maanantai 27. maaliskuuta 2017

Sote-uudistus pähkinänkuoressa

Yksi kuumimmista kuntavaalien keskustelunaiheista on ollut mahdollinen sote-uudistus. Uudistuksen tarkoituksena olisi siis kehittää sosiaali ja terveuspalveluita niin, että kunnat muodostavat yhteisiä sote-alueita joiden kautta palveluiden tuotantoa ohjaillaan.

Sotea valmistellaan jo toista kautta eduskunnassa. Viime kaudella Stubbin hallituksen esitys kaatui perustuslakivaliokuntaan, joka totesi päätöksen eriarvoistavan ihmisiä. Viime kuukausina suurimpana kritisoinnin kohteena on ollut soteen liittyvä valinnanvapauspykälä.

Mahdollisesti voimaan tulevassa uudistuksessa valinnanvapaus tarkoittaisi sitä, että asiakas voisi jatkossa valita, haluaako julkista vai yksityistä terveydenhuoltoa ja yksitysellekkin mennessä valtio maksaa tietyn korvauksen siellä saadusta hoidosta.

Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että valtion ja kuntien verorahoja menisi jatkossa myös yksityiselle puolelle. Samaan aikaan palvelujen suhteen ihmisistä tulisi kahden kerroksen väkeä: niitä joilla on varaa maksaa omista laadukkaista yksityisen puolen terveyspalveluistaan ja niitä, jotka joutuvat asioimaan rahatilanteensa takia edelleen julkisella puolella. Nykyäänkin tämä toki toteutuu jossain määrin, mutta yksityinen puoli ei saa valtion rahoitusta, niinkuin se tämän esityksen voimaan tullessa saisi.

Kuitenkin soteen liittyvä, vielä paljon laajempi ongelma, josta julkisuudessa ei käydä oikeastaan keskustelua, on mahdollinen maakuntahallinto. Maakuntahallinto hoitaisi tulevaisuudessa sosiaali- ja terveyspuolen palveluiden järjestämisen kyseisellä alueella. Tätä perustellaan tehokkuudella, jota yhtenäiset terveyspalvelut saisivat aikaan kun rahoituksen pohja olisi laajempi.

Kolikolla on kuitenkin kääntöpuoli. Sote-palvelut vievät nykyisellään kuntien budjetista noin puolet. Uudistuksen tullessa voimaan puolet kuntien budjetista siirrettäisiin maakuntahallinnolle. Tämä veisi päätöksenteon yhä kauemmas kuntalaisista ja näin ollen kaventaisi demokraattista päätöksentekoa. Maakuntahallinnoissa myös suuret kaupungit ja sen asukkaat olisivat paremmassa asemassa suuremman osuutensa ansiosta. Todennäköisesti palvelut keskittyvät siis yhä enemmän suuriin keskuksiin, eikä valinnanvapaus varmastikkaan harvaan asutuilla reuna-alueilla tulisi toimimaan.

Sotea ollaan markkinoitu byrokratian ja hallintohimmeleiden purkamisella. Kuitenkin tarkoitus on luoda yksi uusi päätöksentekotaso kuntien ja valtion välille. Jo luonnoksen tasolla uudistus näyttää vain entisestään kaventavan palveluja ja tekee terveyspalveluista suurten yritysten pelikentän, jotka lypsäisivät rahaa valtiolta. Tämä on täysin päinvastainen kehitys mihin minä kommunistina haluan sitotutua. Tulevaisuudessakin kuntien täytyy taata laadukkaat julkiset palvelut, ja päätöksentekoa ei pidä siirtää korkeammalla tasolle, päinvastoin suosia yhä enemmän lähidemokratiaa ja kuntalaisten osallistamista yhteisten asioiden hoitamiseen.


 Ei sotelle, kyllä laadukkaille lähipalveluille ja demokratialle!