Suomalainen ajatus koulutuksesta on retuperällä.Koulutus tuntuu nykyään tähtäävän vain siihen, että jokainen työllistyisi heti opinnot päätettyään. Ja koulutuksensa toki jokaisen pitäisi hoitaa tavoiteajassa. Ensin toiseen asteen koulutus ja siitä suorassa putkessa korkeakouluopintoihin, joista pihalle 4,5 vuoden minimiaikataulussa mielummin vaikka nopeamminkin.
Jo lähtökohtana olettaa, että jokainen nuori valmistuisi tavoiteajassa, on järjetön. Toki on ihmisiä jotka näin tekevät. Joissan tapauksissa joku haluaa kuitenkin opintojensa välissä pitää välivuoden, miehille se on käytännössä pakollista yleisen asevelvollisuuden takia. Lisäksi viime vuonna julkistettu lakiesitys ehdottaa, ettei kahden peräkkäisen toisen asteen oppilaitoksen käyminen olisi enää mahdollista ainakaan opintotuen saannin osalta. Näin ollen siis lukiosta olisi pakko suunnata korkeakouluopintoihin eikä voisi kolmen vuoden miettimisen jälkeen kouluttaa itseään vaikkapa LVI-asentajaksi tai parturikampaajaksi.
Myös ammattikorkeakoulusta tai yliopistosta tavoiteajassa valmistuminen on osittain utopista ajattelua. Hyvin usealla alalla tavoiteajat ovat opiskelun määrään nähden tiukat. Lisäksi epävarma työnsaanti koulutuksen jälkeen ei ainakaan lisää opiskelumotivaatiota ja nopeaa valmistumista ammattiinsa.
Valtio myös ohjailee nuoria oikeiksi katsomilleen aloille vähentämällä aloituspaikkoja "vähenmmän tuottavilta" aloilta. Yksi näistä tuottamattomista aloista on oma alani eli kulttuuriala. Aloitan muutaman viikon kuluttua opiskelut musiikkipedagogiksi eli valmistuttuani koulusta, ehkä 4,5 vuoden tavoiteajassa, olen ammattitaitoinen pianonsoitonopettaja. Nykyisillä työnäkymillä saan opiskelujeni jälkeen todennäköisesti suunnata muun alan työtehtäväviin tai työttömyyskortistoon. Sama tilanne koskee myös muita kulttuurialoja ja monia humanistisia aineita yliopistossa joista ei käytännössä saa mitään tiettyä pätevyyyttä ammattiin. Tämän vuoksi valtio katsoo, että näiden alojen vuosittaisia aloituspaikkoja tulee vähentää, koska aloilta valmistuvat nuoret ovat taakka yhteiskunnalle.
Minulla on mielessäni radikaali ehdotus: jospa jokainen ihminen, nuori tai vanha, opiskelisi alalla, joka häntä itseään kiinnostaa. Esimerkiksi lukioiden ammatinvalintaohjauksissa ei kerrota siitä, kuinka kannattaa hakeutua kone- ja tuotantotekniikan opiskelijaksi, kun tältä alalta olisi töitä tiedossa, vaan kannustaa nuoria löytämään se oma kiinnostuksen kohteensa. Tätä periaatetta olen itse monien valtion virkamiesten närkästykseksi yrittänyt noudattaa. Tiedän toki, että musiikkipedagogin tutkinnolla tulevat työt omalla alallani ovat kiven alla. Mutta mielummin opiskelen musiikkia, alaa joka minua henkilökohtaisesti kiinnostaa ja josta en saa töitä, kuin alalla, josta työnsaanti olisi todennäköistä mutta pinna opiskeluihin palaisi parin opiskeluvuoden jälkeen motivaation puutteen johdosta alaani kohtaan.
Tämä toki johtaisi siihen mikä alunperinkin on koulutuksen tarkoituksen ollut, eli ihmisten itsensä sivistäminen. Jospa siis siirrytään pois pelkän tuottavuuden ajattelusta koulutukseen liittyen. Tämä voisi johtaa myös siihen, että meillä on tulevaisuudessa ihmisiä, jotka vielä lähempänä eläkeikääkin jaksavat töissään, koska ovat kouluttautuneet ja mahdollisesti työllistyneet alalle joka heitä itseään on kiinnostanut. Siirrytäisiinkö siis tuottavuuden sijasta sivistyksen kasvuun?
Sivistyneiden ihmisten lisääminen yhteiskuntaan tuottaa lisää monenlaisia innovaatioita ja välillisesti lisää myös tuottavuutta. Tätä voitaisiin edistää lisäämällä kulttuurialan työpaikkoja valtion tuella.
VastaaPoistaSiis jaettaisiin kansantuloa kulttuurin hyväksi ottamalla rikkailta rahaa verotuksen avulla.
Tutkimusten perusteella tiedetään myös, että kulttuurin harrastaminen pitää ihmisen terveempänä. Siitähän seuraa selvää ja oikeaa säästöä yhteiskunnalle ja iloa ihmiselle itselleen.
Eikö talouden pitäisi palvella ihmistä, eikä ihmisen taloutta.
Entäpäs kun kaikki opiskelevat juuri sitä muodikasta/kivaa/muuten vain mieluisaa alaa ilman huolta tulevasta?
VastaaPoistaEpämieluisilla ja vähemmän mediaseksikkäillä aloilla olisi huutava työvoimapula ja musiikkipedagogit istuisivat kotona työttömänä.
Sitäpaitsi ihminen on taipuvainen kiinnostumaan ja innostumaan asioista, joista hän tietää jotain. Ja tuo innostus syttyy monesti vasta siellä koulun penkillä.
Ajatuksesi ovat suorastaan utopistisia ja naiiveja, eivätkä ne sovellu tähän todellisuuteen.