maanantai 29. lokakuuta 2012

Kuntavaalien jälkipuinti

Vaalit taas olivat ja menivät. Aloitetaan omasta tuloksesta. Ääniä Kuopiossa kertyi 10 kappaletta. Kiitos toki joikaiselle tukensa antaneelle. Kuitenkin verrattuna Uudellamaalla käytyyn eduskuntavaalikampanjaan ja sen tuomaan 79 ääneen viime vuoden keväänä on tulos aivan järkyttävä pettymys. Äänimäärä on niin alhainen ettei sitä oikein mitenkään pysty jossittelemaan paremmaksi. Syytä on vain katsoa vessan peiliin ja miettiä mitä teki tai tarkemmin mitä olisi pitänyt tehdä.

Jotenkin tuntuu jo liian tutulta todeta vaalien jälkeen, että Kokoomus oli näidenkin vaalien suurin puolue. Jos otetaan presidentinvaalit lukuun niin jo viidettä kertaa peräkkäin. SDP kiri taas toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Keskusta oli kolmantena säilyttäen kuitenkin monilla paikkakunnilla paikkaenemmistöjään. Perussuomalaiset saivat tällä kerta vain  puoljytkyn kuitenkin kaksinkertaistaen kannatuksensa viime kuntavaaleista. Eduskunnan pienemmät puolueet pitivät melkolailla kannatuksensa ennallaan.

Kuopion valtuuston voimasuhteet pysyvät melko ennallaan  Kokoomus ja Keskusta jatkavat suurimpina puolueina. Perussuomalaiset kasvattivat myös Kuopiossa paikkamääräänsä. SKP oli pienpuoleista suurin 0,4 prosentin kannatuksellaan. Kuopion äänestysaktiiivisuus oli jopa järkyttävän alhainen: vain 52,3 prosenttia äänioikeutetuista vaivautui uurnille.

SKP:n kannatus pysyi koko maassa melko samana kuin viime kuntavaaleissa. Valtuustopaikkojen määrä pysyi ennallaan eli 10:ssä paikassa. Valtakunnallinen kannatus oli 0,4 prosenttia. Ehkä jonkinlainen torjuntavoitto vanhojen valtuutettujen pitäessä paikkansa Kuitenkin odotus oli paikkojen ja kannatuksen noususta. Se jäi tällä kertaa valitettavasti tekemättä

Eduskuntavaalien jälkeen toivoin, että Suomen kansa vielä joskus oppii ja ymmärtää ketä äänestää. Neljän puolueen kärki valtakunnallisesti on valitettavasti osoitus sitä, että ei ymmärrä. Eduskuntavaaleissa protesti hallitusta kohtaan kohdistui Perussuomalaisille. Nyt ihmiset valtakunnallisesti vain jättivät kertakaikkisesti äänestämättä. Äänestysprosentti jäi valtakunnalisesti ainostaan 58,2:en. Valitettavasti äänestämättä ovat jättäneet todennäköisesti ne jotka eivät vain enää jaksa uskoa muutokseen

Kihlattuni kommentti vaalituloksia katsellessamme kertoi varmaankin hyvin monen tuntemukset: "mitä järkeä siellä Suomussalmellakaan on äänestää kun ei se mihinkään kuitenkaan vaikuta". Tämä vain on fakta. Suurissa kaupungeissa tuntuu, ettei saa ääntään kuuluviin, pienet paikkakunnat taas jyrätään kiinni suurkuntiin joko vapaaehtoisesti tai pakolla jolloin valtuuston kokoonpanolla ei tunnu olevan mitään merkitystä.

Suomesta on tullut kansanvallan irvikuva. Eipä tässä voi oikein muuta tehdä kuin laskea pään painuksiin ja jatkaa kohti uusia pettymyksiä.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Asioita parannettavaksi Kuopiossa

Ajattelin viimeisen viikon kunniaksi koota hieman piempiä kehityskohteita kaupunginvaltuustossa vaaliteemojeni ulkopuolelta. Varsinaisista vaaliteemoistahan löytyvät jo valmiksi pidemmät tekstit. Tähän kuitenkin yhtä tärkeitä asioita hieman lyhyemmin.

Hyvät ja elinvoimaiset kirjastopalvelut tulee Kuopiossa säilyttää. Ja niiden tulee olla maksuttomia. Tämä ei valitettavasti nykyiselläänkään toimi: varaukset ja kaukolainat toimipaikasta toiseen ovat maksullisia. Kirjaston tulee olla täysin maksuton kunnan ylläpitämä sivistyspavelu.

Kunnan vuokra-asuntojen vuokratasoa tulee laskea. Erityisesti Kuopion Opiskelija-asunto Oy:n tulee alenta vuokriaan tasolle joka on opiskelijan tulojen mukainen. Nykyinen hintataso pakottaa opiskelijat usein ottamaan lainaa tai käymään töissä opiskelujen ohella.

Kuopion tulee tehdä kunnallisverosta progressiivinen. Myös yritysveroja tulee nostaa. Tämä lisää kunnan verotuloja, tekee verotuksesta oikeudenmukaisempaa ja vähentää leikkaustarvetta.

Kulttuurin ja palveluiden puolesta leikkauksia vastaan! Muista Kuopiossa numero 280!

tiistai 16. lokakuuta 2012

Miksi äänestää juuri minua?

Ennakkoäänestäminen alkaa huomenna. Siksi on siis hyvä kertoa tässä vaiheessa niin ennakkoäänestäjille kuin niille jotka jättävät äänestämisen puolentoista viikon päähän varsinaiseen vaalipäivään, että miksi juuri minua ja muita SKP:n ehdokkaita muissa kaupungeissa kannattaa äänestää oman kuntansa ja kaupunkinsa valtuustoon.

Syy äänestämiseen on yksinkertainen: SKP on puolue joka on aidosti sitoutunut ajamaan tavallisen kansan ääntä valtuustoissa. SKP sanoo puolueena ehdottoman EI:n kuntaliitoksille ja palveluiden yksityistämiselle kaikkialla Suomessa. Kansan edut bisneksen edun edelle. Lyhyesti ja ytimekkäästi: Tekoja lähipalveluiden puolesta!

Allekirjoitan kaikki edellämaitsemani periaatteet. Mutta miksi äänestää nuori opiskelija Kuopion kaupunginvaltuustoon? Nimenomaan siksi, että olen nuori kuopiolainen opiskelija. Varmasti kokeneempia vaihtoehtoja listoilta löytyy, mutta ajavatko pitkäaikaiset ja kaupunkilaisista etääntyneet päättäjät oikeasti tavallisen kuopiolaisen opiskelijan asiaa paremmin kuin minä, joka oikeasti olen opiskelijana toista vuotta kaupungissa ja tiedän mitä palveluja tulisi säilyttää ja parantaa erityisesti opiskelijoita ajatellen?

Lähipalveluiden säilyttäminen toki koskee kaikkia kuntalaisia. Nuorten kannalta tärkeitä asioita ovat kuitenkin Kuopiossa etenkin opiskelijapalveluiden parantaminen ja ilmainen joukkoliikenne. Lisäksi asuntojen hinnat ovat Kuopiossakin melko korkealla tasolla opiskelijan tuloihin nähden. Näihin asioihin on saatava parannuksia!

Äänestä siis minua numerolla 280 nuorten äänitorveksi Kuopion kaupunginvaltuustoon. Kulttuurin ja palvelujen puolesta leikkauksia vastaan!



sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Kuopiolaista liikkumista

Urheilun harrastamismahdollisuudet ja ulko- ja sisäliikuntapaikat tuntuvat nousseen jonkinlaiseksi vaaliteemaksi Kuopiossa. Täytyy siis itsekkin niistä hieman kirjoittaa.

Yleisesti Kuopio on hyvä kaupunki aktiivisen liikkujan kannalta. Itse jonkin verran lenkkeilyä harrastavana ihmisenä olen iloinen Kuopiolaisista lenkkeilyalueista. Useista paikoista ympäri kaupunkia löytyy lenkkipolkuja jopa monien kymmenien kilomerien verran. Myös Kuopiolaista latuverkostoa kehutaan usein hyvin hoidetuksi ja laajaksi. Asiat ovat omasta mielestäni monia muita suuria kaupunkeja paremmalla tolalla.

Kuopiolaisten rakkaille urheilulajeille eli jalkapallolle ja jääkiekolle löytyy myös paljon harrastusmahdollisuuksia. Jalkapallokenttiä löytyy ympäri kaupunkia. Suurin osa kentistä soveltuu myös muuhun kuin pelkästään jalkapallon pelaamiseen. Jäähallejakin löytyy kaksin kappalein.

Sisäliikuntapaikat kuitenkin tuppaavat olemaan kiven alla. Olen itse yrittänyt hankkia konservatorion oppilaskunnan käyttöön viikottaista sisäliikuntavuoroa tähän mennessä kuitenkin tuloksetta. Salit tuntuvat olevan melko täyteen varattuja etenkin keskustan alueella.

En tiedä onko oma tuntemukseni harhaa mutta tuntuu, että usein niin ulko- kuin sisäliikuntapaikkojenkin varauksissa ohi sählyporukoista ajavat seurojen junioritoiminta. Kaikki kunnia toki Kuopiolaiselle urheilukasvatukselle (vaikka se ei jääkiekossa näytäkkään tuottavan tulosta) mutta tilaa olisi kuitenkin kaupungin puolesta varattava myös ihan tavallisten pulliaisten käyttöön. Esimerkiksi jäähalleissa ja muissa ulkokaukaloissa olisi hyvä säilyttää myös tavallisia yleisövuoroja jotta kaikki pääsevät harrastamaan lempilajejaan eivät vain suurten seurojen juniorit.

Useissa vaalikoineissa on Kuopiota koskien kysytty, että pitäisikö kaupungin rakennuttaa uusi iso sisäliikuntahalli. Itse olen sitä mieltä, että tässä taloustilaneessa ei. Urheilun ja liikkumisen tukemista ei pidä toki lakkautaa. Mutta sinä vaiheessa kun puntarissa ovat joko terveyspalveluiden ylläpitö tai se, että jätetään uuden liikuntasalin rakennuttaminen tuonnemmaksi, ajavat omalla arvoasteikollani terveyspalvelut edelle.Liikkumiseen tulee panostaa muilla tavoin. Kannustamalla nuoria liikkumaan oma-aloitteisesti. Itse en liikunnan harrastamiseen tarvitse muuta kuin sen, että pistän lenkkarit jalkaan ja takin niskaan ja lähden lenkille. Se ei välttämättä vaadi uusia suuria halleja. Vaikka urheilu toki tärkeää ja mukavaa ajanvietettä onkin. Ei kuitenkaan kustanneta sitä lähipalveluita lakkautamalla!

torstai 4. lokakuuta 2012

Maksuttoman terveydenhuollon puolesta!

Hyvinvointivaltion määritelmään kuuluu, että valtio takaa kansalaisilleen hyvät ja ilmaiset terveydenhuoltopalvelut. Valitettavasti tällä perusteella voidaan todeta, ettei Suomi ole hyvinvointivaltio. Kouluterveydenhuoltoa lukuunottamatta suomalainen terveydenhuolto käytännössä maksaa.

Valitettavasti Kuopiokaan ei ole tämän suhteen poikkeus. Omalääkärimaksut on jokaisen Kuopiolaisen täysikäisen terveyspalveluiden käyttäjän maksettava ensimmäisiltä kolmelta käynti kerralta vuoden aikana. Maksut siis ovat enimillään 41,80 euroa vuodessa. Summa ei ehkä kuulosta suurelta mutta jopa itselläni miettiessä pienellä opiskelijabudjetilla elämistä ei ihan helposti tule hakeuduttua omalääkäripalveluiden äärelle sen tehdessä 13,80 euron loven lompakkoon per käyntikerta. Etenkin kun Kuopiossakaan jonot lääkäripalveluihin eivät ole lyhyet. Ja täytyy vain toivota, että jos itsensä telookin niin ei tekisi sitä yöaikaan. KYS:sin yhteispäivystyksessä käynti näet köyhdyttää kukkaroa lähes kaksinkertaisen määrän eli 27,50 euroa käyntikerralta.

Yksi silkka vitsi "ilmaisten" terveyspalveluiden suhteen ovat Suomessa hammaslääkäripavelut. Ympäri Suomea akuutteja tapauksia lukuunottamatta kunnalliseen hammaslääkäriin pääsy saatta ilman akuuttia päivystystarvetta venähtää puolesta vuodesta vuoteen. Lisäksi palvelu on kokokaan kuntalaisen itsensä maksettavana.

Toki kohtuuttomien kulujen estämiseksi palvelumaksukatto on 636 eurossa vuodessa. Toki maksukattoon ei huomioida "esimerkiksi hammashoidon, sairaankuljetuksen ja erikoismaksuluokan lisämaksuja, lääkärintodistusmaksuja, yksityislääkärin lähetteellä tehtävien laboratorio- ja röntgentutkimusten maksuja eikä tulosidonnaisia maksuja." (lähde: Kuopon kaupungin terveyssivut). Noin 5000 euron vuosituloilla täytyy siis vain toivota, että pysyy terveenä.

Palvelumaksujen lisäksi terveydenhuollon ongelmana on sen ulkoistaminen ja yksityistäminen. Hyvänä esimerkkinä jo eduskuntaaalien aikaan tekemäni teksti siitä mitä yksityistäminen pahimmillaan saa aikaan kuntalaisten kannalta: http://tuukkak.blogspot.fi/2011/03/ihmisten-hyvinvointia-ei-saa.html. Yksityiseltä puolelta palveuiden ostaminen tuo hyvin harvoin säästöjä kunnan budjettiin. Lisäksi se eriavoistaa ihmisiä palveluiden saatavuuden suhteen. "Rahalla saa ja hevosella pääsee" tuppaa olemaan tilannetta hyvin kuvaava sananlasku.

Mitä siis Kuopiossa tulisi tehdä? Säilyttää kaikki terveyspalvelut kaupungin itsensä tuottamana. Lisäksi poistaa kaikki terveydenhuollon palvelumaksut kaikilta asiakasryhmiltä ja näin tehdä terveyudenhuollosta aidosti kunnan tuottama ilmainen hyvinvointipalvelu. Tämä tekisi ihmisistä myös tasavertaiset palveluiden saatavuuden suhteen. Pidetään siis laadukkaat ja ilmaiset terveydenhuolon palvelut kunnan omana toimintana. Kulttuurin ja lähipalveluiden puolesta leikkauksia vastaan!