitin. On valittava, haluammeko erotella ihmisiä syntyperän tai ulkonäön perusteella, vai puutummeko oikeasti ongelmiin, jotka aiheuttavat maahanmuuttoa, eli turvattomuuteen ja köyhyyteen. On valittava, haluammeko jatkaa nykyistä kulutushysteriaa, vai ottaa ilmastonmuutoksen uhan vakavasti, ja toimia sen vastustamiseksi niin yksilöiden kuin valtioiden tasolla.

Maailmalla ja ihmiskunnalla ei ole varaa odottaa. Heikko-osaisilla ei ole varaa odottaa. On aika toimia. Vastarinnan aika nykymenolle on nyt!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti