maanantai 8. elokuuta 2016

Rasisti on reppana

Viime viikkoina keskustelu terrorismista ja turvapaikanhakijoista on jälleen kiihtynyt. Maahanmuuttovihamielisen airueen kärjessä ovat paistatelleet perussuomalaiset kansanedustajat ja puolueaktiivit. Ensimmäisenä sanaisen arkkunsa avasi koko kansan möläyttelijä Teuvo Hakkarainen, joka vaati islamilaisten turvapaikanhakijoiden maastakarkoituksia.

Hakkaraisen kommentin osaavat nykyään useat ihmiset jo jättää omaan arvoonsa. Kuitenkin mitä vanhemmat edellä sitä nuoret perässä. Münchenin muutaman viikon takaisen terrori-iskun jälkeen Persunuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen päätti ilmoittaa Facebook-päivityksessään, ettei islaminusko sovellu suomalaiseen yhteiskuntaan. Hänen mielestään Suomessa on liikaa islaminuskoisia "asukkeja" ja että islam tulee kitkeä pois yhteiskunnastamme .

Perussuomalaisten nettikirjoittelussa yhdistyvät keskenään populismi, tahallinen väärinymmärrys ja pelko. Pelko jostain uudesta, jostain oudosta ja meille vieraasta. Pelko siitä, että jokainen maahanmuuttajataustainen ihminen on potentiaalinen ISIS-taistelija.

Mustaa voi aina yrittää selittää valkoiseksi, mutta fakta on se, että suurin osa "maahanmuuttokriitikoista" on puhtaita rasisteja ja muukalaisvihamielisiä.

Rasisti on ihminen, joka näkee ongelmia siellä missä muut eivät. Jos ongelmaa ei ole, he keksivät sellaisen. Heille maahanmuutajien tekemät rikokset ovat kulttuurisidonnaisia, mutta oman maan kansalaisen tirvaistessa toista turpaan, on kyse vain kännisen ihmisen päähänpistossa.

Rasisti on ihminen joka sulkee silmänsä tosiasioilta. Kun rasisti näkee maahanmuuttajan, hän näkee ongelmanaiheuttajan, "elintasopakolaisen", ja suuttuu, jos jollain "vääränvärisellä" on varaa älypuhelimeen. Hän ei ymmärrä ihmisten hätää ja pakolaisuuteen johtaneita syitä. Hän ei ymmärrä, että juuri nämä ihmiset pakenevat maassaan vainoa ja terrorismia, sotaa ja kärsimystä.

Rasisti on reppana. Reppana, joka ei kykene asettamaan itseään toisen ihmisen asemaan. Reppana, jolle oman kulttuurin jalustalle nostaminen on ihanne, eikä hän ymmärrä olevansa täysin samanlainen, kuin vihaamansa ISIS-taistelijat, jotka eivät hyväksy vääräuiskoisia ja erilaisuutta.

Rasisti on siellä, missä on kärsiviä ihmisiä. Rasisti elää kriiseistä ja epäoikeudenmukaisuudesta. Rasisti on ensimmäisenä ratsastamassa kriisien aallonharjalla, pelatakseen omaan pussiinsa ja saadakseen ajatuksilleen huomiota.

Niin kauan kuin on on rasismia, on myös epäoikeudenmukaisuutta. Ja niin kauan kuin rasismi Suomessa kukoistaa, on turhaa unelmoida yhteiskuntarauhasta ja hyvinvoinnista.

Rasismi täytyy kitkeä Suomesta, ennen kuin on liian myöhäistä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti