lauantai 19. helmikuuta 2011

Protestin aika on nyt!

Pianotutkinto on takanapäin. Sen takia on syytä panostaa nyt kunnolla vaalikampanjaan. Ja mikäpä on parempi idea kuin kirjoittaa blogitekstiä lauantai-illan ratoksi.

Viime viikkoina Lähi-Idässä on osoitettu mieltä ja vaadittu demokratiaa. Kaikki sai alkunsa Tunisiasta jossa kansa kyllästyi entisen presidenttinsä Ben Alin korruptoituneiseen hallitukseen. Pitkien mielenosoitusten jälkeen presidentti pakeni maasta. Tästä näyttää lähteneen liikkeelle todellinen protestien ja mielenosoituksien kierre ympäri Arabimaailmaa. Ehkä tähän mennessä suurimpana voittona Egypti jossa kahden viikon ja miljoonien ihmisten mielenosoitusten jälkeen USA:n tukema korruptoitunut presidentti Hassei Mubarak erosi tehtävästään jota oli viimeiset 30 vuotta pitänyt hallussaan. Protestit ovat laajenneet nyt mm. Libyaan, Algeriaan ja Jordaniaan. Arabimaailmassa siis todellakin kuohuu. Usa:n presidentti Barak Obama on nostanut tilanteen jo samaan kastiin Berliinin muurin murtumisen kanssa.

Arabimaailmassa on siis suuri muutos käynnissä. Kansa on kyllästynyt korruptioon ja vaatii itselleen oikeuksia. Mitä tapahtuu Suomessa? Vaalit ovat tulossa, mutta kukaan ei nosta mediaan oikeasti tärkeitä kysymyksiä ihmisten toimeentulosta, lakko-oikeuksista yms. Vaalit yritetään vain saada pyörimään Perussuomalaisille tärkeiden kysymysten ympärillä. Tämä ei oikeasti johda Suomea mihinkään kuten parin viikon takaisessa blogitekstissäni osoitin.

Missä siis on suomalaisten protestimieliala? Hallitus ja työnantajat ovat pissineet meitä linssiin monta vuotta. Milloin yritetään rajoittaa lakko-oikeutta. Milloin taas rahoitetaan Kreikkalaisia ja Irlantilaisia suurpankkeja sadoilla miljoonilla euroilla perustellen tätä sillä, että tilanne huonontaisi suomalaisten palkansaajien asemaa. Sitten kun opiskelijat vaativat opintorahan korotuksia ei hallitukselta löydykkään enää niitä satojamiljoonia vaan Suomi on hirmuisessa velkakierteessä ja kaikesta on ehdottomasti leikattava. Siis H****TTI VIEKÖÖN SANON MINÄ! Eivätkö suomalaiset muka tosiaankaan huomaa tätä vai ovatko suomalaiset muka oikeasti niin tyhmiä, että äänestävät edelleen Keskustaa ja Kokoomusta samaan tahtiin.

Pahimpia tapauksia ovat tietenkin ne jotka eivät aijo edes äänestää vaaleissa. Valitettavasti jokainen antamaton ääni on ääni porvarille pitää paikkaansa. Hölmöintä mitä voi tehdä on ajatella, ettei yhdellä äänellä saa mitään aikaiseksi. Totta se varmaankin on. Mutta yhdestä äänestä tulee muiden äänten kanssa monta ääntä. Pahinta mitä demokratian huonontamiseksi voi tehdä, on jättää äänestämättä.

Tämän takia jokaisen tulee äänestää seuraavissa vaaleissa. Tämä on meidän protestimme suuromistajille ja korruptoituneelle porvarihallitukselle! Demokratiassa meidän ei välttämättä tarvitse mennä kaduille Egyptin ja Tunisian tapaan. Me voimme vaatia demokratiaa ja oikeksiamme tulevissa vaaleissa. Tämän takia haluan vedota jokaiseen suomalaiseen äänioikeuttettuun: ÄÄNESTÄ! ÄLÄ MURENNA DEMOKRATIAA JA VEDÄ MATTOA OMIEN JALKOJESI ALTA! PROTESTIN AIKA ON NYT!!

perjantai 11. helmikuuta 2011

Eduskuntavaaliehdokkaan vala

Tänään ainakin Karjalan prikaatissa varusmiehet vannoivat sotilavalansa.

Tästä innostuneena esitän nyt eduskuntavaaliehdokas valani tai kommunistin valani.

Vala on muunnos alkuperäisestä sotilasvalasta. Sieltä sitten saa katsella mitä eroa tässä on: http://fi.wikipedia.org/wiki/Sotilasvala



Minä Tuukka Koirikivi lupaan ja vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta,
olevani Suomen valtakunnan luotettava ja uskollinen kansalainen. Tahdon palvella maatani rehellisesti sekä parhaan kykyni mukaan etsiä ja edistää sen kansalaisten hyötyä ja parasta.

Minä tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa puolustaa kansalaisten koskemattomuutta, oikeuksia ja demokratiaa. Jos havaitsen tai saan tietää jotakin olevan tekeillä jotain näistä vastaan, aion ehdottomasti toimia tällaisia toimia vastaan.

Kansaa, johon kuulun sekä paikkaani siinä, en jätä missään tilanteessa, vaan niin kauan kuin minussa voimia on, suoritan saamani tehtävän loppuun.

Lupaan käyttäytyä kunnollisesti ja ryhdikkäästi, totella äänestäjiäni ja ajaa asioita joiden perusteella kansa on minut virkaani äänestänyt. Tahdon myös tovereitani kohtaan olla suora ja auttavainen. Milloinkaan en sukulaisuuden, ystävyyden, kateuden, vihan tai pelon vuoksi enkä myöskään lahjojen tai muun syyn tähden toimi vastoin velvollisuuttani.

Jos minut asetetaan esimiesasemaan, tahdon olla alaisiani kohtaan oikeudenmukainen, pitää huolta heidän hyvinvoinnistaan, hankkia tietoja heidän toiveistaan, olla heidän neuvonantajanaan ja ohjaajanaan sekä omasta puolestani pyrkiä olemaan heille hyvänä ja kannustavana esimerkkinä.

Kaiken tämän minä tahdon kunniani ja omantuntoni mukaan täyttää.

maanantai 7. helmikuuta 2011

Miksi sanoa EI Perussuomalaisille?

Vaalit lähestyvät. Ja omat kiireeni sitä myöten lisääntyvät. Mutta nyt on aika tehdä pitkään aikomani blogiteksti Perussuomalaisista ja heidän aatteestaan tai oikeastaan siitä, ettei heillä oikesti mitään aatetta olekkaan.

Tällä hetkellä Perussuomalaiset porskuttavat vaaligalluppien kärkipaikoilla. Samaan aikaan vasemmisto ei näytä nousevan mihinkään. Positiivista on sentään se, että Kokoomuksen ja Keskustan gallupluvut ovat alkaneet laskea. Kansa on siis tyytymätön nykymenoon ja haluaa siihen muutosta. Mutta tämä muutoshenki ajautuu aivan väärään suuntaa nimittäin Perussuomalaisille. Mutta miksi Perussuomalaisia siis ei tulisi äänestää kevään eduskuntavaaleissa?

Mietitäämpä ensin Perussuomalaisten aatteen päälinjaa eli maahanmuuttokriittisyyttä. Perussuomalaiset haluavat rajoittaa niin pakolaisten ottamista kuin työperäistä maahanmuuttoa. Heidän mielestään pakolaisten kotouttamiseen käytetään liikaa rahaa ja se on epäonnistunutta. Epäonnistunut kotouttaminen itseasiassa johtuu nimen omaan siitä, että siihen käytetään liian vähän rahaa. Turvapaikanhakijoille tarkoitettuja keskuksia lopetetaan ja maahanmuuttajien tuet ovat liian pieniä. Vaikka maahanmuuttajien tukia nostettaisiin ja pakolaisia muuten tuettaisiin, ei se vielä ajaisi Suomea konkurssiin. Tämä väestönryhmä on kuitenkin sen verran pieni osa suomalaisista.

Jos ulkomaalainen sitten sattuukin saamaan töitä, on tämä Perussuomalaisten mielestä pois suomalaisten itsensä töistä pois. Tämän vuoksi Perussuomalaiset haluavat rajoittaa myös työperäistä maahanmuuttoa. Tässäkin suhteessa persut ovat väärässä. Totta on, että monet alat ovat työlistettyjä ulkomaalaisella työvoimalla esimerkiksi rakennusala. Perussuomalaisilta kuitenkin on jäänyt huomioimatta, miksi ulkomaalaiset saavat töitä näillä aloilla. Syy on se, että ulkomaalaiset työntekijät tekevät töitä paljon alle minimipalkkauksen. Pahimmillaan tienaten vain euron tunnissa. Ja samaan aikaan työntekijät eivät tiedä mitään työehtosopimuksista ja tekevät töitä ilman ylityökorvauksia. Onko vika siis ulkomaalta tulleissa työntekijöissä itsestään? Ei vaan vastuuttomista yritykissä jotka polkevat heidän työoikeuksiaan ja pääsevät näin itse halvemmalla. Ongelmaa ei siis ratkaise se, että maahanmuuttoa rajoitetaan, vaan se, että työnantajia valvotaan tehokkaamin ja markkinoilta kitketään pois tällaiset väärinkäytökset ja annetaan ulkomaisten työntekijöiden tehdä töitä samoilla työehtosopimuksilla ja palkkauksella kuin suomalaistenkin. Perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikka siis on puhumista aidanseipäästä eikä itse aidasta jota täytyisi korjata.

Mutta mitä on Perussuomalaisten talouspolitiikka? Ei niin yhtikäs mitään. Perussuomalaisten talouspoliittiset ajatukset koostuvat kolmesta asiasta: kehitysavun poistaminen budjetista, pakolaisille kuuluvien avustusten pienentäminen ja Ruotsin kielen poistaminen opetusohjelmasta. Kuinka paljon nämä toisivat säästöjä? Ainoastaan noin yhden prosentin Suomen bruttokansantuotteesta. Hallitusvastuuta ajatellen tämä on hyvin pelottava ajatus. Suomen vuosittaisia budjetteja valmistaisi puolue jolla ei ole pienintäkään hajua verotukseen ja työvoimapolitiikkaan liittyvistä linjauksista. Timo Soini on itsekkin erään lehden haastattelussa todennut, ettei Perussuomalaisilla ole talouspoliittisia ajatuksi. Kun Soinilta jokin aika sitten kysyttiin mitä Perussuomalaiset olisivat valmiita leikkamaan valtion budjetissa, oli Soinille ainoa ehto, ettei puolustusbudjettia pienennettäisi.

Perussuomalaisten tai oikeastaan Soinin puolustuspoliittiset ajatukset ovat muutenkin erikoisia. Perussuomalaiset vastustavat ainakin joiltain osin Suomen oma määäräysvallan kaventamista. Soinin mukaan kuitenkin Suomen olisi oman turvallisuutensa kannalta tärkeää liittyä Natoon. Mitä Natoon liittyminen sitten on, jos ei Suomen määräysvallan siirtämistä muualle?

Eli siis miksi Perussuomalaisia ei pitäisi äänestää eduskuntavaaleissa? Koska se ei oikeasti muuuttaisi asioita parempaan suuntaan. Luultavasti vaikka Perussuomalaiset vaalit voittaisivatkin, olisi heidän hallituskumppaninsa Kokoomus tai Keskusta. Eli nykyinen talouspolitiikka ei muuttuisi yhtään paremmaksi. Talouspolitiikka kuitenkin on asia, jonka kansalaiset haluavat muuttaa. Tämän takia on syytää äänestää vasemmistopuolueita. Ihan vain sitä syystä, jotta nykymenoon saadaan oikeasti muutosta aikaiseksi!

tiistai 28. joulukuuta 2010

Oikestopolitiikan vuosi

Taas on tämäkin vuosi muutamaa päivää vaille valmis. Eli aika istahtaa hetkeksi alas ja miettiä, mitä tänä vuonna onkaan tapahtunut.

Itselleni tästä vuodesta päällimmäisenä jäivät mieleen eri lakot. En itse muista koskaan olleen näin montaa lakkoa vuoden aikana. Maaliskuussa oli päivän pituinen AKT:n lakko, heti perään ahtaajien muutaman viikon kestänyt lakko. Lakon aikana silloinen pääministeri Vanhanen esitti jo lakko-oikeuksien kaventamista. Keväällä oli myös Pamin lakko. Marraskuussa Facebookissa esitettiin jopa yleislakkoa hallituksen toimia vastaan. Tämä ei kuitenkaan toteutunut. Vielä joulukuussa Suomen lentoemäntä- ja stuertti- yhdistyksen lakko sekoitti Finnairin lentoliikenteen pahemman kerran. AKT ja Ilmailualan Unioni järjestivät tänä aikana myös tukilakkoja. Finnairin lakon aikana toimitusjohtaja Mika Vehviläinen väläytti töiden siirtämistä ulkomaille. Hänen mielestään asian ilmoittaminen ei ollut uhkailua vaan faktojen kertomista. Jälkikäteen on tullut esille, että Finnairin johto uhkaili työntekijäpuolta vielä neuvottelujen lopppu metreille asti ja painosti näin SLSY:n sovintoon.

Mistä nämä lakot kertovat? Ne kertovat siitä, että työnantajat ajavat työntekijöitä aina vain ahtaammalle säästöjen nojalla. Missään lakossa ei ollut kyse palkankorotuksista kuten mediassa yleensä annetaan ymmärtää lakkojen aikana. Viimeisin lakko eli SLSY:n lakolla vastustettiin jo valmiiksi lentojen välisten liian pienien taukojen lyhentämistä vielä lisää. Finnairille viimeinen pisara tuntui olevan se, että AKT ja IAU järjestivät tukilakkoja. Kyllä se on hirveä asia kun kerrankin Suomessa työntekijät pitävät yhtä.

Medialta ja suomalaiselta väestöltä tuntui menevän ohi syyskuun lopussa järjestetty Euroopan laajuinen ammattiliittojen toimintapäivä valtioiden leikkauslistoja vastaan. Suomessa SAK ilmoitti asiasta vasta pitkän painostuksen jälkeen. Kuitenkin tapahtumien järjestäminen oli aktiivien harteilla. Itse SAK:n johto ei tehnyt asian eteen mitään. Samaan aikaan Espanjassa pidettiin yleislakko ja Ranskassa olivat suurimmat ammattiliittojen mielenosoitusmarssit moneen vuoteen. Voiko siis Suomen suurinta ammattiliittoa sanoa enää ammattiliitoksi? Sentään SAK ei hyväksynyt hallituksen esitystä lakko-oikeuden kaventamis aikeita. Paljoa muuta SAK ei olekkaan saanut viime vuosina aikaan. SAK:sta on tullut ennemmin ylhäältä päin johdettu järjestö. Oikeasti ammattiliittojen pitäisi lähteä liikkeelle työläisistä itsestään ja ajaa heidän etujaan. Milloin tämä tapahtuu Suomessa?

Toinen päällimmäinen asia joka vuodesta jäi mieleen olivat Kreikalle ja Irlannille myönnetyt pankkilainat. Lainat toivat hyvin esille kumpi on nykyhallitukselle tärkeämpi talous vai ihmiset. Toki kumpaakin lainaa perusteltiin sillä, ettei kriisi leviä eteenpäin ja suomalaisten turvallisuus taataan. Kuitenkin kriisi levisi jo Kreikasta Irlantiin. Seuraavana vaarassa ovat Portugali ja Espanja. Jos Espanjan jotuu kriisiin alkaa se todella horjuttaa Euroopan taloutta. Olen kirjoittanut kummastakin tapauksesta oman blogitekstinsä joten en viitsi niihin paneutua sen enempää.

Muita vuodesta mieleen jääneitä asioita olivat heinäkuussa myönnetyt ydinvoimaluvat kahdelle uudelle voimalalle, Matti Vanhasen jääviysepäilyt jotka ovat nyt KRP:n esitutkinnassa sekä keskustelu romanikerjäläisistä ja lopulta heidän lähettämisensä takaisin kotimaahansa. Näitä asioita olen kuitenkin jo käsitellyt muissa blogiteksteissä aiemmin joita voi halutessaan lukea. Voisi siis tiivistää, että vuoden aikana hallitus todellakin ajoi sitä politiikkaa mitä haluaakin eli yrityksiä sekä osakkeenomistajia hyödyntävää oikestopolitiikkaa. Tästä esimerkkeinä myös ensivuoden budjetti jossa mennään entistä enemmän tasaverotuksen suuntaan. Pääomatuloja ei edelleenkään aleta verottaa progressiivisesti. Ja välillisiä veroja nostetaan jotka tuntuvat enemmän pienituloisen kukkarossa verrattuna suurituloisiin.

Mutta jäihän tästä vuodesta itsellekkin käteen kaikenlaista. Suurimpina voisi mainita Kommunistisen Nuorisoliiton liittokokous ja liittoneuvoston jäsenyys sekä muut Nuorisoliiton tapahtumat joihin pääsin vuoden mittaan osallistumaan. Samalla olen saanut myös jonkinlaista oppia järjestön asioiden pyörittämisestä. Toukokuussa osallistuin SKP:n edustajankokoukseen oman paikallisosastoni edustajana. Tulihan kyseisessä kokouksessa myös pidettyä ensimmäinen poliittinen puhe, Nuorisoliiton nimissä kylläkin. Heinäkuussa osallistuin myös SKP:n edustajana Euroopan vasemmiston European Leftin kesäyliopistoon Moldovassa. Matkasta jäi paljon mukavia muistoja ja kontakteja ympäri Eurooppaa. Syksyn aikana on tullut suoritettua jo yli kolmannes siviilipalveluksestakin. Niin ja vielähän se ylioppilas lakkikin tuli pistettyä päähän joulukuun alussa. Vuoteen siis mahtui kaikenlaista tekemistä.

Mutta mitä ensi vuosi tuokaan tullessaan. Ainakin huhtiikuussa pidettävät eduskuntavaalit. Luultavasti monet ovat jo huomanneet, että olen itse Suomen Kommunistisen puolueen ehdokkaana uudenmaan vaalipiiristä. Eli kevään aikana minua luultavasti voi nähdä myös eri vaalitilaisuuksissa ympäri uuttamaata. Ja blogin kirjoittaminen ei varmasti lopu. Luultavasti blogitekstejä tulee nopeampaakin tahtia kuin tähän mennessä. Kannattaa seurailla tämän blogin lisäksi ehdokassivuani facebookissa. . Tämä tältä erää ja lisää sitten vuonna 2011. Hyvää uuttavuotta!

maanantai 6. joulukuuta 2010

Mitä on itsenäisyys?

Täytyy tämän päiväisen maanantaiklubin jälkeen kirjoittaa ehkä jopa perinteinen itsenäisyyspäivän teksti.

Näin itsenäisyyspäivänä on mielestäni hyvä miettiä mitä itsenäisyys ja isänmaallisuus ovat ja miten ne Suomessa ilmenevät. Tämän kyllä olen jo muissakin blogiteksteissä todennut mutta se vain tulee aina esiin näin itsenäisyyspäivän aikaan. Eli kommunistina ja pasifistina joka vielä suorittaa siviilipalvelusta olen pahimman luokan isänmaanpetturi. Siis aivan oikeasti. Mikä tekee minusta epäisänmaallisen? Kun Suomen maajoukkue pelaa lajia mitä hyvänsä, kannatan Suomea. Tässä suhteessa olen siis isänmaallinen. Mutta en vastusta maahanmuuttoa enkä hyväksy armeijaa. Ja tämän perusteella olen siis epäisänmaallinen.

Itsenäisyys on toisaalta aika erikoinen käsite. Yleensähän nationalistinen ajattelu lähtee siitä, että kansa, joka puhuu samaa kieltä, asuu samassa valtiossa. Tämä on kieltämättä melko suppea käsite omasta mielestäni. Joku ajattelijakin on joskus sanonut, että kieli on murre jolla on oma armeija. Mutta esimerkiksi jo Suomessa puhutaan kahta virallista kieltä. Näiden lisäksi on monia vähemmistökieliä. Tämänhän perusteella Suomi pitäisi jakaa moneen eri itsenäiseen maahan. Tämä on siis huono tapa eritellä ihmisiä eri kansanryhmiin.

Muutenkin mielestäni "kansanryhmä" on käsite jota ei edes pitäisi käyttää. Ihmisten erottelu eri etnisiin ryhmiin ihonvärin, kielen ja kansallisuuden perusteella ei aiheuta pahemmin mitään hyvää. Ja muutenkin kaikki ihmiset ovat erilaisia. Pitäisikö jokaisen siis perustaa oma valtio?

Omasta mielestäni valtioiden rajat ja sitä kautta itsenäisyys on vain mielivaltaisesti karttaan piirrettyjä viivoja eri sopimusten perusteella. Miksi karttaan piirretty viiva siis aiheuttaa niin monien ihmisten silmitöntä tappamista? Vain oman kansan itsemääräämisoikeuden perusteella. Tietenkään en halua sitä, että jokin "kansanryhmä" päättä asioista toisten puolesta. Meidän on päätettävä omista asioistammen olimme sitten itsenäisiä tai emme. Sillä ei minun mielestäni ole niin paljon väliä kuin ihmisoikeuksilla ja muilla tärkeillä asioilla.

maanantai 29. marraskuuta 2010

Kenelle olet uskollinen?

Kyllä on taas päivänpolitiikassa miettimistä. Se ansaitsee tällä kertaa ihan oman blogitekstinsä.

Muutamia kuukausia sitten Suomessa kauhisteltiin, kuinka Ranska Sarkozyn johdolla karkoitti romanivähemmistöään takaisin kotimaahansa. Nyt on kauhisteltava samaa asia ihan täällä kotoisessa Suomessamme. Helsingin kaupunki päätti viime viikolla lähettää Sosiaalikeskus Sataman pihalla asuvat romanikerjäläiset pois Suomesta. Helsingin kaupunki kustantaa heille laivaliput ja muutaman sata euroa bensarahaa autoa kohti. Tämä varmasti korvaa sen, että he elävät köydyydessä Romaniassa. Tämä oli Helsingin kaupungin ratkaisu kerjäläis ongelmaan. Kun sitä ei saatu hoidettua lain avulla, oli kerjäläiset lähetettävä täältä pois. "Poissa silmistä, poissa mielestä" on sananlasku joka tulee mieleen. Valtiojohdon mukaan romaneita autetaan parhaiten heidän omassa kotimaassaan.

Samaan aikaan taas yksi Euroopan Unionin maa on talousvaikeuksissa. Tällä kertaa Irlanti. Ja samalla tavalla kuin keväällä Kreikan suhteen, ovat syyllisiä pankit jotka ovat ottaneet liian suuria riskejä ja ajautuneet näin konkurssin partaalle.

Tämän takia Suomen valtion on taas rahoitettava velka ongelmissa olevaa valtiota sadoilla miljoonilla eurolla. Näin kuulemma pidetään Euroopan talous taas pystyssä. Eikö tämän jälkeen voida olettaa, että seuraavaksi Portugali tai Espanja ajautuu talousvaikeuksiin? Ei Kreikalle myönnetty laina keväälläkään pysäyttänyt kriisiä vaan se levisi Irlantiin. Kataisen mukaan lainaa annetaan jotta Euroopan talous pysyy koossa ja näin suomalaisille palkanmaksajille ei tule tilanteesta ongelmaa.

Mutta tilanne on oikeastaan osoitus siitä, mikä nykyään on valtiojohdolle tärkeää. Irlantia rahoitetaan jotta Irlannin talous ei kaadu ja suomalaiset osakkeenomistajat menetä rahojaan. Mutta kun kyse on Romaniasta ei valtiolta löydykkään satoja miljoonia sen avustamiseen. Miksi ei löydy? Syy on aivan selvä. Se, että romaneilla menee omassa maassaan heikosti, ei vaikuta Suomalaisten suuromistajien ja pankkien omaisuuteen. Taas, jos Irlannin pankkien annetaan kaatua, ovat tappiot suuret myös suomalaisille osakkeenomistajille. Ei niinkään palkansaajiin kuten Katainen väittää.

Tilanne on selvä osoitus kenelle nykyhallitus on uskollinen. Tämän takia hallituksen on vaihduttava ensi vaalien jälkeen. Tai muuten tilanne alkaa mennä vielä pahempaan suuntaan. Ja siitä on haittaa suomalaiselle palkansaajalle.

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Ajattele itsekkin

Täytyy kirjoittaa taas blogitekstiä. Nämä asiat ovat pyörineet muutaman päivän ajan. Kyseessä oleva asia on nykyine vasemmiston ja kommunismin täysi pimittäminen niin mediassa kuin peruskoulussakin. Ja yleensäkkin suomalaisten asenteet ovat kommunismia vastaan.

Peruskoulu nyky muodossaan on muutenkin ongelmallinen. Peruskoulun tavoitteena näyttää nykyään olevan järjestelmällinen oman ajattelun tappaminen. Kuinka moni muistaa peruskoulun aikana opettajan joskus kysyneen "mitä sinä olet mieltä tästä asiasta?". Itse en ainakaan muista tätä montaa kertaa tapahtuneen. Peruskoulussa periaate on, että se mitä kirja tai opettaja sanoo on ainoa oikea fakta.Tätä ei pidä kyseenalaistaa. Hyvänä esimerkkinä jo aiemmassa blogitekstissäni esittämä historian opettajamme kommentti Marxin teoriaa käsitellessä: "Mutta eihän tämä siis oikeasti voi käytännössä toimia". Valitettavasti luulen, ettei opettajamme ollut ainoa joka on tällaisen sammakon päästänyt suustaan. Ja kun opettajaa pidetään peruskoulussa aina oikeassa olevana auktoriteettinä tappaa tämä oppilaiden ajattelua taas lisää, eikä kukaan yritä kyseenalaistaa kyseistä väitettä. Itse olen sentään poikkeus joita onneksi löytyy.

Mutta lukiossa sentään opiskelijoita kannustetaan myös omaan ajatteluun. Kuitenkin yhdeksän vuoden oman ajattelun tuhoaminen on siinä vaiheessa tehnyt tehtävänsä. Tämän huomaa esimerkiksi siinä, että suomalaisnuoret eivät ole aktiivisia politiikassa. Sentään lukio auttaa oman ajatteluun pyrkimisessä. Mutta osittain tuhoa on jo tehty. Etenkin kommunismin osalta. Tähän vaikuttaa myös vaikuttaa valitettavasti jo kotoa tullut kasvatus. Kommunismi yhdistetään aina Neuvostoliittoon. "Kommunismi ei toimi koska Neuvostoliitto ei toimi". Tätä valitettavasti kuulee usein. Myös suoranainen pelottelu vaikuttaa asiaan. Ja oikeisto myhäilee kun kukaan ei kannata kommunismia tai SKP:tä.

Ja jos vahingossa onkin käynyt niin, että joku ei olekkaan lannistunut peruskoulun aikana korjataan tämä sillä, että SKP ja kaikki muu kommunismiin liittyvät uutiset pidetään täydessä uutispimennossa. Hyvänä esimerkkinä viime keväinen SKP:n puoluekokous. Valtapuolueiden puoluekokouksista on suuret uutiset eri medioissa. Ainoa uutinen jonka näin (Tiedonantajan jutun lisäksi) oli Helsingin Sanomien uutinen jossa kerrottiin uuden puheenjohtajan ja pääsihteerin nimet. Ja se siitä.

Valtamedia haluaa pitää kommunismin täysin pimennossa mediasta. Tämä tietenkin hyödyttää suuria puolueita erityisesti Kokoomusta. Ja kun Kokoomus vielä esittää "työväenpuoluetta" on tavallinen työläinen todellakin päästään pyörällä ketä äänestää. Ja tietenkään hän ei tiedä kaikkia vaihtoehtoja koska pienpuolueet pidetään mediasta ulkona. Niin lehdistä kuin vaalitenteistä.

Tämä ei ole todellakaan helppo tilanne lähteä ajamaan kommunismia Suomessa. Ihmiset on lapsesta asti opetettu siihen, että kommunismi on paha asia.Eli saat automaattisesti "Stalinisti Neuvostoliiton kannatta"-leiman itseesi. Ja kun yrität esittää, etttei asia ole näin pitää kansallinen media sinut täysin pimennossa.

Tämä kaikki johtuu siitä, että nykyinen valtaeliitti ymmärtää samat asiat mitkä me kommunistitkin: suomalaiset ovat pohjimmiltaan vasemmalle päin kallistuneita. Ja kommunistinen vallankumous vaatii joukkovoimaa. Kun kommunistinen liike pysyy pienenä ja suurelta joukolta piilossa ei vallankumouksesta ole pelkoa. Nyky-yhteiskunnalle ja taloudelle paras ihminen on henkilö joka käy töissä ja kuluttaa ansaitsemansa rahat. Näin rikkaat rikastuvat lisää. Ja Kokoomus saa pitää suurimman puolueen titteliä. Peruskouluissa siis täytyy jo demokratian takia lisätä omaan ajatteluun kannustamista ja opettaa mediakritiikkiä yms. hyödyllisiä taitoja nykymaailmassa. Samalla myös pienet puolueet on huomioitava valtamediassa. Näin politiittinen aktiivisuus saattaisi kohota ja politiikan suuntakin kääntyä oikeaan tässä tapauksessa vasempaan suuntaan.