torstai 20. helmikuuta 2014

Kriisitietoisuuden lisäämistä


Välillä minua ärsyttää, etenkin nyt EU-vaalein alla minua ärsyttää, kuinka osa ihmisistä tuntuu olevan täysin tietämättömiä nykyisen kriisin syyllisistä. Joskus tuntuu, että ihmisille ovat menneet läpi puheet siitä, kuinka kriisin ovat aiheuttaneet Etelä-Euroopan ihmiset ja heidän ahneutensa.

Ensimmäisenä tulee toki mieleen, että Perussuomalaisten mielipiteet olisivat menneet läpi. Osittain tämä varmaan on tottakin. Ei puolue vahingossa ole saanut jytkyjään viime vaaleissa. Kuitenkin samalla tavoin porvaripuolueet ajavat tätä samaa mielipidettä kansaan.. Jyrki Katainen on eri tukipakettien osalta kertonut, kuinka meidän pitää ”Eurooppalaisen solidaarisuuden” nimissä tukea Etelä-Euroopassa asuvia ihmsiä. Tämä on lisännyt entisestään ihmisten käsitystä siitä, että Suomen rahat valuvat vain kreikkalaisten ja italialaisten huviksi, ja että sama vastuuton meno siellä jatkuisi.

Fakta kuitenkin on se, mikä monelta suomalaiselta on mennyt ohi, koska siitä ei ole hirveästi valtamediassa huudeltu, että koko potti Troikan antamista tukipaketeista menee ylikansallisten pankkien ja rahoitusyhtiöiden taskuuun. Mitä vaikkapa kreikkalaiset näistä tukipaketeista ovat hyötyneet? Sen, että sosiaaliturva maassa on olematon, palveluita ja tehtaita ajetaan alas, ja että työttömyys on korkea, etenkin nuorisotyöttömyys joka lähentelee jo 60 prosenttia.

Ajoittainen ärsytys asian suhteen oli myös yksi tärkeä syy ehdokkaaksi lähtiessä. Jos minä en ole ehdokkaana ja kerro, missä ongelma oikeasti piilee, niin kuka sitten? Eivät eduskuntapuolueet ainakaan. 

On myös turhaa tuudittautua siihen ajatukseeen, että tämä kriisi olisi vain Etelä-Euroopan maiden ongelma. Samaa politiikkaa. mitä Troikka on ajanut Kreikkaan ja Espanjaan, pyritään laajentamaan ympäri Eurooppaa. Ei ole suinkaan sattumaa, että hallitus kertoo meille, kuinka meidän pitää leikata, jotta saamme valtion velkaamme pienennettyä.

Avoimesti koko leikkaustoimintaa perustellaan sillä, että kansainvälisten sijoituspankkien Suomelle antama korkea luottoluokitus säilyy. Oikeasti emme ole vielä lähelläkään minkäänlaista velkakriisiä, mutta Kreikan esimerkillä kurjistuspolitiikkaa ajetaan myös Suomeen.

Tätä tulee tulevisssa vaaleissa tuoda esiin, ja sanoa nykyiselle menolle EU:ssa ehdoton EI!

2 kommenttia:

  1. Mielipiteesi maahanmuutosta?

    VastaaPoista
  2. Maahanmuutto itsessään ei ole ongelma. Pakolaiskiintiöitä voitaisiin minun puolestani vaikka lisätä.

    Ongelma on työperäinen maahanmuutto. Ei ole yksi eikä toinen firma, jotka tuovat halpatyövoimaa Suomeen Itä-Euroopan maista ja teettävät työtä surkealla palkalla ja/tai työehdoilla.

    Tämäkään ei ole työntekijöiden vika. Yritysten on annettava samasta työstä samanlainen palkka samoilla työoikeuksilla, oli työntekijä sitten suomalainen tai ulkomailta tullut.

    VastaaPoista