sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Voihan kuntavaalit!

Kuntavaalit käytiin ja tulokset ovat selvillä. Ensimmäisenä jälleen kiitokset kaikille 22 minua äänestäneelle Oulussa. Tulokseen olen henkilökohtaisesti suhteellisen tyytyväinen, huomaten, että näin etänä kampanjoidessa en ehtinyt käytännössä vaalikoneita enempää panostani vaaleille laittaa.

Maanlaajuisesti jälleen kerran Kokoomus nousi suurimmaksi puolueeksi. Fraasit itsensä jalkaan ampumisesta ovat jo niin kuluneet, että jätän ne nyt suosiolla taakse. Odotetusti myös Perussuomalaisten jytkukupla puhkesi, ja puolue menetti eduskuntavaaleihin verrattuna lähes puolet kannatuksestaan tippuen viidenneksi suurimmaksi puolueeksi. Vihreät nousivat vaihtoehdoksi ja nostivat kannatustaan ja etenivät monissa suurissa kaupungeissa valtuustopaikojen lukumäärässä. Myös SDP ja Vasemmistoliitto nostivat kannatustaan, SDP:n noustessa Kokoomuksen taakse toiseksi suurimmaksi puolueeksi.

SKP:lle vaalit olivat pettymys. Valtakunnallinen paikkamäärä tippui 9 valtuutetusta vain kahteen. Erityisesti Helsingissä Yrjö Hakasen ja Jyväskylässä Riitta Tynjän tippuminen valtuustosta on harmillista. Kaksi kaupunginvaltuutettua jotka ovat olleet kriittinen ääni oman kaupunkinsa valtuustoissa. Nokialla paikkamäärä tippui kolmesta yhteen. Uusi valtuutettu SKP:lle tuli Hangosta jossa Marko Niemi meni läpi valtuustoon.

En nyt kuitenkaan heittäisi kirvestä kaivoon ja tuijottaisi pelkkiä tuloksia. Useilla paikkakunnilla SKP nosti kannatustaan, vaikka ei valtuustopaikkaa saanutkaan, ja useilla paikkakunnilla nuoret ehdokkaat saivat ensikasteensa kuntavaaleissa.

Valtakunnallisesti huomattavaa vaalituloksessa on myös se, että erilaiset listat veivät 2 prosenttia äänistä. Enemmän kuin siis pienpuolueiden lähes koko yhteenlaskettu äänimäärä. Tämä kertoo omaa kieltään siitä, kuinka ihmiset etsivät vaihtoehtoja perinteisen puoluepolitiikan ulkopuolelta. Lisäksi eduskuntavaaleihin verrattuna, joissa äänestysprosentti oli 70 tippui prosentti kuntavaaleissa jälleen alle 60 prosentin. Tässä on pienpuolueille, myös SKP:lle peiliinkatsomisen paikka. Miksi pienpuolueita ei nähdä vaihtoehtona, ja ihmiset joko jättävät äänestämättä tai äänestävät yhteislistoja.

Oulu näytti taas valitettavasti näissä vaaleissa, miten sinne on pesiytynyt rasismi ja muukalaisvastaisuus muita suuria kaupunkeja enemmän. Rasistisista kirjoituksistaan tuomion saanut Perussuomalaisten nuorten entinen puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen nousi valtuustoon oman listansa suurimmalla äänimäärällä. Lisäksi ympäri Suomen tunnettut julkirasistit Junes Lokka ja Tiina Wiik saivat reilusti yli tuhat ääntä, Lokan nousten valtuustoon ja Wiikin varavaltuutetuksi. Mielenkiinnolla odotan, mitä erityisesti Lokka saa valtuustosssa aikaan. Hänen kanssa muutamassa vaalipaneelissa olleena olen huomannut, että hän liittää kaikkiin asioihin maahanmuuton ja sen tuomat ongelmat, oli kyse sitten kunnan budjetista tai nuorisotyöttömyydestä. Maahanmuutto on kuitenkin hyvin pieni ala kaupungin toimia ja tulee kaukana perässä sotepalvelujen jälkeen. Saa nähdä, mille kannalla Lokka näissä kysymyksissä kallistuu.


Vaalit olivat siis osittain pieni voitto, mutta useissa tapauksissa mahalasku. Onneksi politiikkaa on ja siihen voi vaikuttaa myös valtuuston ja eduskunnan ulkopuolella. Yhteiskunnan nykytilanteessa erilaiset kampanjat ja mielenosoitukset eivät varmastikkaan tule vähenemään. Itse jatkan jatkossakin toimintaani paremman tulevaisuuden puolesta, jossa raha ei määrää asioista ja jossa ihmiset hyväksyvät toisensa omina itseinään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti