Työnantaja- ja palkansaajajärjestöt saivat viimein viidennellä yrittämällä aikaan luonnoksen niin sanotusta yhteiskuntasopimuksesta, jonka sopimisella pyritään välttämään hallituksen uhkaamat 1,5 miljardin lisäleikkaukset. Kuten etukäteen olettaa saattoi, sataa koko sopimus täysin työnantajapuolen laariin.
SAK:n nokkamies Lauri Lyly kehui Ylen haastattelussa sitä, kuinka saavutettu sopimus on kiperä, mutta oikeudenmukainen. STTK ja Akava ovat asiassa samoilla linjoilla. Niiden mukaan sopimus oli parempi vaihtoehto kuin hallituksen uhkaamat leikkaukset. Lopullista sinettiä sopimukselle ei vielä saatu, koska SAK:n hallitus päätti viedä asian käsittelyyn työmarkkinajärjestöjen hallituksiin, STTK:n ja Akavan sen suorilta hyväksyessä.
Henkilökohtaisesti en ymmärrä, mitä sopimuspakettia Lyly ja muut keskusjärjestöpamput ovat lukeneet pitäessään sitä oikeudenmukaisena. Sopimus on täysi katastrofi palkansaajan kannalta: työntekijän osuus eläke- ja työttömyysturvamaksuista nousee, julkisten alojen lomarahoista leikataa 30 prosenttia, ensi vuonna palkat eivät nouse ja kaiken huipuksi työaika pitenee kolmella päivällä vuodessa, ansiotason kuitenkaan nousematta. Näiden ansiosta työntekijöiden palkkataso laskee tulevaisuudessa useilla sadoilla euroilla kuukaudessa. Jotta palkansaajapuoli ei sahaisi itseään jo tarpeeksi jalkaan mittavilla palkkaleikkausilla, päättivät keskusjärjestöt myös taipua kirjaukseen paikallisen palkkasopimisen lisäämisestä.
Anteeksi karkea ilmaisuni, mutta yhteiskuntasopimus ei ole mikään kompromissi tai torjuntavoitto palkansaajille, se on Kokoomuksen ja EK:n märkä päiväuni. Työntekijöiden oikeuksia poljetaan sopimuksen ansiosta alas historiallisella vauhdilla ja ay-liikkeen heikentyessä on ainakaan turha odottaa, että se pystyisi tulevia työtaisteluja voittamaan.
Ymmärrän toki sen, että hallituksen pakkopolitiikka on ajanut neuvottelijat ahtaalle, ja heikennyksiin on suostuttu mittavien lisäleikkausten pelossa. Joku voisi nähdä asiassa yhtäläisyyksiä pohjalaisiin haulikkohäihin, joissa kyse on siitä, onko tulevaisuus välttämättä huonompi vaihtoehto kuin ei tulevaisuutta ollenkaan.
Kuitenkin historiaa tarkastellessa on hyvä muistaa se, että asiat yleisestä äänioikeudesta lapsilisään on saavutetu nimenomaan ay-liikkeen taistelujen kautta. Nyt jos koskaan vaatimukset laajoista mielenosoituksista ja jopa yleislakosta ovat ajankohtaisia. Me emme voi myydä hyvinvointiamme näin halvalla. Me olemme se kansa, joka on päättäjät valinnut ja meillä on oikeus vaatia äänellemme vastinetta!
