Kulttuuri luo hyvinvointia

Leikkaukset näkyvät laajasti suomalaisissa kunnissa. Tänään YLE uutisoi Keminmaan kunnasta, jossa kunta on myymässä pois kaupungin omistamaa konserttiflyygeliä. Esitys hyväksyttiin sivistyslautakunnan kokouksessa keskiviikkona. Alkuperäisen esityksen asiasta oli tehnyt Perussuomalaisten valtuustoryhmä.

Pienistä puroista yritetään Keminmaassa säästää. YLEn jutussa haastateltu pianisti  Jouni Somero arvioi flyygelin virityskustannukseksi 100 euroa, jolloin vuotuiset kustannukset kunnalle flyygelistä, 200 euron vakuutuskustannuksen mukaan lukien, ovat 300 euroa. Tietämättä tarkemmin Keminmaan kunnan vuotuisen budjetin suuruutta epäilen, että 300 euron satsaus flyygelin ylläpitoon ei kaada kunnan taloutta, saatikka flyygelin myyminen tuo säästöjä., pikemminkin päinvastoin, kuten YLEn jutussa Somero toteaa " Esimerkiksi viime kesänä Pori Jazzeissa vuokratun flyygelin kanssa tuli virittäjäkin mukana ja sen kustannukset olivat yli 2 000 euroa kuljetuksineen ja virityksineen.". Mikäli itse osaan laskea oikein, on tänäkin vuonna kunnan omistama flyygeli tuonut tuloja 1700 euron edestä.

Henkilökohtaisesti toki pianopedagogiopiskelijana kyseinen politiikka ihmetyttää suuresti.  Vaikka lauluviikkoja ei enää Keminmaassa järjestetäkkään, tekee flyygelin mahdollinen pois myynti hallaa kunnan kulttuurielämälle.  Jos vuosittain oman flyygelin ylläpito on liian suuri kustannus, niin tuskin mahdollisia tulevia konsertteja varten kunta on valmis satsaamaan tuhansia euroja flyygelin vuokraamiseen.

Tämä on kuitenkin vain pieni esimerkki siitä, kuinka valitettavan usein nimenomaan kulttuuri on se, mistä yhteiskunnassa säästetään. Valtion tasolla kulttuurialalla opiskelu on tuottamatonta. Lisäksi usein, kun kunnissa yritetään hankkia säästöjä leikkausten aikaansaamiseksi, on kulttuuripuoli ensimmäisenä leikkurin alla, oli kyse sitten musiikinopetuksesta tai kirjastopalveluista, Keminmaan tapaus on vain yksi ääriesimerkki, mutta valitettavasti ei tulevaisuudessa varmaankaan ainoa.

Ongelma on siinä, että usein ei nähdä, tai ei haluta nähdä, sitä tosi asiaa, että kulttuuri ja sen tukeminen nimenomaan lisäävät ihmisten hyvinvointia yhteiskunnassa. Muistan muutama vuosi sitten, kun kävin laulajan kanssa tekemässä joulun alla konsertteja palvelutaloissa, esittäen eri joululauluja. Monista kuuntelemaan tulleista vanhoissa ihmisistä huomasi, kuinka kyseinen virike aidosti lisäsi heidän hyvinvointiaan.

Toisesta päästä katsottuna voidaan taas miettiä, kumpi tulee pidemmän päälle kunnalle halvemmaksi: lakkauttaa esimerkiksi nuorten käyttämiä bänditiloja, vai nimenomaan tukea bändi- ja muuta kulttuuritoimintaa, ja näin lisätä nuorten harrastusmahdollisuuksia, ja sitä kautta nuorten hyvinvointia.

Kulttuuriin panostaminen on yllättävän pieni rahallinen panostus siihen nähden, että se lisää ihmisten hyvinvointia, ja vähentää näin muita yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia.

Kulttuurin tukeminen on pitkän ajan politiikka, eikä sitä täydy leikata lyhyelläkään aikavälillä.

Pahoinvointiyhteiskunta

Suomessa nuorisolla on paha olla. Kaikilla ovat yhä mielessä muutaman vuoden takaiset koulusurmat Jokelassa ja Kauhajoella. Muutama viikko takaperin nuori oppilas puukotettiin Utsjoella kesken koulupäivän. Lisäksi viime viikolla Helsingissä poliisia työllistivät vaaratilanteet kouluissa.

Aina kun jotain tällaista tapahtuu, ollaa julkisessa keskustelussa vaatimassa yhteiskunnan vastuuta, ja kysytään, miksi kukaan ei ole tehnyt mitään. Harvemmin kukaan esittää kysymystä, että jospa pohjimmiltaan syy onkin nimenomaan yhteiskunnassa itsessään?

 Itse kuulun ikäluokkaan, joka syntyi pahimpaan lama-aikaan 90-luvun alussa.Peruskoulu ja lukiouran ajan Suomi eli suurta nousukautta, jolloin tuntui olevan selvää, että kaikille riittää töitä alalta kuin alalta valmistumisen jälkeen. Viime vuosikymmenen lopussa alkoikin suuri kansainvälinen taantuma ja velkakriisit, joista länsimaissa ei ollaa vieläkään selvitty. Kuitenkin yhteiskunnassa on yhä se sama mentaliteetti kuin mitä kymmenen vuotta sitten, eli kaikkien täytyy mennä töihin, ja että elämän täytyy olla yhtä nousukautta alusta loppuun.

 Suurimmalla osalla nuorista asiat eivät kuitenkaan mene niinkuin meille peruskoulussa lupailtiin. Nuorisotyöttömyys on korkeaa, eikä nuorille tahdo löytyä muita kuin harjoittelupaikkoja (niihin toki haluttaisiin potkia pakolla). Jos töitä löytyykin, ovat ne pätkätöitä. Opiskelijoita taas patistetaan nopeampaan valmistumiseen lyhentämällä opintotuen enimmäisaikaa. Houkutteleva ajatus, kun monilla aloitta työtä ei ole tiedossa valmistumisen jälkeen.

Ei ole mikään uutinen edellisten perusteella, että yhä useampi nuori potee yhteiskunnassamme pahaa oloa. Koulusurmat ovat näistä ääriesimerkkejä, mutta samaan aikaan yhä useampi nuori hakeutuu työkyvyttömyyseläkkeelle jo ennen 30-ikävuotta, mielenterveydellisistä syistä.

Vanhemmat ikäluokat toki kertovat, kuinka sitä ennenkin on ollut vaikeaa, ja työtä on paiskittu niska limassa. Varmasti kyllä näinkin, mutta jos vertaa vaikkapa suuriin ikäluokkiin maassamme, ovat he eläneet nuoruutensa ja päässeet kiinni työelämään jo ennen nykyisiä talouskriisejä, aikana, jolloin hyvinvointivaltiota rakennettiin, eikä sitä purettu kaikin keinoin leikkausten muodossa, jotta kolmen A:n luottoluokitus saataisiin säilymään.

Nuorten paha olo siis ei tule parantumaan ilman, että perustavanlaatuisia arvojamme yhteiskunnassamme muutetaan. Ihmisen ei olisi tarkoituskaan kestää nykyisenlaisia paineita, joita yhteiskunta meille luo. Kaikista ei tule huippukoulutettuja tutkijoita tai lääkäreitä, vaikka yhteiskuntamme siihen miten meitä peruskoulusta asti jo potkisi.

Eräs ajattelija onkin todennut lausahduksen, jota itse myös usein käytän: "ei ole tervettä tulla luokitelluksi terveeksi yhteiskunnassa, joka on pohjimmiltaan sairas". Nuorten ongelmat eivät katoa taikasauvaa heilauttamalla, vaan on aidosti muokattava arvopohjaamme, ja hyväksyttävä se, että nuoret ovat erilaisia. Näin meillä toivottavasti on tulevaisuudessa terveempiä nuoria, jotka jaksavat töissään ja elämässään ilman loppuunpalamista.

 Nuorten ongelmat korjaantuvat, kun yhteiskunnassa olevat ongelmat korjataan. Ensimmäinen askel on asennemuutos. Sen me jokainen voimme toteuttaa omassa elämässämme.