tiistai 15. syyskuuta 2009

Ei ei nykypolitiikka ei ei!

Pitää taas päivittää viime aikaista päivänpolitiikkaa ja puheenaiheita.Nyt filosofian kokeen jälkeen ehtii ajatella vaihteeksi muutakin.

Ensimmäisenä tulee mieleen eilen Kaari Utrion kommentti Ilta-sanomissa esitetty kommentti että yli 70-vuotiaille pitäisi antaa "unilääkkeitä" joilla laitoksissa olevat vanhukset saisivat tehdä itsemurhan niin halutessaa. Vanhukset kun ovat taakka yhteiskunnalle eikä hoitajia riitä tarpeeksi. Muutenkin vanhustenhuolto on puhuttanut. Vanhuksia maatetaan lepositeissä päivät pitkät ja liikkuminen on rajoitettua. Asioiden tultua julki sanottiin ihan hallituksesta että asiat ovat olleet jo pidempään tiedossa. Miksi ihmeessä asialle ei tehty mitään ennen talouskriisiä? Nyt näyttää olevan rahat lopussa vähän joka paikassa ja leikkauksia joudutaan tekemään. Vanhustenhoitoa siis on vaikeaa yrittää hoitaa uudelleen. Vai annetaanko sitten niitä pillereitä? Eikö hoitajien lisääminen ole sitten mahdollista. Nykyään heistä on joka paikassa pulaa.

Jo hieman laantunut toinen asia on ollut verotus asiat. Hallitus laskee ruoan arvonlisäveroa 13 prosenttiin. Tämä kyllä auttaa pienituloisia jonkinverran. Riippuen tietenkin siitä tuleeko vähennys oikeasti näkymään ruoan hinnoissa. Näin ainakin hallitus on lupaillut. Ensi kesänä kuitenkin nostetaan yleistä arvonlisäveroa joka hankaloittaa heiman pienyrittäjiä. On hieno yrittäjyys politiikka porvarihallituksella. Toissa viikkoisessa A-talk ohjelmassa Vasemmistoliiton puheenjohtaja otti epäkohtana esiin myös sen että progressiivinen vero lähes häviää suurituloisilla. Arhinmäen sanoin "kun Suomessa tienaa riittävän paljon niin verokäyrä lähtee suuhteessa laskemaan". Asialle ei kuulemma hallituksen mielestä voi tehdä mitään koska se ei tuo riittävästi lisätuloja. Eli suurituloisten verotusta ei nosteta koska se ei hyödytä. Vero saa olla edelleenkin alhaalla. Ja progressiivisen veron pitäisi muka olla oikeudenmukainen.

Olin myös toissa lauantaina 5.9 mukana Ihmistulva-tapahtumassa joka vaati hallitukselta ilmastolakia. Ääntä ja ihmisiä oli. Toivotaan että näkyy jossain. Perjantaina odotettavissa nälkäpäiväkeräyksessä keräämistä. Yhteisvastuu keräyksestä jäi sen verran hyvä maku että pitää lähteä toistamiseenkin lipas kerääjäksi. Tämä taas tältä erää ja lisää kun jotain tulee.

2 kommenttia:

  1. Mitä sä tekisit niille vanhuksille?
    Lukisit jtn helvetin kirjaako?

    Olet oikeassa siinä suhteen, että vanhusten määrä on suuri taakka yhteiskunnalle.. Varsinkin terveyskeskuksissa (Mistä Kaari puhui). Siellä ne kuluttavat valtion rahaa, työvoimaa sekä aikaa.

    Puhuit vanhustenhuollosta, että heitä ei päästetä minnekkään eikä anneta liikkua rauhassa.

    Jos ne haluaa jotain palvelijoita varatkoon aika kylpylästä. Luuletsä et näitä vanhuksia pitää kohdella kuin jotain kuninkaita tai kuningattaria?! Se on SUKUPOLVEN homma. Ei valkotakkisten.

    Eri asia on sitten vanhustentalot, palvelu on kallista, jos haluaa hyvän eläkkeen hommatkoon rahaa.
    Jos luulee pärjäävänsä eläkerahalla, pärjätköön. Mutta luuletsä et puolet ns. tyhmästä kansasta saa luksuspalvelut täyttäessään 70 vuotta? Missä sadussa sä elät?

    Venäläinen sanonta; "Ainoastaan juusto hiirenloukussa on ilmaista."

    Ku hehkutit kuinka "Neuvostoliittolaisia" olette puheissaan ja tukiessaan Kommunismiin. Luuletsä että entiset Neuvostoliittolaiset ottaa teidät tosissaan?

    Sun veroista vielä vähän, ajattelet tonkin asian päin helvettiä. Muista tästä lähtien, Suomi on hyvinvointivaltio. Suomen pointtina ei ole hommata maailman parhaimmat esineet, pointtina on saada hyvä elämä mahdollisimman monelle. Se, että et ole tyytyväinen elämääsi. Muuta kuukaudeksi Venäjälle ja itket koti-ikävää.

    Se, että vingut, että suurituloisilla ei nouse vero. Miksiköhän?! Koska ne kaikki muuttavat helvettiin täältä. Etkö ole huomannut, että Nokiakin on jo myynyt&muuttanut vittuun täältä. Suomessa verotus on helvetin korkealla verrattuna esim. USA:n, ja USA:ssa on vielä helpompi tehdä rahaakin kun täällä.

    Ja tosta ihmistulva -jutusta, nauroin kyllä itseni penkin alle.

    Toi keräys on kyllä hyvä.. Pääsee luuseritkin tekemään jtn hyödyllistä.

    (Voit tehdä 2 päätöstä, joko olla mies ja vastata tähän parhaasi mukaan. Tai olla tekopyhä paska ja poistaa viestin. Päätä fiksusti. Sillä turha esittää, mitä ei ole. Sen näkee jo kaukaa.)

    VastaaPoista
  2. Eivät tietenkään vanukset ole mitään kuninkaita /kuningattaria. Mutta se ei oikeuta rajoittamaan heidän liikkumistaan ja lepuuttamista lepositeissä.

    Ja kommenttisi vanhustentaloista ei kyllä liity mitenkään blogitekstiini.
    Minun henkilökohtaisesta mielestäni kyllä se että ihminen jää eläkkeelle ei oikeuta hänen heitteilleenjättöään. Yhteiskunnan on pidettävä huolta muistakin kuin työikäisistä ihmisistä.

    Ja teoreettisellä nykykommunismilla ja Neuvostoliittolaisella reaalisosialismilla ei ole mitään tekemistä keskenään.

    Ja veroihin liittyen puhuin juuri oikeudenmukaisuudesta. Se että rikkaiden verot ovat alemmat työpaikkojen takia on naurettavaa. Suurien yritysjohtjien palkkatuloista ei mene senttiäkään tuotteiden tuottamiseen. Rahat menevät yrityksen pääomasta. Eriasia on yksityisyrittäjillä joilla ei olekkaan mitenkään paljoa rahaa.

    Ja mitäköhän ilmastonmuutoksen estämisessä on? Jos et siihen usko niin enpä rupea siitä saarnaamaan. Jokaisen oma asia. Itse kuitenkin ilmastonmuutoksen haluan estää ennen kuin on liian myöhäistä.

    VastaaPoista