tiistai 13. elokuuta 2013

Koska meidän piti valita?

Välillä yleistä julkista keskustelua seuratessa herää mieleen kysymys, että koska oli se päivä jolloin jokaisen suomalaisen tuli valita onko Usa:n vai Venäjä puolella? Itse olen tämän päivän luultavasti missannut totaalisesti. Johtunee toki varmaan siitä, että valinta liittyy 80-luvun vanhoihin juoksuhautoihin ja itse olen syntyny vasta 90-luvun puolella.

Tehdään nyt siis asia selväksi. Ei, minä en kannata Usa:ta, Venäjää, Kiina, Pohjois-Koreaa, Irania. Syyriaa yms. valtioita. Se,että arvostelen Usa:n toimia ei ole automaattinen kannatuspuheenvuoro Usa:ta vastustavia maita kohtaa.

Kaikissa edellämainituissa maissa on ongelmansa. Iran ja Syyria ovat Islaminuskoisia fanaattisia osin diktatuureja. Pohjois-Koreasta ja demokratiasta tai sosialismista jota minä kannatan ei voi puhua samassa lauseessa. Sama koskee myös Kiinaa joka on vuosi vuodelta siirtymässä enemmän kohti markkinatalousjohtoista talousjärjestelmää. Venäjä on yhtä paha kuin Usa. En kuitenkaan monien suomalaisten tavoin näe valtiona meille tällä hetkellä suurena turvallisuusuhkana.Usa:an ongelmat ovat varmaan kaikille selviä: kapitalismi ja maailmanpoliisin asenne ympäri maailmaa.

Nousisimmeko siis jo pois juoksuhaudoista ja näkisimme maailman, ei niinkään idän ja lännen vastakkainasetteluna, vaan kamppailuna työläisten ja omistavan luokan välillä. Luokkaerot ovat maailmassa kasvamassa valtiosta riippumatta. Tätä vastaan tulee taistella eikä pitäytyä vanhoissa homehtuneissa maailmankuvissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti