sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Vasemmistolaista yhteistyötä

Vappu eli työläisten ja opiskelijoiden juhla on alkanut. Sen kunniaksi on hyvä hieman pohtia vasemmiston tulevaisuutta Suomessa.

SKP:lle eduskuntavaalit olivat kieltämättä todellinen mahalasku. Vaikka työtä tehtiin hiki hatussa, ei kannatuksen tippuminen 0,5 prosentista 0,3:een kerro, että kampanja olisi ollut täysin onnistunut. Syitä varmaan löytyy monia joista puolueen sisällä on keskusteltu ja tullaan keskustelemaan. Omasta mielestäni yhtenä suurimmista syistä oli nettinäkyvyyden puute. Monet muut puolueet olivat oikeasti panostaneet ehdokkaiden nettinäkyvyyteen. SKP:ssä taas asia oli pitkälti ehdokkaiden oman aktiivisuuden varass. Tähän on hyvä kannustaa tulevissa vaaleissa. Tietenkään toreilla näkymistä unohtamatta. Nuoret kuitenkin etsivät ehdokkaansa suurimmaksi osaksi netissä jolloin nettinäkyvyys on tärkeä osa kampanjointia.

Vaalien jälkeen on ollut myös paljon keskustelua siitä, että pitäiskö vasemmiston tehdä yhteistyötä vai ei ja jos niin miten. Selvästi ajatus on tällä hetkellä, että vasemmiston tulisi ryhtyä oikeasti yhteistyöhön. Mutta siis miten?

Yksi SKP:läisistä aktiiveista lähtenyt idea on ollut, että SKDL perustettaisiin uudelleen eri puolueiden yhteistyöjärjestöksi ja vasemmiston yhteiseksi ns. "vaalipuolueeksi". Vasemmistoliittolaisten mielestä tämä olisi turhaa sillä vasemmistoliitto on jo yhteinen vasemmistopuolue. Ongelma vain on se, ettei Vasemmistoliittoon pysty kuulumaaan kokonaisia puoleita vaan pelkkiä henkilöjäseniä.

Itse en pidemmällä tähtäimellä vastusta sitä, että SKP:n jäsenet liittyisivät Vasemmistoliittoon. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että SKP:n täytyisi automaattisesti pienempänä puolueena hyväksyä Vasemmistoliiton puolueohjelma ja tavoitteet. Mahdollista yhdistymistä suunnitellessa tulisi puolueiden johdon istuttava neuvottelemaan siitä, mitkä ovat yhteisiä tavoitteita josta uutta puolueohjelmaa lähdetään suunnittelemaan. Tällöin ohjelma vastaisi koko jäsenistön tavoitteita eikä vain nykyisten Vasemmistoliiton jäsenten.

Mutta fakta vain on se, ettei nykyinen meno voi jatkua. Meidän on alettava kehittämään vasemmiston yhteistyötä. Muita vaihtoehtoja vain ei ole jos haluamme saada Suomeen aidosti vahvan ja ihmisten asioita ajavan vasemmiston. Ensimmäinen askel on vanhojen sotakirveiden hautaaminen. Ei aina jaksettaisi muistella 90-luvun alun erimielisyyksiä. Politiikkaa täytyy kuitenkin tehdä katse kohti tulevaisuutta eikä menneisyyttä. Sen jälkeen meidän on alettava kehittää yhteistyötämme alhaalta ylöspäin eli paikallis tasolta valtakunnalliselle. Tällä tavoin vasemmisto saa myös uskottavuutta tavallisen kansan silmissä. Näillä ajatuksilla tähän vappuun ja kohti tulevia taisteluja!

3 kommenttia:

  1. Muistutan samaa, mitä olen muuallakin muistuttanut: Vasemmistoliitto on nykyisellään osittain porvariston luokkavallan ja oikeiston ideologisen vallan väline. Vasemmistoliitossa on todellisia vasemmistolaisia pilvin pimein (itse asiassa vaalikoneiden perusteella he poikkeavat SKP:stä vain hajonnaltaan), mutta ylintä ääntä käyttää puolueessa aina maltillinen, "sosiaalidemokraattinen" siipi. Näin ollen puolue on oikeistolle, porvareille ja isolle rahalle aivan vaaraton. Asiaan kuuluu, että mainitut todelliset vasemmistolaiset puolustavat työläisille, työttömille ja köyhille oman puolueensa (oikeistosiiven) tekosia, mikä pitää nämä heihin näennäisen tyytyväisinä. Sellaiseen pelleilyyn ei kommunistien missään tapauksessa pidä lähteä.

    Samaa mieltä olen kuitenkin siitä, ettei nykyinen meno voi jatkua. Minusta se saa ylivoimaisesti parhaan mahdollisen uuden muodon SKDL:n puitteissa.

    VastaaPoista
  2. Siis samaa mieltä, että näin on tällä hetkellä. Toivotaan vain, että aito vasemmistolaisuuskin saisi vallan Vasemmistoliitossa ja yhdistyminen voisi olla mahdollista.

    Vasemmistoliittoa en kuitenkaan ihan porvaripuolueeksi mieltäisi. Kuitenkin eduskunnassa vassarit pitävät kohtuullisen hyvin älämölöä työläisten oikeuksista. Todellinen vallankumousmieli johdosta on hävinnyt. Arhinmäki kute entinen puheenjohtaja Korhonen haluavat vain "suitsia markkinatalouden". Mitä se sitten tarkoittaakaan.

    VastaaPoista
  3. Ei vasemmistoliitto olekaan porvaripuolue, vaan porvareille mieleinen työväenpuolue, sen tässä pyrin ilmaisemaan.

    VastaaPoista