torstai 14. elokuuta 2014

Itä vs. Länsi

Viime viikkoina ei ole puhuttu valtamediassa mistään niin paljoa, kuin Venäjän vastaisista pakotteista ja sen vaikutuksista Suomelle. Kukaan ei varmaan kiistä, etteikö pakotteista olisi haittaa jo nyt Suomen taloudelle. Väittely on ollut siitä, ovatko ne liian suuria kestettäväksi, ja pitäisikö Suomen irtautua näistä EU:n yhdessä asettamasta pakotelinjasta.

Vähemmälle toki on jäänyt kysymys siitä, onko näillä pakotteilla ylipäätään mitään vaikutusta. Suomi ja muut Venäjän kanssa merkittävää kaupankäyntiä harjoittavat maat ovat suurempia kärsijöitä vastapakotteiden kautta, kuin mitä EU:n pakotteilla on vaikutusta Venäjään. Itänaapurillamme kuitenkin löytyy monia luonnonvaroja, teollisuutta ja energiaa aivan omasta takaa, jolloin käytännössä asetetut pakotteet eivät Kremliä paljoa tule hetkauttamaan.

Ylipäätään voi kysyä, miksi Venäjää ylipäätään kriisin suhteen rangaistaan. Kieltämättä sitä, että Venäjä toki on toiminut tilanteessa omia intressejään edistävällä tavalla, on tilanne, kuin koulussa kaksi luokkatoveria tappelisi keskenään ja jälki-istuntoa annettaisiin sille luokan pahimalle häirikölle.

Venäjä ei varmastikkaan ole toiminut kriisin suhteen oikein, (ei sillä, että olisivat EU tai USA:kaan, katsoessaan Ukrainan hallituksen toimia läpi sormien) , mutta Ukrainan sisäinen kriisi ei ratkea Venäjää painostamallla. Venäjällä on toki tärkeä osa Itä-Ukrainan tilanteen rauhoittamisen kannalta, jonka takia Kremlin päättäjiä on turhaa painostaa pakotteilla yms. toimilla, koska se ei tätä kriisiä tule ratkaisemaan, ei nyt, eikä tulevaisuudessa.

Ukrainan kansan kannalta tärkeintä on rauha, eikä ikiaikainen idän ja lännen välinen kädenvääntö. Niin kauan, kuin aikaa käytetään vain jommankumman osapuolen syyttämiseen, ovat ihmiset niitä, jotka kärsivät.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti