perjantai 13. joulukuuta 2013

Demokratian irvikuva

Viime päivinä mediassa on keskusteltu viikon takaisesta Kiakkovieras-mielenosoituksesa joka järjestettiin varjotapahtumana Tampere-talon itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Poliittisen keskustelun kenties huipentuma eri uutisointien lisäksi oli eilisiltainen Ylen A-talk keskusteluohjelma.

Keskustelijoina studiossa olivat nimettömänä pysynyt mielenosoituksen järjestäjä, Vasemmistoliiton jäsen ja opiskelija Riikka Yrttiaho, Perussuomalainen-lehden päätoimittaja Matias Turkkila ja Kokoomuksen kansanedusta Jukka Kopra. Stuodiokeskustelun kaava oli hyvin yksinkertainen: mielenosoituksen järjestäjä ja Yrttiaho puolistivat mielenosoitusta ja arvoselivat hallitsevaa eliittiä, Turkkila ja Kopra pöydän toisella puolella käyttivät aikansa olkinukke-argumenttien viljelyyn ja oikeiston harrastamaan mielenosoittajien mellakoitsijoiksi leimaamiseen. Yrttiahon kyseenalaistaessa poliisin toimintaa eivät Kopra ja Turkkila huomioineet argumenttia millään tavalla vaan pitivät poliisien toimintaa täysin oikeutettuna mellakoivia mielenosoittajia vastaan.

Turkkilan ja Kopran mielipide asiasta tuli selvästi esille: jos haluat osoittaa mieltäsi, tee se joko rauhanomaisesti tai järjestötoiminnan kautta vaikuttamalla. Kuitenkin, jos vasemmistolaiseksi tai kommunistiksi itseään kutsuva henkilö osoittaa mieltään on kyseessä aina kännissä tai pilvessä (kuten Kopra mielenosoitajista sanoi) järjestetty mellakointi.

Valopilkku ohjelmassa toki oli Kommunistisen nuorisoliiton aktiivin Minna Mentulan esiintyminen insertissä jossa toimittaja viittasi myös liitomme kannanottoon. Tämän Turkkila ja Kopra toki ohittivat vanhalla kunnon "kommari ei mistään tiedä" -agumentilla, ja jättivät koko insertin käytännössä huomiotta. Huipentumansa keskustelu sai lopussa Ylen toimittajan väittäessä Mentulan ja liittomme kaipaavan Suomeen lisää mellakointia.  Toivottavaa on, että kyseessä oli pelkkä lipsautus, koska liitto tuomitsee kannanotossa selvästi mellakoinnin ja vahingonaiheutamisen.

Lyhyesti ylipäätään viime päivien keskustelusta voi todeta, että selvästikkään poliittista vastamielenosoitusta ei Suomessa voi järjestää ilman, että poliittinen johto ja media vähättelevät tai tuomitsevat sen järjestämisen. Itse en puolusta kaikkia mielenosoittajien toimia, mutta haluan poliittisena toimijana kuitenkin pitää kiinni perustuslaimme takaamasta mielipiteen- ja kokoontumisen vapaudesta. Henkilökohtaisesti en myös näe syytä sille, miksi poliisi sumutti ja lievästi pahoinpiteli rauhanomaisia mielenosoitajia. Todennäköisesti samanlainen poliisin toiminta jossain muussa valtiossa olisi saanu poliittisen eliittimmekin tuomitsemaan voimakeinot. Tätä olisin myös eilisestä keskustelusta toivonut, kun studiossa sentään oli itseään kansanetujen ajajiksi mieltäviä henkilöitä.

Itse pidän edelleen kiinni liitomme kannanotosta, jossa vaadimme Suomeen lisää mielenosoituksia. Suomessa täytyy olla mahdollisuus osoittaa mieltään ilman leimaantumista mellakoisijaksi. Jos tätä tapahtuu, poljemme Suomessa alas yleisiä ihmisoikeuksia ja maamme omaa perustuslakia. Loppuun voikin todeta useasti vasemmisolaisissa piireissä kuullun vaatimuksen vapaasti suomennettuna: ei sotaa ihmisten välille, vaan sotaa luokkien välille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti