sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Maahanmuuttokriittinen Suomi

Itseäni alkaa jo hirvittää tämä nykyinen maahanmuuttokeskustelun taso ja aivan avoin maahanmuuttokriittisyys joka on milloin nettikirjoittelua ja pahimmillaan myös rasistisia väkivaltarikoksia. Tällä kertaa en käytä aikaa kertomaan mikä näiden maahanmuuttokriitikoiden argumentit ovat pielessä, vaan siitä, miten tämä ilmenee yhteiskunnassa.

Selkeimpänä ilmentymänä tietenkin on Perussuomalaisten suuri vaalivoitto. Pitkälti voitto oli maahanmuuttokriittisyyden ansiota. Eduskunnassa on tällä hetkellä monta avoimesti maahanmuuttovastaista edustajaa. Heistä "kuuluisimpina" Helsingissä toiseksi eniten ääniä saanut Jussi Halla-Aho ja Keski-Suomen kansanedustaja Teuvo Hakkarainen, joka on ollut viime viikkoina mediassa "neekeriukko"-kommettiensa ansiosta.

Jussi Halla-Ahosta on tähän mennessä leivottu jo eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohta. Siis valiokunnan jokaa nimen omaan päättää esimerkiksi maahanmuuttoa koskevista asioista. Melkoisen pelottava yhdistelmä kun tietää Halla-Ahon taustan olevan nimen omaan avoimessa maahanmuuttokriittisyydessä jolla hän keräsi yli 14 000 ääntä Helsingin vaalipiirissä. Sama henkilö joka muutama vuosi sitten oli syytettynä uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan nettikirjoitustensa ansiosta. Kovimmissa spekuloinneissa hänestä on veikattu jopa sisä- tai maahanmuuttoministeriä.

Halla-Ahosta puhuttaessa ei voi tietenkään unohtaa Hommafoorumia suomalaisen maahanmuuttokriittisyyden mekkaa. Välillä tulee liiankin paljon seurailtua kyseistä palstaa ja kauhisteltua keskustelun tasoa. Hyvänä esimerkkinä muutama päivä sitten palstalla ollut keskustelu uutisessa jossa kerrottiin maahanmuuttajataustaisen bussikuskin pahoinpitelystä jossa poliisin mukaan taustalla oli rasistinen motiivi. Hommafoorumin käyttäjien mukaan uutisointi oli törkeää kantasuomalaisten mustamaalaamista, ja kuulemmma aina vain tällaiset uutiset nostetaan esiin.

Yleensä nykyinen keskustelukin maahanmuutosta on mennyt täysin metsään. Tai oikeastaan mitään keskustelua ei ole edes mahdollisuutta pitää yllä. Kaikki maahanmuuttokriittisyyden kritisointi on aina rasistiksi mustamaalaamista ja avoimen keskustelun tukahduttamista. Mitä ihmeen avointa keskustelua se oikein on, jos pakolaisten maahanmuuttoa tukemisesta saa otsaansa heti "kukkahattutäti"-leiman ja ei tee muuta kuin paapoo maahamuuttajia kantasuomalaisten kustannuksella.

Ehdottomasti pelottavin huomio viime aikaisista uutisista on ollut uuden kansallissosialistisen puolueen perustamisesta Suomeen. Tämä on kiellettyä jo Pariisin rauhansopimuksen perusteella jossa Suomesta kiellettiin fasististen järjestöjen perustaminen. Tähän mennessä Patentti- ja rekisterihallitus ei kuitenkaan ole löytäny puolueen ohjelmasta fasistisia viittauksia. Tiedä sitten miten siellä on puolueohjelmaa luettu. Itselläni ensimmäisenä silmille hyppäsi toteamukset arealaisen rodun puhtauden säilyttämisestä ja Suomeen vuoden 1970-vuoden jälkeen muuttanaiden ihmisten välitön häätäminen. Toivottavasti järjestö ei kuitenkaan pääse puoluereksiteriin.

Viime aikaisten uutisten ansiosta on ruvennut jo miettimään, että uskaltaako täällä Suomessaenää edes kohta siviilipalvelusta käyvänä pasifistia ja kommunismia kannattavana SKP:n jäsenenä oleskella. Eli isänmaallisten ihmisten silmissä pahimpana maanpetturina. Toivon kuitenkin, että Suomessa kyseinen aatesuunta ei saa enempää kannatusta. Tai sitten monet saavat jo alkaa varailla lentoja muualle Eurooppaan. Sentään maastamuuttoa ei olla kieltämässä. Sentään erilaisia vastamielenosoituksia ja muuta maahanmuuttokriittisyyden vastustamista on mukavasti nähtävissä. Jatketaan siis maahamuuttokriittisyyden kriittisyyttä eteenpäin!

2 kommenttia:

  1. "Viime aikaisten uutisten ansiosta on ruvennut jo miettimään, että uskaltaako täällä Suomessaenää edes kohta siviilipalvelusta käyvänä pasifistia ja kommunismia kannattavana SKP:n jäsenenä oleskella."

    Tämän sijasta kannattaisi keskittyä pohdiskelemaan, miksi monet selkeästi työväenluokkaiset ihmiset äänestävät mieluummin Halla-ahoa kuin Vasemmistoliiton tai SKP:n ehdokkaita.

    VastaaPoista
  2. Niin siis onneksi tämä äärilaita kuitenkin on melko pieni osa suomalaisista.

    Pohjimmiltaanhan kyse on siitä, että tällä Halla-Ahon ym. populistien ja maahanmuuttokriitikoiden avulla nostetaan esiin ongelmia kuten pakolaiset ja ulkomaiset työntekijät. Tämä sitten saadaan mediassa mölyämällä hyvin mobilisoitua suureksi kannatukseksi.

    Kyseiset ongelmat itsessään ovat kapitalistisen järjestelmän aiheuttamia jonka takia niitä vastustaakseen tulisi oikeasti äänestä vasemmistoa.

    VastaaPoista