Helsingin Sanomat julkaisi eilen artikkelin, jossa se käsitteli nykypäivän kommunistinuorten elämää ja Kommunistisen nuorisoliiton toimintaa. Haastattelu tuntui omalta osaltani menneen onnistuneesti. Juttu itsessään oli kuitenkin mielestäni todella pilkallinen ja ala-arvoinen.
Helsingin sanomien toimittaja kävi haastattelemassa minua kuun alussa. Haastattelussa käsiteltiin kommunistista aatetta, vallankumous ja demokratiakäsityksiäni sekä tämän hetkistä toimintaamme niin valtakunnallisella kuin paikallisella tasolla. Lopputulos oli se, että juttu esittää minut hiljaisena vätyksenä, joka joskus kuuli sanan kommunismi ja liittyi liittoon eikä ole elämässään sen ihmeempää tehnyt kuin lukenut Harry Pottereita.
En itseeni toki viitsi asioita ottaa. Jos jokainen loanheitto ja aatteeni vähättely olisi saanut minut vaihtamaan kantaani, niin en olisi moneen vuoteen järjestötoiminnassa mukana ollut, jos ylipäätään olisin mukaan lähtenytkään. En henkilökohtaisesti muista haastattelijan kertaakaan pyytäneen minua toistamaan mitään, vaikka hän näin jutussaan väittääkin.
Ylipäätään toimittajan asenne paistaa tekstistä räikeästi läpi, esimerkiksi hänen puhuessaan Kiakkovieras-mielenosoituksesta sekalaisena joukkona vasemmistolaisia, anarkisteja ja humalaisia. On outoa, miten varteenottavana valtamediana itseään pitävä päivälehti edes päästää tällaisen jutuksi naamioidun mielipidetekstin läpi. Toki kyseessä on Helsingin Sanomat, mikä selittänee asian.
Se, mikä Hesarin jutussa eniten kismittää, on se, että meidän hyvät haastattelumme on heitetty romukoppaan ja koko juttu on vain hämmästelyä siitä, että joku uskaltaa nykyään tunnustautua kommunistiksi. Jokainen haastateltavalta oli toimittajan pyynnöstä kertonut kantansa kommunismiin, vallankumoukseen ja demokratiaan. Tästä huolimatta jutussa sanotaan:
"Kommunistinuoret puhuvat demokratiasta
mielellään. Niin mielellään, että on vaikeaa päästä selvyyteen siitä,
mitä he oikein tarkoittavat vallankumouksella."
Itse selitin asiaa moneen kertaan ja useassa kohdassa haastattelua. Demokratialla tarkoitamme laajempaa demokratiaa, kuin miten se parlamentaarisessa yhteiskunnassa mielletään. Demokratia on kommunistisessa järjestelmässä enemmän lähi- ja työpaikkademokratiaa. eli sitä, että ihmiset oikeasti saavat päättää ns. tuotantovälineiden käytöstä. Käytännössä siis tehtaassa töistä eivät päätä työnantajat vaan työntekijät. Utopiaa ehkä, mutta jo nykyisen järjestelmän puitteissa meillä toimii avoimia yhtiöitä ja osuuskuntia, jossa työntekijät ovat samalla omistajia.
Mitä vallankumoukseen tulee, niin siihen on hankalaa esittää takataskustaan kymmenen kohdan ohjelmaa, joka johtaa haluttuun lopputulokseen. Eri visioita toki on, joista myös toimittajalle mainitsin, ja jotka jutussa sivuutettiin. Rauhanomaisena keinona toimisivat esimerkiksi yleislakot ja muu kansalaistottelemattomuus. Tätä eivät toki pysty pelkät kommunistinuoret luomaan, vaan siihen tarvitaan vahvaa ammattiyhdistysliikettä.
Suomessa tämä ei näytä juuri huomenna tapahtuvalta asialta. Tulevaisuutta ei kuitenkaan voi ennustaa. Tällä hetkellä Etelä-Euroopassa osoitetaan mieltä parempien elinolosuhteiden puolesta nykymenoa vastaan. Suomi ei toki ole Kreikka, emmekä me odota, että tilanne meillä etenisi samalla tavalla kohti radikaalimpaa toimintaa. Kreikka ja muut maat ovat kuitenkin esimerkki siitä maailmasta jota Helsingin Sanomat ei halua nähdä. Maailmasta, jossa ihmiset aidosti menevät kadulle taistelemaan oikeuksiensa puolesta. Toivon, ettei tämä tilanne Suomessakaan ole kaukana, vaan ihmiset aidosti haluavat paremman maailman tässä ja nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti