Kohti SKP:n edustajankokousta

SKP:n edustajankokoukseen on enää pari viikkoa aikaa. Sen takia ajattelin pohdiskella kuinka me suuntaamme puolueena eteenpäin. (Teksti on sama jonka lähetin SKP:n sähköpostiin jo helmikuussa jos teksti jonkun mielestä näyttää tutulta).

SKP:n tämän hetkinen ongelma ei ole siinä, ettemmekö tietäisi mitä nykyisessä järjestelmässä mättää ja mitä olisi muutettava. Välillä asia tuntuu kuitenkin olevan vuodesta vuoteen, kokouksesta koukseen saman asian keskustelemista ja vatvomista uudelleen. Me tiedämme syyt ja meillä on niihin ratkaisuja.

Ongelma on se, että yleensä nämä hyvät päätelmät jäävät niihin kokouksiin. Kommunistinen toiminta ei saa olla pelkkiä kokousia ja "keskenään touhuamista". Toki nämä ovat tärkeitä asioita dialektisen toimintamme kannalta. Meidän on oltava ajan hermoilla.

Mitä meidän tulisi todellakin tehdä ja paljon on suunnata toimintamme pääpaino ulospäinsuuntautuneeseen toimintaan. Voimme pitää hienoja kokouksia vaikka maailman tappiin asti. Ne eivät kuitenkaan ole ulospäin näkyvää toimintaa. Ulospäin suuntautuva toiminta on kampanjoita tärkeiden asioiden puolesta eri puolilla Suomea.

En sano, etteikö tätä tehtäisi jo joiltain osin. Sen määrää tulisi kuitenkin lisätä huomattavasti. Näin jäsenmääräkin vois lähteä kasvuun ja saisimme uusia nuoria mukaan toimintaan jotka pitävät puoluetta todellisena vaihtoehtona eivätkä vain "vanhojen pappojen keskustelukerhona". Todellisen vaihtoehdon on suuntauduttava ulospäin.

Tämä asia ei korjaannu ylhäältäpäin sanelemalla hienoissa seminaareissa. Nimen omaan tärkein pointti on se, mitä myös KomNL:ssä olemme viime vuosina yrittäneet vahvistaa on kattojärjestön pienentäminen. Nykyään tuntuu, että SKP:n toiminta perustuu toimintaan keskuskomiteassa ja poliittisessa toimikunnassa ja sihteeristössä. Jos uusia aktiiveja jossain syntyy imaistaan heidät hyvin nopeasti mukaan vähintään piirin yleensä keskuskomitean toimintaan. Tämä on resursseja pois paikallisesta toiminnasta. Paikallinen toiminta on kuitenkin nimen omaan sitä, missä meidän kuuluu näkyä. Ja nimenomaan muutenin kuin vaalien aikana. Toiminnan on oltava jatkuvaa ja pitkäjänteistä

Tärkeää on myös huomata se tosiasia ettemme, aktiiviemme osalta ole suuri puolue. Meidän on turha yrittää ajaa montaa aloitetta samaan aikaan eteenpäin. Mielummin jaetaan vastuuta aktiivien ja osastojen kesken ja keskitytään maksimissaa muutamaan tärkeään teemaan täysillä, jolloin ehkä myös näkyvytemme lisääntyy ja tätä kautta uusien aktiivien määrä kasvaa. Kattojärjestön toiminnan tulisi  olla piirejä, osastoja ja aktiivien ideoiden yhteenkokoamista ja niiden jakamista eteenpäin. Ei itse toimintaa. Hyviä ideoita kannattaa aina jakaa eteenpäin.

Näillä ajatuksilla kohti edustajankokousta ja uutta hienoa puolueemme tulevaisuutta.

Oikaisu Uljas 5/2013 juttuun "Kuopaksen kalleutta liioiteltu"

Uljas-lehti julkaisi jutun Kuopasta koskevaan kuntalaisaloitteeseen liittyen (http://www.uljas.net/wp-content/lataukset/2013/05/Uljas_5_2013.pdf sivulta kolme löytyy juttu). Haluan nyt oikaista lehden esittämän väitteen.

Jutussa kerrotaan, että "Koirikivi myöntää, että hänen esittelemissään luvuissa on hiukan tarkoitushakuisuutta, mutta painottaa, että vaikka tarkastelu rajattaisiin niille alueille, jossa Kuopaksen asunnot sijaitsevat, ovat Kuopaksen vuokrat joissakin tapauksissa kaupungin vuokratasoa korkeammat". Alkuperäisessä jutussa (http://www.uljas.net/wp-content/lataukset/2013/04/Uljas_4_2013.pdf sivu neljä) todetaan" Samaan aikaan kun esimerkiksi kaupungin asuntojen vuokra Niiralan Kulman taloissa on keskimäärin yhdeksän euroa neliömetriltä, opiskelijat joutuvat maksamaan jopa kolmetoista euroa
neliömetriltä".

En siis ole vääristellyt hintoja toisin kuin lehden otsikointi "Kuopaksen kalleutta liioiteltu" antaa ymmärtää. En alkuperäisessä jutussaankaan tai aloitetekstissä ole vertaillut keskenään yhtiön vuokra-asuntojen keskivuokrahintoja. Olen ottanut Kuopakselta esiin räikeimmän esimerkin, Niiralan Kulma Oy:stä taas heidän ilmoittamansa keskivuokran.

Miksi en ole esittänyt Kuopas Oy:n asuntojen keskihintoja? Koska Kuopas ei keskivuokrahintaansa ilmoita, eikä myöskään ole ottanut yhteyttä vaikka tätä asiaa yritin yhtiöstä kysellä tämän vuoden alkupuolella. Toki jää jokaisen omaan harkintaan pohtia, miksi Kuopas ei tätä hintaa ilmoita ja miksi Kuopaksen toimitusjohtajaa ei olla saatu esittämään asian suhteen kommenttia lehtijuttuun.

Fakta on kuitenkin se, että opiskelija-asuntojen vuokrat ovat liian korkeita ja tämän vuoksi niiden tasoa tulisi ehdottomasti laskea. 

Hallituksen aivopieru

Hallitukselta pääsi keskiviikkona tähän mennessä vuoden pahin aivopieru. Aivopieru on nimeltään sote-uudistus. Ehdotuksen mukaan Suomi jaettaisiin noin 20-30 sote-alueeseen joissa toimisi ns. vastuukuntamalli. Vähintään 20 000 asukkaan kunnat vastaisivat perusterveydenhuollosta kun taas laajempi perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito siirrettäisiin vähintään 50 000 asukkaan kunnille. Kaikista pienimmät kunnat ostaisivat palvelut isommilta vastuukunnilta.

Idea on täysin järjetön. Uudistus käytännössä kieltää alle 20 000 asukkaan kuntia ylläpitämästä kuntansa asukkaille itse tuottamiaan terveyspalveluita: Uudistuksella ne pakotetaan ostamaan palvelut suuremmilta kunnilta. Tällä tavoin suuret kunnat nettoavat terveyspalveluissa ja ne saavat päättää hinnat joilla kurittaa pienempiä kuntia.

Kaikenlisäksi uudistuksen takia terveyskeskusmatkat reuna-alueilla kasvavat. Tämä ei ole oikein asukkaiden kannalta ja lisäksi se lisää entisestään pienten kuntien rasitetta, kun kunta joutuu ensin maksamaan vastuukunnalle terveyspalvelun tarjoamisesta ja tämän jälkeen saattamaan potilaan sairaanhoidon palvelujen ääreen kalliilla taksipalveluilla. Suurimpia nettoajia ovat toki suuret kaupungit joilla on oikeus järjestää laajaa perusterveydenhuoltoa ja erikoissairaanhoitoa.

Demokratian kannalta esitys on myös kyseenalainen. Nykyisellään kuntien tehtäviin kuuluvat sosiaali- terveys-, koulutus-, ja kulttuuripalvelujen järjestäminen ja näiden palvelujen suhteen päätäntävalta on kunkin kunnan omalla valtuustolla. Kun oikeus sotepalveluiden järjestämisestä viedään pieniltä kunnilta siirtää se myös päätöksenteon kauemmaksi kuntalaisista. Pienten kuntien asukkaat ovat vastuukuntien päätöksenteon alaisuudessa. Käytännössä kunnat toki olisivat sote-uudistuksen jälkeen itsenäisiä mutta käytännössä demokraattisten oikeuksien kannata maahan muodostuisi kahden kerroksen väkeä: niitä jotka päättäisivät omista sosiaali- ja terveyspalveluistaan ja niihin jotka olisivat suurten kuntien päätöksenteon alaisuudessa.

Muutenkin tuntuu, että sotealueet ovat vain ensiaskel kohti laajoja kuntaliitoksia. Kun pieniltä kunnilta viedään uudistuksen kautta osa itsehallinnostaan on niiden lähes sama liittyä samantien suurempaan kuntaan.  Nykyiselle kehitykselle on ehdottomasti pistettävä stoppi. Ei soteuudistukselle, ei suurkunnille!

Vappupuhe

Kuopion torilla pitämäni vappupuhe:

Hyvät opiskelijat ja työläiset. On vappu, meidän juhlamme. Ainoa päivä vuodesta jolloin meillä on oikeus juhlia sitä mitä olemme.

Vappu on kuitenkin muutakin kuin pelkkä aihe juhlia vapaapäivän kunniaksi. Se on myös päivä vuodesta, jolloin meidän tulee marssia, muistuttaa oikeuksistamme ja ajatella tulevaa. Kulunut kevät ja muutenkin meneillään oleva hallituskausi on ollut yhtä rikkaiden juhlaa.

Maaliskuinen kehysriihi oli suuri kädenojennus rikkaille. Yhteisöveroa alennettiin eikä pääomaveroa vieläkään muuteta progressiiviseksi. Samaan aikaan välillisiä veroja kuitenkin nostettiin. Nykyinen istuva hallitus on käänteinen Robin Hood; se ottaa köyhiltä ja antaa rikkaille. Ne joilla ennestään oli jo vähän, maksavat jälleen Suomen rikkaiden verohelpotukset.

Kuitenkin opintotuki siirtyyy indeksiin ensi vuoden lopulla. Tämä on kuitenkin vain kosmeettinen parannus. Indeksikorotukset ehkäisevät toki vuosittaisen inflaation vaikutuksen. Inflaatio on kuitenkin ehtinyt laskea opintotuen määrää suhteellisesti jo 20 vuotta. Pelkkä indeksikorotus ei tee tuen määrästä vielä riittävän suuruista nykyiseen asumisen- ja ruoan hintatasoon nähden.

Me katsomme tätä samaa farssia vuodesta toiseen, keväästä kevääseen. Kataisen johdolla hallitus lupaa parantaa työllisyyttä ja tehdä kaikenlaisia muita hienoja urotekoja. Mutta lopputulos on täysinpäinvastainen..

Hallitus laskee ensi vuoden budjetissaan kuntien valtionosuuksia. Tämä kurittaa erityisesti pieniä kuntia. Useissa kunnissa Suomessa joudutaan valitsemaan palvelujen heikentämisen tai kuntaveroprosentin nostamisen välillä. Kuntavero on tasavero joka kurittaa enemmän vähävaraisia. Suurista pääomaveroista ei vieläkään tule senttiäkään kunnalle. Valtion tuista sitävastoin veroa joutuu maksamaan.

Samaan aikaan hallitus ajaa läpi mittavaa kuntauudistusta. Toteutuessaan se kuihduttaisi palvelut reuna-alueita. Palvelut keskittyvät yhä enemmän ja matkat niiden äärelle kasvavat. Kuitenkin hallitus nostaa Kelan matkatuen omavastuuosuutta. Monien pienillä tuilla elävien etenkin vanhusten pääsy terveyskeskuspalvelujen ääreen vaikeutuu entisestää.

Infaatio ja välillisten verojen korotukset nostavat ruoan ja muiden peruselämiseen tarvittavien tuotteiden hinnoja. Välilliset verot ovat tasaveroja. Ne tuntuvat suhteessa enemmän pienituloisen ihmisen lompakossa jolla kaikki ansaisaittu raha menee kulutukseen. Kelan tuilla tai toimeentulotuen varassa elävillä on tukalat oltavat. Köyhyys lisääntyy. Leipäjonot kasvavat.

Myös asumisen hinta kallistuu. Etenkin opiskelijan arjessa tämä näkyy radikaalisti kun pahimmillaan jopa ¾ osaa valtion antamasta kuukausittaisesta tuesta menee vuokranmaksuun. Luulisi, että opiskelijoille tarkoitetuissa asunnoissa eläminen olisi halvempaa. Meillä Kuopiossa tämä ei kuitenkaan toteudu. Kuopas Oy:n vuokrataso on liian korkea opiskelijoiden tuloihin nähden. Hintoja pitää saada alas. Niin yksityisillä markkinoilla kuin etenkin opiskelijoillle tarkoitetuissa yhtiöissä.

Kysymys kuuluu: kuinka kauan me suomalaiset vielä aiomme tätä katsoa? Vaalilupaukset on petetty moneen kertaan. Rahaa on. Se on vain jakautunut epätasaisesti.

Monet puolueet syyttävät näistä asioista hallitusta. Mutta syyt ovat oikesti syvemmällä, kauempana Suomesta. Syyllisiä eivät ole Kreikkalaiset eivätkä Espanjalaiset. He ovat samassa suossa kuin me Suomessa, uponneena tällä hetkellä vain syvemmälle. Oikeita syyllisiä ovat ylikansalliset pankit ja niiden harjoittama lainananto ja välinpitämättömyys muusta kuin omista reiluista voitoistaan. Näitä voittoja me myös Suomessa maksamme.

Nykyinen ”tiukempi” Eu-linja on ehkä suomelle itselleen parempi. Se ei kuitenkaan ratkaise ongelmia kriismaissa joissa työttömyys on huipussaan ja kansa on barrikaadeilla Eu:n sanelupolitiikkaa vastaan. Meidän tulisi tukea vaikeuksissa olevia ihmisiä kriisimaissa eikä kurittaa heitä budjettileikkaus vaatimuksilla ja lainanmaksuohjelmilla.

Vaikeassa taloustilanteessa valtiolla näyttää kuitenkin olevan varaa hankkia armeijalle uutta kalustoa. Kaluston hankinnassa tähdätään Natoyhteensopuuteen. Tällä tavoin Natoyhteistyötä yritetään entisestään syventää. Olemme mukana edelleen Afganistanin sodassa Naton joukkojen puolella. Lisäksi pidämme Naton kanssa yhteisiä harjoituksia jopa Suomen omalla maaperällä. Ensivuonna Suomen on tarkoitus osallistua Islannin ilmavalvontaan harjoitusmielessä aseistamattomilla hävittäjillä. Tämä ei tunnu oikealta. On tehtävä käännös päinvastaiseen suuntaa. Lopetettava Natoyhteistyö, vedettävä joukot pois Afganistanista ja kehitettävä rauhanasiaa kansainvälisten järjestöjen kuten YK:n kautta.

Meidän on tehtävä valintoja. Takaammeko kriisimaiden lainoja näin kiristäen tavallisen työläisen ahdinkoa näissä valtioissa vai vastustammeko pankkien sanelupolitiikkaa euroalueella? Kevennämmekö rikkaiden verotuksia kilpailukyvyn ylläpitämiseksi, vai lisäämmekö kuntien valtionosuuksia ja asetamme pääomatulot kunnallisveron alaisiksi näin turvaten peruspalvelut jokaiselle Suomalaiselle asuinpaikasta riippumatta? On myös valittava haluammeko syventää yhteistyötä Naton kanssa ja käyttää satoja miljoonia euroja vuodessa asehankintoihin vai sitävastoin ohjata rahaa rauhantyöhön ja kehitysapuun? Pohjimmiltaan kysymys on hyvin yksinkertainen: raha vai ihminen?