keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

SKP kohti tulevaa

Viime viikonloppuna pidettiin Suomen Kommunistisen Puolueen edustajankokous Vantaalla Tikkurilan lukiossa. 

Mielestäni kokouksen anti oli itseni mielestä todella hyvä. Uusia avauksia tehtiin, monipuoliisia puheenvuoroja pidettiin ja puoluejohtoa nuorennettiin.

Itse pidin myös sunnuntaina puheenvuoron SKP:n voimistamiseksi käytyyn keskusteluun liittyen. Puheenvuoroni tässä:


"Hyvät toverit.

Olemme kuulleet eilen ja tänään monia hienoja puheenvuoroja siitä mitä meidän tulisi tehdä. Syyksi ongelmiimme on esitetty mediaa ja eduskunnassa olemattomuutta.

Me voimme puhua täällä vaikka koko viikonlopun siitä mitä meidän tulisi tehdä ja mikä nykyjärjestelmässä on vikana. Tärkein on kuitenkin se mitä me KÄYTÄNNÖSSÄ TEEMME!

Tiedämme ongelmat, tiedämme niitten syyt. Tiedämme myös ratkaisut. Meidän ongelmamme on se, että meidän on lopetettava keskustelu ja tartuttava käytännön toimeen! Ei kukaan tule mukaan puolueeseen jossa ei muuta tehdä kuin keskustella keskustelemisen perään. Keskustelun merkitystä toki väheksymättä.

Tämän suhteen tärkein asia on, ettemme odota käskyä ylhäältä vaan toimimme paikallisesti jokaisella paikkakunnalla. Paikalliset kampanjat ovat tärkein aseemme niin näkyvyyden kuin jäsenhankintamme kannalta.

Tärkein asia on siis yksinkertainen: meidän tulee lopettaa keskusteleminen ja toimia paikallisesti tässä ja nyt!"

Kokouksessa oli todellinen uudistumisen mieliala. Eikä ainakaan vähiten sen ansiosta, että puoluejohto vaihtui melko radikaalilla kädellä. Puheenjohtajaksi nousi entinen pääsihteeri Juha-Pekka Väisänen, pääsihteeriksi viime vuotinen KomNL:n puheenjohtaja Heikki Ketoharju ja varapuheenjohtajiksi valittiiin Emmi Tuomi ja Pauli Schardin. Myös keskuskomitea uudistui ja nuoreni huomattavasti. Itsekin olen nykyään siis keskuskomiteassa mukana.

Kokouksen mielialan ja hienojen uusien asiakirjojen ansiosta (joita voi lukea SKP:n kotisivuilta skp.fi) minulla on todella luottavainen mieli puolueen tulevaisuuteen ja uuteen nousuun. Siitä osoituksena puheenjohtajamme on ollut useissa haastatteluissa valintansa jälkeen ja muutenkin SKP tuntuu saavan entistä enemmän mediahuomiota. 

Ehkä media ja etenkin ihmiset kaipaavat vastarintaa ja vaihtoehtoa. Vasemmistoliitto ei sitä enää ole kuten se omassa puoluekokouksessaan viikonloppuna osoitti. Puolue ei tehnyt minkäänlaisia avauksia nykyiseen hallituspolitiikkaan liittyen. Kuten Helsingin sanomatkin eilen uutisoi: "Vasemmistoliiton kannattama ihannetalous on ”omistussuhteiltaan monimuotoinen ja moniarvoinen talousjärjestelmä”. Kokous hylkäsi lausuman, jonka mukaan puolue olisi kannattanut reiluilla pelisäännöillä toimivaa markkinataloutta."

Nyt meidän on tärkeä käyttää SKP:ssä tilanne hyväksemme. Tehdä enemmän avauksia. Siirtää painopistettä kokouksista kaduille. Kuten uusi puheenjohtajamme sanoi "muuttaa poliittista asentoamme". Meillä on nyt mahdollisuus, käytetään se hyväksi!



1 kommentti:

  1. Edustajakokouksen päätökset avaavat mahdollisuuden viedä yhteiskunnllinen vaihtoehtomme joukkojen keskuuteen, mitä
    korostit.
    Mielestäni on välttämätöntä järjestää
    tilaisuuksia vaikka pienempiäkin jossa
    kutsumme niihin osllistuvia toimintaan yhteiskunnallisen muutoksen puolesta.
    Uskon niin, että esittämämme vaihtoehto
    antaa heille näköaloja toimintaan ja
    kokevat niiden tukevan heitä siinä.
    Onnitteluni Keskuskomitean jäsenyydestäsi.
    Keskuskomitea on kollektiivi, jonka
    tehtävä on antaa ja saada tukea toinen
    toisiltaan yhteiskunnallisen muutoksen
    tiellä. Menestystä toivottaen Pekka
    Järvinen

    VastaaPoista