lauantai 14. maaliskuuta 2015

Ylivelkaantumisen harha

Näin vaalien alla tuntuu olevan tällä hetkellä yleinen ilmapiiri se, että säästöjä on ensi vaalikaudella tehtävä jotta velkaantuminen pysäytetään. Luonnollisesti tämän linjan suurin puolesta puhuja on ollut Kokoomus, muut suuret puoleet vanavedessään.

Harva tulee kyseenalaistaneeksi sitä, pitääkö väite ylivelkaantumisesta edes paikkaansa. Onneksi Heikki Ketoharju teki vastineeksi Helsingin sanomien julkaisemalle velkakellolle, oman saatavakellonsa. Tämä kello osoittaa, kuinka oikeasti Suomen varallisuus, huomioiden myös eläkerahatoissa olevat rahat, ovat moninkertaiset verrattuna velan määrään.

Tätä voisi verrata siihen, että sinulla on velkaa 100 000 euroa taloon, jonka reaalinen arvo on nelinkertainen. Ei pankki siinä vaiheessa sinua ole konkurssiin ajamassa, kunhan vain lyhennät korkoja.

 Jostain syystä kuitenkin valtiontasolla velasta ja velkaantumisesta on tullut kirosana. Halutaan välttää Kreikan kaltaista tilannetta, jossa rahavirrat lainoittajlta tyrehtyvät. Kuitenkin jos unohdetaan hetkeksi ylipäätään koko talousjärjestelmämme järjettömyys, jossa yksityiset pankit lainaavat rahaa valtioille, niin Suomessa velan osuus suhteessa bruttokansantuotteeseen on viime vuosina ollut noin 40-50 prosentin luokkaa. Kreikassa tämä luku oli viime vuonna (2013) 180 prosenttia.

Mitä taas tulee Suomessa kohistuun kolmen A:n luottoluokituksen menetykseen ja siitä aiheutuneeseen paniikkiin, unohtaen jälleen sen, kuinka järjetön tämä järjestelmä ylipäätään on, ei kahden A:n luottoluokitus vielä vie Suomea suureen ahdinkoon. Kolmen A:n luottoluokituksen omaavia valtioita on maailmassa ylipäätään vain muutama, eikä yhden A:n menetys vielä nosta lainakorkojamme pilviin.

 Toki pohdinnan aiheen ei tulisi olla siinä, onko Suomi menossa kohti konkurssia, vaan siinä, mikä meille oikeasti on tärkeää. Suomen tulevaisuutta kannalta olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että meidän tulee taata hyvät julkiset palvelut kaikille suomalaisille. Itse otan mielummin lisäisin velkaa jotta tämä tavoite täyttyy. Nimenomaan oikeistopuolueet ratsastavat tällä hetkellä hysterialla siitä, että maamme ylivelkaantuu ja perustelevat näin suuret julkisen talouden leikkaukset.

 Päätöksen teossa tulisi aina pitää tärkeänä ihmisten hyvinvointia. Loppu leikkauksille nyt!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti