maanantai 20. kesäkuuta 2011

Hallitus huijaa kansaa

Hallitus syntyi viime viikon lopussa ja sen myötä hallitusohjelma seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Viikonlopun hauduttelun jälkeen voisin hieman käydä läpi mitä itselleni on asian tiimoilta tullut mieleen.

Julkisuudessa oikeisto on haukkunut hallituksen vasemmistolaiseksi,vasemmisto oikeistolaiseksi, Keskustan ja Perussuomalaisten mielestä taas kyseessä on sekasotku josta ei saa selvää. Suurin osa hallituspuolueista on tyytyväisiä hallitusohjelmaa. Vasemmistoliitto kuitenkin on selvästi hajaantunut asian tiimoilta. Hallitukseen menemistä puoluevaltuustossa kannatti 40 ja vastusti 23. Vastustajia eduskuntaryhmässä on 3 yhteensä 14 edustajasta.

Ohjelma on hyvin kaksijakoinen. Toisaalta SDP:lle ja Vasemmistoliitolle on tehty selviä myönnytyksiä perusturvan ja työttömyystukien osalta. Toisaalta taas kunnilta leikataan valtion osuuksia ja erilaisia välillisiä veroja kuten makeisien, alkoholin ja polttoaineenveroja nostetaan.Samalla luodaan myös uusi valmiste vero.

Työttömyyspäiväraha siis nousee 100 eurolla ja toimeentulotuki 6 prosenttia eli 25 euroa. Tietenkin nämä korotukset ovat hyviä ja tarpeellisiä. Kuitenkaan pelkän toimeentulotuen varassa elävä ihminen ei paljon 25 eurolla juhli. Myös työttömyyspäiväraha on laahannut jo pitkään perässä toimeentulotuen tavoin joten nämä korotukset eivät vielä nosta niitä riittävälle tasolle. Lisäksi välilliset verot, inflaatio ja ruoanhinnan nousu pitävät huolen siitä, että kohta tuet ovat taas liian pieniä hintoihin nähden ja tie käy tukien varassa elävillä jälleen kohti leipäjonoja. Myös opintotuki aiotaan sitoa indeksiin vaalikauden lopulla. Siihen mennessä se ehtii kuitenkin laskea lisää ja mahdollisesti hallitusohjelmaa uudelleen tarkastellessa tiukassa taloustilanteessa se jätetään tekemättä säästöjen aikaan saamiseksi.

Pieni ja keskituloisten asemaa aiotaan ohjelmassa helpottaa progression pienentämisen kohdentamisella pienempi tuloisiin. Tämä ei kuitenkaan paljon auta kun kunnilta aiotaan leikata monta sataa miljoona euroa valtion apurahoja. Tämä tarkoittaa joko peruspalveluiden huonontumista tai kunnallisveron nousua. Likainen työ leikkaamisesta jätetään siis kuntien vastuulle. Luultavasti tämän ansiosta pienemmät kunnat joutuvat tekemään kuntaliitoksia. Tämä taas heikentää palveluita ja keskittää päätöksentekoa entisestään.

Niin ja mitenkäs oli sen rikkaiden kurituksen laita? Pääomaveroa aiotaan ohjelmassa nostaa ja tehdä siitä progressiivinen. Tämän kuullessani olin aluksi ihmeissäni, että ovatko vasemmistopuolueet oikeasti saaneet pääomaveron progression läpi neuvotteluissa. Tämä huima progressio tarkoittaa kuitenkin sitä, että pääomaveroista maksetaan 30 prosentin veroa eli sitä nostetaan kahdella prosentilla. Lisäksi yli 50 000 euron pääomatuloista joutuu maksamaan tätä "progressiota" eli 32 prosentin veroa.

Vasemmistoliitto on muiden hallituspuolueiden tapaan hehkuttanut kuinka tämä on suurin käden ojennus huono-osaisille pitkään aikaan. Siis 25 euron korotus toimeentulo tukeen ja opintotuen sitominen indeksiin syksyllä 2014. Pohjalta on tietenkin hyvä ponnistaa ylöspäin. Mutta kuten esitin hupenevat nämä korotukset hyvin nopeasti pois kun eri välilliset verot nousevat ja palveluita joutuu leikkurin alle 2,5 miljardin vuosittaisten säästöjen takia.

Ihmettelen itsekkin suuresti sitä miksi Vasemmistoliitto lähti tällaiseen hallitukseen mukaan. Hallitus ei selvästikkään ole pienen ihmisen puolella. Vasemmistoliitto käänsi myös takkinsa Euroopan vakaussopimuksia kohtaan. Ne ollaan hallitusohjelmassa hyväksymässä. Tämä oli kuitenkin Vasemmistoliitolle yksi heidän kynnyskysymyksistään hallitukseen menolle. Muut Euroopan vasemmistopuolueet vastustavat vakausmekanismia ehdottomasti.Saa nähdä missä tilanteessa Vasemmistoliiton kannatus on seuraavien vaalien aikaan. Juuri kun puolue on saanut karistettua Lipposen hallitusten taakat harteiltaan.

Oma suhtautumiseni Vasemmistoliittoa kohtaan on myös muuttunut tämän myötä. Vielä vaalien jälkeen hehkutin täällä blogissanikin Vasemmistoliiton ja SKP:n yhteistyön syventämistä ja mahdollista puolueiden yhdistämistä. Nyt tämä asia kyllä näyttää olevan kaukana tulevaisuudessa. On vaikeaa kuvitella kommunistista puoluetta ja vasemmistolaista Kokoomuksen kanssa veljeilevää puoletta toimivan yhteistyössä ainakin korkealla tasolla. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö meidän pitäisi edelleen jatkaa ruohonjuuritason yhteistyötä.

Mutta lopuksi täytyy todeta, että nyt jos koskaan Suomi ja Eurooppa tarvitsee aitoa vaihtoehtoa. Eli aitoa vasemmistolaista yhteistyötä.

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Risuparta hippi kommunisti neiti

Siviilipalvelus alkaa olla pikkuhiljaa kääntymässä loppupuolelle. Sen kunniaksi taas hieman asiaa siviilipalveluksesta tai oikeastaan mielipiteistä sitä kohtaan.

Aina linkittäessäni jotain siviilipalvelukseen liittyvää, arvostellessani armeijaa yms. tulee aina sama litania vastaukseksi: olen sivari, hippi, homo, neiti ja nössö enkä näiden takia voi tietää yhtään mitään armeijasta jonka takia on täysin oikeutettua, että siviilipalvelus kestää kaksi kertaa pidempään kuin lyhin armeijan palvelus.

Itseäni aina ihmetyttää, että miten se on "nössöyttä" omien aatteidensa takia kieltäytyä asepalveluksesta? Etenkin kun se vaatii erilailla henkistä kestävyyttä kuin armeija. Tietenkään siviilipalveluksessa ei ole sellaista simputtamista yms. mitä armeijassa on. Kuitenkin voin 10 kuukauden kokemuksella sanoa, että enemmän kuraa saavat niskaan siviilipalvelusmiehet kuin varusmiehet. Lisäksi automaattinen 12 kuukauden palvelus rehellisesti sanottuna ottaa välillä päähän. Etenkin kun armeijassa osa kävijöistä pääsee 6 kuukaudella. Tulevaisuudessa ehkä jopa 4 kuukaudella asevelvollisuustyöryhmän esityksen mukaisesti.

Ongelma on, ettei tämä asenne siviilipalvelusmiehiä kohtaan ole vain yksittäisten ihmisten mielipiteitä vaan aivan yleinen käytäntö yhteiskunnassa. Siviilipalvelusmiehenä tai etenkin totaalikieltäytyjänä olet jollain tavalla ns. toisen luokan kansalainen. Esimerkiksi virallisesti työhönottoon ei pitäisi vaikuttaa se, onko hakija käynyt aseellisen palveluksen vai siviilipalveluksen. Kuitenkin aseistakieltäytyjäliitto saa usein yhteydenottoja työhönottoon liittyvään syrjintään liittyen. Eikä valtio näytä tähän pahemmin puuttuvan.

Myös mediassa asenne on selkeästi aseellista palvelusta suosiva. Hyvänä esimerkkinä MTV3:lla pyörivä dokumenttisarja "Kasarmi" joka seuraa Vekaranjärvellä palvelevia varusmiehiä. Harvemmin siviilipalveluksesta tai totaalikieltäytymisestä edes uutisoidaan minkäänlaisista dokumenteista puhumattakaan.

Ongelma juontuu jo edellisissäkin blogiteksteissäni tuomissa asioissa eli sodan ihannoinnissa ja ehkä välillä liiankin pitkälle menevässä isänmaallisuus asenteessa. Tämän takia myös siviilipalvelus ja totaalikieltäytyminen nähdään epäisänmaallisena toimintana. Ja sehän ei nyky-Suomessa käy. Vaikka kyse onkin sellaisista universaaleista arvoista kuin rauha ja toisten kunnioittaminen. Tätä olisi hyvä tuoda esille esimerkiksi osittain omasta aloitteestani syntyneessä adressissa (http://www.adressit.com/aseistakieltaytyjien_lippujuhlan_paiva) jossa vaaditaan perustellusti myös aseistakieltäytyjille omaa liputuspäivää. Sodanmuistelemispäiviä, armeijan liputuspäiviä yms. kuitenkin löytyy kalenterissa. Eli edes yksi päivä vuodessa joka pyhitettäisiin rauhan arvoille. Ei kai tämä ole edes Suomessa liikaa pyydetty?

tiistai 24. toukokuuta 2011

Hommafoorumin käyttöohjeet

Viime aikoina olen pyörinyt ehkä liikaakin maahanmuuttokriitikoiden Hommafoorumilla. Sen takia ajattelin luoda käyttöohjeet niitä varten jotka aikovat joskus foorumille liittyä ja mahdollisesti aloittaa keskustelemaan.

Sääntö 1

Tämä on jopa kaikista säännöistä tärkein. Hommaforumille kirjoittaessaan on muistettava aina ylistää sitä kuinka eri maahanmuuttovastaiset Perussuomalaisten edustajat (suurimpana tietysti Halla-Aho) puhuu aina asiaa ja hänen tukemisensa foorumilla pysyäkseen on elin ehto. Tarvittaessa myös Teuvo Hakkaraisen kommentit ovat hyviä ja keskustelua herättäviä.

Jos joku foorumilla sattuu mollaamaan tai kyseenalaistamaan Halla-Ahon ja muiden edustajien tekstejä ja kommentteja on hänet leimattava joko kukkahattutätiksi tai maahanmuutto myönteiseksi hihhuliksi. Nämä leimat siis myöt saat jos erehdyt maahamuuttokriittisten edustajien kommentteja arvostelemaan.


Sääntö 2


Ensimmäisen säännön opittuaan on hyvä siirtyä sääntöön kaksi. Eli Hommaforumilla kukoistavaan mediakritiikkiin. Samat periaatteet pätevät kuin kohdassa yksi eli kaikenlainen maahanmuttokriittisyyden arvosteleminen ja maahanmuuton tukeminen tarkoittaa automaattisesti kukkahattutät-leimaa otsaan.

Tärkeä osa mediakritiikkiä ovat myös maahanmuuttajiin kohdistuvien viharikoksiin liittyvä uutisointi. Jos tällaista havaitaan on syytä leimata koko Suomen oikeusjärjestelmä täynnä kukkahattutätejä oleviksi hörhöiksi. Hyvä on myös muistuttaa joka ikinen kerta siitä, kuinka maahanmuuttajat eivät Suomessa muuta ehdikkään tehdä kuin raiskata, hakata viattomia ja ryöstää kauppoja. Suotavaa tietenkin on, että kokemus on joko omakohtainen tai ainakin kaverilta kuullut. Tämä tuo argumentille lisää painoarvoa.

Sääntö 3


Salonkikelpoisessa maahanmuuttokriittisyys keskustelussa on suotavaa käyttää erilaisia asiaan liittyviä sivistyneitä termejä kuten "mamu", "kulttuurinrikastaja", "kantasuomalainen","punaviherlogiikka" ja jo edellemainittu "kukkahattutäti" . Nämä ja muut termit tuovat esiin keskustelijan todellisen tiedon maahanmuuttoon liittyvissä asioissa.

Sääntö 4

Vielä erikseen on mainittava Islamiin liittyvän keskustelun keskeinen piirre. Jokaiseen argumenttiin on hyvä tunkea joko lauseita suoraan koraanista, tai muistutella siitä, kuinka muslimimiehet hakkaavat vaimojaan paljon enemmän kuin esimerkiksi kantasuomalaiset. Tietysti myös terrorismiuhka on hyvä tuoda esille silloin tällöin.

Näillä edellämainituilla säännöillä pääset ainakin hyvin vauhtiin Hommafoorumin keskustelussa ja sinustakin tulee osa valveutunutta sivistyneistöä joka vastustaa maahanmuuttoa tilanteessa kuin tilanteessa.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Maahanmuuttokriittinen Suomi

Itseäni alkaa jo hirvittää tämä nykyinen maahanmuuttokeskustelun taso ja aivan avoin maahanmuuttokriittisyys joka on milloin nettikirjoittelua ja pahimmillaan myös rasistisia väkivaltarikoksia. Tällä kertaa en käytä aikaa kertomaan mikä näiden maahanmuuttokriitikoiden argumentit ovat pielessä, vaan siitä, miten tämä ilmenee yhteiskunnassa.

Selkeimpänä ilmentymänä tietenkin on Perussuomalaisten suuri vaalivoitto. Pitkälti voitto oli maahanmuuttokriittisyyden ansiota. Eduskunnassa on tällä hetkellä monta avoimesti maahanmuuttovastaista edustajaa. Heistä "kuuluisimpina" Helsingissä toiseksi eniten ääniä saanut Jussi Halla-Aho ja Keski-Suomen kansanedustaja Teuvo Hakkarainen, joka on ollut viime viikkoina mediassa "neekeriukko"-kommettiensa ansiosta.

Jussi Halla-Ahosta on tähän mennessä leivottu jo eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohta. Siis valiokunnan jokaa nimen omaan päättää esimerkiksi maahanmuuttoa koskevista asioista. Melkoisen pelottava yhdistelmä kun tietää Halla-Ahon taustan olevan nimen omaan avoimessa maahanmuuttokriittisyydessä jolla hän keräsi yli 14 000 ääntä Helsingin vaalipiirissä. Sama henkilö joka muutama vuosi sitten oli syytettynä uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan nettikirjoitustensa ansiosta. Kovimmissa spekuloinneissa hänestä on veikattu jopa sisä- tai maahanmuuttoministeriä.

Halla-Ahosta puhuttaessa ei voi tietenkään unohtaa Hommafoorumia suomalaisen maahanmuuttokriittisyyden mekkaa. Välillä tulee liiankin paljon seurailtua kyseistä palstaa ja kauhisteltua keskustelun tasoa. Hyvänä esimerkkinä muutama päivä sitten palstalla ollut keskustelu uutisessa jossa kerrottiin maahanmuuttajataustaisen bussikuskin pahoinpitelystä jossa poliisin mukaan taustalla oli rasistinen motiivi. Hommafoorumin käyttäjien mukaan uutisointi oli törkeää kantasuomalaisten mustamaalaamista, ja kuulemmma aina vain tällaiset uutiset nostetaan esiin.

Yleensä nykyinen keskustelukin maahanmuutosta on mennyt täysin metsään. Tai oikeastaan mitään keskustelua ei ole edes mahdollisuutta pitää yllä. Kaikki maahanmuuttokriittisyyden kritisointi on aina rasistiksi mustamaalaamista ja avoimen keskustelun tukahduttamista. Mitä ihmeen avointa keskustelua se oikein on, jos pakolaisten maahanmuuttoa tukemisesta saa otsaansa heti "kukkahattutäti"-leiman ja ei tee muuta kuin paapoo maahamuuttajia kantasuomalaisten kustannuksella.

Ehdottomasti pelottavin huomio viime aikaisista uutisista on ollut uuden kansallissosialistisen puolueen perustamisesta Suomeen. Tämä on kiellettyä jo Pariisin rauhansopimuksen perusteella jossa Suomesta kiellettiin fasististen järjestöjen perustaminen. Tähän mennessä Patentti- ja rekisterihallitus ei kuitenkaan ole löytäny puolueen ohjelmasta fasistisia viittauksia. Tiedä sitten miten siellä on puolueohjelmaa luettu. Itselläni ensimmäisenä silmille hyppäsi toteamukset arealaisen rodun puhtauden säilyttämisestä ja Suomeen vuoden 1970-vuoden jälkeen muuttanaiden ihmisten välitön häätäminen. Toivottavasti järjestö ei kuitenkaan pääse puoluereksiteriin.

Viime aikaisten uutisten ansiosta on ruvennut jo miettimään, että uskaltaako täällä Suomessaenää edes kohta siviilipalvelusta käyvänä pasifistia ja kommunismia kannattavana SKP:n jäsenenä oleskella. Eli isänmaallisten ihmisten silmissä pahimpana maanpetturina. Toivon kuitenkin, että Suomessa kyseinen aatesuunta ei saa enempää kannatusta. Tai sitten monet saavat jo alkaa varailla lentoja muualle Eurooppaan. Sentään maastamuuttoa ei olla kieltämässä. Sentään erilaisia vastamielenosoituksia ja muuta maahanmuuttokriittisyyden vastustamista on mukavasti nähtävissä. Jatketaan siis maahamuuttokriittisyyden kriittisyyttä eteenpäin!

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Vasemmistolaista yhteistyötä

Vappu eli työläisten ja opiskelijoiden juhla on alkanut. Sen kunniaksi on hyvä hieman pohtia vasemmiston tulevaisuutta Suomessa.

SKP:lle eduskuntavaalit olivat kieltämättä todellinen mahalasku. Vaikka työtä tehtiin hiki hatussa, ei kannatuksen tippuminen 0,5 prosentista 0,3:een kerro, että kampanja olisi ollut täysin onnistunut. Syitä varmaan löytyy monia joista puolueen sisällä on keskusteltu ja tullaan keskustelemaan. Omasta mielestäni yhtenä suurimmista syistä oli nettinäkyvyyden puute. Monet muut puolueet olivat oikeasti panostaneet ehdokkaiden nettinäkyvyyteen. SKP:ssä taas asia oli pitkälti ehdokkaiden oman aktiivisuuden varass. Tähän on hyvä kannustaa tulevissa vaaleissa. Tietenkään toreilla näkymistä unohtamatta. Nuoret kuitenkin etsivät ehdokkaansa suurimmaksi osaksi netissä jolloin nettinäkyvyys on tärkeä osa kampanjointia.

Vaalien jälkeen on ollut myös paljon keskustelua siitä, että pitäiskö vasemmiston tehdä yhteistyötä vai ei ja jos niin miten. Selvästi ajatus on tällä hetkellä, että vasemmiston tulisi ryhtyä oikeasti yhteistyöhön. Mutta siis miten?

Yksi SKP:läisistä aktiiveista lähtenyt idea on ollut, että SKDL perustettaisiin uudelleen eri puolueiden yhteistyöjärjestöksi ja vasemmiston yhteiseksi ns. "vaalipuolueeksi". Vasemmistoliittolaisten mielestä tämä olisi turhaa sillä vasemmistoliitto on jo yhteinen vasemmistopuolue. Ongelma vain on se, ettei Vasemmistoliittoon pysty kuulumaaan kokonaisia puoleita vaan pelkkiä henkilöjäseniä.

Itse en pidemmällä tähtäimellä vastusta sitä, että SKP:n jäsenet liittyisivät Vasemmistoliittoon. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että SKP:n täytyisi automaattisesti pienempänä puolueena hyväksyä Vasemmistoliiton puolueohjelma ja tavoitteet. Mahdollista yhdistymistä suunnitellessa tulisi puolueiden johdon istuttava neuvottelemaan siitä, mitkä ovat yhteisiä tavoitteita josta uutta puolueohjelmaa lähdetään suunnittelemaan. Tällöin ohjelma vastaisi koko jäsenistön tavoitteita eikä vain nykyisten Vasemmistoliiton jäsenten.

Mutta fakta vain on se, ettei nykyinen meno voi jatkua. Meidän on alettava kehittämään vasemmiston yhteistyötä. Muita vaihtoehtoja vain ei ole jos haluamme saada Suomeen aidosti vahvan ja ihmisten asioita ajavan vasemmiston. Ensimmäinen askel on vanhojen sotakirveiden hautaaminen. Ei aina jaksettaisi muistella 90-luvun alun erimielisyyksiä. Politiikkaa täytyy kuitenkin tehdä katse kohti tulevaisuutta eikä menneisyyttä. Sen jälkeen meidän on alettava kehittää yhteistyötämme alhaalta ylöspäin eli paikallis tasolta valtakunnalliselle. Tällä tavoin vasemmisto saa myös uskottavuutta tavallisen kansan silmissä. Näillä ajatuksilla tähän vappuun ja kohti tulevia taisteluja!

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Kohti tulevaa

Nyt ovat vaalit ja vaalikampanja ohi. Ristiriitaiset tunnelmat. Toisaalta iloinen omasta saavutuksesta vaaleissa, mutta toisaalta todella pettynyt vaalitulokseen.

Ensimmäiseksi tietenkin haluan kiittää kaikkia niitä 78 ihmistä jotka minua ovat vaaleissa äänestäneet.Ja tietenkin kaikkia muita tukijoukkoja jotka ovat olleet mukana telttatapahtumissa yms. toiminnassa auttamassa. Äänimäärä kieltämättä ylitti alkuperäiset odotukset. Ääniä on tippunut ympäri Uuttamaata mikä kertoo siitä, että luultavasti suurin osa äänestäjistä valitsi minut ehdokkaakseen vaalikoneiden ja tämän blogin perusteella. Blogin kävijämäärät ovat olleet huimassa nousussa helmikuussa lähtien. Maaliskuussa lukijoita oli lähes 500, tänään on mennyt jo 500 lukijan raja rikki huhtikuulle. Suosituin teksti on ollut ehdottomasti "Miksi sanoa EI Perussuomalaisille" jota on viimeisen vuorokauden aikana luettu lähes 160 keraa!

Mutta vaalitulos oli tietenkin pettymys. Kokoomus nousi eduskunnan suurimmaksi puolueeksi ja Perussuomalaiset saivat suuren vaalivoiton tai "jytkyn" kuten media sitä kutsuu. Perussuomalaisia lukuunottamatta kaikki muut eduskuntapuolueet menettivät kannatustaan. Sentään SDP nousi heti Kokoomuksen perään toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Ja Vasemmistoliitto menetti vähemmän paikkoja kuin pahimmat gallupluvut näyttivät. Vasemmisto sai siis ainakin pienen torjuntavoiton.

Näillä näkymin hallituksen ovat muodostamassa Kokoomus, Perussuomalaiset ja SDP. Eli sama osakkeenomistajien etuja ajava talouspolitiikka jatkunee myös tällä vaalikaudella. Joissan yhteyksissä on myös väläytelty Jussi Halla-Aholle maahanmuuttoministerin salkkua. Itseäni kieltämättä ajatuskin puistattaa. Suomesta on siis mahdollisesti tulossa hyvin sulkeutunut ja maahanmuuttovastainen yhteiskunta.

Hallituksen muodostamisessa on kieltämättä myös ongelmia ainakin Perussuomalaisten osalta. Monet asiantuntijat miettivät mistä Soini saa riittävän kokeneita ihmisiä ministeripaikoille. Luultavasti osa ministereitä on täysin ensikertalaisia joka taas ei lupaa hyvää hallituksen politiikan kannalta.

Toisaalta, jos Perussuomalaiset hallitukseen pääsevät ja (mitä valitettavasti pelkään) hyväksyvät myös Euroopan unionin vakauspaketit, eli pettävät vaalilupauksensa kuten Suomen tapoihin on viime vuosina kuulunut. Perussuomalaisten epäonnistuessa hallituksessa luultavasti myös kansa hylkää protestipuolueensa seuraavissa vaaleissa. Siinä vaiheessa tarvitaan todellisia vaihtoehtoja. Toivottavasti silloin kansa tietää paremmin kuin näissä vaaleissa.

Mutta mitä todelliselle vaihtoehdolle eli SKP:lle kävi näissä vaaleissa. Puolueen kannatus laski 0,6 prosentista 0,3:een. Voisi siis sanoa pahaksi vaalitappioksi. Vaalityötä tehneenä ja sitä nähneenä voin kertoa, ettei kansanedustajan paikka jäänyt kiinni työnteosta. Kaikki ehdokkaat tekivät viimeiset viikot vaalityötä sen minkä ehtivät. Itsekkin käytin siihen melko suuren osan vapaa-ajastani. Sitä meidän ei siis ainakaan tarvitse hävetä!

Tällä kertaa Perussuomalaiset olivat kansalle protesti nykymenoa vastaan. Jos Perussuomalaiset eivät täytä lupauksiaan, etsivät äänestäjät uutta parempaa vaihtoehtoa seuraavissa vaaleissa. Ja silloin on vasemmiston aika nousta. Sitä ennen meidän tulee vasemmiston kesken aloittaa yhteistyö. Aivan sama mistä puolueesta aloite tulee. Meidän ei tarvitse aina luetella mitä Vasemmistoliitossa ja SKP:ssä on eroa. Meidän on keskityttävä siihen mitä me ajamme kaikki yhdessä. Muita vaihtoehtoja vain ei ole jos emme halua hävitä vaaleja toistensa perään. Taistelu siis jatkuu ihmisen ja paremman maailman puolesta!

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Muista äänestää

Muistutan vielä päivää enne vaaleja blogin lukioita, että jos äänestät Uudellamaalla niin hyvä numero lappuun kirjoitettavaksi on 127. Uudellamaalla ehdokkaat siis numerolla 122-148. Kenkää rahaeliitille! Ihmisen puolesta!