maanantai 28. maaliskuuta 2011

Ihmisten hyvinvointia ei saa kilpailuttaa!

Ajattelin kirjoittaa usein esille nousevasta vaaliteemasta eli julkisesta terveydenhuollosta ja sen kilpailuttamisesta.

Nykyään kilpailuttaminen näyttää olevan jo lähes maan tapa. Säästö syistä kunnat kilpailuttavat palveluitaan.Välillä jopa seurauksistakin välittämättä. Suurista puolueista etenkin Kokoomus ajaa innokkaasti terveydenhuoltopalveluiden ostamista yksityiseltä puolelta. Monilla työpaikoilla etenkin tämä on jo arkipäivää, vaikka kyse olisi kunnan omasta työntekijästä. Myös suurin osa lääkäreistä hakeutuu yksityiselle puolelle suurempien palkkojen toivossa. Samalla myös heikentäen julkisen puolen tasoa henkilöstö pulan takia.

Valitettavana esimerkkinä on Hyvinkää. Siellä kaupunki on kilpailuttanut terveydenhuollon päivystyspalvelut yksityiselle terveydenhuoltoalan yritykselle.Lääkäreitä on usein paikalla vain yksi ja tämän takia jonot venyvät moneen tuntiin. Pahin kuulemani tapaus on ollut, että potilas on mennyt aamulla päivystykseen ja hoitaja on todennut jonon olevan 20 tunnin pituinen ja pyytänyt potilasta tulemaan huomenna uudestaan. Uudenmaan Kommunistiset nuoret ovat tekemässä asiasta adressikampanjaa saadakseen aikaiseksi kunta-aloitteen jossa vaaditaan jonotusaikojen selvää lyhentämistä ja päivystyspalvelun palauttamista kunnan itsensä järjestettäväksi.

Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin siitä kumpi asetetaann etusijalle: ihmisten hyvinvointi vai maksimaalinen voitto. Yritykset jotka hoitavat valtion ja kuntien kilpailuttamia terveyspalveluja toimivat pohjimmiltaan niinkuin yritykset yleensäkkin eli voiton maksimointi on tärkeintä. Tämän takia myös esimerkkini mukaisessa tilanteessa Hyvinkäällä ei ole nähty tarpeelliseksi pitää päivittäin kahta päivystävää lääkäriä paikalla jonojen lyhentämiseksi koska tällöin voitto ei olisi maksimaalinen. Talous ja osakkeenomistajien voitot ovat siis tärkeämpiä kuin ihmisten hyvinvointi. Vaikka se outoa onkin, niin yksityisille terveydenhoitoyritysten toiminta on sitä kannattavampaa mitä sairaampia ihmiset ovat. Jos ihmiset olisivat terveitä, ei näillä yrityksillä olisi markkinoita. Tämän takia julkiset palvelut ovat parempi vaihtoehto niin tasapuolisuuden kannalta kuin myös sen kannalta, ettei rahan himo aja hyvinvoinnin edelle. Terveys ennenkaikkea!

1 kommentti:

  1. Wanhana kauppatieteen (mm. päätöksenteon teoria) maisterina totean sen, ettei ole realistista olettaa yritysten pyrkivän maksimoimaan voittoaan. Tavoitteena se olisi liian monimutkaista (esim. useimmat yritykset eivät tunne kysyntäkäyriään). Yrityksillä sen sijaan on useinkin tavoite/aspiraatio/referenssitaso, mihin pyritään. Tällainen tavoite on usein operationaalinen - esim. tytäryhtiön on tuotettava 12 % tuottoa sidotulle pääomalleen.

    VastaaPoista