maanantai 13. tammikuuta 2014

Työuria pidemmäksi keinolla millä hyvänsä?

Yleisessä keskustelussa tuntuu usein olevan harhakäsitys, jonka mukaan eläkeelle jäämisen ikä nousisi keinotekoisesti eläkeikää nostamalla. Suuret puolueet ovat useita vuosia ajaneet läpi eläkeiän nostamista nykyisestä 63:sta ikävuodesta 65:teen. Tämä on nähty yhtenä vastauksena kestävysvajeen hoitamiseen ja huoltosuhteen ylläpitämiseen.

Keinohan on täysin järjetön. Ongelma Suomessa on se, ettei suurin osa saavuta nykyistäkään eläkeikää. Hyvin usein erityisesti fyysistä suoritusta vaativissa työaloissa on eläkkeelle jääminen melko normaalia jo 60:een ikävuotee menessä. Lisäksi puhe työurien pidentämisestä kummastakin päästä on järjetöntä, kun nykyisessä työtilanteessa myös Suomessa ja erityisesti ympäri Eurooppaa nuorisotyöttömyys on viime vuosina lisääntynyt.

Suomessa on turha puhua eläkeiän nostamisesta tai työurien pidentämisestä niin kauan kuin suurin osa työntekijöistä ei saavuta nykyistäkään eläkeiän alarajaa. Myöskään työurat eivät alkupäästä pitene niin kauan, kun nuorille ei ole tarjolla töitä.  Työurien remotin tulisi lähteä liikkeelle aivan muista lähtökohdista, kuin ihmisten pakottamisesta työskentelemää pidemmpään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti