Vaalit ovat taas ohi. Ensimmäiseksi suuri kiitos niille 215 ihmiselle, jotka minua ovat pitäneet parhaana vaihtoehtona parlamenttiin. Ääniä on tippunut tasaisesti ympäri Suomea. Suurin saalis eli 59 ääntä tippui omasta Oulun vaalipiiristäni joista Oulusta 35 kappaleta ja sijoitus kunnallisesti 100 joukossa. Kertoo siitä, että olen paikallisesti onnistunut murtamaan median hiljaisuutta ja toki viime viikkojen feissauksella Rotuaarillakin oon ollut oma painoarvonsa.
Yleisesti täytyy jo kolmatta kertaa putkeen vaalien jälkeen todeta, että Kokoomus voitti taas nämä vaalit. Tai jos tarkkoja ollaan niin nukkuvat veivät taas rökälevoiton: 59,1 prosenttia. Äänestysprosentti oli lähes samalla tasolla kuin viime eurovaaleissa. SKP puolueena sai 0,3 prosentin kannatuksen joka on samalla tasolla viime vaalien kanssa.
Sentään Euroopanlaajuisesti tilanne ei ole niinkään huono. Vaikka Euroopan vasemmisto ja GUE/NGL-ryhmä ei noussutkaan spekuloidusti kolmanneksi suurimmaksi ryhmäksi parlamentissa, lisäsi se alustavasti kuitenkin paikkojaan 35:stä 43:een meppiin. Näistä myös yhtenä Vasemmistoliiton Merja Kyllönen.
Jo eilen keskustelin ihmisten kanssa vaalien äänestysprosentista. Jos mietitään todellisia puolueiden kannatuksia, eli lasketaan prosentit kaikkien äänioikeutettujen mukaan, oli Kokoomuksenkin kannaus vain 8,7 prosenttia. Voiko tätä kutsua mitenkään suureksi kannatukseksi? Toinen huomionarvoinen pointti on myös siinä, että hylättyjä ääniä eli tyhjää tai "Aku Ankkaa" -äänestäneitä oli yli 10 000.
Valitettava fakta on se, että nukkuvissa oli enemmän joko vasemmiston ja pienpuolueiden äänestäjiä tai niitä, jotka eivät sarjakuvahahmoja parempia vaihtoehtoja löytäneet ehdokaslistoista.
Tämä on oikeasti aito mietinnän paikka. Miksi ihmiset eivät koe, että äänestämällä voisi vaikutta? Suuri osa niistä, jotka äänestämisen kokevat vaihtoehdoksi, äänestävät sitten Perussuomalaisia, jotka tuplasivat paikkamääränsä. Perussuomalaisten vaihtoehtoa en sen enempää käsittele tässä tekstissä, vaan huoleni kohdistuu siihen, miksi reilusti yli puolet suomalaisista jää kotiin, eikä näe vaihtoehtoa nykymenolle. Tämä on ollut toki havaittavissa monissa keskusteluissa niin toreilla kuin muuallakin: parlamentaarista vaikuttamista ei koeta muutosvoimaksi.
Tästä vedin itse eilen johtopäätöksen: on entistä enemmän panostettava, niin henkilökohtaisella kuin puolueen tasolla, muuhun kuin vaalityöhön. Vaalityötä en jätä pois, se on kuitenkin tärkeä osa vaihtoehdon esille tuomista. Jos kuitenkin suuri osa nykymenoon kyllästyneistä ei jaksa edes vaivautua äänestämään tyhjää protestiäänenä,"koska se ei mihinkään vaikuta", on keksittävä uusia keinoja tuoda esiin vaihtoehtoja ja vastarintaa.
Tärkein asia lyhyellä tähtäimellä on radikaalien vasemmistoliikkeiden yhdistyminen yhteisen ohjelman taakse, josta KomNL teki kannanoton liittokokouksessaan. Vaalitulos on osoitus siitä, että tämä on entistäkin ajankohtaisempi vaatimus. Vaikka ehdokkaana olen ollutkin vaaleissa ja olen luultavasti myös jatkossa, en ole koskaan kokenut, että saisimme muutosta aikaan vaalien kautta, vaan siihen tarvitaan suuria joukkoliikkeitä. Tällaista liikehdintää on jo Etelä-Euroopassa. Suomessa sitä täytyisi saada entistä enemmän esiin.
Valitettavasti vallankumous ei tapahdu parlamentaarisesti vaan se vaatii suuret joukkoliikkeet taakseen. Tärkein tässä tilanteessa on vaihtoehtoisen rintaman luominen. KomNL:n kannanottoa lainatakseni: ". Nyt ei kamppailla poliittisesta vallasta, vaan tasa-arvon, demokratian ja yleisesti inhimillisen kulttuurin selviytymisestä". Itse lepään vasta, kun maailma on meille ihmisille parempi paikka.
Loppuun omaa vaalisloganiani mukaillen: paremman, ihmislähtöisen maailman ja tulevaisuden puolesta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti