Heikko-osaisuus ei ole tilastokysymys

Tilastokeskus kertoi tiedotteessaan joulun alla, että pienituloisten määrä on hieman laskenut viime vuonna verrattuna vuoden 2013 tilastoihin. Pienituloisten määrä oli laskenut lähes 43 000 ihmisellä. Ylen radiouutista aiheesta kuunnellessani olin hetken hämmentynyt, että miten tämä voi pitää paikkaansa. Syy toki selvisi: pienituloisuuden alaraja oli pienentynyt vuoden takaiseen verrattuna.

Jälleen siis yksi todiste siitä, että tilastoinnissa kyse ei ole siitä, miten asiat oikeasti ovat, vaan siitä, miten ne tilastoidaan. Suurinosa pienituloisten määrän laskusta selittyy nimenomaan tilastoinnin muutoksella, ei sillä, että pienituloisimman väestöosan tulot olisivat merkittävästi kasvaneet.

Valhe, emävale ja tilasto sanoo leikkisä sananlaskukin. Hyvin usein fakta on se, että tilasto kuvaa sitä, mitä sen halutaan kuvaavan. Esimerkiksi maahanmuuttajien raiskaustilastoista revityt kohupäivitykset eivät oikeasti pidä paikkaansa, jos ymmärrämme, miten pienistä promilleista ja niiden muutoksista puhutaan, ja kuinka niistä on turha vetää pidemmälle meneviä johtopäätöksiä. (Tästä asiasta kannattaa tsekata Jori Eskolinin teksti keväältä, joka valaisee hyvin asiaa.)

Mutta liittyen alkuperäiseen tilastokeskuksen tilastoon. En usko, että minun opintotukeni ainakaan riittää sen enempää elämiseen, vaikka pienituloisten määrä roimasti laskisikin vuodesta toiseen. Tilastot kertovat suhteista, eivät faktoista. Se, että pienituloisten määrä suhteessa laskee, ei nosta köyhimmän kansanosan elintasoa. Toimeentulotuki, opintotuki ja muut tukimuodot ovat yhä edelleen valovuosia jäljessä hintakehityksestä. Varmastikkaan eduskunnan hyväksymät indeksinpoistot eläkkeisiin ja opintotukeen eivät tätä suuntaa tule muuttamaan, päinvastoin.

Pienituloisten elämä vaikeutuu vuosi vuodelta. Hinnat kallistuvat, palveluita keskitetään ja vähennetään, ja hallitus vie politiikallaaan ja pakkolaillaan sen vähän mitä on enää jäljellä. Heikko-osaisuus ei poistu, vaikka tilastollisesti toteaisimme kaikkien olevan hyväosaisia. Tilastot eivät ole koskaan minun pankkitiliäni kartuttaneet. Heikko-osaisuus vähenee ainoastaan oikean, tai siis vasemmistolaisen politiikan ansiosta.

Itsenäisyytemme rauniot

Tänään vietetään itsenäisyyspäivää. Kansakunnan kerma juhlii illalla linnassa, äärioikeisto marssii Helsingissä soihtukulkueessa. Tavallinen kansa jakaa sosiaalisessa mediassa Suomen lipun kuvia ja hyvän itsenäisyyspäivän toivotuksia. Mutta mikä se itsenäisyys on, jota niin kovasti juhlitaan?

Itsenäisyys ja sen käsitys varmaan riippuu pitkälti kysymykseen vastaajasta. Normaalille rivikansalaiselle itsenäisyys on kansallisia urotekoja talvisodassa ja vuoden 2011 jääkiekon mm-kisoissa. Äärioikeisto taas kokee itsenäisyyden siksi, jota turvapaikanhakijat toimillaan Suomen rajojen sisäpuolella uhmaavat. Ylpeyden tunteminen suomalaisuudestaan täytyisi heidän mielestään rajoittaa lihaa syöville heteromiehille ja -naisille. Ei nyt ainakaan niillle mamuille tai suvakeille.

Itselleni itsenäisyys ei kuitenkaan ole vuosiin ollut enää merkittävä asia. Toki jääkiekossa ja jalkapallossa olen ennemmin Suomen kuin muiden maiden puolella mutta en kuitenkaan koe näiden asioiden suuremmin henkilökohtaiseen elämääni vaikuttavan. Kysymys siitä, mitä itsenäisestä Suomesta ajattelee onkin siinä, minkälaista Suomea me oikeastaan haluamme puolustaa?

Haluammeko puolustaa Suomea, jossa rasistiset mielipiteet ovat hyväksyttäviä? Suomea, jossa polttopullon heittäminen vastaanottokeskukseen, tai sen tuhopolttaminen koetaan isänmaalliseksi velvollisuudeksi? Suomea, jossa ainoa tapa vastustaa hallituksen toimia tuntuu olevan kokisen heittäminen ministerin puvuntakille? Suomea, jossa ay-liike on vitsi, ja jossa leipäjonot kasvavat vuosi vuodelta, kun hallitukset heikentävät sosiaaliturvaa "yhteisten talkoiden" nimissä?

Minulle itsenäisyys merkitsee hyvinvointia ja turvallisuutta. Nykyinen Suomen yhteiskunnallinen ilmapiiri ei takaa niistä kumpaakaan. Tästä syystä en myöskään koe, että voisin itsenäisyyspäivän juhlintaan osallistua. En halua puolustaa sellaista valtiota, joka toimillaan aiheuttaa pahoinvointia, ja jossa ihmisillä kansalaisuudesta ja taustastaan riippumatta ei ole turvallista elää.

Minä odotan itsenäisyyspäivää, jolloin voin olla ylpeä Suomestani, sen luomasta hyvinvoinnista, rauhasta ja demokratiasta. Tänään ei valitettavasti moiselle ylpeydelle ole aihetta.