Tuoko raha onnea?

Näin vuode viimeisen blogitekstin kunniaksi hieman pohdiskelevampaa ja päivänpolitiikasta poikkeavaa aihetta.

Usein ihmiset mieltävät, että muut asiat kuin raha tuo onnea. Kuitenkin ihmiset sitä haalivat siinä toivossa, että sitte eläkepäivillä voi elellä leveästi ja hankkia asioita joista on aina unelmoinut. Tämä aiheuttaa hyvin helposti harhan, että raha olisi se asia, joka tuo onnen.

Totta on, että monet asiat maailmassa tarvitsevat rahaa. Jos kuitenkin mietti esimerkiksi urheiluauton hankkimista, niin onko onni sitä, että on rahaa hankkia hulppea ökykaara, vai siitä juontuva ajamisen ilo?

Samalla tavalla voi miettiä, onko hulppean kartanon hankkiminen oikeasti onnea tuottava asia vai pikemmikin turva siitä, että on paikka jonne iltaisin palata ja jossa viettää aikaa. Tarvitseeko tällainen onnen tunne kuitenkaan normaalia taloa ihmeellisempää lukaalia?

Itse toki olen sitä mieltä, että rahalla ei saa ostettua onnea. Joitain asioita joista tulee onnelliseksi saa kyllä ostettua rahalla. Tällöinkään raha ei ole itsessään onnen tuoja. Lisäksi tärkeimpiä asioita joista ihminen mielestäni saa eniten onnea ja iloa elämäänsä ei voi mitata rahassa eikä niitä voi ostaa. Tärkeimpänä näistä erilaiset ihmiste väliset tunteet kuten ystävyys ja rakkaus. Rahalla ehkä näitä saa, mutta aidoimmillaa ne eivät rahaa tarvitse.

Vastaus siis on: ei, raha ei tuo onnea vaan muut ihmiset.

Saramolainen tilasto

Vasemmistoliiton poliittinen sihteeri Jussi Saramo juhli Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissaan, kuinka hallitusvasemmiston ansiosta tuloerot ovat pienentyneet ja kuinka äänestämällä Vasemmistoa pystyy vaikuttamaan.

Vale, emävale ja tilasto sanoo nyky-suomalainen sananlaskukin. Tilastoja pystyy aina tulkisemaan haluamallaan tavalla itselleen parhain päin. Totta toki ovat Saramon esittämät pienet veroprosenttien muutokset ja minimaalinen perustulon korotus, mutta sen vaikutus käytännössä tuloerojen pienemiseen on toinen asia.

Fakta on se, ettei Saramon esittämä tilasto automaattisesti kerro, että pienimmän kansanosan reaalitulot olisivat kohonneet. Kyseinen tilasto ilmaisee, että tuloerot ovat pienentyneet. Tähän voi yhtä hyvin vaikuttaa se, että korkeimman väestönosan tulot ovat pienentyneet. Tästä syystä Saramon esittämä fakta vasemmistopolitiikan vaikutuksesta ei välttämmättä kerro asiasta mitään.

Ja siltä varalta, että Saramo itse tai joku muu keksii kertoa toimeentulotuen perusosan kohonneen 25 euroa  kuukautta kohden, niin en toki väitä tässä vastaan. Se on kohonnut. Ongelma on vain siinä, että se on ollut yleistä tulotasoa jäljessä jo vuosia, eikä kyseinen korotus edes korjannut viime vuosien inflaatiota.

Äänestämällä voi kyllä vaikuttaa. Toinen asia onkin, vaikuttaako  Vasemmistoliitto yhtään mihinkään.

Demokratian irvikuva

Viime päivinä mediassa on keskusteltu viikon takaisesta Kiakkovieras-mielenosoituksesa joka järjestettiin varjotapahtumana Tampere-talon itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Poliittisen keskustelun kenties huipentuma eri uutisointien lisäksi oli eilisiltainen Ylen A-talk keskusteluohjelma.

Keskustelijoina studiossa olivat nimettömänä pysynyt mielenosoituksen järjestäjä, Vasemmistoliiton jäsen ja opiskelija Riikka Yrttiaho, Perussuomalainen-lehden päätoimittaja Matias Turkkila ja Kokoomuksen kansanedusta Jukka Kopra. Stuodiokeskustelun kaava oli hyvin yksinkertainen: mielenosoituksen järjestäjä ja Yrttiaho puolistivat mielenosoitusta ja arvoselivat hallitsevaa eliittiä, Turkkila ja Kopra pöydän toisella puolella käyttivät aikansa olkinukke-argumenttien viljelyyn ja oikeiston harrastamaan mielenosoittajien mellakoitsijoiksi leimaamiseen. Yrttiahon kyseenalaistaessa poliisin toimintaa eivät Kopra ja Turkkila huomioineet argumenttia millään tavalla vaan pitivät poliisien toimintaa täysin oikeutettuna mellakoivia mielenosoittajia vastaan.

Turkkilan ja Kopran mielipide asiasta tuli selvästi esille: jos haluat osoittaa mieltäsi, tee se joko rauhanomaisesti tai järjestötoiminnan kautta vaikuttamalla. Kuitenkin, jos vasemmistolaiseksi tai kommunistiksi itseään kutsuva henkilö osoittaa mieltään on kyseessä aina kännissä tai pilvessä (kuten Kopra mielenosoitajista sanoi) järjestetty mellakointi.

Valopilkku ohjelmassa toki oli Kommunistisen nuorisoliiton aktiivin Minna Mentulan esiintyminen insertissä jossa toimittaja viittasi myös liitomme kannanottoon. Tämän Turkkila ja Kopra toki ohittivat vanhalla kunnon "kommari ei mistään tiedä" -agumentilla, ja jättivät koko insertin käytännössä huomiotta. Huipentumansa keskustelu sai lopussa Ylen toimittajan väittäessä Mentulan ja liittomme kaipaavan Suomeen lisää mellakointia.  Toivottavaa on, että kyseessä oli pelkkä lipsautus, koska liitto tuomitsee kannanotossa selvästi mellakoinnin ja vahingonaiheutamisen.

Lyhyesti ylipäätään viime päivien keskustelusta voi todeta, että selvästikkään poliittista vastamielenosoitusta ei Suomessa voi järjestää ilman, että poliittinen johto ja media vähättelevät tai tuomitsevat sen järjestämisen. Itse en puolusta kaikkia mielenosoittajien toimia, mutta haluan poliittisena toimijana kuitenkin pitää kiinni perustuslaimme takaamasta mielipiteen- ja kokoontumisen vapaudesta. Henkilökohtaisesti en myös näe syytä sille, miksi poliisi sumutti ja lievästi pahoinpiteli rauhanomaisia mielenosoitajia. Todennäköisesti samanlainen poliisin toiminta jossain muussa valtiossa olisi saanu poliittisen eliittimmekin tuomitsemaan voimakeinot. Tätä olisin myös eilisestä keskustelusta toivonut, kun studiossa sentään oli itseään kansanetujen ajajiksi mieltäviä henkilöitä.

Itse pidän edelleen kiinni liitomme kannanotosta, jossa vaadimme Suomeen lisää mielenosoituksia. Suomessa täytyy olla mahdollisuus osoittaa mieltään ilman leimaantumista mellakoisijaksi. Jos tätä tapahtuu, poljemme Suomessa alas yleisiä ihmisoikeuksia ja maamme omaa perustuslakia. Loppuun voikin todeta useasti vasemmisolaisissa piireissä kuullun vaatimuksen vapaasti suomennettuna: ei sotaa ihmisten välille, vaan sotaa luokkien välille.

Itsenäisyys - kaunis muisto vain

Mikä ihmeen itsenäinen Suomi? Kysymys joka on pakko näin itsenäisyyspäivän iltana esittää.

Mitä itsenäisyys minulle merkitsee? Suoraan sanottuna ensimmäinen mieleyhtymäni asiassa eivät ole veteraanit. Asiat, joihin nimi minulla yhdistyy, eivät välttämätä ole niinkään itsenäisyyttä kuvaavia asioita. Itselläni sanasta tuleva ensimmäisenä mieleeni Suomen luonto, Sibelius ja muut taiteilijat historiassamme sekä ehkä pienenä asiana myös Suomen lippu. Itse en ole kokenut koskaan vahvaksi itselleni mitään suomalaista identiteettiä ja kansallismieltä-

Syytä toki on kysyä, mitä ihmettä me taas tänäänkin juhlimme? Aiheellinen kysymys viitaten alkuun onkin, onko Suomi millään mittareilla itsenäinen?

Periaatteesa meillä on olemassa oma lainsäädäntövalta, maan rajat ja mainitsemani siniristilippu. Naurettava ajatus kuitenkin alkaa jo olemaan, että esimerkiksi hallituksellamme olisi omaa päätäntävaltaa. Lähes kaikki politiikka, etenkin leikkauslistat, ovat suoraa sanelupolitiikkaa Euroopan Unionin tasolla. Fakta on se, ettei meillä nykyisten sopimusen puitteissa ole budjettivaltaa, kuten ei ole millää muullakaan unionin maalla. Budjettivalta on viime kädessä komission alaisuudessa.

Nän ollen voi toki pohtia, mitä ihmettä me puolustamme itsenäisyyspäivänä? Minä vastaisin kysymykseen toteamalla, että jotain kaunista ajatusta joka meillä joskus oli. Kommunistina ajatellen pidän toki kansojen yhtenäisyyttä tärkeänä asiana. Nykyään päätäntävalta on menossa kuitenkin toiseen suuntaan, kauemmas tavallisesta ihmisestä. Lopulta voisin mietelauseenomaisesti todeta: itsenäisyys - kuinka kaunis muisto siitä, kun asiat olivat edes hitusen paremmin.

Työ ei ole itseisarvo

Joka kerta kun sosiaalisen median ihmeellisessä maailmassa yrittää keskustella suomalaisesta sosiaaliturvasta, osuu paikalle hyvin usein henkilö, jonka mukaan työttömyys on jokaisen oma ongelma, ja että sosiaalituet tulisi lakkauttaa, jotta nämä laiskiaiset saataisiin takaisin sorvin ääreen. Koska nämä kommentit hyvin usein saavat pääni kiehumaan niin ajattelin kertoa nyt kaikille muutaman faktan työttömistä ihmisistä.

Uskokaa tai älkää mutta ei, kukaan ei pidä siitä, että on työtön. Työtön harvemmin ehtii makoilemaan sohvan pohjalla koko päivää vaikka työtön olisikin. Monia tukia saadakseen, täytyy Suomessa työttömän olla aktiivisena työnhakijana TE-toimistoissa. Jos tätä ei ole, on kaupungin sosiaalitoimen kanssa kuukausittainen tappeleminen toimeentulotuista ja sen riittämättömyydestä melko aikaa vievää hommaa. Kukaan ei varmasti tee tätä "koska laiskottaa".

Miksi Suomessa sitten on työttömiä? Koska Suomessa ei vaan kertakaikkisesti ole kaikille töitä. Nyt joku ajattelee: "sössön sössön, tää on vaan tätä työttömien lätinää". Se ei ole. Kuten Heikki Ketoharju eräässä sosiaaliturvaan liittyvässä keskustelussa viikonloppuna valisti: "Elokuussa oli työttömiä virallisen tilaston mukaan noin 190 000, ja piilotyöttömiä samaisen arvion perusteella 116 000. Meillä on siis maassamme yli 300 000 työtöntä. Toisella vuosineljänneksellä avoimia työpaikkoja oli 32 500. Eli työtä riittää noin 10%:lle työttömistä.".Meillä ei  kertakaikkisesti ole Suomessa tarjota työtä noin 270 000 työttömälle. Suurin osa vapaista työpaikoista on myös ns. pätkätöitä joista tämä työttömien kasvava joukko joutuu taistelemaan.


Tilannetta ei varmastikkaan helpota, että viime viikkoina ja kuukausina erilaiset yt-neuvotteluja koskevat uutiset ovat arkipäiväistyneet. Jyrki Katainen peräänkuuluttaa toki yhteistä vastuuta ja onkin ensi vuoden budjetissa leikkaamassa monta kymmentä tuhatta työpaikka julkiselta puolelta. Eli 20 000 työtöntä lisää pottiin taistelemaan vähistä avoimista työpaikoista.

Työttömät itse eivät yleensä ole syyllisiä omaan tilanteeseensa. Syy on nykyinen taloustilanne (lue talousjärjestelmä). Nykyinen talouden alamäki ei vai korjaa työllisyystilanteita paremmaksi. Ne pikemminkin lisääntyvät riippumatta tukityöllistämis taikatempuista ja muista hallituksen toimenpiteistä.

Se, miksi työttömyys ylipäätään nähdään jotenkin pahana ja iljettävänä elämäntilanteena on se, että nykyisessä talousjärjestelmä on tehnyt työn tekemisestä itsessään arvon. Työn ei tulisi olla itseisarvo vaan välinearvo eli työtä tehdään koska asioita pitää saada hoidetuksi. Ei siksi, että työtä on tehtävä koska on reilua, että kaikki tekee töitä ja elättää itsensä. Toki tätä asiaa ei tässä talousjärjestelmässä korjata. Vallankumous, anyone?

Poliittista apatiaa vastaan

Poliittinen apatius on valitettavan yleistä Suomessa. Siitä kertovat niin eri puolueiden kuin kansalaisjärjestöjen jäsenmäärät ja nukkuvien äänestäjien suuri määrä vaaleista toiseen.

Syitä poliittiseen toimimattomuuteen kuulee lähes päivittäin. Yleisimpiä ovat mm. "ei se kuitenkaan vaikuta mihinkään", "ihan kiva juttu mutta ei tää maailma/järjestelmä kuitenkaan mihinkään muutu" tai "en mä osaa tehdä mitään". 

Nämä ovat pelkästään tekosyitä siihen,että voi hyvällä perusteella jättäytyä sohvan pohjalle makaamaan. Kahdessa ensimmäisessä syyssä on kyse vain uskosta tulevaisuuteen. Tottakai tulevaisuus muuttuu kun sitä riittävän moni tahtoo. Esimerkkejä ei tarvitse hirveän kaukaa historiasta kaivella. Ja jälkimmäisin on vain ihan silkka tekosyy. Itsekkään en varmasti ole ensimmäistäkään blogitekstiä osannut kirjoittaa, tapahtumaa järjestää tai torilla feissata ennen kuin olen näitä asioita oikeasti ruvennut tekemään. Ei mitään osaa tehdä jos ei koskaan yritä.

Kaikilla kuitenkin on mielipiteitä useista asioista ja halua muuttaa niitä. Hyvänä esimerkkinä opintotukijärjestelmä. Luultavasti suurinosa opiskelijoista on sitä mieltä, että tuki on aivan liian pieni elämiseen. Kuitenkin harvoin suuret opiskelijajärjestötkään saavat suuria mielenosoituksia aikaan asian suhteen. Myös kuntaliitokset ja mahdollisten sotealueiden perustaminen on varmasti asia, johon kaikilla on jonkinlainen kanta.

Fakta on toki se, minkä itsekkin olen politiikassa toimiessani huomannut, eli mitä lähempää asia koskettaa ihmisen omaa elämää sitä varmemmin hän on muodostanut siitä mielipiteen ja yleensä myös on varmemmin mukana osoittamassa sitä. Taas suuremmat asiat tuntuvat kaukaisilta eivätkä ne kiinnosta. Valitettavasti suuretkin asiat lopulta vaikuttavat meidän jokaisen elämään. Vaikka Eu-politiikka ja Kreikan tukipaketit tuntuvat normaalista suomalaisesta kaduntallaajasta kaukaiselta asiasta, on se kuitenkin nykyiseen sisäpolitiikkaammekin vaikuttava asia, kun kyse on hallituksen esittämästä "kestävyysvajeesta".

Lyhyesti ja ytimekkäästi tiivistettynä vanha lentävä lause joka kuvaa tätä asiaa harvinaisen hyvin jokaiselle, vapaasti suomennettuna: entäpä jos lopetamme sen kutsumisen politiikaksi, ja rupeamme sitävastoin käyttämään nimitystä  ELÄMÄ. Ehkä se sitten alkaisi kiinnostavaan rahtusen verran enemmän... Toivottavasti.

Koulutus vain osa tuottavuutta?

Suomalainen ajatus koulutuksesta on retuperällä.Koulutus tuntuu nykyään tähtäävän vain siihen, että jokainen työllistyisi heti opinnot päätettyään. Ja koulutuksensa toki jokaisen pitäisi hoitaa tavoiteajassa. Ensin toiseen asteen koulutus ja siitä suorassa putkessa korkeakouluopintoihin, joista pihalle 4,5 vuoden minimiaikataulussa mielummin vaikka nopeamminkin.

Jo lähtökohtana olettaa, että jokainen nuori valmistuisi tavoiteajassa, on järjetön. Toki on ihmisiä jotka näin tekevät. Joissan tapauksissa joku haluaa kuitenkin opintojensa välissä pitää välivuoden, miehille se on käytännössä pakollista yleisen asevelvollisuuden takia. Lisäksi viime vuonna julkistettu lakiesitys ehdottaa, ettei kahden peräkkäisen toisen asteen oppilaitoksen käyminen olisi enää mahdollista ainakaan opintotuen saannin osalta. Näin ollen siis lukiosta olisi pakko suunnata korkeakouluopintoihin eikä voisi kolmen vuoden miettimisen jälkeen kouluttaa itseään vaikkapa LVI-asentajaksi tai parturikampaajaksi.

Myös ammattikorkeakoulusta tai yliopistosta tavoiteajassa valmistuminen on osittain utopista ajattelua. Hyvin usealla alalla tavoiteajat ovat opiskelun määrään nähden tiukat. Lisäksi epävarma työnsaanti koulutuksen jälkeen ei ainakaan lisää opiskelumotivaatiota ja nopeaa valmistumista ammattiinsa.

Valtio myös ohjailee nuoria oikeiksi katsomilleen aloille vähentämällä aloituspaikkoja "vähenmmän tuottavilta" aloilta. Yksi näistä tuottamattomista aloista on oma alani eli kulttuuriala. Aloitan muutaman viikon kuluttua opiskelut musiikkipedagogiksi eli valmistuttuani koulusta, ehkä 4,5 vuoden tavoiteajassa, olen ammattitaitoinen pianonsoitonopettaja. Nykyisillä työnäkymillä saan opiskelujeni jälkeen todennäköisesti suunnata muun alan työtehtäväviin tai työttömyyskortistoon.  Sama tilanne koskee myös muita kulttuurialoja ja monia humanistisia aineita yliopistossa joista ei käytännössä saa mitään tiettyä pätevyyyttä ammattiin. Tämän vuoksi valtio katsoo, että näiden alojen vuosittaisia aloituspaikkoja tulee vähentää, koska aloilta valmistuvat nuoret ovat taakka yhteiskunnalle.

Minulla on mielessäni radikaali ehdotus: jospa jokainen ihminen, nuori tai vanha, opiskelisi alalla, joka häntä itseään kiinnostaa. Esimerkiksi lukioiden ammatinvalintaohjauksissa ei kerrota siitä, kuinka kannattaa hakeutua kone- ja tuotantotekniikan opiskelijaksi, kun tältä alalta olisi töitä tiedossa, vaan kannustaa nuoria löytämään se oma kiinnostuksen kohteensa. Tätä periaatetta olen itse monien valtion virkamiesten närkästykseksi yrittänyt noudattaa. Tiedän toki, että musiikkipedagogin tutkinnolla tulevat työt omalla alallani ovat kiven alla. Mutta mielummin opiskelen musiikkia, alaa joka minua henkilökohtaisesti kiinnostaa ja josta en saa töitä, kuin alalla, josta työnsaanti olisi todennäköistä mutta pinna opiskeluihin palaisi parin opiskeluvuoden jälkeen motivaation puutteen johdosta alaani kohtaan.

Tämä toki johtaisi siihen mikä alunperinkin on koulutuksen tarkoituksen ollut, eli ihmisten itsensä sivistäminen. Jospa siis siirrytään pois pelkän tuottavuuden ajattelusta koulutukseen liittyen. Tämä voisi johtaa myös siihen, että meillä on tulevaisuudessa ihmisiä, jotka vielä lähempänä eläkeikääkin jaksavat töissään, koska ovat kouluttautuneet ja mahdollisesti työllistyneet alalle joka heitä itseään on kiinnostanut. Siirrytäisiinkö siis tuottavuuden sijasta sivistyksen kasvuun?

Koska meidän piti valita?

Välillä yleistä julkista keskustelua seuratessa herää mieleen kysymys, että koska oli se päivä jolloin jokaisen suomalaisen tuli valita onko Usa:n vai Venäjä puolella? Itse olen tämän päivän luultavasti missannut totaalisesti. Johtunee toki varmaan siitä, että valinta liittyy 80-luvun vanhoihin juoksuhautoihin ja itse olen syntyny vasta 90-luvun puolella.

Tehdään nyt siis asia selväksi. Ei, minä en kannata Usa:ta, Venäjää, Kiina, Pohjois-Koreaa, Irania. Syyriaa yms. valtioita. Se,että arvostelen Usa:n toimia ei ole automaattinen kannatuspuheenvuoro Usa:ta vastustavia maita kohtaa.

Kaikissa edellämainituissa maissa on ongelmansa. Iran ja Syyria ovat Islaminuskoisia fanaattisia osin diktatuureja. Pohjois-Koreasta ja demokratiasta tai sosialismista jota minä kannatan ei voi puhua samassa lauseessa. Sama koskee myös Kiinaa joka on vuosi vuodelta siirtymässä enemmän kohti markkinatalousjohtoista talousjärjestelmää. Venäjä on yhtä paha kuin Usa. En kuitenkaan monien suomalaisten tavoin näe valtiona meille tällä hetkellä suurena turvallisuusuhkana.Usa:an ongelmat ovat varmaan kaikille selviä: kapitalismi ja maailmanpoliisin asenne ympäri maailmaa.

Nousisimmeko siis jo pois juoksuhaudoista ja näkisimme maailman, ei niinkään idän ja lännen vastakkainasetteluna, vaan kamppailuna työläisten ja omistavan luokan välillä. Luokkaerot ovat maailmassa kasvamassa valtiosta riippumatta. Tätä vastaan tulee taistella eikä pitäytyä vanhoissa homehtuneissa maailmankuvissa.

Paha paha alkoholi

Viime päivinä Suomessa on vellonut julkinen keskustelu siitä, pitäisikö keskioluen myynti palauttaa takaisin Alkoon pois ruokakaupoista. Ajatuksen julkituoja oli peruspalveluministeri Susanna Huovinen. Hänen mukaansa uudistus vähentäisi alkoholin suurkulutusta ja näin ollen vähentäisi alkoholin haittavaikutuksia.

Itse olen ministeri Huovisen kanssa eri linjoilla. En ymmärrä millä logiikalla alkoholin kulutus vähenisi vaikka keskiolut siirrettäisinkiin myytäväksi alkoon. Tämä toki lyhentäisi muutamalla tunnilla alkoholin päivittäistä saatavuutta. Henkilökohtaisesti en kuitenkaan näe eroa siinä myydäänkö kaljaa alkossa vai ruokakaupassa. Joko hoidan ostokset kauppareissulla tai sitten teen erillisen keikan Alkossa.

Kyse alkoholin haittavaikutusissa ei ole siitä, mistä alkoholia saa, minkä vahvuisen ja mihin aikaan, vaan Suomalaisesta asenteesta alkoholin käyttöön. Suomalainen mentaliteetti tuntuu liian usein olevan se, että kun juodan, niin sitten juodaan pää kerralla täyteen. Esimerkiksi Keski- ja Etelä-Euroopassa alkoholia saa myydä tavallisessa katukioskissakin vaikka vuorokauden ympäri. Eikä näissä maissa mitään suuria alkoholiongelmia ole. Juomakulttuuri näissä maissa on yleensäkkin enemmän se, että otetaan muutama olut tai viinilasi kavereiden kesken iltaa istuessa eikä harrasteta niin sanottua humalahakuista juomista.

Alkoholin haitat Suomesta eivät häviä sillä, että keskiolutta saisi vain Alkosta. Alkoholin haittojen ehkäisyn suhteen tärkeämpää on asennemuutos enemmän Keski- ja Etelä-Eurooppalaiseen suuntaan jossa alkoholi ei ole niinkään päihde vaan mukava ajanvietto tapa. Lopetetaan siis keskustelu siitä missä alkoholia myydään ja aletaan opetella kohti sivistynyttä alkoholikulttuuria myös täällä pohjolassa.

Avoin kirje vapaa-ajattelevalle Suomelle

Minua suututtaa Päivi Räsäsestä vellova kohu. Ei pelkästään siksi, että olen Räsäsen kanssa asioista aivan eri linjoilla. Olen suuttunut koska Suomen "vapaa-ajatteleva" massa leimaa koko uskontokunnan yhden ihmisen perusteella.

Viime ja tällä viikolla on taas satoja ihmisiä eronnut kirkosta. Tämä on toki jokaisen ihmisen täysin oma valinta enkä sitä voi kieltää, olenhan itsekkin kirkosta eronnut viime syksynä. Mutta se, että syyksi viime aikaisiin eroihin on eroakirkosta.fi palveluun kerrottu Päivi Räsäsen kommentit homoista ja raamatusta lain yläpuolella.

Älkääkä vetäkö tästä johtopäätöstä, että olen Räsäsen kanssa samaa mieltä. En ehdottomasti ole. En vain halua tulla leimatuksi yhden ihmisen takia. Ei kai meitä kommunistejakaan tule leimata Stalinin tai Maon tekojen takia? (vaikka joissain piireissä tätä tehdäänkin). Vapaa-ajatteleva Suomi, haluan sanoa teille: ottakaa Räsänen sun muut hänen kanssaan samaa mieltä olevat henkilöt yksittäisinä ihmisinä tai pienenä vähemmistönä. Älkää tuomitko miljoonien ihmisten uskontokuntaa pelkästään yhden ihmisten sanojen ja tekojen perusteella. Se on nimenomaan sitä suvaitsevaisuutta se.

Tapaus Yrttiaho ja Vasemmistoliitto

Ajattelin ottaa tämän päivän kuumimman puheenaiheen itsekkin esille.

Vasemmistoliiton puoluehallitus päätti eilisessä kokouksessaan erottaa Jyrki Yrttiahon puolueen jäsenyydestä. Tai tarkemmin edellyttää erottamista Yrttiahon Raision paikallisosastolta.

Miksi Yrttiaho siis halutaan erottaa? Koska puoluejohdon mukaan Yrttiaho puhuessaan SKP:n edustajankokouksessa viime lauantaina "sivalsi erittäin voimakkaasti vasemmistoliittoa". Puoluehallitus päätti erottaa Yrttiahon äänin 11-3.

Ehkä oudointa tilanteessa on se, että Vasemmistoliitto joka pitää itseään jäsendemokraattisena puolueena, päätti erottaa Yrttiahon ilma, että häntä itseään asiasta kuultiin. Lisäksi kuten useissa lehtijutuissa on todettu tuotiin asia puoluehallituksen kokoukseen ylimääräisenä asiana ilman, että asiaa oli sen enempää etukäteen valmisteltu.

Ehkä räikeintä tässä on se, ettei suurimmalla osalla puoluehallitusta näyttänyt olleen minkäänlaista käsitystä Yrttiahon puheen sisällöstä päätöstä tehdessä. Kuten Vasemmistoliiton puoluesihteeri Marko Varajärvi toteaa Ylen uutisjutussa " Yrttiaho oli kuulemma SKP:n puoluekokouksessa sivaltanut voimakkaasti vasemmistoliiton työtä hallituksessa". Itse puheen kuulleena (jonka voi kuunnella myös Tiedonantajan Youtube-kanavalta) Yrttiaho nimenomaan kritisoi hallituspolitiikka ei nimenomaan Vasemmistoliittoa puolueena.

Tapaus osoittaa myös hyvin Vasemmistoliiton johdon suhtautumisen SKP:hen. Luultavasti jossain muun puolueen kokouksessa hallituksen kritisointi olisi ok. Mutta SKP:n kokouksessa se on Vasemmistoliitolle paha imagokysymys. Toki asiasta noussut polemiikki ja keskustelu julkisuudessa ei ainakaan yhtään helpota tätä tilannetta. Jos SKP haluttaisiin Vasemmistoliiton puolelta hiljentää niin tällälailla se ei ainakaan tule onnistumaan.

Toisaalta tapaus on myös hyvä osoitus, ettei sopuinen puoluekokous todellakaan kuvannut Vasemmistoliiton nykytilannetta. Puolue on selvästikkin jakautunut kahteen siipeen entistä pahemmin. Nähtäväksi jää mihin tämä eripura vielä johtaakaan.

SKP kohti tulevaa

Viime viikonloppuna pidettiin Suomen Kommunistisen Puolueen edustajankokous Vantaalla Tikkurilan lukiossa. 

Mielestäni kokouksen anti oli itseni mielestä todella hyvä. Uusia avauksia tehtiin, monipuoliisia puheenvuoroja pidettiin ja puoluejohtoa nuorennettiin.

Itse pidin myös sunnuntaina puheenvuoron SKP:n voimistamiseksi käytyyn keskusteluun liittyen. Puheenvuoroni tässä:

"Hyvät toverit.

Olemme kuulleet eilen ja tänään monia hienoja puheenvuoroja siitä mitä meidän tulisi tehdä. Syyksi ongelmiimme on esitetty mediaa ja eduskunnassa olemattomuutta.

Me voimme puhua täällä vaikka koko viikonlopun siitä mitä meidän tulisi tehdä ja mikä nykyjärjestelmässä on vikana. Tärkein on kuitenkin se mitä me KÄYTÄNNÖSSÄ TEEMME!

Tiedämme ongelmat, tiedämme niitten syyt. Tiedämme myös ratkaisut. Meidän ongelmamme on se, että meidän on lopetettava keskustelu ja tartuttava käytännön toimeen! Ei kukaan tule mukaan puolueeseen jossa ei muuta tehdä kuin keskustella keskustelemisen perään. Keskustelun merkitystä toki väheksymättä.

Tämän suhteen tärkein asia on, ettemme odota käskyä ylhäältä vaan toimimme paikallisesti jokaisella paikkakunnalla. Paikalliset kampanjat ovat tärkein aseemme niin näkyvyyden kuin jäsenhankintamme kannalta.

Tärkein asia on siis yksinkertainen: meidän tulee lopettaa keskusteleminen ja toimia paikallisesti tässä ja nyt!"

Kokouksessa oli todellinen uudistumisen mieliala. Eikä ainakaan vähiten sen ansiosta, että puoluejohto vaihtui melko radikaalilla kädellä. Puheenjohtajaksi nousi entinen pääsihteeri Juha-Pekka Väisänen, pääsihteeriksi viime vuotinen KomNL:n puheenjohtaja Heikki Ketoharju ja varapuheenjohtajiksi valittiiin Emmi Tuomi ja Pauli Schardin. Myös keskuskomitea uudistui ja nuoreni huomattavasti. Itsekin olen nykyään siis keskuskomiteassa mukana.

Kokouksen mielialan ja hienojen uusien asiakirjojen ansiosta (joita voi lukea SKP:n kotisivuilta skp.fi) minulla on todella luottavainen mieli puolueen tulevaisuuteen ja uuteen nousuun. Siitä osoituksena puheenjohtajamme on ollut useissa haastatteluissa valintansa jälkeen ja muutenkin SKP tuntuu saavan entistä enemmän mediahuomiota. 

Ehkä media ja etenkin ihmiset kaipaavat vastarintaa ja vaihtoehtoa. Vasemmistoliitto ei sitä enää ole kuten se omassa puoluekokouksessaan viikonloppuna osoitti. Puolue ei tehnyt minkäänlaisia avauksia nykyiseen hallituspolitiikkaan liittyen. Kuten Helsingin sanomatkin eilen uutisoi: "Vasemmistoliiton kannattama ihannetalous on ”omistussuhteiltaan monimuotoinen ja moniarvoinen talousjärjestelmä”. Kokous hylkäsi lausuman, jonka mukaan puolue olisi kannattanut reiluilla pelisäännöillä toimivaa markkinataloutta."

Nyt meidän on tärkeä käyttää SKP:ssä tilanne hyväksemme. Tehdä enemmän avauksia. Siirtää painopistettä kokouksista kaduille. Kuten uusi puheenjohtajamme sanoi "muuttaa poliittista asentoamme". Meillä on nyt mahdollisuus, käytetään se hyväksi!

Kohti SKP:n edustajankokousta

SKP:n edustajankokoukseen on enää pari viikkoa aikaa. Sen takia ajattelin pohdiskella kuinka me suuntaamme puolueena eteenpäin. (Teksti on sama jonka lähetin SKP:n sähköpostiin jo helmikuussa jos teksti jonkun mielestä näyttää tutulta).

SKP:n tämän hetkinen ongelma ei ole siinä, ettemmekö tietäisi mitä nykyisessä järjestelmässä mättää ja mitä olisi muutettava. Välillä asia tuntuu kuitenkin olevan vuodesta vuoteen, kokouksesta koukseen saman asian keskustelemista ja vatvomista uudelleen. Me tiedämme syyt ja meillä on niihin ratkaisuja.

Ongelma on se, että yleensä nämä hyvät päätelmät jäävät niihin kokouksiin. Kommunistinen toiminta ei saa olla pelkkiä kokousia ja "keskenään touhuamista". Toki nämä ovat tärkeitä asioita dialektisen toimintamme kannalta. Meidän on oltava ajan hermoilla.

Mitä meidän tulisi todellakin tehdä ja paljon on suunnata toimintamme pääpaino ulospäinsuuntautuneeseen toimintaan. Voimme pitää hienoja kokouksia vaikka maailman tappiin asti. Ne eivät kuitenkaan ole ulospäin näkyvää toimintaa. Ulospäin suuntautuva toiminta on kampanjoita tärkeiden asioiden puolesta eri puolilla Suomea.

En sano, etteikö tätä tehtäisi jo joiltain osin. Sen määrää tulisi kuitenkin lisätä huomattavasti. Näin jäsenmääräkin vois lähteä kasvuun ja saisimme uusia nuoria mukaan toimintaan jotka pitävät puoluetta todellisena vaihtoehtona eivätkä vain "vanhojen pappojen keskustelukerhona". Todellisen vaihtoehdon on suuntauduttava ulospäin.

Tämä asia ei korjaannu ylhäältäpäin sanelemalla hienoissa seminaareissa. Nimen omaan tärkein pointti on se, mitä myös KomNL:ssä olemme viime vuosina yrittäneet vahvistaa on kattojärjestön pienentäminen. Nykyään tuntuu, että SKP:n toiminta perustuu toimintaan keskuskomiteassa ja poliittisessa toimikunnassa ja sihteeristössä. Jos uusia aktiiveja jossain syntyy imaistaan heidät hyvin nopeasti mukaan vähintään piirin yleensä keskuskomitean toimintaan. Tämä on resursseja pois paikallisesta toiminnasta. Paikallinen toiminta on kuitenkin nimen omaan sitä, missä meidän kuuluu näkyä. Ja nimenomaan muutenin kuin vaalien aikana. Toiminnan on oltava jatkuvaa ja pitkäjänteistä

Tärkeää on myös huomata se tosiasia ettemme, aktiiviemme osalta ole suuri puolue. Meidän on turha yrittää ajaa montaa aloitetta samaan aikaan eteenpäin. Mielummin jaetaan vastuuta aktiivien ja osastojen kesken ja keskitytään maksimissaa muutamaan tärkeään teemaan täysillä, jolloin ehkä myös näkyvytemme lisääntyy ja tätä kautta uusien aktiivien määrä kasvaa. Kattojärjestön toiminnan tulisi  olla piirejä, osastoja ja aktiivien ideoiden yhteenkokoamista ja niiden jakamista eteenpäin. Ei itse toimintaa. Hyviä ideoita kannattaa aina jakaa eteenpäin.

Näillä ajatuksilla kohti edustajankokousta ja uutta hienoa puolueemme tulevaisuutta.

Oikaisu Uljas 5/2013 juttuun "Kuopaksen kalleutta liioiteltu"

Uljas-lehti julkaisi jutun Kuopasta koskevaan kuntalaisaloitteeseen liittyen (http://www.uljas.net/wp-content/lataukset/2013/05/Uljas_5_2013.pdf sivulta kolme löytyy juttu). Haluan nyt oikaista lehden esittämän väitteen.

Jutussa kerrotaan, että "Koirikivi myöntää, että hänen esittelemissään luvuissa on hiukan tarkoitushakuisuutta, mutta painottaa, että vaikka tarkastelu rajattaisiin niille alueille, jossa Kuopaksen asunnot sijaitsevat, ovat Kuopaksen vuokrat joissakin tapauksissa kaupungin vuokratasoa korkeammat". Alkuperäisessä jutussa (http://www.uljas.net/wp-content/lataukset/2013/04/Uljas_4_2013.pdf sivu neljä) todetaan" Samaan aikaan kun esimerkiksi kaupungin asuntojen vuokra Niiralan Kulman taloissa on keskimäärin yhdeksän euroa neliömetriltä, opiskelijat joutuvat maksamaan jopa kolmetoista euroa
neliömetriltä".

En siis ole vääristellyt hintoja toisin kuin lehden otsikointi "Kuopaksen kalleutta liioiteltu" antaa ymmärtää. En alkuperäisessä jutussaankaan tai aloitetekstissä ole vertaillut keskenään yhtiön vuokra-asuntojen keskivuokrahintoja. Olen ottanut Kuopakselta esiin räikeimmän esimerkin, Niiralan Kulma Oy:stä taas heidän ilmoittamansa keskivuokran.

Miksi en ole esittänyt Kuopas Oy:n asuntojen keskihintoja? Koska Kuopas ei keskivuokrahintaansa ilmoita, eikä myöskään ole ottanut yhteyttä vaikka tätä asiaa yritin yhtiöstä kysellä tämän vuoden alkupuolella. Toki jää jokaisen omaan harkintaan pohtia, miksi Kuopas ei tätä hintaa ilmoita ja miksi Kuopaksen toimitusjohtajaa ei olla saatu esittämään asian suhteen kommenttia lehtijuttuun.

Fakta on kuitenkin se, että opiskelija-asuntojen vuokrat ovat liian korkeita ja tämän vuoksi niiden tasoa tulisi ehdottomasti laskea. 

Hallituksen aivopieru

Hallitukselta pääsi keskiviikkona tähän mennessä vuoden pahin aivopieru. Aivopieru on nimeltään sote-uudistus. Ehdotuksen mukaan Suomi jaettaisiin noin 20-30 sote-alueeseen joissa toimisi ns. vastuukuntamalli. Vähintään 20 000 asukkaan kunnat vastaisivat perusterveydenhuollosta kun taas laajempi perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito siirrettäisiin vähintään 50 000 asukkaan kunnille. Kaikista pienimmät kunnat ostaisivat palvelut isommilta vastuukunnilta.

Idea on täysin järjetön. Uudistus käytännössä kieltää alle 20 000 asukkaan kuntia ylläpitämästä kuntansa asukkaille itse tuottamiaan terveyspalveluita: Uudistuksella ne pakotetaan ostamaan palvelut suuremmilta kunnilta. Tällä tavoin suuret kunnat nettoavat terveyspalveluissa ja ne saavat päättää hinnat joilla kurittaa pienempiä kuntia.

Kaikenlisäksi uudistuksen takia terveyskeskusmatkat reuna-alueilla kasvavat. Tämä ei ole oikein asukkaiden kannalta ja lisäksi se lisää entisestään pienten kuntien rasitetta, kun kunta joutuu ensin maksamaan vastuukunnalle terveyspalvelun tarjoamisesta ja tämän jälkeen saattamaan potilaan sairaanhoidon palvelujen ääreen kalliilla taksipalveluilla. Suurimpia nettoajia ovat toki suuret kaupungit joilla on oikeus järjestää laajaa perusterveydenhuoltoa ja erikoissairaanhoitoa.

Demokratian kannalta esitys on myös kyseenalainen. Nykyisellään kuntien tehtäviin kuuluvat sosiaali- terveys-, koulutus-, ja kulttuuripalvelujen järjestäminen ja näiden palvelujen suhteen päätäntävalta on kunkin kunnan omalla valtuustolla. Kun oikeus sotepalveluiden järjestämisestä viedään pieniltä kunnilta siirtää se myös päätöksenteon kauemmaksi kuntalaisista. Pienten kuntien asukkaat ovat vastuukuntien päätöksenteon alaisuudessa. Käytännössä kunnat toki olisivat sote-uudistuksen jälkeen itsenäisiä mutta käytännössä demokraattisten oikeuksien kannata maahan muodostuisi kahden kerroksen väkeä: niitä jotka päättäisivät omista sosiaali- ja terveyspalveluistaan ja niihin jotka olisivat suurten kuntien päätöksenteon alaisuudessa.

Muutenkin tuntuu, että sotealueet ovat vain ensiaskel kohti laajoja kuntaliitoksia. Kun pieniltä kunnilta viedään uudistuksen kautta osa itsehallinnostaan on niiden lähes sama liittyä samantien suurempaan kuntaan.  Nykyiselle kehitykselle on ehdottomasti pistettävä stoppi. Ei soteuudistukselle, ei suurkunnille!

Vappupuhe

Kuopion torilla pitämäni vappupuhe:

Hyvät opiskelijat ja työläiset. On vappu, meidän juhlamme. Ainoa päivä vuodesta jolloin meillä on oikeus juhlia sitä mitä olemme.

Vappu on kuitenkin muutakin kuin pelkkä aihe juhlia vapaapäivän kunniaksi. Se on myös päivä vuodesta, jolloin meidän tulee marssia, muistuttaa oikeuksistamme ja ajatella tulevaa. Kulunut kevät ja muutenkin meneillään oleva hallituskausi on ollut yhtä rikkaiden juhlaa.

Maaliskuinen kehysriihi oli suuri kädenojennus rikkaille. Yhteisöveroa alennettiin eikä pääomaveroa vieläkään muuteta progressiiviseksi. Samaan aikaan välillisiä veroja kuitenkin nostettiin. Nykyinen istuva hallitus on käänteinen Robin Hood; se ottaa köyhiltä ja antaa rikkaille. Ne joilla ennestään oli jo vähän, maksavat jälleen Suomen rikkaiden verohelpotukset.

Kuitenkin opintotuki siirtyyy indeksiin ensi vuoden lopulla. Tämä on kuitenkin vain kosmeettinen parannus. Indeksikorotukset ehkäisevät toki vuosittaisen inflaation vaikutuksen. Inflaatio on kuitenkin ehtinyt laskea opintotuen määrää suhteellisesti jo 20 vuotta. Pelkkä indeksikorotus ei tee tuen määrästä vielä riittävän suuruista nykyiseen asumisen- ja ruoan hintatasoon nähden.

Me katsomme tätä samaa farssia vuodesta toiseen, keväästä kevääseen. Kataisen johdolla hallitus lupaa parantaa työllisyyttä ja tehdä kaikenlaisia muita hienoja urotekoja. Mutta lopputulos on täysinpäinvastainen..

Hallitus laskee ensi vuoden budjetissaan kuntien valtionosuuksia. Tämä kurittaa erityisesti pieniä kuntia. Useissa kunnissa Suomessa joudutaan valitsemaan palvelujen heikentämisen tai kuntaveroprosentin nostamisen välillä. Kuntavero on tasavero joka kurittaa enemmän vähävaraisia. Suurista pääomaveroista ei vieläkään tule senttiäkään kunnalle. Valtion tuista sitävastoin veroa joutuu maksamaan.

Samaan aikaan hallitus ajaa läpi mittavaa kuntauudistusta. Toteutuessaan se kuihduttaisi palvelut reuna-alueita. Palvelut keskittyvät yhä enemmän ja matkat niiden äärelle kasvavat. Kuitenkin hallitus nostaa Kelan matkatuen omavastuuosuutta. Monien pienillä tuilla elävien etenkin vanhusten pääsy terveyskeskuspalvelujen ääreen vaikeutuu entisestää.

Infaatio ja välillisten verojen korotukset nostavat ruoan ja muiden peruselämiseen tarvittavien tuotteiden hinnoja. Välilliset verot ovat tasaveroja. Ne tuntuvat suhteessa enemmän pienituloisen ihmisen lompakossa jolla kaikki ansaisaittu raha menee kulutukseen. Kelan tuilla tai toimeentulotuen varassa elävillä on tukalat oltavat. Köyhyys lisääntyy. Leipäjonot kasvavat.

Myös asumisen hinta kallistuu. Etenkin opiskelijan arjessa tämä näkyy radikaalisti kun pahimmillaan jopa ¾ osaa valtion antamasta kuukausittaisesta tuesta menee vuokranmaksuun. Luulisi, että opiskelijoille tarkoitetuissa asunnoissa eläminen olisi halvempaa. Meillä Kuopiossa tämä ei kuitenkaan toteudu. Kuopas Oy:n vuokrataso on liian korkea opiskelijoiden tuloihin nähden. Hintoja pitää saada alas. Niin yksityisillä markkinoilla kuin etenkin opiskelijoillle tarkoitetuissa yhtiöissä.

Kysymys kuuluu: kuinka kauan me suomalaiset vielä aiomme tätä katsoa? Vaalilupaukset on petetty moneen kertaan. Rahaa on. Se on vain jakautunut epätasaisesti.

Monet puolueet syyttävät näistä asioista hallitusta. Mutta syyt ovat oikesti syvemmällä, kauempana Suomesta. Syyllisiä eivät ole Kreikkalaiset eivätkä Espanjalaiset. He ovat samassa suossa kuin me Suomessa, uponneena tällä hetkellä vain syvemmälle. Oikeita syyllisiä ovat ylikansalliset pankit ja niiden harjoittama lainananto ja välinpitämättömyys muusta kuin omista reiluista voitoistaan. Näitä voittoja me myös Suomessa maksamme.

Nykyinen ”tiukempi” Eu-linja on ehkä suomelle itselleen parempi. Se ei kuitenkaan ratkaise ongelmia kriismaissa joissa työttömyys on huipussaan ja kansa on barrikaadeilla Eu:n sanelupolitiikkaa vastaan. Meidän tulisi tukea vaikeuksissa olevia ihmisiä kriisimaissa eikä kurittaa heitä budjettileikkaus vaatimuksilla ja lainanmaksuohjelmilla.

Vaikeassa taloustilanteessa valtiolla näyttää kuitenkin olevan varaa hankkia armeijalle uutta kalustoa. Kaluston hankinnassa tähdätään Natoyhteensopuuteen. Tällä tavoin Natoyhteistyötä yritetään entisestään syventää. Olemme mukana edelleen Afganistanin sodassa Naton joukkojen puolella. Lisäksi pidämme Naton kanssa yhteisiä harjoituksia jopa Suomen omalla maaperällä. Ensivuonna Suomen on tarkoitus osallistua Islannin ilmavalvontaan harjoitusmielessä aseistamattomilla hävittäjillä. Tämä ei tunnu oikealta. On tehtävä käännös päinvastaiseen suuntaa. Lopetettava Natoyhteistyö, vedettävä joukot pois Afganistanista ja kehitettävä rauhanasiaa kansainvälisten järjestöjen kuten YK:n kautta.

Meidän on tehtävä valintoja. Takaammeko kriisimaiden lainoja näin kiristäen tavallisen työläisen ahdinkoa näissä valtioissa vai vastustammeko pankkien sanelupolitiikkaa euroalueella? Kevennämmekö rikkaiden verotuksia kilpailukyvyn ylläpitämiseksi, vai lisäämmekö kuntien valtionosuuksia ja asetamme pääomatulot kunnallisveron alaisiksi näin turvaten peruspalvelut jokaiselle Suomalaiselle asuinpaikasta riippumatta? On myös valittava haluammeko syventää yhteistyötä Naton kanssa ja käyttää satoja miljoonia euroja vuodessa asehankintoihin vai sitävastoin ohjata rahaa rauhantyöhön ja kehitysapuun? Pohjimmiltaan kysymys on hyvin yksinkertainen: raha vai ihminen?

Voiha kuntaliitos!

Kyllä oli taas miettimistä viime viikolla, kun Keski-Uudenmaan kunnat esittivät yhteistä kuntaliitosta. Kuntaliitos koskisi 10 kuntaa ja uuden suurkunnan koko olisi noi 240 00 asukasta (http://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/229460-kuuma-kunnilta-esitys-jattikuntaliitoksesta) Itse vanhana Mäntsäläläisenä (joka toki välillä on mielessäin) kuulostaa muutos aika radikaalilta.

Mikä syy Keski-Uudenmaan kunnilla on liittyä toisiinsa? Kaikki kunnat Uudellamaalla ovat kasvukuntia, Veronmaksukykyä kunnista löytyy eikä mikään kunta ole pahasti veloissaan tai vaikeuksissa tuottaa peruspalveluitaan.Oikeastaan Uudenmaan kunnat ovat parhaiten voivia nykyisistä Suomen kunnista.

Syy tähän tuntuu olevan tähän vain ja ainostaan peruspalveluiden ja hallinnon keskittäminen. Toki hallitus aina lupailee kuinka kuntaliitos nimenomaan takaa palvelut myös pienille syrjäkylille paremman kuntatalouden ansiosta. Käytäntö on kuitenkin eri kuten viime vuoden kesäkuussa blogitekstissäni osoitin. Liian monessa paikassa Suomessa on kuntaliitosten ansiosta muodostunut käytännöksi helposti yli 50 kilometrin matka peruspalveluiden luo.

Pelkona on, että kuntien yhdistyessä Uudellamaalla lähipalvelut heikkenevät. Esimerkiksi Mäntsälän osalta tämä voisi tarkoittaa kaikkien virka-ajan ulkopuoleisten lääkäripäivystysten siirtymistä 30 kilometrin päähän Hyvinkään keskussairaalaan missä tätä nykyä jo yö- ja viikonloppupäivystys hoidetaan.

Tämä olisi myös melko paha isku lähidemokratialle. Nykyään Mäntsälä on suuruusluokaltaa 20 000 ihmisen kunta. Järvenpää ja Hyvinkää suurimpina kuntia noin 40 000 asukkaan kuntia. Siirtyminen 240 000 ihmisen kuntaan vähentää melkoisesti yhden äänestäjän painoarvoa kunnan asioissa nykyiseen verrattuna. Lisäksi monet hallinnolliset virat lakkautettaisiin säästösyistä.

Trendi on nykyään aivan päinvastainen kuin mitä pitäisi olla. Nimenomaan kuntia pitäisi pilkkoa pienempiin paikallisiin päätöksentekoelimiin ja lähipalvelujen saatavuus tulisi pitää inhimillisellä tasolla jokaiselle suomalaiselle. Ei suurkunnille! Kyllä lähidemokratialle! 

Opiskelijoiden Kuopio

Kuopion opiskelija-asunnot Oy (Kuopas) tarjoaa internetsivustonsa mukaan edullisia asuntoja Kuopiossa asuville opiskelioille. Kuopas on kokonaan Kuopion kaupungn omistama yritys, joka toimii nollatuloperiaattella eli voittoa ei pyritä tuottamaan.

Itse olen asunut Kuopaksella jo puolitoista vuotta. Ensin soluasunnossa ja viime kesästä lähtien kihlattuni kanssa kaksiossa Särkiniemessä. Tämän hetkinen vuokra on 626 euroa. Kun sen jakaa kahdelle ihmiselle jotka elävät opintotuen kanssa ei vuokranmaksun jälkeen jää todellakaan liikaa ylimääräistä rahaa käteen. Vuokra on suuri huomioiden myös sen, ettei Särkiniemi ole vielä mitenkään keskusta-aluetta.

Tämänhetkisen vuokratason huomioiden väite nollatuloperiaatteesta  kuulostaa aika uskomattomalta. Huomaten, että parhaimmillaan yksityinen vuokranantaja tarjoaa alemman vuokratason lähempänä keskustaa kuin Kuopas. Kuopaksen vuokrat ovat myös paljon korkeampaa tasoa kuin esimerkiksi Helsingissä opiskelija-asuntojen hinnat, vaikka Helsingin vuokrataso suhteessa on muuten Kuopiota korkeampi.

Kuopaksella asuvana täytyy kyllä ihmetellä miten kulut voivat olla niin korkeat, että Kuopas nostaa vuosittain vuokriaan "käyttökustannusten kasvaessa". Etenkin kun huoltotoimenpiteet näyttävät olevan usein aika hitaanlaisia. Myös lämmitys pistetään Kuopaksella päälle yllättävän  myöhään syksyllä. Tänä vuonna jo pakkasten alettua.

On toki markkinatalouteen kuuluva piirre,että yritykset saavat määritellä tuotteidensa hinnat haluamallaan tavalla. Kuopas kuitenkin, vaikka onkin osakeyhtiö, on kokonaan Kuopion kaupungin omistuksessa ja näin julkisen rahan ja päätöksenteon alainen.

Eikö kaupunki haluaisi siis opiskelijakaupungiksi profiloituneena tukea opiskelijoiden asumista Kuopiossa suhteuttamalla opiskelija-asuntojen vuokrien taso opiskelijoiden tuloon sopiviksi?  Tämä raha kuitenkin tulisi takaisin opiskelijoiden pystyessä paremmin opintojen tavoiteaikatauluissa kun vuokranmaksun takia ei tarvitse käydä opiskelujen ohella töissä tai ottaa opintolainaa. Tehtäisiinkö Kuopiosta siis todellinen opiskelijoiden suosima kaupunki?