Suomessa nuorisolla on paha olla. Kaikilla ovat yhä mielessä muutaman vuoden takaiset koulusurmat Jokelassa ja Kauhajoella. Muutama viikko takaperin nuori oppilas puukotettiin Utsjoella kesken koulupäivän. Lisäksi viime viikolla Helsingissä poliisia työllistivät vaaratilanteet kouluissa.
Aina kun jotain tällaista tapahtuu, ollaa julkisessa keskustelussa vaatimassa yhteiskunnan vastuuta, ja kysytään, miksi kukaan ei ole tehnyt mitään. Harvemmin kukaan esittää kysymystä, että jospa pohjimmiltaan syy onkin nimenomaan yhteiskunnassa itsessään?
Itse kuulun ikäluokkaan, joka syntyi pahimpaan lama-aikaan 90-luvun alussa.Peruskoulu ja lukiouran ajan Suomi eli suurta nousukautta, jolloin tuntui olevan selvää, että kaikille riittää töitä alalta kuin alalta valmistumisen jälkeen. Viime vuosikymmenen lopussa alkoikin suuri kansainvälinen taantuma ja velkakriisit, joista länsimaissa ei ollaa vieläkään selvitty. Kuitenkin yhteiskunnassa on yhä se sama mentaliteetti kuin mitä kymmenen vuotta sitten, eli kaikkien täytyy mennä töihin, ja että elämän täytyy olla yhtä nousukautta alusta loppuun.
Suurimmalla osalla nuorista asiat eivät kuitenkaan mene niinkuin meille peruskoulussa lupailtiin. Nuorisotyöttömyys on korkeaa, eikä nuorille tahdo löytyä muita kuin harjoittelupaikkoja (niihin toki haluttaisiin potkia pakolla). Jos töitä löytyykin, ovat ne pätkätöitä. Opiskelijoita taas patistetaan nopeampaan valmistumiseen lyhentämällä opintotuen enimmäisaikaa. Houkutteleva ajatus, kun monilla aloitta työtä ei ole tiedossa valmistumisen jälkeen.
Ei ole mikään uutinen edellisten perusteella, että yhä useampi nuori potee yhteiskunnassamme pahaa oloa. Koulusurmat ovat näistä ääriesimerkkejä, mutta samaan aikaan yhä useampi nuori hakeutuu työkyvyttömyyseläkkeelle jo ennen 30-ikävuotta, mielenterveydellisistä syistä.
Vanhemmat ikäluokat toki kertovat, kuinka sitä ennenkin on ollut vaikeaa, ja työtä on paiskittu niska limassa. Varmasti kyllä näinkin, mutta jos vertaa vaikkapa suuriin ikäluokkiin maassamme, ovat he eläneet nuoruutensa ja päässeet kiinni työelämään jo ennen nykyisiä talouskriisejä, aikana, jolloin hyvinvointivaltiota rakennettiin, eikä sitä purettu kaikin keinoin leikkausten muodossa, jotta kolmen A:n luottoluokitus saataisiin säilymään.
Nuorten paha olo siis ei tule parantumaan ilman, että perustavanlaatuisia arvojamme yhteiskunnassamme muutetaan. Ihmisen ei olisi tarkoituskaan kestää nykyisenlaisia paineita, joita yhteiskunta meille luo. Kaikista ei tule huippukoulutettuja tutkijoita tai lääkäreitä, vaikka yhteiskuntamme siihen miten meitä peruskoulusta asti jo potkisi.
Eräs ajattelija onkin todennut lausahduksen, jota itse myös usein käytän: "ei ole tervettä tulla luokitelluksi terveeksi yhteiskunnassa, joka on pohjimmiltaan sairas". Nuorten ongelmat eivät katoa taikasauvaa heilauttamalla, vaan on aidosti muokattava arvopohjaamme, ja hyväksyttävä se, että nuoret ovat erilaisia. Näin meillä toivottavasti on tulevaisuudessa terveempiä nuoria, jotka jaksavat töissään ja elämässään ilman loppuunpalamista.
Nuorten ongelmat korjaantuvat, kun yhteiskunnassa olevat ongelmat korjataan. Ensimmäinen askel on asennemuutos. Sen me jokainen voimme toteuttaa omassa elämässämme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti