Heikko-osaisuus ei ole tilastokysymys

Tilastokeskus kertoi tiedotteessaan joulun alla, että pienituloisten määrä on hieman laskenut viime vuonna verrattuna vuoden 2013 tilastoihin. Pienituloisten määrä oli laskenut lähes 43 000 ihmisellä. Ylen radiouutista aiheesta kuunnellessani olin hetken hämmentynyt, että miten tämä voi pitää paikkaansa. Syy toki selvisi: pienituloisuuden alaraja oli pienentynyt vuoden takaiseen verrattuna.

Jälleen siis yksi todiste siitä, että tilastoinnissa kyse ei ole siitä, miten asiat oikeasti ovat, vaan siitä, miten ne tilastoidaan. Suurinosa pienituloisten määrän laskusta selittyy nimenomaan tilastoinnin muutoksella, ei sillä, että pienituloisimman väestöosan tulot olisivat merkittävästi kasvaneet.

Valhe, emävale ja tilasto sanoo leikkisä sananlaskukin. Hyvin usein fakta on se, että tilasto kuvaa sitä, mitä sen halutaan kuvaavan. Esimerkiksi maahanmuuttajien raiskaustilastoista revityt kohupäivitykset eivät oikeasti pidä paikkaansa, jos ymmärrämme, miten pienistä promilleista ja niiden muutoksista puhutaan, ja kuinka niistä on turha vetää pidemmälle meneviä johtopäätöksiä. (Tästä asiasta kannattaa tsekata Jori Eskolinin teksti keväältä, joka valaisee hyvin asiaa.)

Mutta liittyen alkuperäiseen tilastokeskuksen tilastoon. En usko, että minun opintotukeni ainakaan riittää sen enempää elämiseen, vaikka pienituloisten määrä roimasti laskisikin vuodesta toiseen. Tilastot kertovat suhteista, eivät faktoista. Se, että pienituloisten määrä suhteessa laskee, ei nosta köyhimmän kansanosan elintasoa. Toimeentulotuki, opintotuki ja muut tukimuodot ovat yhä edelleen valovuosia jäljessä hintakehityksestä. Varmastikkaan eduskunnan hyväksymät indeksinpoistot eläkkeisiin ja opintotukeen eivät tätä suuntaa tule muuttamaan, päinvastoin.

Pienituloisten elämä vaikeutuu vuosi vuodelta. Hinnat kallistuvat, palveluita keskitetään ja vähennetään, ja hallitus vie politiikallaaan ja pakkolaillaan sen vähän mitä on enää jäljellä. Heikko-osaisuus ei poistu, vaikka tilastollisesti toteaisimme kaikkien olevan hyväosaisia. Tilastot eivät ole koskaan minun pankkitiliäni kartuttaneet. Heikko-osaisuus vähenee ainoastaan oikean, tai siis vasemmistolaisen politiikan ansiosta.

Itsenäisyytemme rauniot

Tänään vietetään itsenäisyyspäivää. Kansakunnan kerma juhlii illalla linnassa, äärioikeisto marssii Helsingissä soihtukulkueessa. Tavallinen kansa jakaa sosiaalisessa mediassa Suomen lipun kuvia ja hyvän itsenäisyyspäivän toivotuksia. Mutta mikä se itsenäisyys on, jota niin kovasti juhlitaan?

Itsenäisyys ja sen käsitys varmaan riippuu pitkälti kysymykseen vastaajasta. Normaalille rivikansalaiselle itsenäisyys on kansallisia urotekoja talvisodassa ja vuoden 2011 jääkiekon mm-kisoissa. Äärioikeisto taas kokee itsenäisyyden siksi, jota turvapaikanhakijat toimillaan Suomen rajojen sisäpuolella uhmaavat. Ylpeyden tunteminen suomalaisuudestaan täytyisi heidän mielestään rajoittaa lihaa syöville heteromiehille ja -naisille. Ei nyt ainakaan niillle mamuille tai suvakeille.

Itselleni itsenäisyys ei kuitenkaan ole vuosiin ollut enää merkittävä asia. Toki jääkiekossa ja jalkapallossa olen ennemmin Suomen kuin muiden maiden puolella mutta en kuitenkaan koe näiden asioiden suuremmin henkilökohtaiseen elämääni vaikuttavan. Kysymys siitä, mitä itsenäisestä Suomesta ajattelee onkin siinä, minkälaista Suomea me oikeastaan haluamme puolustaa?

Haluammeko puolustaa Suomea, jossa rasistiset mielipiteet ovat hyväksyttäviä? Suomea, jossa polttopullon heittäminen vastaanottokeskukseen, tai sen tuhopolttaminen koetaan isänmaalliseksi velvollisuudeksi? Suomea, jossa ainoa tapa vastustaa hallituksen toimia tuntuu olevan kokisen heittäminen ministerin puvuntakille? Suomea, jossa ay-liike on vitsi, ja jossa leipäjonot kasvavat vuosi vuodelta, kun hallitukset heikentävät sosiaaliturvaa "yhteisten talkoiden" nimissä?

Minulle itsenäisyys merkitsee hyvinvointia ja turvallisuutta. Nykyinen Suomen yhteiskunnallinen ilmapiiri ei takaa niistä kumpaakaan. Tästä syystä en myöskään koe, että voisin itsenäisyyspäivän juhlintaan osallistua. En halua puolustaa sellaista valtiota, joka toimillaan aiheuttaa pahoinvointia, ja jossa ihmisillä kansalaisuudesta ja taustastaan riippumatta ei ole turvallista elää.

Minä odotan itsenäisyyspäivää, jolloin voin olla ylpeä Suomestani, sen luomasta hyvinvoinnista, rauhasta ja demokratiasta. Tänään ei valitettavasti moiselle ylpeydelle ole aihetta.

Miksi saa sanoa "suvakki" mutta ei "rasisti"?

Tässä varmaan klassisin esimerkki viime kuukausien puskalava yms. keskustelupalstojen  aikaansaannoksista. Henkilö A esittää täysin järjettömän ja perustelemattoman argumentin, esimerkiksi "taas joku mamu eilen raiskannut". Tähän tulee henkilö B, kuten minä, korjaamaan, että ei, poliisi ei ole tästä edes tietoinen, väite on täysin tuulesta temmattu. Tähän henkilö A tai hänen kaverinsa henkilöt C, D ja E tulevat haukkumaan henkilöä B suvakiksi tai muuksi ihmiseksi, joka kertoo hänen hyysäävän mamuja ja pakolaisia ihan työkseen.

Tästä suivaantuneena ajoittain henkilö B riittävän kauan tällaista kuultuaan toteaa, että voisit rasisti lopettaa tuon älämölön, jonka jälkeen kyseisen termin itseensä saanut henkilö uhriutuu ja syyttää erilaisista argumentaatiovirheistä, jotka on kätevästi wikipediasta käsiinsä saanut.

Tiedän toki ja olen sen jo oppinut, että politiikassa ja nettikeskusteluissa saa omata melko paksunpuoleisen ihokerroksen. Kuitenkin joskus ihmisen syyttäminen rasistiksi on täysin perusteltua.

"Rasismi on aate tai toiminta, jossa ihmisten rodun, etnisen taustan tai biologisten eroavaisuuksien tai näihin liittyvien fyysisten tai henkisten ominaisuuksien erilaisuudella perustellaan ihmisten eriarvoista kohtelua eli syrjintää. Rasismiksi voidaan kutsua myös toimintatapoja ja yhteiskunnallisia rakenteita, jotka johtavat näihin seikkoihin perustuvaan eriarvoisuuteen." (wikipedia)

Näin ollen, ihmisen kertoessa, että "kaikki mamut raiskaa" tai automaattinen olettamus siitä, että maahanmuuttaja on erilaisten rikosten takana "koska kulttuuri on sellainen", on rasismia, ja tästä syystä ihmisen kutsuminen rasistiski on perusteltua.

Mitä taas tulee sanan suvakki, tai sen erilaisten synonyymien, kuten "kulttuurinrikastaja", "punavihermädättäjä" tai "suvakkihuora" , käyttöön, ovat nämä usein merkkejä siitä, että vastapuolen järkevät ja perustellut argumentit ovat päätyneet loppumaan. Usein julkisessa keskustelussa käytävät asiat ovat kuitenkin todistettavissa oikeiksi tai vääräksi, eikä väärässä oleminen ole mikään mielipide, vaan väärässä olemista.

Tämä teksti on siis omistettu teille kaikkille, Immosille, Tynkkysille ja jokaiselle suomalaiselle, jotka pitää islamisaatioa ja "elintasopakolaisuutta" uhkana Suomen turvallisuudelle. Olkaa edes tosissanne rasisteja, älkääkä aina tiukan paikan tullen kierikö maassa itkupotkuraivareiden vallassa, kun joku ilkeä suvakki haukkui sinua.

Mutta niin, millainen se nykyinen kotoperäinen rasisti oikein on? Sellainen, jolle ihmisoikeudet, feminismi ja heikommassa asemassa olevien auttaminen ovat ok niin kauan, kuin ne kivasti sopivat omaan arvomaailmaan ja sen pönkittämiseen. Naisten asema on tärkeää Suomessa. Toki ei sekään silloin jos nainen lutkamarssilla osoittaa mieltään sen puolesta, että hänellä on oikeus kävellä kaupungilla ilman pelkoa siitä, että joku tulkitsee hänen asunsa luvaksi koskea tai yrittää iskeä baarissa.

Heikoimmassa asemassa oleviakin pitää auttaa, mutta Lähi-itään ei saa lähettää senttiäkään, koska on omatkin ongelmat, ja sitten huudetaan kilpaa ja ihmetellään, miksi ne sieltä sodan ja sorron jaloista pois lähtevät. Olen myös kuullut väitteen, ettei Suomen perustuslaki takaa pakolaisten oikeuksia. Pahoittelen, kyllä se takaa ihan kaikkien ihmisten oikeudet Suomen rajojen sisällä, tulotasosta tai kulttuurillisesta taustasta riippumatta.

Rasistit ovat niitä, jotka ovat kaikkea sitä, mitä he itse halveksivat: fundamentalistisia oman kulttuurin puolustajia ulkopuolisia tunkeutujia vastaan. Niin kauan kuin Suomessa rasisteja on, minä myös heitä aion rasisteiksi kutsua. Mitä sitä tosiasioita kieltämään.

Sinä myös olet työläinen

Ay-liikkeen perjantainen mielenilmaus on kirvoittanut mielipiteitä mediassa. Osa kesustelua on ollut se, etteivät kaikki ole kokeneet tapahtumapäivää  omakseen ja kokevat, ettei ay-liike ylipäätään aja heidän asiaansa yhteiskunnassa.

Tämä toki liittyy myös viime vuosikymmeninä tapahtuneeseen murrokseen työmarkkinoilla. "Perusduunareita" löytyy suhteessa paljon vähemmän kuin ennen. Suurin osa työllistää itsensä palveluammateissa, pätkätyöläisenä vuokratyöfirmoissa tai pienyrittäjinä toiminimellä.

Tämä kirvoittaa aika ajoin keskustelussa esiin kysymyksen, kuka se nykyajan työläinen onkaan?

Jos miettii Suomea ja maailmaa yli sata vuotta sitten, oli ero paljon selkeämpi. Tehtaanpatruunat johtivat tehtaita joissa duunarit työskentelivät 12 tunnin työpäiviä, maaseudulla taas kartanonherrat pitivät kansaa otteessaan ja torpparit tekivät taksvärkkipäiviä omien palstojensa viljelyn lisäksi.

Tämä ero ei ole enää läheskään yhtä selkeä. Monet pitävät yllä omia yrityksiään, olivat sitten alihankkijoina isommille tai tekivät itsenäisesti töitä parturikampaamoissa tai musiikkikouluissa. Maatiloilla torpparit hävisivät jo esimmäisen maailmansodan jälkeen ja nykyään maatilanomistajat ovat sitä niin sanottua omistavaa luokkaa.

Omistus, siinä se nykyajan hämäävä puoli onkin. Tekeekö talon tai auton omistaminen ihmisestä omistavan luokan jäsentä? Myös yrittäjyys on luokkarajoja hälventävä asia. Tekeekö oman toiminimen perustaminen ihmisestä automaattisesti rahanahneen työväensortajan?

Näistä syistä monen on nykyaikana vaikea kokea samaistumista työväenluokkaan.

Kun mietitään kuka työläinen ja kuka ei, on  kyse siitä, mistä ihminen ansaitsee elantonsa. Lähtökohtaisesti jos sinä itse ansaitset ainakin pääosin omalla työnteollasi tulosi jolla elää, olet työläinen. Osakkeenomistajat ovat nykyajan omistavaa luokkaa, he saavat tulonsa pääosin osakesalkuistaan, joiden arvoa nostavat muiden ihmisten työpanokset. Tästä syystä pienyrittäjät, keskitason johtajat ja maanviljelijät ovat työväenluokkaa siinä missä muutkin. Kun palkka tulee itse tehdystä työstä, ei ole myöskään vapaa järjestelmän asettamista rajoitteista. Omakotitalon omistaminen ei nosta ihmisen statusta yhteiskunnassa, vaan elannon hankkiminen on oikea tapa määritellä työläisen ja työnantajan ero.

Tästä syystä puhuminen siitä, että ay-liike on jäänne entisiltä ajoilta on järjetön. Työn luonne on muuttunut ammattiliittojen perustamisen jälkeen, mutta työtä tekevän väestönosan etujen ajaminen ei ole yhtään sen enempää menettänyt merkitystään.

Varmasti kuukausipalkkalaisten on ollut vaikeaa ymmärtää viime viikkoina, miksi ay-liike ajaa pienipalkkaisten ihmisten etuja. Toki, kenen muunkaan etuja se tällä hetkellä ajaisi?Jos pienpalkkaisten työehtoja ja elantoa heikkennetään, ovat tulilinjalla seuraavaksi pienyrittäjät ja keskituloiset.

Yhden työväenluokan osan etu on pidemmän päälle kaikkien etu. Se on syytä pistää mieleen, ennen kuin kyseenalaistaa ay-liikkeen tarpeellisuutta. Jonain päivänä sinä voit tarvita liittoasi, olethan sinäkin työläinen.

Sopimusyhteiskunnan loppu

Suomessa hallitus ja Elinkeinoelämän keskusliitto on tyrmistyneitä. Ay-liike järjestää ensi viikon perjantaina yhden suurimmista mielenilmauksistaan moniin vuosiin. Lisäksi ainakin AKT ja veturinkuljettajat ovat päivän ajan lakossa, ja muillakin aloilla on suunnitteilla työnseisauksia ja lakkotoimia.

Sosiaalinen media ei vieläkään ole toipunut maahanmuuttokeskustelusta kun Suomen puolueeton keskiluokka on keksinyt uuden kohteen vihalleen: lakkoilevat työntekijät jotka kaatavat toimillaan yhteiskuntaamme. Facebookissa monet ilmoittavat olevansa muita parempia ihmisiä, ja jättävät lakkoilun väliin, koska Sipilän Juha sitä hallituksesta asti pyytää.

Sinä, suomalainen keskituloinen työssäkäyvä ihminen, aseta itsesi hetkeksi pienipalkkaisten ihmisten asemaan. Kaupan kassalla työskentelevältä opiskelijalta viedään satasten edestä tuloja kuukaudessa sunnuntailisien vähennyksessä. Myös pienipalkkaiset hoitoalla työskentelevät ovat paketin häviäjiä, koska heidän palkkansa muodostuu pienen peruspalkan lisäksi lisistä, joita hallitus haluaa nyt kovalla kädellä viedä pois.

Varmasti tuntuu kivalta tienata hyvin rahaa ja olla kuukausipalkalla töissä, jotta ei tarvitse tällaisista lisistä välittää. Helppohan siinä on sitten ammattijärjestöjä syyttää, kun lapsi ei pääse päiväkotiin tai itse joutuu liikkumaan autolla töihin.

Mediassa on käynnissä täysin järjetön keskustelu, jossa kysymys tuntuu kuuluvan, saavatko ihmiset osoittaa mieltään ja olla lakossa? Toinen osapuoli tukee lakkoilijoita, toiset taas vetoavat ihmisten moraaliin, jotta nämä eivät jättäisi perjantaina työpäivää väliin.

Oikea keskustelunaihe olisi kuitenkin  se, miksi ihmiset lakkoilevat ja osoittavat mieltään? Eivät työmarkkinajärjestöt huvikseen lakkoilmoituksiaan tee, tuleehan siitä aidosti ansionmenetystä ihmisille. Syytä mielenilmauksiin tulisi etsiä niiden aiheuttajasta, eli hallituksesta.

Toki paketti on pienituloiselle kuritusta, kuten jo aiemmin kerroin. Kuitenkin moni ay-toimija on oikeutetusti tuohtunut myös siitä, että hallitus päätöksillään kävelee vanhan kolmikannan yli ja kehittää uudet lait, jotka pelaavat suoraan työnantajien rahapussiin. Puolueet, jotka ovat viime vuosina korostaneet nimenomaan paikallisen sopimisen tärkeyttä, jyräävät nyt koko sopimusyhteiskunnan maantasalle. Ennen työlainsäädäntö on määritellyt vähimmäisvaatimukset työehtoihin, nyt hallitus haluaa määritellä lisien ja lomien maksimirajat.

Tämä on hyökkäys sitä demokratiaa ja yhteiskuntaa vastaan, jota Suomeen vuosikymmenien ajan rakennettiin. Hyvinvointivaltiosta siirryttiin sopimusyhteiskuntaan, nyt olemme kulkemassa kohti tietä, jossa hallitus yhdessä EK:n kanssa määrittelee sopimukset. Tämä tie kulkee kohti heikentyviä oikeuksia työntekijälle. Tästä syystä minä ainakin olen perjantaina torilla kertomassa hallitukselle, että nyt riitti!

Arvokysymysten äärellä

Viime viikkojen nettimeuhkaamista on pitänyt yllä pakolaiskeskustelu. Niin sanotut maahanmuuttokriittiset ovat tunkeneet foliohatut syvälle päähänsä ja syyttäneet valtiojohtoa milloin omien kansalaistensa unohtamisesta ja milloin taas rikollisten hyysäämisestä.

Pelkkien netin ammattiloukkaantujien lisäksi on pakolaiskeskusteluun toki otettu osaa myös korkeammalla tasolla, aina kansanedustajia ja puolueiden ylintä johtoa myöden. Erityisesti Perussuomalaiset ovat kunnostautuneet ja kyseenalaistaneet politiikan, jossa heidän mielestään turvapaikanhakijoiden oleskelua rahoitetaan suomalaisten heikko-osaisten kustannuksella.

Kaunista toki, että Perussuomalaiset ottavat kantaa köyhien ja asunnottomien elinolojen parantamisen puolesta. Samaan aikaan puolue kuitenkin istuu hallituksessa, joka on leikkaamassa historiallisen paljon koulutuksesta, perusturvasta ja terveydenhuollosta sekä pidentämässä työaikaa. Perussuomalaiset sanovat yhtä mutta käytännössä tekevät toista. Timo Soinikin yrittää epätoivoisesti pitää kiinni edes osasta vessasta vedettyjä vaalilupauksiaan, ja on julkisesti sitä mieltä, että turvapaikanhakijoiden päivärahoja pitäisi  alentaa.

Niin nettikeskustelijoita kuin poliitikkojenkin on syytä muistuttaa tärkeästä asiasta: turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen ei ole automaattisesti kantaväestöltä pois. Turvapaikanhakijoiden aiheuttamat kustannukset ovat Suomelle vuositasolla alle 0,5 prosenttia vuosittaisesta budjetista. Tämä on siis jokaista suomalaista kohti ainoastaan noin 15 sentin kustannus vuodessa. Ja ennen kuin maahanmuuttokriitikot repivät pelihousunsa asian suhteen, huomautettakoon, että esimerkiksi puolustusmenoihin kuluu yli 3 euroa vuodessa kansalaista kohti ja niin työttömyys kuin sosiaalikuluihinkin moninkertainen määrä turvapaikanhakijoiden tuomiin kustannuksiin verrattuna. Unohtamatta toki sitä, kuinka helposti Suomi saisi miljardeja euroja lisää verotuloja korottamalla pääomaverotustaan.

Toki itselleni ja toivottavasti monelle muullekkaa ihmiselle turvapaikanhakijoiden vastaanotto ei ole rahakysymys. Monet kyseenalaistavat sen, että miten turvapaikanhakijoilla voi osalla olla merkkipuhelimia ja kenkiä vaikka ovat paenneet Eurooppaan.  Kotoaan pois muuttaminen ei ole kellekkään yksinkertainen ja helppo päätös, etenkin jos perhe, koti ja omaisuus jäävät lähtömaahan. Turvapaikanhakijan ei tarvitse olla köyhä. Hän pakenee maastaan, koska ei ole turvassa. Ylen tv-uutisten jutussa Unkarista toimittaja kysyi Syyriasta tulleelta mieheltä, että miksi hän oli paennut juuri Eurooppaan. Miehen vastaus oli pysäyttävä, ja luultavasti jokaisen maahanmuuttokriitikon pitäisi ajatella sitä hetki: "Luuletko, että meille olisi missään muualla tuvallista paikkaa?" Niin, ihmiset eivät pakene huvikseen, he pakenevat, koska heidän on pakko suojella itseään ja läheisiään.

Turvapaikanhakijoiden vastaanotto ei ole taloudellinen kysymys, se on arvokysymys. Ja minä arvostan ihmisiä ja ihmisyyttä. Mitkä ovat sinun arvosi?

Vain työtä tekevien oikeus?

Ei ole kerta eikä toinen, kun erilaisiin kirjoituksiinii liittyen, joissa olen vastustanut opintotukeen liittyviä leikkauksia, on paikalle eri keskustelupalstoilla ilmestynyt henkilöitä, jotka kertovat siitä, kuinka 70-luvulla opintotuki oli vieläkin alhaisemmalla tasolla, ja että turha nykynuorten on asioista nurista kun edes jotain tukea saavat.

Sitä en  kiellä, etteikö opintotuki olisi paremmassa jamassa kuin 40 vuotta sitten. Kuitenkaan se ei tilastollisesti ole tasollisesti noussut yli kahteenkymmeneen vuoteen. Samaan aikaan kuitenkin inflaatio on jyllännyt ja vuokrataso sekä ruoan hinta ovat nykypäivänä korkeampia.

Tällaisiin kommentteihin liittyen aina ihmetyttää, että miten hyvin nykyinen oikestopolitiikkaa ja yksilön vastuuta (lue: rikkaiden etua) ajava politikka on mennyt tavalliseen kansaan läpi. Sen toki tiedostan, että Suomessa tuella elävien asiat ovat sentään kohtuullisella tasolla. Opintotuella kohta viidettä vuotta kikkailevana olen jo oppinut laskeskelemaan viikon ruokamenoihin kulutettua rahaa, ettei kuun lopussa tarvitse elää pelkän makaroonipussin varassa.

Laajemmin kysymys on kuitenkin siitä, että miksi yhteiskunnan yleinen asenne on se, että köyhän elämän täytyy olla köyhää ja kurjaa? Jos opiskelijalla sattuu olemaan kerran vuodessa varaa ostaa uudet kengät tai lentää halpalennolla etelään, keneltä se on pois, työtä tekeviltä keskituloisita?

Se, ettei Suomessa toimeentulolla tai opintotuella näe nälkää, ei tee elämästä kuitenkaan helppoa. Opiskelijana bileissä käydessä saa oikeasti laskea etukäteen, että kuinka monta olutta on baarissa varaa juoda, vai pitääkö pummata kavereilta. Se on vielä yksinkertaista verrattuna yllättäviin menoihin, joita valitettavasti joskus kuukauden aikana ilmaantuu. Esimerkkinä vaikka kevätflunssa jota varten täytyisi ostaa särkylääkettä ja yskäntabletteja, mutta tällainenkin 10-20 euron paukku vie periaatteessa viikon ruokabudjetin nopeasti nolliin. Puhumattakaan mahdollisista terveyskeskusmaksuista tai niistä uusista talvikengistä. Normaalille palkkatuloisellehan tällaiseen on helposti puskuri, mutta tuella elävälle se tekee oikeasti hankalaa.

Se, että Suomessa tuella elää, ei tee elämästä kuitenkaan stressaamatonta ja helppoa. Opiskelijana alussa mainitsemiani kommentteja lukiessa tulee mieleen, että miksi sen onnellisen ja mukavan elämän täytyy alkaa vasta kun pääsee töihin? Miksi opiskelijoilla ei saa olla oikeutta rentoutua vapaa-ajallaan? Miksi, vaikka elämme hyvinvointivaltiossa nimeltä Suomi, on hyvivointi vain työtä tekevien oikeus?

Kreikka - esimerkki Euroopalle

Sunnuntaina Kreikka äänesti Troikan lainaohjelman ehtoja vastaan selkein äänin 61 prosenttia vs. 39 prosenttia. Äänestystulos on ymmärrettävästi aiheuttanut mielipiteitä niin puolesta kuin vastaan.

Suomessa ulkoministeri Timo Soini kertoi jo sunnuntai-iltana, että hänen mielestään Kreikka äänesti väärin. ja että kreikkalaiset, Syriza etunenässä, ajattelevat vain Kreikan omaa etua. Paksua tekstiä ministeriltä, joka vielä viime vaalikaudella oli suurin eurolinjan vastustaja suomalaisessa politiikassa. Nyt näyttävät kuitenkin Troikan ehdot Soinillekki kelpaavan.

Soinin kommentit ovat toki asiassa yksi sivujuonne. Poliitikot ja nettimeuhkaajat ovat parin päivän aikana julistaneet ympäri Eurooppaa, että Syrizan politiikka on hallaksi kaikille muille Euromaille jotka Kreikan kriisipaketteja ovat olleet takaamassa. Syylliseksi kriisiin on leimattu ylipäätään ja yksinomaan kreikkalaiet ja heidän korruptoitunut yhteiskuntansa.

Nämä toki ovat vain populistisia yrityksiä syyllistää Syriza ja Kreikka  tilanteesta ilman, että edes yritetään nähdä todellisia syitä kriisin taustalla. Syytökset veronkierrosta ja korruptiosta eivät toki ole vääriä, mutta väittämien sitä maan tavaksi on harhaanjohtavaa. Veronkiertoa ovat harrastaneet erityisen suuressa mittakaavassa suuret yritykset ja korruptio on rehottanut korkeammissa yhteiskuntaluokissa. Ateenalainen kauppias tai baarinpitäjä ei varmastikkaan ole syypää satojen miljardien velkaan.

Toisena osapuolena kriisissä ovat olleet myös kansainväliset pankit,  jotka ovat vararikonpartaalla olevaa Kreikkaa ovat järjettömillä summilla lahjoittaneet. Nimenomaan näitä velkoja ollaan kansainvälisillä tukipaketeilla maksettu pois, ja rahasta ei ole montaakaan euroa kreikkalaisille jäänyt. Päinvastoin, kreikkalainen sosiaaliturva ja minimipalkka alkavat olla Euroopan alhaisimpia. Syriza on omalla politiikallaan yrittänyt pitää vähäosaisten kreikkalaisten puolia Troikkaa vastaan, jonka takia lähes 2/3 osan tuki äänestyksessä ei ole yllättävää, kun mietti ihmisten arkipäiväistä elämää maasssa.

Toki kyse ei ole pitkään aikaan siiitä, että Kreikkaa autettaisiin saamaan itsensä jaloilleen ja maksaman velkansa. Kyse on silkasta oikeistohegemonisesta politiikasta joka Troikka on yrittänyt juurruttaa Kreikkaan. Neuvottelujen kariutuminen muutama viikko sitten ei johtunut suoranaisesti siitä, että Syriza olisi kieltäytynyt maksamasta velkoja, vaan halusi tehdä erilaista politiikkaa nostamalla sosiaaliturvaa ja lisäämällä yritys- ja pääomaverotusta. Tämä ei EU:n valtiovarainministereille tietenkään käynyt, ja tilanteesta syyllistettiin Syrizan joustamattomuutta.

Syistä huolimatta seuraukset ovat kuitenkin toivoa herättäviä. Syriza on ensimmäinen, joka on noussut Troikan talouskuria ja leikkausvaatimuksia vastaan. Tätä samaa leikkausideologiaa kuitenkin ajetaan tällä hetkellä läpi ympäri Eurooppaa eri verukkeilla, ja Kreikan tilannetta on käytetty meillä Suomessakin pelotteluun, jolla osa kansasta on saatu tukemaan tulevia menolleikkauksia.

Kreikka ei ole mikään yksinäinen saareke leikkauspolitiikkansa osalta, mutta kansan tukeman Syrizan esimerkki on asia, joka voi johtaa muuaallakin Euroopassa muutoksiin. Kuten Ilmarisen talousasiantuntijakin sen eilen osasi tiivistää, Kreikan ero eurosta ei olisi euroalueelle niinkään taloudellinen menetys, mutta se olisi suuri arvovaltatappio Troikan harjoittamalle leikkauspolitiikalle. MTV:n uutisankkurikin kysyi Eurooppatutkijalta sunnuntaina uutisissa: "Voiko tämä tauti levitä". Minun vastaukseni on, että voi, ja toivon että se leviää tulevaisuudessa myös meille Suomeen leikkauspolitiikan vastustamisena ja toisenlaisen talouspolitiikan vaatimuksina.

Miksi minä?

Viime viikkojen politiikan keskiössä ovat olleet hallituksen esittämät leikkaukset. Ministerit ja puheenjohtajat ovat yrittäneet selittää mustaa valkeaksi, ja perustelleet heikennyksiä köyhille ja vähäosaisille.

Sipilä on pääministeriksi tullessaan ottanut saman asenteen, jota jo Katainen käytti muutama vuosi takaperin. Leikkaukset eivät olekkaan leikkauksia vaan yhteistä vastuunkantoa  jolla Oy Suomi AB saadaan jälleen nousuun. Herää vain kysymys, miksi juuri minä?

Miksi minä, joka tienaan kuussa opintotuen eli 473 euron verran (näin kesällä en toki sitäkään), joudun kantamaan vastuuta yhteisestä taloudesta. Miksi minä, jonka pitäisi olla yhteiskunnan tulevaisuus, joutuu tinkimään koulutuksestani. Miksi minä, joka pienestä opintotuestani yritän maksaa kuukauden ruoka ja asumiskulut, joudun kärsimään välillisten verojen ja haittaverojen nostosta. Miksi minä, jonka pitäisi tehdä töitä yli 70 vuoden eläkeikään asti, ja joka eli varhaislapsuutensa entisen laman aikaan olen se, jolta nyt vaaditaan euroja yhteiseen kassaan.

Miksi vastuuta eivät ota ne, joilla rahaa jo on? Miksi suurituloiset pääomaveroa maksavat rikkaat pääsevät vastuunkannosta kuin koira veräjästä. Miksi Suomen pääoma- ja yhteisöverotus ovat Euroalueen alhaisimpia. Miksi ne, joilla rahaa jo on ja jotka ovat Suomen hyvinvointivaltiosta hyötyneet eivät joudu ottamaan vastuuta samassa suhteessa, kuin köyhät ja pienituloiset, jotka kärsivät eniten.

Minä esitän avoimen kysymyksen Juha Sipilälle ja hallitukselle: miksi minä, miksi eivät rikkaat ja hyvätuloiset, miksi minun pitää kantaa vastuu Suomen tulevaisuudesta jonka te rakennatte? Miksi?

Ideologista leikkaamista

Hallitus julkaisi eilen ohjelmansa ja tulevat ministerit. Ensireaktio itselläni ohjelmaan oli toisaalta pelko tulevaa neljää vuottta ajatellen, toisaalta taas vaalilupausten ja hallituskokoonpanon kannalta ohjelma oli odotettu. Kokoomus ja Keskusta pitivät melkolailla sen minkä lupasivat, Soinilla ja Perussuomalaisilla taas takki kääntyi tuulettimen vauhdilla hallituspaikan varmistamiseksi.

Mitä hallitusohjelma siis pitää sisällään? Leikkauksia, leikkauskia ja vielä kerran leikkauksia. Leikkauksista kärsijöinä tulevat olemaan opiskelijat, pienituloiset, lapsiperheet ja ympäristö.  Myös Perussuomalaisille on myönnytykseksi tehty alennuksia maahanmuuttajien tukiin ja kehitysapuun.

Itseäni henkilökohtaisesti toki eniten kuohuttanut asia oli opintotuen indeksikorotusten poisto, asia jonak opiskelijajärjestöt viimein saivat lobattua läpi edellisen hallituksen aikana. Ylipäätään koulutus ja kulttuuri olivat suurimpia kärsijöinä 600 miljoonan euron leikkauksilla. Lisäksi lapsilta viedään oikeus kokopäivähoitoon, jos toinen vanhemmista on kotona.

Verotukseen ei suuria muutoksia ole tulossa. Haittaveroja nostetaan ja uuden auton ostajat saavat veronalennusta kaupoistaan. Vaikeaa nähdä miten kyseinen veronalennus sitten pienituloisia hyödyttää, ei opintotuella saatikka peruspäivärahalla autokaupoilla pahemmin vierailla.

Joskus jotkut väittävät, että ideologiat ja aatteet olisivat hävinneet politiikasta. Kuitenkin hallitusohjelma jos mikä on osoitus ideologiasta politiikassa: köyhien vyötä kiristetään, jotta rikkailta ei tarvitsisi vielä enempää ja Walhroosin Nallella olisi jatkossakin voita leipänsä päällä. Se ainakin tuntuu olevan hallitukselle tärkeämpää kuin se, onko köyhillä opiskelijoilla tai työttömillä jatkossa edes sitä leipää vatsansa täytteeksi. Hyvinvointivaltiota ei leikata enää juustohöylällä vaan Sipilä on kumppaneineen kaivanut kaapista kirveet ja viikatteet käteen.

Se on toki mukavaa huomata, että neljä vuotta sitten mietin, että oikeistolaisempaa hallitusta on ideologisesti enää vaikeaa löytää, mutta Sipilän johdolla hallitus onnistui ylittämään tämänkin riman.

No mitäpä tässä. Lähden dyykkaamaan ruokaa itselleni, tai muutan Ruotsiin. Suomen hallitus ei minua nähtävästi yhteiskuntaansa kaipaa. Toki myönnettäköön, tunne on molemminpuoleinen.

Isäs oli

Nettikeskustelu on nykyään täynnä erilaisia kliseisiä, jo moneen kertaan kaadettuja argumentteja. Niin sanotut kortit lentelevät keskusteluissa tiuhaan, ja osa niistä on päässyt myös julkiseen valtakunnallisen tason keskusteluun. Tässä lista eri korteista, osittain pahemmuus/paremmuusjärjestyksessä:

1. Neuvostoliitto-kortti

Tämä kortti viuhuu usein vaihtoehtoista talouspolitiikkaa käsittelevissä keskusteluissa. Se on etenkin kommunisteja kohtaan luultavasti yksi käytetyimmistä korteista. Tällä kortilla yritetään usein perustella sitä, miksi kommunismi ei talousjärjestelmässä tule toimimaan. "Neuvostoliitossa ihmisillä ei ollut hyvä olla" tai "Neuvostoliitto kaatui omaan mahdottomuuteensa" ovat tämän kortin kliseisimpiä esiintymismuotoja.

Varmaan moni ymmärtää, että tämä argumentti perustuu täydelle typeryydelle. Oli kommunistisesta aatteesta mitä mieltä tahansa, niin historian tapahtumien automaattiset uusiutumiset tulevaisuudessa eivät pidä paikkaansa. Jos minä en ole koskaan juossut maratonia, tarkoittaako se sitä, etten sitä koskaan tule juoksemaankaan? Hyvin usein itse tämän kommentin nykyään kuullessani en jaksa jatkaa keskustelua talouspoliittisista vaihtoehdoista, ennen kuin vastapuoli esittää jotain pätevämpiä, paremmin argumentoituja väitteitä.

2. Stalin-kortti

Toinen kliseisistä kommunisteja kohtaan käytyistä korteista. Tätä korttia käytetään usein esimerkiksi jos kommunistiksi itsensä julistava henkilö arvostelee Suomen sotahistoriaa tai Naton ja EU:n toimia Ukrainan kriisin suhteen. "Stalin tappoi miljoonia ihmisiä" on kortin yleisin esiintymismuoto.

Kukaan ei varmaan kiellä, etteikö Stalin olisi tapattanut miljoonia ihmisiä vankileireille. Sillä asialla vastaanargumentointi täysin toisessa kontekstissa kertoo kuitenkin vastapuolen vajavaisista argumentointitaidoista. Hyvin usein kyseisen kortin esittäjä on silkka nettitrolli.

3. "Mummon kaiman veljenpojan siivoja näki, että mamu ajoi Bemarilla" -kortti

Tämä on kliseinen maahanmuuttokeskusteluun liittyvä argumentti. Monen nykyisen Perussuomalaisten kansanedustajan, jopa mepin poliittinen menestys perustuu kyseisen kortin levittelyyn.

Korttihan tässä tapauksessa perustuu siihen, että jollain netin keskustelupalstalla tai sivustolla leviää, usein perätön tieto, maahanmuuttajien tekemistä rikoksista, jota sitten käytetään häikäilemättä keppihevosena omien mielipiteiden esiintuomisessa. Perussuomalaiset ja Muutos 2011 edustajat ovat toki olleet tässä ahkerimpia, mutta kortin käyttäjiä löytyy myös muista puolueista ja eri kansalaisliikkeistä.

Valitettavan usein kyseinen kortti perustuu nimenomaan väärälle tilastotiedolle, tai asiakirjoille, joiden paikkaansapitävyyttä vastapuoli ei pysty todistamaan. Toisaalta myös valitettavasti kortin käyttäjät eivät itse tätä pidä minkäänlaisena ongelmana, ja se varmasti omalta osalta selittää sitä, miten Perussuomalaiset ovat nousseet Suomen kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi.


4. Venäjätrolli -kortti

Venäjätrolli -kortti on liidellyt tiuhaan erityisesti viimeisen vuoden aikana. Tämän kortin syntyyn syyllisiä, tai heidän ansiotaa, miten asian haluaa nähdä, on Suomen valtamedia, YLE ja Helsingin sanomat etunenässä.

Nykyisessä keskustelukulttuurissa tuntuu olevan täysin hyväksyttävää hiljentää vastapuolen argumentit sillä, että hän on Venäjän salainen internetagentti. Klassinen esimerkki keskustelusta eteni itselläni muutama viikko takaperin seuraavalla tavalla: "Mutta ethä sä voi olla samaa aikaan kommari ja pasifisti". "Ai miksi en?". "No ku Stalin tapatti miljoonia". " Kokoomuksen aate tappaa miljoonia ihmisiä nälkään". " Aa oot Venäjä-trolli". Toki huomattavaa oli, että edellä mainittu Stalin -kortti heitettiin tässä tapauksessa ensin. Keskustelun aiheena olivat Aseistakieltäytyjäliiton saamat nuorisoavustuksent tuet OKM:ltä.

Venäjätrolli -kortti on siitä vaarallinen kaikkiin muihin kortteihin verrattuna, että sitä käyttävät sumeilematta nykyään kaikki Suomen valtamediat. Nato ja EU-vastaisuus yritetään hiljentää pelkällä trolliksi syyttämisellä, ja näin vain asettaa vastapuolen argumentti kysenalaiseksi ilman sen suurempaa yritystä  ymmärtää, että maailmanpolitiikan kysymyksissä asioilla on usein kaksi puolta.
Venäjätrolli -kortti onkin itsessään täysin trollaava kortti keskustelussa, jossa vastapuoli yritetään hiljentää kun omat pätevät argumentit ovat päässeet loppumaan.

5. Mun isoisä oli sotaveteraani -kortti

Tätä korttia näkee käyettävän usein keskustelussa armeijasta, armeijan määrärahoista ja turvallisuustilanteesta. Kyseisen kortin heittämisellä yritetään pönkittää oman argumentin paikkaansapitävyyttä, niin kuin se, että sukulainen on sotinut Suomen puolesta, tekisi hänen lapsestaan saatikka lapsenlapsista sen enempää oikean ja pätevän mielipiteen edustajaa.

Yksi kortin variaatio on myös ilmaista oma, korkea armeija-arvonsa ja osoittaa näin, että henkilö ymmärtää rauhankysymystö ja Suomen ulkopoliittista tilannetta paremmin  kuin vastapuoli, eli minun tapauksessani siviilipalveluksen käynyttä kommunistia

6. "SKP on vaan pieni puolue" -kortti

Kyseinen kortti ei ole yleinen, mutta vasemmiston sisällä sitäkin enemmän käytetty. Kortin klassinen käyttötapa on tilanteessa, jossa SKP:n edustaja arvostelee eduskunnan vasemmanlaidan toimintaa. Tässä tapauksessa omaa asemaa ja pätevyyttä yritetään pönkittää kertomuksilla hallituksen saavutuksista, kannatuksen ja kansanedustajien määrästä tai siitä, että SKP on vanhojen ihmisten änkyräpuolue.

Kortin käyttö sinänsä on toki ironista, etenkin jos yritetään puhua yhteistyöstä, koska yhteistyötä usein on valtakunnan tasolla ensimmäisenä torppaamassa Vasemmistoliitto.


----------------------------------------------------------------------------------------------------

Näidenkin korttien lisäksi internetkeskustelu toki on pullollaan mitä erilaisempia argumentteja. Niiden yhteinen piirre kuitenkin usein on se, että niitä käytetään viimeisenä oljenkortena omien argumenttien loppuessa. Voinen siis antaa neuvon, mikäli edellä mainittuja kortte nettikeskustelun maailmassa tapaat: "don't feed the troll".

Vappu 2015

On jälleen vappu, työkansan keväinen juhla.

Vappupuheen aluksi on yleensä tapana luetella eriliaisia leikkauksia ja muita heikennyksiä, joita kulloinenkin hallitus on kuluneen vuoden aikana tehnyt. Luulen kuitenkin, että viime vuosien politiikka on kaikille paikallaolijoille itsestäänselvää, ja suuntaan siitä syystä katseet mielummin tulevaan.

Eduskuntavaalit pidettiin keväällä. Ne olivat koko vasemmiston historian huonoimmat. Kolme suurinta puoluetta ovat seuraavan neljän vuoden ajan Keskusta, Perussuomalaiset ja Kokoomus. Kaikki nämä ovat puolueita, jotka vaalien alla puhuivat leikkauksista, ja jollain ihmeen ilveellä saivat tämän joukkohysterian ajettua läpi kansaan.

Oli syy työläisissä ja liian vahvassa ay-liikkeessä, kuntien ja hallinnon koossa tai ihan vain maahanmuuttajissa, ovat kolme suurta puoluetta valmiit leikkaamaan tulevina vuosina, jotta niin sanottu ylivelkaantuminen saadaan kuriin.

Vaalien jälkeen on puhuttu siitä, kuinka Suomessa on erilaisia kuplia joissa ihmiset asustavat. Minusta punavihreät ja persukuplat eivät ole välttämättä paikkaansapitäviä, tai ainakaan niiden ei tulisi olla. Suurin kupla nyky-Suomessa on oikeistokupla. Tässä kuplassa elävät ihmiset eivät tunne ihmisiä, jotka tienaavat alle keksitulon ja joiden mielestä palveluista leikkaaminen on hyväksyttävää, koska he itse käyttävät jokatapauksessa yksityisiä palveluita.Näille ihmisille on itsestään selvää, että jokaisen tulisi pärjätä omin avuin ja heille progressiivinen verotus on yksilön vapauksien rajoittamista. Valitettavasti tulevassa hallituksessamme useat ministerit elävät tässä kuplassa, ja ylipäätään eduskunta on vieraantunut tavallisen kansan asioista 6000 euron kuukausipalkkansa ansiosta.

Myöskään Perussuomalaisten kannatusta ei voi vain pelkällä kuplista puhumisella ohittaa. Vaikka talouspoliittisesti Perussuomalaisetei ole vasemmiston kannalla, on puolue tavallisten äänestäjien silmissä ollut jo kaksissa eduskuntavaaleissa protestikanava tyytymättömyydelle. Kyse onkin siitä, miten tämä protesti olisi saatu tai tulevaisuudessa saadaan kanavoitua vasemmistopuolueiden kannatukseen.

Eri ihmiset ovat julkisesti todenneet, että tämä että vaalitulos ei edusta heidän Suomeaan. Minä pidän taas valitettavana sitä, että tämä on minun Suomeni. Suomi, jossa mielummin pidetään tuloverotus, pääomaverotus ja yhteisöverotus alhalla, ja leikataan palveluista tai jäädytetään sosiaalietuuksia. Minun Suomeni ei ole tasa-arvoinen, kaikkea muuta!

Seuraavan neljän vuoden politiikka suoraan sanottunapelottaa minua ajoittain. Minä itse, joka elän alle viidensadan euron kuukausittaisella opintotuella, olen niitä joiden tuen indeksijäädytykset ovat ensimmäisenä vaakalaudalla. Ei nykyiselläkään tuella elä, ei ole elänyt kunnolla vuosiin ilman suurta kikkailua tai opintolainan ottamista.

Minun Suomeni tarvitsee tulevaisuudessa toisenlaista politiikkaa. Tulevissa vaaleissa, niin kunta- kuin eduskuntavaaleissa vasemmiston yleisesti on oltava vaihtoehtona leikkauksille, kurjuudelle ja työttömyydelle. Vain vahva ja yhtenäinen vasemmistokenttä niin paikallisesti kuin kansallisella tasolla ja eri kansalaisliikkeiden yhteistyön avulla, voi luoda vaihtoehtoista politiikkaa jonka keskiössä ovat ihmiset, eikä rahanhimo ja voitot.

Suomi tarvitsee uuden suunnan, suunnan vasempaan kohti parempaa ja ihmislähtöistä politiikkaa!

Ihmisen puolesta!

Voi hyvää päivää Suomen kansa. Vaalien voittajaksi tuli odotetusti galluppien perusteella Keskusta, mutta kakkoseksi kiilasi jytkyllään Soini johtama Perussuomalaiset.

Kun katsoo vaalitulosta, suurimpina kärsijöinä oli nimenomaan vasemmisto. SDP tippui historiallisen alas kannatuksessaan ja on vasta eduskunnan neljänneksi suurin puolue. Vasemmistoliitto menetti kaksi edustajapaikkaansa vaaleissa ollen vasta Vihreiden jälkeen kuudenneksi suurin.

Kokoomus otti pienoisen torjuntavoiton ja kärsi hallituspolitiikasta vähemmän kuin SDP. Vihreän kannattajat olivat jälleen löytäneet tiensä uurnille ja puolue sai 15 kansanedustajaa, muutaman myös uusista vaalipiireistä.

Lopputulos vaaleista oli siis se, että hallituspuolueet, Vihreitä lukuunottamatta, saivat kansalta palautteen menneestä neljästä vuodesta. Kritiikki kuitenkin kaatui jälleen Perussuomalaisten voitoksi. Myös enemmän kuin yksi neljästä näki vaalit vaihtoehdottomana ja jätti kokonaan äänestämättä.

Olen usempaan kertaan vaalien alla esittänyt kysymyksen, että mitä eroa muka Stubbilla ja Sipilällä on. Jos Keskustan ja Sipilän linjaa katsoo, niin helpotusta nykyiseen konsensuspolitiikkaan ei ole tulossa. Todennäköiseltä hallitusvaihtoehdota näyttäisi tällä hetkellä kolmen suuren eli Keskustan, Perussuomalaisten ja Kokoomuksen muodostama hallitus. Tiedossa siis tulevat neljä vuotta on porvaripolitiikkaa maahanmuuttokriitisyydellä höystettynä. Pelottavaa, myönnetään.

SKP jäi puolueena toisissa vaaleissa peräkkäin 0,3 prosentin kannatukseen ja viime eduskuntavaaleihin verrattuna pudotusta tuli 1600 äänen verran. Henkilökohtainen äänisaalis oli 60 ääntä joka oli yhden äänen enemmän kuin mitä kevään eurovaaleissa Oulun vaalipiirin alueelta. Minulle tulos on siedettävä huomioiden viimeisinä viikkoina vaaleihin panostamani ajan. Positiivia asioita vaaleissa olivat myös muutamat hyvin sujuneet vaalipaneelit, ajoittainen läpipääsy myös suurempiin paikallislehtiin kuten Kalevaan ja blogin kävijämäärä, joka on jo tänään (20. päivä) lähellä kuukausittaista kävijäennätystä. Juttujani on siis selvästi luettu, äänimäärään se ei valitettavasti tällä kertaa konkretisoitunut.

Pienenä valonpilkahduksena voi pitää Vasemmistoliiton uusien kansanedustajien Li Anderssonin ja Hanna Sarkkisen läpipääsyä eduskuntaan. Erityisesti Hannan tunnen paikallisesti hyvin, ja toivon kummankin pitävän oman linjansa politiikassaan myös valtakunnan tasolla. Lisäksi Vasenryhmän Markus Mustajärvi uusi paikkansa eduskunnasta Lapin vaalipiirissä.

SKP:ssä on toki käyty ja käydään analyysia vaalituloksesta. Itselleni en kuitenkaan poliittisessa toiminnassani katso yksinomaan äänimääriä ja niiden nousua tai laskua. Parlamentaarinen vaikuttaminen on yksi osa politiikkaa mutta ei minulle kuitenkaan se tärkein. Kunnanvaltuustoissa usemmassa kaupungissa SKP:llä on jo edustajiaan. Lisäksi kansalaisliikkeissä jäsenillämme on suurta roolia, ja ne ovat se paikka, jossa aidosti asioihin voidaan vaikuttaa. Politiikan ja sen suunnan tulisi alhaalta ylöspäin ja ruohonjuuritaso meillä on monia eduskuntapuolueita parmmin hallussa.

Poliittinen kamppailu ei todellakaan jää tähän, eikä vaalitulos lannista mieltä. Tulevalla vaalikaudella tarvitaan yhä vasemmistolaista, aitoa vaihtoehtoa joka SKP:llä on puolueena ja paikallisesti tarjolla. Toiminta jatkuu jatkossakin - ihmisen puolesta!

Vastakkainasettelun puolesta

"Vastakkainasettelun aika on ohi". Näin on useampi valtakunnan poliitikko viime vuosina todennut. Vaalikampanjan aikana olenkin kuullut useita kommentteja liittyen nimenomaan vastakkainasetteluun, ja siihen miksi minä väitän sen olevan yhä voimissaan.

Totta toki on, että vastakkainasettelu ei ole nykypäivänä selkeästi havaittavissa. Ihmisten yhteiskunnallinen asema ei enää jakaudu niin selkeästi kuin vielä sata vuotta sitten, kun toiset olivat selvästi työntekijöitä ja toiset kartanonherroja tai tehtaan patruunoita. Nykyään työssäkäyvät omistavat omakotitalon (lainarahalla tosin) ja osa pienyrittäjistä elää hyvin ahtaalla tulojen vähyyden vuoksi.

Politiikkakaan ei ole enää yksiselitteistä: Kokoomus puhuu itsestään työväenpuolueena ja SDP on hajaantunut vasemmisto ja oikeistosiipeen. Näin vaalien aikana lähes kaikki eduskuntapuolueet näyttävät kilpailevan siitä, kuka leikkaa vähiten ja mistä. Leikkaamisesta ja palveluiden yksityistämistarpeista on kuitenkin laaja konsensus nykyisen eduskunnan keskuudessa. Loppumetreillä kaatunutta Sote-uudistustakin ajoivat kaikki kahdeksan eduskuntapuoluetta yhteistyössä.

Kun mietitään sodan jälkeisen Suomen politiikka, niin nimenomaa vastakkainasettelulla politiikassa on Suomeen saatu mm. yleiset työehtosopimukset, työaikalait ja lapsilisä. Viime vuosikymmenten konsensuspolitiikka taas on murentanut sosiaaliturvajärjestelmäämme ja leikannut kuntien valtionosuuksia.

Aina kun joku toteaa, että ei voi ottaa kantaa vasemmisto-oikeisto-akselilla, antaa hän päätäntävallan oikeistolle. Kun miettii viime vuosien vaaleja, on vasemmiston kannatus laskenut samaa vauhtia kuin äänestysaktiivisuus.

Niin kauan kuin ihmiset ovat puolueettomia, tulee oikeisto voittamaan vaalit ja leikkaukset jatkuvat. Viikon päässä käytävissä vaaleissa on aika luoda vastakkainasettelua ja asetettava ihmisen hyvinvointi tärkeämmäksi asiaksi kuin valtiontalouden leikkauset. Sodan ja rauhankysymyksissä Suomen on otettava paikkansa rauhan puolella.

Vastakkainasettelu ei ole menneisyyttä, vaan sitä tarvitaan tässä ja nyt! Ihmisen puolesta!

Ympäristö ennen taloutta

Viime viikkojen vaalikeskustelusta ja sen keskiöstä tuntuu uupuneen yksi aihe ylitse muiden nimittäin ympäristö ja ilmastonmuutoksen ehkäisy.

Viime vuosina on pidetty useita isoja ilmastokokouksia, joissa on asetettu myös erilaisia päästötavoitteita. Euroopan unioni , Suomi mukaan luettuna, sitoutui Kööpenhaminan ilmastosopimuksessa vuonna 2009 vähentämään päästöjään 20 % vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Tuo vuosihan siis tulee vastaan viiden vuoden päästä. Tavoitteeseen pääsy siis vaatii suuria panostuksia tulevalla eduskuntakaudella.

Onneksi näitä panostuksia pitäisi olla luvassa. YLE:n uutiset kertoi viikonloppuna, että vaalikoneeseen vastanneista eduskuntavaalipuolueiden ehdokkaista 58 prosenttia pitää ilmastonmuutoksen ehkäisyä tärkeämpänä asiana kuin teollinen kilpailukyky. Kärkipäässä kysymyksessä luonnollisesti Vihreät ja Vasemmistoliitto. Kriittisintä äänensävy oli Kokoomuksen ja Perussuomalaisten keskuudessa.

Minulle poliittisessa päätöksenteossa ympäristön ajatteleminen on itsestään selvyys ilman erilaisia ilmastosopimuksiakin. Maailman resurssit ovat rajalliset ja niitä käytetään nykyisellään liikaa luonnon kestokyvyn kannalta. Ilmastonmuutoksen lisäksi luonnonvarojen ehtyminen tulee olemaan tulevaisuudessa aito ongelma, jos pyrimme jatkamaan loputtomiin kasvuun tähtävää talouspolitiikaamme.

Ympäristömme vaatii muutosta myös talousjärjestelmäämme. Resurssien riittävyyttä on ajateltava yhä enemmän, eikä rajaton kasvu saa olla politiikan ykkösprioriteetti luonnonvarojen kustannuksella. Ympräistö ennen taloutta!

Niin sanottu maahamuuttokriittisyys

Maahanmuuttokriittisyys, tuo nykypäivän muoti-ilmiö. Itseään maahanmuuttokriittisiksi kutsuvia löytyy niin Perussuomalaisten äärilaidalta kuin Muutos 2011 puolueesta, ja erityisesti eri netin keskustelupalstat ovat näitä hörhöjä pullollaan.

Viime päivinä ja viikkoina sosiaalisessa mediassa on kuohuntaa herättänyt Tapanilassa tapahtunut joukkoraiskaus. Keskustelu on ollut karun klassinen esimerkki hommaforum-tyyppisestä verkkovouhkaamisesta: ensin linkitetään uutinen tai ihmisten henkilötietoja asiaan liittyen, seuraavana paikalle tulee joukko ihmisiä, joiden mielestä kyseiset "kulttuurinrikastajat" täytyisi kastroida ja lähettää ensitilassa kotimaahansa.

Jossain vaiheessa paikalle toivottavasti tulee allekirjoittaneen tapainen ihminen, joka huomauttaa, ettei ihmisryhmien leimaaminen yhden tapauksen perusteella ole suotavaa. Tämän jälkeen keskustelu jankkaa useamman sata kommenttia sen asian äärellä, että somaleille tällainen toiminta on geneettistä, ja että kyseisten väitteiden terve kyseenalaistaminen on rikollisten puolustamista, ongelmista vaikenemista ja vanhaa kunnon kukkahattuilua.

Edellinen esimerkki on toki siivottu versio aidosti ylilyövistä kommenteista, joiden johdosta jokainen terve ihminen tuntee suurta myötähäpeää kirjoittajan puolesta.

Ensinnäkin huomautettakoon paikalle tulevalle maahanmuuttokriitikolle, että henkilökohtaisesti pidän kaikkia rikoksia yhtä tuomittavina riippumatta siitä, minkä taustainen ihminen rikoksen tekee.

Kyse on usein siitä harhaisesta logiikasta, että kun maahanmuuttaja tekee rikoksen, on kyseisen väestöryhmän leimaaminen hyväksyttävää. Taas suomalainen ihminen, joka tekee samanlaisen rikoksen, on yksittäistapaus. Minun logiikkani mukaan kuitenkin kaikki rikokset ovat yksittäistapauksia. Tilastoilla leikittely on toki asia erikseen, mutta tilastot eivät osoita mitään tiettyä piirrettä tai syytä rikoksille, vain sen karun faktan, että maahanmuutajataustaiset tekevät rikosksia todennäköisemmin.

Mitä taas tulee usein tällaisissa keskusteluissa esille tuleviin vaatimuksiin kaikkien ulkomaalaisten rikollisten karkoittamisesta, niin en ole sellaisen käytännön puolella. Ensinnäkin kaikkia rikollisia pitäisi kohdella yhtä oikeudenmukaisesti lain edessä. Toisaalta taas esimerkiksi YK:n ihmisoikeussopimukset asettavat rajat sille, ettei ihmistä voi lähettää kriisialueelle jossa hänen henkensä tai vapautensa on akuutisti uhattuna.

Yleensä minä en ole ihminen, joka syyttää automaattisesti toisia ihmisiä idiooteiksi. Maahanmuuttokriittiset ovat kuitenkin poikkeus. Niin kauan, kuin Suomessa näitä ihmisiä pesii, niin kauan myös maahanmuuttoasioissamme tulee olemaan ongelmia. Maahanmuuttoon liittyvät ongelmat ovat usein juuri siitä johtuvia, että maahanmuuttajat pyörivät omissa porukoissaan, ja heidät yritetään jättää yhteiskunnan toiminnan ulkopuolelle. Tämä nimenomaan on se asia, joka lisää maahanmuuttajien rikollisuutta. Yhteiskunnan ulkopuolelle sulkeminen ei tätä tilannetta kuitenkaan tule ratkaisemaan.

Asenteet maahanmuuttajia kohtaan ovat nimenomaan niitä, jotka omalta osaltaan luovat maahanmuuttoon liittyviä ongelmia. Niin kauan kuin tämänkaltainen idiotismi jatkuu, tulevat myös maahanmuuton valitettavat ääri-ilmiöt jatkumaan.

Politiikan suunnanmuutos nyt!

Vaaleihin on aikaa enää kuukauden verran. Siksipä on hyvä hetki pohtia, miksi juuri kommunistit ovat tällä hetkellä politiikassa se varteenotettava vaihtoehto.

Kommunistien vaaliteemat kiteytyvät kolmeen sanaan: työtä, rauhaa ja perusturvaa. Muut puolueet kertovat vaalisloganeissaan erilaisista korjausliikkeistä ja siitä, etttä Suomi tulee saada kuntoon. Me SKP:ssä kuitenkin esitämme jo vaalisloganissamme kolme keskeisintä vaalitavoitettamme.

Ensimmäinen tavoitteista on siis työ. Ihmislle täytyy Suomessa saada työtä ja sitäkautta toimeentuloa. Tämä ei tosin ole helppoa, kun 300 000 ihmistä on virallisesti työttömänä ja 30 000 työpaikkaa on kuukaudessa keskimäärin avoimena. SKP:n teesit ovat kuitenkin yksinkertaiset: työaikaa pitää vähentää  6 tuntiin päivässä ja 30 tuntiin viikossa, ansiotasoa alentamatta. Näin yhä useammalle ihmiselle riittäisi jatkossa töitä, ja työstä aiheutuvat rasitukset ja niistä johtuvat sairaudet vähenisivät. Toinen keskeinen tavoite on minimipalkan asettaminen 1800 euroon. Tämä kitkisi nykyisten pätkätyöalojen palkkakikkilua ja työnteko olisi aidosti Suomessa kannattavaa.

Keskeisenä tavoitteena työhön liittyen on myös SKP:n ajama perusturvamalli, jossa jokainen, työtön, opiskelija tai eläkeläinen saisi kuukaudessa 1200 euron perusturvan. Tämä lisäisi pienituloisten ihmisten ansiotasoa huomattavasti nykyisestä, parantaisi köyhimmän kansanosan elintasoa ja vähentäisi valtion byrokratiaa, kun yhden tuen saisi samalta luukulta.

Kolmas, mutta ei todellakaan vähäisin tavoite tulevaisuuden kannalta on vaatimus rauhasta. Meille Suomessa toki konkreettisimmin tämä näkyy Ukrainan kriisin kautta. Suomen tulee irroittautua Naton ja EU:n harjoittamasta politiikasta, joka tällä hetkellä tarkoittaa pakotteita Venäjää kohtaan ja Ukrainan nykyisen hallinnon tukemista. Kriisi tulisi ratkaista neuvottelemalla, eikä nykyinen sapellien kalistelu suurvaltojen välillä tuo ratkaisua senttiäkään lähemmäksi. Samalla Nato-jäsenyydelle ja muulle sotilaalliselle yhteistyölle täytyy sanoa EI, nyt ja tulevaisuudessa.

Kaikkein tärkeimpänä syynä sille, miksi SKP:tä tulee äänestää vaaleissa on se, että politiikkamme vaati aitoa suunnanmuutosta - muutosta vasempaan. Menneellä hallituskaudella palveluista on leikattu rankalla kädellä, ja politiikka on suosinut suurituloisia, pienituloisten kustannuksella. Mikä vain neljästä suuresta puolueesta voittaakin vaalit, jatkuu politiikan suunta samanlaisena, eikä pienituloisille ole tulossa helpotusta.

SKP:n vaatimus työstä,rauhasta ja perusturvasta on vaatimus yhteiskunnasta, joka aidosti välittää kansalaisistaan ja heidän hyvinvoinnistaan. Politiikka vaatii muutoksen nyt, ja sitä eivät suuret puolueet tule tekemään. Äänestä siis SKP:n ehdokasta - ihmisen puolesta!

Ylivelkaantumisen harha

Näin vaalien alla tuntuu olevan tällä hetkellä yleinen ilmapiiri se, että säästöjä on ensi vaalikaudella tehtävä jotta velkaantuminen pysäytetään. Luonnollisesti tämän linjan suurin puolesta puhuja on ollut Kokoomus, muut suuret puoleet vanavedessään.

Harva tulee kyseenalaistaneeksi sitä, pitääkö väite ylivelkaantumisesta edes paikkaansa. Onneksi Heikki Ketoharju teki vastineeksi Helsingin sanomien julkaisemalle velkakellolle, oman saatavakellonsa. Tämä kello osoittaa, kuinka oikeasti Suomen varallisuus, huomioiden myös eläkerahatoissa olevat rahat, ovat moninkertaiset verrattuna velan määrään.

Tätä voisi verrata siihen, että sinulla on velkaa 100 000 euroa taloon, jonka reaalinen arvo on nelinkertainen. Ei pankki siinä vaiheessa sinua ole konkurssiin ajamassa, kunhan vain lyhennät korkoja.

 Jostain syystä kuitenkin valtiontasolla velasta ja velkaantumisesta on tullut kirosana. Halutaan välttää Kreikan kaltaista tilannetta, jossa rahavirrat lainoittajlta tyrehtyvät. Kuitenkin jos unohdetaan hetkeksi ylipäätään koko talousjärjestelmämme järjettömyys, jossa yksityiset pankit lainaavat rahaa valtioille, niin Suomessa velan osuus suhteessa bruttokansantuotteeseen on viime vuosina ollut noin 40-50 prosentin luokkaa. Kreikassa tämä luku oli viime vuonna (2013) 180 prosenttia.

Mitä taas tulee Suomessa kohistuun kolmen A:n luottoluokituksen menetykseen ja siitä aiheutuneeseen paniikkiin, unohtaen jälleen sen, kuinka järjetön tämä järjestelmä ylipäätään on, ei kahden A:n luottoluokitus vielä vie Suomea suureen ahdinkoon. Kolmen A:n luottoluokituksen omaavia valtioita on maailmassa ylipäätään vain muutama, eikä yhden A:n menetys vielä nosta lainakorkojamme pilviin.

 Toki pohdinnan aiheen ei tulisi olla siinä, onko Suomi menossa kohti konkurssia, vaan siinä, mikä meille oikeasti on tärkeää. Suomen tulevaisuutta kannalta olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että meidän tulee taata hyvät julkiset palvelut kaikille suomalaisille. Itse otan mielummin lisäisin velkaa jotta tämä tavoite täyttyy. Nimenomaan oikeistopuolueet ratsastavat tällä hetkellä hysterialla siitä, että maamme ylivelkaantuu ja perustelevat näin suuret julkisen talouden leikkaukset.

 Päätöksen teossa tulisi aina pitää tärkeänä ihmisten hyvinvointia. Loppu leikkauksille nyt!

Työttömyys ei ole työttömän syy

Valitettavan usein kuule työttömyyteen liittyen kommentteja, että työttömyys olisi työttömien oma vika, ja että tämän hetkisessä taloustilanteessa ei voida lisätä valtion työpaikkoja.

Kummatkin väitteistä ovat täysin tuulesta temmattuja. Ensinnäkin väite siitä, että työttömät vain loisisivat tukien varassa. Suomessa on tällä hetkellä kirjoilla 300 000 työtöntä. eli tilastollisesti noin 8-9 prosenttia joka kuukausi. Samaan aikaan vapaita työpaikkoja kuukausittain on noin 30 000, näistäkin toki osa erilaisia pätkätöitä.

Tilannetta siis voi verrata lapsuuden synttäreiltä tuttuun tuolileikkiin. Tässä tapauksessa leikissä suhdeluku on yksi tuoli kymmentä "leikkijää" kohti. Työpaikan saaminen siis on todellakin osittain tuurista kiinni.

Mitä tulee valtiovallan toimenpiteisiin työllisyyden suhteen, niin nykyiset "kannustimet" ja tukityöpaikat ovat varsinainen karhunpalvelus työttömille. Näissä tapauksissahan siis työtön pääsee muutaman kuukauden kokeilujaksolle harjoittelijaksi työpaikkaan, jonka pitäisi johtaa vakinaiseen työsuhteeseen. Itse en kyllä näitä tapauksia ole montaakaan kuullut, vaan yleensä työt loppuvat harjoittelujakson jälkeen, ja tilalle hankitaan uusi harjoittelija, he kun ovat työvoimana halvempaa kuin normaalit työntekijät.

Sinänsä siis tukityöllistämisen tavoitteet ovat hyvät. Käytännössä tämä vain ei tällä hetkellä tuota haluttua lopputulosta. Nykyisen kaltainen malli ei tule vähentämään työttömyyttä. Tarvittaisiin toimia, jotka aidosti velvoittavat yrityksiä työllistämään nykyistä enemmän ihmisiä.

Pk-yritykset eivät nykyisellään ole tämän suhteen se ongelmallinen alue vaan nimenomaan suuret yritykset. Ei tarvitse muistella vuottakaan pidemmälle taaksepäin, kun muistaa erilaisten suuryritysten joukkoirtisanomia, Nokia etunenässä. Suuria yrityksiä pitäisi velvoittaa nykyistä kovempien sanktioiden kautta ajattelemaan muutakin kuin osakkeenomistajan etua. KomNL teki syksyllä kannanoton, jossa vaadimme, että irtisanomiset pelkistä tuotannollisista syistä  täytyy tehdä rangaistavaksi, mikäli kyseinen yritys tuottaa voittoa.

Työpaikkoja ei synny pelkästään työläisiä työnhaussa potkimalla, vaan myös työnantajien on tultava aidosti vastaan ja otettava sitä kuuluisaa yhteiskuntavastuuta, joista työntekijöille aina huudellaan.

Perusturva 1200 euroa

Helsingin sanomat totesi maanantaina (12.1.2014) julkaisemassaan gallupissa, että enemmistö suomalaisista pitää alle 1200 euroa kuussa tienaavaa ihmistä pienituloisena. Myös paikkakunnan katsottiin vaikuttavan pienituloisuuden rajaan, sen ollessa suhteessa korkeampi suurissa kaupungeissa.

En voisi olla gallupin kanssa yhtään enempää samoilla linjoilla. Itse elän neljättä vuotta opintotuen varassa. Vaikka olen sinä aikana asunut pienemmissä, ja vuokran hintatasoltaan halvemmissa kaupungeissa, kuin mitä esimerkiksi Helsinki ja muu metropolialue ovat, ei rahalla ole pahemmin juhlittu, ei kuvainnollisesti eikä käytännössä. Eläminen on välillä melkoista kikkailua, ja viimeistään loppukuusta täytyy ruokakaupassa käydessä alkaa tarkasti laskemaan mihin rahat riittävät.

Opiskelijat eivät toki ole ainoita väliinputoajia. Myös toimeentulotuki on Suomessa alhainen elinkustannuksiin nähden, eikä kansalaiseläkkeelläkään tahdo pärjätä. Useista tuista ongelmallisen tekee sen, että säästösyistä niihin ei olla vuosiin tehty kunnollisia indeksikorotuksia. Pahin esimerkki tästä on opintotuki, jonka indeksiä nostettiin ensimmäistä kertaa yli kahteenkymmenenn vuoteen. 3,55 euroa ei paljoa lohduta, kun tuki laahaa muutaman vuosikymmenen perässä yleistä hintakehitystä.

Onneksi tähän ongelmaan on olemassa ratkaisu: SKP:n vaatima 1200 euron perusturva. Tällä taattaisiin riittävä toimeentulo työttömille, eläkeläisille ja opiskelijoille. Nykyisiin tukiin verrattuna 1200 euroa olisi huomattava ja tarpeellinen korotus.

Mistä rahoitus sitten tulee? Aidosti Suomessa ei ole rahanpuutetta, ongelma on sen kohdentamisessa. Osa säästöistä saataisiin jo sillä, että saman tuen saisivat kaikki yhdeltä luukulta, eikä olisi erikseen Kelan ja sosiaalitoimen maksamia tukia. Samalla säästettäisiin myös ihmisten mielenterveyttä, kun tukia saadakseen ei tarvitsisi juosta eri virastojen välillä ja tapella päätöstentekijöiden kanssa.

Jo yhdelle luukulle siirtäminen siis toisi säästöjä mallin rahoitukseen. Muita hyviä kohteita olisi esimerkiksi korkeiden tuloverojen kiristäminen ja pääomatulojen progressiivinen, ja sitä kautta oikeudenmukainen verottaminen.

Toki ehdotettu perusturva olisi samalla myös korkeampi, kuin nykyisten matalapalkka-alojen, esimerkiksi siivojien kuukausipalkka. Kuitenkin puolueemme ehdottaa perusturvamalliin liittyen 1700 euron minimipalkkalain käyttöönottoa, jolloin työn tekeminen olisi oikeasti kannattavaa, ja erilainen silpputyö vähenisi.

Ihmiselle hänen toimeentulonsa on aidosti tärkeä asia, ja se vaikuttaa kaikkeen hänen elämässään. Nostetaan siis toimeentulo riittävälle tasolle myös kaikista heikko-osaisimmille.