lauantai 4. tammikuuta 2014

Kohti muuutosta

Uusvuosi vaihtui. Sen kunniaksi on syytä pohtia tulevan vuoden tapahtumia.

Suurin asia talven ja kevään mittaan tulevat varmasti olemaa europarlamenttivaalit. Vielä asia ei ole valtakunnallisella tasolla paljoa näkynyt mutta varmasti vaalien lähestyessä alkavat isotkin puolueet käydä tosissaa vaalikampanjaa.

Jos olivat jo menneet eduskunta- ja kuntavaalit tärkeitä Suomen tulevaisuuden kannalta, ovat myös eurovaalit sitä vähintään yhtä paljon. Suoraan parlamentin toiminta ei jokaisen kansalaisen arjessa näy, mutta suuri osa politiikkaamme on tätä nykyä Unionista tulevia asetuksia ja direktiivejä. Lisäksi vaalit ovat tärkeä paikka koko Euroopan kannalta osoittaa se, etteivät tavalliset kansalaiset ympäri Unionia halua pankkeja tukevaa politiikkaa nyt, eivätkä tulevaisuudessa.

Tästä syystä myös Suomen Kommunistinen puolue lähtee mukaan vaaleihin. Vaikka todennäköisesti puole ei parlamenttipaikkaa saavutakkaan, ovat vaalit tärkeä areena keskustelulle eurokuripolitiikan ja sen vastustamisen suhteen. Puole pyrkii osoittamaan vaihtoehdon eduskuntapuolueiden europolitiikalle. SKP on valinnut jo viisi ehdokasta ja loput ehdokkaat selviävät tammikuun puolessa välissä keskuskomitean kokouksessa. Itse olen myös ehdolla puoleen ehdokkaaksi.

Toinen suuri asia henkilökohtaisesti minulle KomNL:n kehittäminen. Luultavasti moneltakaa ei jäänyt huomaamatta murtautumisemme valtamediaan itsenäisyyspäivän Kiakkovieras-mielenosoituksen tiimoilta tekemämme kannanoton ansioista.Liito pääsihteerinä voin kertoa, että kiinnostus liittoa kohtaan on lisääntynyt huomattavasti. Lisäksi useissa kaupungeissa kuten Oulussa ja Kuopiossa järjestetään alkuvuodesta useita opintotilaisuuksia. Myös liitto on asettanut valtakunnallisesti useita tavoitteita joita pyrimme täyttämään vuoden aikana.

Itse aloitan nyt vuoden alussa toimitani opiskelijapolitiikan tiimoilta. Olen kulttuurin vaaliliiton edustaja OSAKOn opiskelijavaltuustossa ja valtuustoryhmämme puheenjohtaja. Lisäksi toimin vuode aikana ainejärjestö Kultti ry:n hallituksessa.

Tekemistä siis vuoden aikana riittää. Tehdään tästä usealla saralla todellisen muutoksen vuosi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti