keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Mihin tämä Suomi on menossa?

Nyt on pakko kirjoittaa vaihteeksi nykypolitiikasta. Tai tässä tapauksessa kai voisi sanoa sen kauheuksista ja oudouksista. Siis mitä kaikkea onkaan viime viikkoina tapahtunut?

Aloitetaan vaikka Matti "en ole ollut jäävi" Vanhasesta. Siis kysehän on siitä, että Matti Vanhanen pääministeriytensä aikana päätti Raha-automaatti yhdistyksen tuista. Ja päätös mistä tämän hetkinen jääviys-kiista sai alkunsa oli se kun Vanhanen antoi RAY:n tukirahoja Nuorisosäätiölle. Joka taas rahoitti Vanhasen omaa vaalikampanjaa. Vanhasen mukaan hän ei ollut asiasa jäävi. Oikeuskansleri Esa Lonka taas sanoo, että hän oli jäävi. Siitä tehdäänkö asiasta poliisitutkintaa päättää Perustuslakivalitokunta. Joka on täynnä Vanhasen kanssa työskennelleitä ihmisiä. Eivätkö he ole sitten jäävejä päättämään siitä oliko Vanhanen jäävi?


Toinen asia on valtion budjetti. Hallitus vähentää tässä taloustilanteessa miljoonilla työllisyystukia. Ja samaan aikaan hallituksella on varaa lisätä puolustusmenoja taas monilla miljoonilla. Onkohan tämä fiksua politiikkaa tässä taloustilanteessa? Porvari hallituksen mukaan tietenkin. Ja jotta budjetti ei vain näyttäisi vielä oikeistolaisemmalta aikoo hallitus ensi vuonna nostaa välillisiä veroja ja luoda esimerkiksi uuden "karkkiveron". Välilliset verothan tuntuvat eniten pienituloisten kukkarossa. Vaikka hallitus väittääkin, että se on edistänyt paljon pienituloisten asioita tällä vaalikaudella. Muuten vain köyhien määrä on Suomessa lisääntynyt sadoillatuhansilla viimeisen kolmen vuoden aikana.

Ja tilanteen kruunaa vielä se, että kansanedustajien palkkoja aijotaan nostaa ensi vuonna 8,1 prosentilla nykyisestä. Eli yli 500 eurolla. Kuitenkaan valtiolla ei ole rahaa sitoa opintotukea indeksiin vaan opintotukin säilyy samalla tasolla ilman korotuksia. Tämä on jo johtanut moniin mielenilmauksiin esimerkiksi Facebook-palvelussa.

Yksi erityisesti itseni viime viikolla kismittänyt uutinen oli, kuinka valtion asettama asevelvollisuus työryhmä esittää lyhyimmän palvelusajan alentamista neljään kuukauteen. Itse tämä asia ei minua ärsyttänyt vaan se, ettei työryhmä antanut minkäänlaista esitystä siihen laskeeko siviilipalvelus samassa suhteessa. Siviilipalvelus on nykyäänkin 12 kuukautta jota jopa Eu on pitänyt epäoikeuden mukaisena. Siviilipalveluksen työryhmän johtaja sanoi tämän päivän Helsingin sanomissa, etteivät työryhmä luultavasti ota kantaa siviilipalvelus ajan alentamiseen. Eli siviilipalveuksesta tehtdään vielä rangaistuksen omaisempi.

Ja ehkä jopa kaiken huipentumana tänään julkistetun sisämisteriön työryhmän esitys siitä, että ammattimainen kerjäys pitäisi kriminalisoida. Tästä tulee heti mieleen, että miten ammattimainen kerjääminen määritellään? Lisäksi koko laki voimaan tullessaan olisi seurausten eikä itse syitä ehkäisevä. Kerjääminen kuitenkin suurimmaksi osaksi on seurausta köyhyydestä. Huvittavaa sinänsä. Suomessa kauhistellaan Ranskan romani karkoituksia. Kuitenkin lakiesitys on vastaus nimenomaan romani ongelmaan. Ehkä koko lakia kuvaa parhaiten sananlasku "poissa silmistä, poissa mielestä".

Muutenkin yleisesti ensi kevään vaalit eivät näytä valoisalta vasemmistolle. Ja vasemmistolla tarkoitan tässä koko vasemmistoa en pelkkää Vasemmistoliittoa. Mutta nykyinen vaalikeskustelu pyörii median avustuksella ja suurten puolueiden tahdosta maahanmuuton ja eettisten arvojen ympärillä. Vastakkainasettelu on nyt Vihreiden ja Perussuomalaisten välillä. Ei vasemmiston ja oikeiston niinkuin sen pitäisi. Tätä suuret puolueet tietenkin haluavat. Kun vasemmisto on keskustelusta ulkona ja yleisestikkin talouspolitiikka eivät Kokoomus ja Keskusta näytä normaali kansalaiselle sittenkään niin huonoilta vaihtoehdolta. Ja jos nämä puolueet voittavat taas vaalit, Perussuomalaisten ja Vihreiden avustuksella, jatkuu sama politiikka ensi vaalikaudella. Kysymys siis onkin haluammeko ajaa ihmisten vai talouden asiaa ensi vaalien jälkeen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti