torstai 29. joulukuuta 2011

Lisääntyneen kriittisyyden vuosi

Vuosi 2011 alkaa olla muutamaa päivää vaille valmis. Sen takia täytyy taas muistella, että mitä vuoden aikana on tapahtunut politiikan ja talouden suhteen.

Itselleni luonnollisesti päällimmäisenä vuodesta jäi mieleen huhtikuun puolessa välissä pidetyt eduskuntavaalit.Alkuvuosi meni itsellänikin pitkälti kampanjoidessa toreilla ja vaalikoneita täyttäessä. Vaalithan olivat tappio kaikille muille kaikki Perussuomalaisille. Samaan aikaan Kokoomus nousi eduskunnan suurimmaksi puolueeksi ja Jyrki Kataisesta tuli pääministeri. Samaan aikaan mikään eduskunnan ulkopuoleinen puole ei eduskuntaan päässyt ja SKP:n kannatuskin lähes puolittui.

Touko- kesäkuussa käytiin pitkät ja tuskalliset hallitusneuvottelut. Lopputulos oli se, että vaalien voittajapuolueen Perussuomalaisten jäädessä hallitukseen oli Kokoomuksen ja SDP:n muodostettava pienten puolueiden kanssa six-pack hallitus. Tähän hallitukseen valitettavasti myös Vasemmistoliitto lähti mukaan joskin hyvin erimielisenä. Heinäkuun alussa hallituksen luottamusäänestyksen jälkeen kaksi Vasemmistoliiton kansanedustajaa Markus Mustajärvi ja Jyrki Yrttiaho erotettiin Vasemmistoliiton eduskuntaryhmästä. Mediassa heidät miellettiin "änkyröiksi". Näemmä siis änkyrä tarkoittaa nykykielessä ihmistä joka pitää kiinni mielipiteistään myös vaalien jälkeen. Tämän takia olen nykyään ylpeä kuullessani olevani "änkyräkommunisti".

Toinen vuodesta mieleen jäänyt asia olivat eri kansanliikkeet ympäri maailmaa. Suurimpina kevään liikehdinnät Lähi-Idän arabikeväässä ja syksymmällä ympäri maailmaa ihmisiä liikkeelle saanut Occupy-liike. Tunisiasta lähtenyt arabikevät kaatoi useita diktatuurisia hallintoja. Eikä liikehdintä näytä vieläkään loppuneen. Samoin Occupy-liike jatkaa yhä eri kaupungeissa. 15.10 järjestetyssä kansainvälisessä toimintapäivässä Suomessakin eri kaupungeissa oli monia ihmisiä kadulla kertomassa omia mielipiteitään siitä, mikä nykyjärjestelmässä on pielessä. Helsngissä heitä oli arvioiden mukaan jopa 500. Euroopan suurissa kaupungeissa jopa satojatuhansia. Suomessa Helsingissä ja Turussa toriliikkeet jatkavat yhä telttamielenosoituksiaan.

Vielä yksi mieleen jäänyt asia vuodesta oli viime vuoden tapaan Euroopassa rehottava talouskriisi. Keväällä Portugalin lainoja jouduttiin takaamaan muiden EU-maiden toimesta. Loppukesästä Kreikalle jouduttiin lainamaan lisää rahaa johon Suomi Jutta Urpilaisen johdolla sai vakuudet omalle lainaerälleen. Suomen uusi hallitus oli tästä rinta rottingilla vaikka muiden EU-maiden johtajat naureskelivatkin tiedotustilaisuudessa Suomen vaatimuksille. Loppuvuodesta Italia joutui niin pahaan taloudelliseen ahdinkoon, että lopulta nyt ex-pääministeri Silvio Berlusconi joutui eroamaan virastaa. Uuden hallituksen joholla Italian parlamentti päätti suurista leikkauksista moneksi vuodeksi eteenpäin. Syksyn aikana myös Suomessa eduskunta on päättänyt suurista leikkauksista taantuman varalle.

Itse miellän tämän vuoden jonkinlaisena kansalaisten asioihin heräämisen ja kritiikin lisääntymisen vuotena ympäri maailmaa. Parhaina esimerkkinä edellämainitut arabikevät ja ympäri maailmaa levinnyt Occupy-liike eli tyytymättömien liike. Perussuomalaisten vaalivoittoakin voi pitää esimerkkinä tyytymättömyyden lisääntymisestä. Vaikka tässä tapauksessa tyytymättömyys ohjautuikin väärään suuntaan oli se kuitenkin selvä singaali edellisen hallituksen politiikkaa, etenkin EU- ja talouspolitiikkaa, vastaan. Vaalien alla mieliala tuntui muutenkin olevan melkolailla nykypolitiikkaa vastustava. Jollain tavalla osa normaaleistakin kaduntallaajista, jotka eivät sinänsä politiikkaa seuraa, ovat havahtuneet siihen,että hommassa on jotain pielessä kun hallitus esittää leikkauslistojaan mutta samalla takaa miljardien eurojen edestä takuita EU:n kriisissä oleville maille.

Mitä sitten ensi vuosi tuo tullessaan? Ainakin heti alkuvuodesta presidentinvaalit joiden suhteen kirjoittelen luultavasti ihan omaa blogitekstiä heti vuodenvaihteen jälkeen. Myös kunnallisvaalit järjestetään lokakuun lopulla. Muutenkin tuntuu, että ainakin Euroopan taloustilanne kohtaa kriisin huippunsa vielä ensi vuoden aikana. Suurista maista Italia ja Espanjan lainojen korot ovat jo pitkään olleet nousussa. Jos nämä maat ajautuvat kriisiin on talous todellakin pulassa. Toivottavasti myös tänä vuonna käyntiin lähtenyt Occupy-liike saa jatkoa ensi vuoden aikana ja laajenee yhä enemmän. Vastustetaan ja taistellaan kapitalismia siis myös ensi vuonna. Hyvää ja toivottavasti parempaa uuttavuotta!

tiistai 6. joulukuuta 2011

Mikä Venäjässä oikein pelottaa?

Jäänyt taas syksyn aikana blogin päivittäminen vähälle. Näin itsenäsyyspäivänä on kuitenkin jo lähes perinteen vuoksi kirjoitettava suomalaiseen identiteettiin ja itsenäisyyteen liittyvistä asioista. Ja mikä olisikaan parempi aihe kuin viime päivinä paljon mediassa esillä ollut rakas/vihattu itäinen naapurimme Venäjä.

Mikäs siinä Venäjässä siis suomalaisia oikein pelottaa? Monille se edelleen tuntuu olevan se, että Venäjä vielä joku päivä hyökkää aseelisesti Suomen maaperälle. Venäjä kuulemma on tätä ennenkin tehnyt jonka takia se tietenkin tekee sitä jatkossakin. Tutkitaampa hetki ihan historiaa. Kuinka monta kerta Suomi on sotinut valtion kanssa jonka nimi on ollut Venäjä? Vastaus on: ei kertaakaan. Toki Venäjä ei ole aina ollut saman niminen jonka takia tälläinen tulkinta on pilkunviilausta. Kuinka monta kertaa siis Suomi on sotinut Venäjän tai samalla alueella toimineen valtion kanssa. Vastaus tähän: kaksi kertaa eli Talvi- ja Jatkosodissa Neuvostoliittoa vastaan. Ja historiallinen fakta vain on se, ettei idästä olla Suomeen hyökätty kuin näissä sodissa. Nyt moni tietenkin miettii, että onhan Venäjä monen sadan vuoden aikana hyökännyt monesti Suomeen eri sodissa. Ei vain kertakaikkisesti ole. Näissä sodissa entinen Venäjä soti Ruotsia vastaan. Suomi itsenäistyi vasta 6 joulukuuta vuonna 1917 jolloin on mahdotonta, että Suomi olisi sotinut minkään valtion kanssa ennen kyseistä päivää. Tämä vain on historiaa joka suurelta osalta jää unohduksiin.

Toinen on Venäjän deomkratia tai se, ettei siellä mitään demokratiaa ole. Sunnuntaina Venäjällä järjestettiin parlamenttivaalit. Tämän johdosta Suomen media on taas päässyt kertomaan siitä kuinka Venäjä on epädemokraatiinen diktatuuri joka kasvattaa vuosi vuodelta sotilasmenojaan. Outoa kyllä, suomalainen media kyllä kertoi kuinka Etyj on arvostellut Venäjän vaaleihin liittyen duuman ulkopuoleisten puolueiden sulkemista vaalien ulkopuolelle. Media ei kuitenkaan keväällä kertonut yhdessäkään valtalehdessä tai televisiokanavalla kuinka Etyj arvosteli eduskuntavaaleihin liittyen erilaista kohtelua eduskuntapuolueiden ja eduskunnan ulkopuoleisten puolueiden välillä mediassa. Itseäni myös ihmetyttää kuink hyvin Venäjän valtapuolueen vaalivilppi oikein onnistui kun sen kannatus laski viime vaalien 2/3 osan enemmistöstä vain yli puolen määräenemmistöön. Tätä voi pitää melkoisen vaalitappiona.

Itseäni mietityttää aina, että mitä syytä Venäjällä edes olisi hyökätä Suomeen olipa se kuinka epädemokraattinen tahansa? Tai toisin sanottuna, mitä Suomessa on mitä Venäjä haluaisi? Minkään luonnonvarojen takia Venäjä ei Suomeen tule hyökkäämään. Ja diplomaattisissa suhteissa Suomella ei Venäjän kanssa ole ongelmia. Mutta niin kyllähän Neuvostoliitto silloin 72 vuotta sitten hyökkäsi ilman mitään syytä. Totta mutta kyseessä tosiaankin oli Neuvostoliitto jonka johdossa oli vallanhimoinen ja ehkä jopa jollain tavalla mielenvikainen Stalin. Itse en siis murehtisi asiasta ainakaan ennen kuin Putin ei ole tapattanut miljoonia ihmisiä siperian vankileireillä. Venäjä pelkoon ei siis ole syynä mitään muuta kuin vanhat traumat joista olisi ihan oikeasti joskus kiva päästä eroon.

Niin ja loppuun on pakko huomauttaa ettei kukaan vain keksi stalinisti leimaa alkaa antamaan niin en ole Venäjä myönteinen olen monilta osin Venäjä vastainen. Venäjällä on ongelmia demokratian kanssa ja se on joiltain osin "sotahullu valtio". Niitä vain valitettasti löytyy myös lännen suuntaan katsoessa.