Lähidemokratia - mitä ja miksi?

Yksi näiden vaalien kuumista puheenaiheista tuntuu olevan niin sanottu lähidemokratiakysymys. Mitä se siis minun mielestäni on ja mihin sitä tarvittaisiin.

Omasta mielestäni esimerkiksi erilaiset kaupunginosavaltuuustot olisivat askel kohti lähidemokratiaa. Etenkin suuurissa kaupungeissa valtuutetut ovat etääntyneet liikaa arkipäiväisistä asioista. Laajoja alueita ei kukaan valtuutettu pysty hallitsemaan.Tämän takia pienemmät paikkalliset päätöksentekoelimet parantaisivat huomattavasti tavallisten ihmisten vaikutusmahdollisuuksia.

Ja parhaana puolena tässä asiassa olisi se, että se aktivoisi ihmisiä mukaan päätöksentekoon. Tosiasia on se, että ihmiset ottavat osaa päätöksentekoon sitä enemmän mitä lähemmäksi päätettävät asiat tulevat. Kun kyse olisi esimerkiksi omasta kotitiestä ja päätös sen ylläpidosta tehtäisiin kaupunkiosavaltuustossa olisi se luultavasti monelle motivaattori lähteä mukaan kokoukseen esittämään omia enäkemyksiään asia suhteen.

Toki kaupunginosavaltuustot eivät olisi ainoa tapa parantaa kunnallista päätöksentekoa. Toinen tapa parantaa sitä olisi järjestää eri asioista useammin valtuustoa sitovia kuntalaisäänestyksiä. Tämä toki on mahdollista jo nykyisen kuntalain puitteissa. Kuntalaisten omalla aktiivisuudella voidaan saada esitys aikaan kun sen allekirjoittaa prosentti kunnan äänestysikäisistä asukkaista. Tähän olisi kuitenkin hyvä saada aktiivisuutta myös valtuustojen tasolla. Jos kyseessä olisi iso kuntalaisia koskeva asi, tulisi asiasta järjestättävä kansanäänestys.

Valitettavasti hallituksen ajamat kuntauudistukset vievät lähidemokratian nimenomaan toiseen suuntaan. Esimerkiksi jos Espoo ja Vantaa liitettäisiin Helsinkiin, kaventaisi se huomattavasti kansalaisten demokratiaa kunnanvaltuutettujen suhteen pienentyessä huomattavasti asukasmäärään nähden. Kuntaliitos voi olla haitallinen myös ilman suuria asukasmääriä. Esimerkiksi Pohjois-Suomessa kuntien koot olisivat kuntalaisten kannalta aivan liian suuria demokratian kannalta kun yksi valtuusto päättäisi ihmisten asioista jotka asuvat monen sadan kilometrin säteellä kunnan keskuksesta.

Tämän takia kehitys on nimen omaan vietävä toiseen suuntaan, kohti lähidemokratiaa - todellista demokratiaa!

Kulttuurin alasajoa

Suomalainen kulttuuri on retuperällä. Kyse ei ole siitä, etteikö Suomesta löytyisi hyviä ja asiaansa osaavia taiteilijoita tai muusikoita. Ongelma on siinä, että valtio ja kunnat eivät enää panosta riittävästi taidealojen kehittämiseen vaan ne jäävät jalkoihin niin koulutuksen kuin rahallisten avustustenkin suhteen.

Hyvänä esimerkkinä toimii oma alani eli musiikki. Olen toisen vuoden musiikin ammattiopiskelija. Eli teoriassa olen ammattimuusikko koulusta valmistuessani. Käytännössä tämä tarkoittaa työttömyyskortistoa tai jatko-opiskeluja, sillä vaikka konservatoriosta valmistuvat muusikot ovat ammattilaisia ei kyseisellä koulutuksella työnsaannin suhteen tee mitään,vaan jatko-opinnot korkeammalla asteella ovat automaatio.

Lähitulevaisuudessa ammattikorkeakoulun opiskelupaikat ovat myös kiven alla. Aloituspaikkoja ollaan tulevina vuosina vähentämässä ympäri Suomea. Jossain kaupungeissa kuten esimerkiksi Joensuussa perinteikäs musiikkilinja ollaan lakkauttamassa korkeakouluasteelta kokonaan. Toisaalta siksi, että suurinosa korkeammaltakin asteelta valmistumista eivät työllisty oman alansa työtehtäviin, toisaalta taas, koska kunnat ja sitä kautta ammattikorkeakoulut tarvitsevat säästökohteita jolloin kulttuurialat ovat ensimmäisenä menossa leikkurin alle.

Yhtenä osana kulttuurin rappeutumista ovat myös harrastuspaikkojen vähyys. Esimerkiksi tanssi- ja teatterialoja rivaavat usein ongelma mistä saada tiloja harjoittelulle. Eikä asiaa helpota yhtään se,että jo nykyisiä toimivia tiloja lakkautetaan. Hyvänä esimerkkinä kotikaupungissani Kuopiossa sijaitseva Työkulma tuttavallisemmin ”Rupla”. Talossa on toimivat tilat esimerkiksi tanssin harrastamiseen. Muita samanlaisia paikkoja ei Kuopiosta löydy yhtä hyvällä sijainnilla keskustan kupeessa. Talo on kuitenkin Lemminkäisen omistuksessa ja kiinteistö on purku-uhan alla nykyisissä kaavoitussuunnitelmissa. Asiaa perustellaan suurimmaksi osaksi esteettisillä syistä. Toki 70-luvulla rakennettu betoni ei ole kauneinta osaa Kuopiota, mutta pitääkö ulkonäön takia tuhota toimivat tilat taiteen harrastamiseen? Kannattavampaa olisi remontoida talo ja pelastaa näin kulttuuritoiminta Kuopiossa. Valitettavasti kuitenkin liian monesti raha ratkaisee näissä asioissa. 
 

Suuri ongelma kulttuurialan suhteen on se, ettei se käytännössä elätä ketään. Suurin osa taiteiljoista joutuu tekemään taidetta harrastuksena eikä saa toimintaansa avustuksia. Opettajan paikkoja toki löytyy niin musiikin, tanssin kuin kuvataiteenkin puolelta. Kyseiset alat ovat kuitenkin ensimmäisiä lakkautuskohteita kun kuntapäättäjät rupeavat pohtimaan mistä säästetään kun valtionavustukset pienenevät ensi vuonna ja peruspalvelut pitäisi ylläpitää. Tämä on huutava vääryys Suomalaisen kulttuurin kannalta. Kulttuuri on säilyttämisen arvoista ja kannattavaa kaikissa muodoissa niin hyvinvoinnin kuin kulttuurin itsensäkkin kannalta. Kulttuuri on liian tärkeä asia tuhottavaksi. Sen takia meidän täytyy vastustaa kunnallista ja valtiollista kulttuurin alasajoa.

Julkaistu .Kom 3/2012-lehdessä http://www.komnl.fi/?id=69
http://www.komnl.fi/?id=69)

Avoin kirje evankelisluterilaiselle kirkolle

Viimein sen sain tehtyä. Erosin evankelisluterilaisesta kirkosta hieman yli viikko sitten. Tänään huolestunut seurakunta lähetti minulle kirjeen jossa pyysi kertomaan eroamiseen johtaneista syistä. Kerron sen siis niin kirkolle kuin kaikille blogin lukijoilleni.

Kuten moni blogiani seurannut ihminen saattaa jo arvata ei syyni ole millään tavoin uskoon itseensä liittyvä. Kirkosta eroaminen ei minusta ole ateistia tehnyt. Uskoni siis säilyy samanlaisena kuin ennenkin. Syyt uskooni ovat henkilökohtaiset joita en tässä tekstissä ala sen enempää avaamaan.

Kirkosta eroaminen oli minun tapauksessani pitkä prosessi. Olen jo muutaman vuoden asiaa pohtinut. Etenkin ns. "homokeskustelu" sai minut miettimään mitä minunlaiseni kristitty nykyisessä kirkossa oikein tekee. Lopulllinen päätökseni muodostui kevään ja kesän mittaan. Syynä pohjimmiltaan on se, ettei minulla muutenkaan ole tapana kuulua järjestöihin joiden arvoja tai aatemaailmaa en hyväksy, miksi siis kirkko olisi tässä tapauksessa poikkeus?

Pitkälti kyse on siis kirkon suhtautumisesta homoavioliittoon ja sukupuolineutraaliin avioliittolakiin joita itse kannatan. Toki ymmärrän, että kirkon piirissä kyse on vähemmistöstä joka vastustaa homoseksuaalisuutta. Tämä vähemmistö on kuitenkin valitettavan äänekäs ja vaikutusvaltainen. Olen toki kuullut kommentteja, joiden mukaan kirkko ei koskaan muutukkaan jos me liberaalimmat kristityt siitä eroamme.

Itse olen kuitenkin tällä hetkellä ristiriidassa kirkon arvomaailman kanssa. Ja kuten jo mainitsin, en tällöin voi kokea olevani sen jäsen. Pidän toki mahdollisena,että kun kirkko uudistuu (minkä se toivottavasti joskus tekee) ja hyväksyy homoparien vihkimisen, voi liittyä takaisin kirkon jäseneksi. Asia ei kuitenkaan tee itselleni suurta moraalista kysymystä. Uskoni ei muutu koska en koe, että kukaan muu uskoani voisi määritellä kuin minä itse.

Mikä ihmeen "korkeakulttuuri"?

Viime kuukausina ja viikkoina mediassa on pyörinyt kohu kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen jättäytymisestä pois 100-vuotta tänä vuonna täyttäneiltä Savonlinnan oopperajuhlilta. Oopperaväki syyttää Arhinmäkeä vääriin asioihin keskittymisest Arhinmäen puolustajat taas pitävät tekoa oikeutettuna ja tekona underground-kulttuureja kohtaan.

Itse toki kannatan kaikenlaisen kulttuurin tukemista ja huomioimista tasapuoleisesti. Kuitenkin Arhinmäen tai etenkin Arhinmäen kannattajien asenne on mielestäni täysin törkeää ja oopperaväen kommenteista on tehty härksejä olkinukke-argumentteja. On ymmärrettävää, ettei kiireinen kulttuuri- ja urheiluministeri ehdi joka paikkaan. Ja toki Arhinmäen poisjääntiä oopperajuhlilta perusteltiin ministerin kesälomalla. Syy on toki ymmärretävää, mutta epäilen, etteivät kesälomat olisi Arhinmäkeä estäneet jos jalkapalloväki olisi pyytänyt ministeriä seuraamaan aitiopaikalta Suomen Em-karsintaottelua jalkapallosta. Tämä huomattiin jo viime syksynä kun ministerimme valitsi Suomen koripallo-ottelun ohi uuden musiikkitalon avajaisten.

Kyse on siis vain ja ainoastaan arvovalinnoista. Ja valinnoillaan ministerimme selvästi osoittaa kuinka välinpitämätön hän on "korkeakulttuureja" kohtaan. Käytän sanan "korkeakulttuuri" yhteydessä lainausmerkkejä koska itse en edes käsitä,että miten nämä "kulttuuriväen" suosimat taidemuodot oiken erottuvat muusta taiteesta? Itse en joka päivä klassista musiikkia kuuntelevana ja sitä opiskelevana konservatorion toisella asteella Kuopiossa pidä itseäni millään tavalla "kultturellina" ihmisenä. Klassinen musiikki on taidetta ja kulttuuria siinä missä populaari- ja underground-kulttuuritkin. Ja kulttuuriministerinä Arhinmäen tulisi huomioida KAIKKIA kulttuurimuotoja. Siis muitakin kuin jalkapallo.