Viime kuukausina ja viikkoina mediassa on pyörinyt kohu kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen jättäytymisestä pois 100-vuotta tänä vuonna täyttäneiltä Savonlinnan oopperajuhlilta. Oopperaväki syyttää Arhinmäkeä vääriin asioihin keskittymisest Arhinmäen puolustajat taas pitävät tekoa oikeutettuna ja tekona underground-kulttuureja kohtaan.
Itse toki kannatan kaikenlaisen kulttuurin tukemista ja huomioimista tasapuoleisesti. Kuitenkin Arhinmäen tai etenkin Arhinmäen kannattajien asenne on mielestäni täysin törkeää ja oopperaväen kommenteista on tehty härksejä olkinukke-argumentteja. On ymmärrettävää, ettei kiireinen kulttuuri- ja urheiluministeri ehdi joka paikkaan. Ja toki Arhinmäen poisjääntiä oopperajuhlilta perusteltiin ministerin kesälomalla. Syy on toki ymmärretävää, mutta epäilen, etteivät kesälomat olisi Arhinmäkeä estäneet jos jalkapalloväki olisi pyytänyt ministeriä seuraamaan aitiopaikalta Suomen Em-karsintaottelua jalkapallosta. Tämä huomattiin jo viime syksynä kun ministerimme valitsi Suomen koripallo-ottelun ohi uuden musiikkitalon avajaisten.
Kyse on siis vain ja ainoastaan arvovalinnoista. Ja valinnoillaan ministerimme selvästi osoittaa kuinka välinpitämätön hän on "korkeakulttuureja" kohtaan. Käytän sanan "korkeakulttuuri" yhteydessä lainausmerkkejä koska itse en edes käsitä,että miten nämä "kulttuuriväen" suosimat taidemuodot oiken erottuvat muusta taiteesta? Itse en joka päivä klassista musiikkia kuuntelevana ja sitä opiskelevana konservatorion toisella asteella Kuopiossa pidä itseäni millään tavalla "kultturellina" ihmisenä. Klassinen musiikki on taidetta ja kulttuuria siinä missä populaari- ja underground-kulttuuritkin. Ja kulttuuriministerinä Arhinmäen tulisi huomioida KAIKKIA kulttuurimuotoja. Siis muitakin kuin jalkapallo.
Eräs työkaverini kysyi minulta, onko minulla jotenkin paremmin kehittyneet korvat kun saan "klassisesta" musiikista jotakin irti, enemmän ainakin kuin mitä hän on saanut. Ei se näin mene. Olen vain oppinut kuuntelemaan, ensin Mozartia ja Bachia, sitten Beethovenia ja Bruckneria, sittemmin Bartokiakin. Kuuntelemani musiikki ei ole muuttanut minua tai korviani vaan esteettistä skeemaani ja auditiivista tulkintakehystäni. Toki myös tapani kuunnella musiikkia on muuttunut; oikeastaan Mozart opetti minut kuuntelemaan musiikkia keskittyen musiikkiin.
VastaaPoista80-luvulla sain äidiltäni kuukausittaista äänilevyjen ostorahaa. Ostin keskimäärin yhden levyn kuukaudessa. Jotkut ikisuosikeistani, kuten U2, eivät ole kestäneet mukana muutoksessa, mutta keski-ikäistyttyäni olen löytänyt uudelleen esimerkiksi Killing Joken, jonka levyä pidin monasti kädessä 13-14-vuotiaana. En silloin ehtinyt sitä ostamaan, se jäi Amadeuksen yliajamaksi. Kun nyt sen ostin 28 vuoden aika pitkän kaarroksen jälkeen, hyvältä se kuulostaa nytkin, vaikka Mozart onkin hionut kuuloluitani 28 vuoden ajan.
Duke Ellingtonia vapaasti mukaellen: “There are two kinds of music. Good music, and the other kind". On siis kahdenlaista musiikkia: hyvää ja muunlaista. Nautin hyvästä musiikista. Jos musiikkia haluaa analysoida vielä tarkemmin, niin hyvää musiikkia on kahdenlaista: hyvin tehtyä ja minua henkilökohtaisesti puhuttelevaa. Joskus nämä menevät yksi yhteen, mutta hyvintehtyäkin osaan arvostaa. En esimerkiksi pidä the Queenista, mutta se on hyvin tehtyä.
Kuunteluelämykseeni ei tuo mitään lisäarvoa jaotella musiikkia "poppiin", "rockiin", "jazziin" tai "klassiseen", nekin kun ovat hajoavia ja hajanaisia luokkia. Ei Erik Bergmanilla ja Telemannilla ole sen enempää yhteistä keskenään kuin Bomfunk MC:llä ja Beatlesillakaan, eikä sen vähempääkään. Luokitukset sen paremmin "kevyeeseen" (onko Killing Joke muka kevyttä) tai "klassiseen" (onko Vivaldi muka raskasta) ei myöskään tuo mitään lisäarvoa tai lisäinformaatiota.
Salosen puhujapositio on korkeakulttuurilähtöinen. Korkea implikoi samalla matalan, ja matala on lähtökohtaisesti matalampiarvoista. Miksi ihmeessä kukaan viitsisi tukea rahallisesti, omalla kuuntelemisella tai kuluttamisellaan roskaa? Kuten Duke muistutti: on vain hyvää musiikkia, ja muun sopii unohtaa, ja tämä on ainoa jaottelu jota tarvitaan.
Arhinmäki kuunnelkoot siis mitä lystää. En kuitenkaan ihmettelisi, jos hän vaikka vähän provosoituisikin E-P:n höläyksestä, olkoonkin, että toki Esa-Pekalla on hieman kansainvälistä perspektiiviä kaikupohjanaan. Ei kannattaisi provosoitua: Suomen ainutlaatuiseen konservatoriojärjestelmään perustuva musiikillinen menestystarina on parhaita vientituotteitamme, jonka arvo ei sitäpaitsi inflatoidu. Tämän soisi kulttuuripoliitikon muistavan. Suomi tunnetaan Sibeliuksesta, Karita Mattilasta, Pekka Kuusistosta ja - Esa-Pekka Salosesta siinä missä vaikka Jari Litmasesta tai Hanoi Rocksista, puhumattakaan suomalaispolitiikoista, joista ei oikein tahdo olla vientituotteiksi.
Arhinmäen toimintaan sisältyy myös paradoksin vaara: jos kulttuurimuotoja ollaan arvottamassa ja jopa asettamassa vastakkain, tällöin seurauksena saattaa olla juuri Esa-Pekka Salosen mainitsema tilanne, jossa sitä "korkeakulttuuria" ei nähdä puolustamisen arvoiseksi. Ja miksi se ei sitten ole puolustamisen arvoista? Siksikö, että miljoona kärpästä, anteeksi, kansalaista, sanoo, että joku muu on hyvää? Missä tämä ratkaistaan? Myyntilistoilla vai Kuluttajatutkimuskeskuksessa? Markkinatuomioistuimessa? Sosialistin kannattaa varoa kulttuurin mittauttamista markkinoilla, huutoäänestyksessä tai ylipäätään missään.
http://perukangas.blogspot.fi/2012/08/taistelevat-metsot-salonen-ja-arhinmaki.html