perjantai 22. toukokuuta 2009

Pasifismi

Ajattelin kirjoittaa toisesta kannattamastani aatteesta. Kommunismista kirjoitin jo viime vuonna joulun aikaan. "Pasifismi merkitsee sodanvastaisuutta ja pyrkimystä saavuttaa tavoitteet täysin väkivallattomin keinoin ja samalla ennaltaehkäistä konflikteja. Absoluuttinen pasifismi hylkää kaiken väkivallankäytön yhteiskunnassa pyrkien saavuttamaan tavoitteensa täysin väkivallattomin keinoin. Osa pasifisteista saattaa hyväksyä jonkinlaiset valtion sisäiset pakkokeinot tai väkivallan itsepuolustuksena."

Itse olen enemmän kallistunut absoluuttiseen pasifismiin. Lyhykäisyydessään omat ajatukseni ovat että mitä ihmeen järkeä on sodassa? Tämän kysymyksen esitin itselleni jo viime vuonna enkä ole vielä vastausta löytänyt. Väkivalta ei kertakaikkisesti ole mielestäni minkäänlainen ratkaisuu mihinkään ongelmaan. Sota ei sotimalla lopu. Ihanteellinen maailma on ilman sotaa. Hieman hippi meininki mutta niin pitääkin. Itse en tietenkään pilveä polttele. Yksi hyvä esimerkki esikuvastani on Arndt Pekurinen. Sodan aikana hän istui vankilassa ja lopulta hänet teloitettiin hänen "kieltäydyttyään osallistumisesta maanpuolustustoimintaan." Wikipediasta löytyy lisää tästä asiasta sitä haluaville. Mutta oikeastaan Pekurinen tapettiin siksi ettei hän halunnut tappaa muita ihmisiä. Tästähän tulee yksi lausahdus mieleen "ryssä ei ole ihminen". Tämä luultavasti johtuu siitä että näin on nykynuorillekkin opetettu. Oikeastaan armeijassa opetetaan että vihollinen ei ole ihminen. Jos joku yrittää rajan yli saa hänet ampua. Mitä ihmeen järkeä tässä on?! Vihollinen on ihminen siinä missä mekin. Hän vain edustaa eri kulttuuria.Itse oikeastaan olen sitä mieltä ettei sodassa tappaminen eroa millään tavalla kadulla tappamisesta. Sodassa se vain on hyväksyttävää. Sodassa ainoastaan hävinneet saavat tuomion ja heistäkin vain korkea arvoisimmat. Kyllä sen täytyy tuntua jossain ampua ihminen. Sitä ei voi hohittaa vain olan kohautuksella. Ellei ole hieman enemmän vinksahtanut päästään. Tai saanut hyvin armeijan opit päähänsä.

Itse en aijo armeijaan mennä. Näistä syistä mitä armeijasta kerroin. Kuten kerran isällenikin hänen asiasta kysyessä vastasin että "mitä hyödyn siitä että käyn opettelemassa ihmisen tappamista 6 kuukautta". Voin samantien mennä vaihtamaan niitä vaarien p***a vaippoja laitokseen. Ainakin teen jotain hyödyllistä. Tästä syystä en pidä siitä että pasifistit leimataan nynnyiksi jotka eivät uskalla sotia. Oikeasti asia on niin ettei pasifisti halua sotia ja tappaa koska sillä ei ole mitään tarkoitusta.

Se että olen pasifisti ei kuitenkaan tarkoita etten arvostaisi suomalaisia veteraaneja. Oma ukkinikin on. Ja isoäitini isä kuoli sota vammoihinsa. Se ei kuitenkaan ole mielestäni syy tappaa ihmisiä uudestaan ja uudestaan sodissa. Ihanne tilanne olisi ajaa armeijat alas. Melko radikaali ajatus Suomessa. Täällä talouskriiisinkin keskellä lisätään puolustusmäärä rahoja. Eräs kaverini sisko joka oli armeijasta lomilla ja meidän baarikuskina sanoi itsekkin ettei sotaa nyt ole tulossa. Mutta armeija on paikka jossa on hauskaa. Ja tästä hauskuudesta pitää maksaa monia miljardeja euroja?! Pitäisikö näin talouskriisin keskellä ihan oikeasti istua ajattelemaan muutakin kuin omaa napaansa? Liitän vielä loppuun räp biisin jossa on vetoavat sanat. Yleensä en räppiä kuuntele. Sanat kuitenkin vetoavat. http://www.youtube.com/watch?v=pexco-w3g6Q

The end. Kysyä ja kommentoida saa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti