sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Opiskelijoiden Kuopio

Kuopion opiskelija-asunnot Oy (Kuopas) tarjoaa internetsivustonsa mukaan edullisia asuntoja Kuopiossa asuville opiskelioille. Kuopas on kokonaan Kuopion kaupungn omistama yritys, joka toimii nollatuloperiaattella eli voittoa ei pyritä tuottamaan.

Itse olen asunut Kuopaksella jo puolitoista vuotta. Ensin soluasunnossa ja viime kesästä lähtien kihlattuni kanssa kaksiossa Särkiniemessä. Tämän hetkinen vuokra on 626 euroa. Kun sen jakaa kahdelle ihmiselle jotka elävät opintotuen kanssa ei vuokranmaksun jälkeen jää todellakaan liikaa ylimääräistä rahaa käteen. Vuokra on suuri huomioiden myös sen, ettei Särkiniemi ole vielä mitenkään keskusta-aluetta.

Tämänhetkisen vuokratason huomioiden väite nollatuloperiaatteesta  kuulostaa aika uskomattomalta. Huomaten, että parhaimmillaan yksityinen vuokranantaja tarjoaa alemman vuokratason lähempänä keskustaa kuin Kuopas. Kuopaksen vuokrat ovat myös paljon korkeampaa tasoa kuin esimerkiksi Helsingissä opiskelija-asuntojen hinnat, vaikka Helsingin vuokrataso suhteessa on muuten Kuopiota korkeampi.

Kuopaksella asuvana täytyy kyllä ihmetellä miten kulut voivat olla niin korkeat, että Kuopas nostaa vuosittain vuokriaan "käyttökustannusten kasvaessa". Etenkin kun huoltotoimenpiteet näyttävät olevan usein aika hitaanlaisia. Myös lämmitys pistetään Kuopaksella päälle yllättävän  myöhään syksyllä. Tänä vuonna jo pakkasten alettua.

On toki markkinatalouteen kuuluva piirre,että yritykset saavat määritellä tuotteidensa hinnat haluamallaan tavalla. Kuopas kuitenkin, vaikka onkin osakeyhtiö, on kokonaan Kuopion kaupungin omistuksessa ja näin julkisen rahan ja päätöksenteon alainen.

Eikö kaupunki haluaisi siis opiskelijakaupungiksi profiloituneena tukea opiskelijoiden asumista Kuopiossa suhteuttamalla opiskelija-asuntojen vuokrien taso opiskelijoiden tuloon sopiviksi?  Tämä raha kuitenkin tulisi takaisin opiskelijoiden pystyessä paremmin opintojen tavoiteaikatauluissa kun vuokranmaksun takia ei tarvitse käydä opiskelujen ohella töissä tai ottaa opintolainaa. Tehtäisiinkö Kuopiosta siis todellinen opiskelijoiden suosima kaupunki?

1 kommentti:

  1. Hyvä, etten enää ole opiskelija, en sen ikäinenkään. Saattaisi Kuopio houkutella kaupunkina. Isäni ja äitini yläsavolainen tausta painaa ja itsekin asuin Iisalmessa 4 vuotta, joiden aikana 2 ekaa kansakoululuokkaa. Siitä ajasta on vain hauskoja muistoja.

    VastaaPoista