tiistai 25. maaliskuuta 2014

Kolmas kehysriiihi toden sanoi

Poliittisten ihmeiden aika ei ollutkaan ohi. Tuoreiden uutisten mukaan Vasemmistoliitto on päättänyt jättää hallituksen kehysriihissä tehtyjen päätösten vuoksi. Kehysriihessä päätettiin alustavasti mm. jäädyttää tukien korotukset, jättää indeksitarkistukset verotukseen tekemättä ja  leikata lapsilisiä. Suurena myönnytyksenä Kokoomu suostui kosmeettiseen pääomaveron korotukseen.

Helppoa olisi ja mieli tekeekin hieman sanoa, että mitäpä me täällä nurkassa ollaankaan pari vuotta huudeltu. Hallitus on koko toimikautensa ajan harjoittanut politiikkaa joka on hyödyttänyt rikkaita ja kohdistunut pahimmin vähempiosaisiin. Hyvä asia tietenkin, että tämä asia valkeni myös Vasemmistoliiton johdolle, eikä se enää alkanut kahden viime vuoden tavoin julistamaan kehysriiheä vasemmiston torjuntavoitoksi.

Mitä tämä tulevaisuudessa tarkoittaa en osaa sanoa. Rehellisesti sanottuna oma luottoni Vasemmistoliittoa kohtaan on sen verran heikolla tasolla, ettei se luultavasti heti tule kohoamaan.Yksi puoli asiassa on myös se, että nyt oli todellakin viimeinen hetki lähteä hallituksessa. EU-vaalit ovat oven takana ja eduskuntavaaleihinkin vain vähän yli vuosi.

Tiedän kyllä henkilökohtaisesti myös sen, että Vasemmistoliitossa hallituksessa olo on ollut kiistakapula. Jo hallitukseen lähtiessä hyvin suuri osa puoluevaltuustosta äänesti vastaan. Lisäksi Markus Mustajärvi ja Jyrki Yrttiaho erotettiin eduskuntaryhmästä jo hallitustaipaleen alussa. Luultavasti hallituksesta lähteminen yhdistää taas Vasemmistoliiton kenttäväen.

Kuitenkin politiikka on kuin parisuhde. Siinä on turha vatvoa menneitä, ainakaan pidemmän päälle se ei hyödytä, vaan tulee katsoa kohti tulevaa. On siis alettava luomaan uudestaan vasemmistolaista yhteistyötä ja noustava vanhoista vallihaudoista. Niin kauan kuin Suomen vasemmisto ei pysty yhteistyöhön, ei meille ole tulevaisuutta. Jätetään menneet taakse ja suunnataan katse kohti tulevaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti