tiistai 21. tammikuuta 2014

Kohti Brysseliä

Tästä se starttaa, eli eurovaalikampanja. Kampanja jatkuu pitkin kevättä aina toukokuun 25. päivään asti joka Suomessa on virallinen vaalipäivä.

Miksi eurovaaleihin kysyy luultavasti moni lukija. Todennäköisesti vielä syksyllä olisin vastannut kysymykseen mahdollisesta eurovaaliehdokkuudesta kielteisesti. Lopulta päätin kuitenkin lähteä ehdokkaaksi useasta eri syystä. Tärkeimpänä oli tavoite saada puolueelle ehdokas myös pohjoissemmasta Suomesta. Eurovaalit ovat maan kattavat vaalit, jolloin myös ehdokaslistan mahdollisimman laaja kattavuus oli mielestäni tärkeä asia.

Todennäköisesti läpipääsyn mahdollisuus Suomen euroedustajaksi on lähellä pyöreää nollaa. En lähde kampanjointiin kuitenkaan pelkkä meppipaikka silmissä siintäen, vaan omana ja ylipäätän koko SKP:n tavoitteena on saada kriittinen ääni mukaan eurovaalikeskusteluun. Nykyisistä eduskuntapuolueista kaikki ovat enemmän ja vähemmän sitoituneet nykymuotoiseen Euroopan Unioniin ja sen ylläpitämiseen. Me kommunistit haluamme tuoda selvän vaihtoehdon tälle ja yhdessä laajalla Eurooppalaisella linjalla ilmaista nyt riittäää!

Koen, että minulla on vaalikentille, keskusteluihin ja muutenkin yleiseen keskusteluun vaalien alla tuotavana nuoren, eurokriittisen suomalaisen ääni. Ääni joka ei kuitenkaan ole yksin, vaan sama ääni kuuluu ympäri Eurooppaa kun niin nuoret kuin vanhemmatkin eurokansalaiset haluavat pistää lopun EU:lle ja sen ylivallalle maiden omaan päätöksentekoon nähden.

Kolme keskeisintä vaaliteemaani ovat vaaleissa: 1. Ei rahan ja pankkien vallalle 2.Nuorisotyöttömyys kuriin ja 3. Ehdoton EI EU:n syvemmälle puolustusyhteistyölle.  Näitä ja monia muita teemoja myös lähden ajamaan vaaleissa ja saada näin toivottavasti esiin vaihtoehdon nykymenolle. EU ei ole ihmistä varten, eikä ihminen EU:ta varten! Uudenlaisen, ihmislähtöisen Euroopan puolesta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti