Uusivuosi 2015

Vuosi 2014 on loppumaisillaan ja uusivuosi alkaa huomenna. Tässä vaiheessa lienee hyvä pohdiskella mennyttä vuotta ja spekuloida tulevaa.

 Henkilökohtaisesti vuodesta jäivät minulle mieleen hallitussotkut pitkin vuotta. Eduskunta ei toki vuoden aikana kaatunut, mutta hallitus joutui järjestäytymään vuoden aikana kolmeen eri otteeseen. Ensin keväällä Vasemmistoliiton puoluevaltuusto vihdoinkin teki päätöksen jättäytyä hallituksesta pois, ja siirtyä oppisitioon ajamaan vasemmistolaisia arvoja. Eurovaalien jälkeen kesäkuussa Kokoomus vaihtoi Lahden puoluekokouksessaa puheenjohtajansa Jyrki Kataisesta Alexander Stubbiin, ja samalla Katainen erosi  pääministerin tehtävistä. Samaan aikaan myös Antti Rinne siirtyi demariden puheenjohtajaksi ja sitä kautta valtiovarainministeriksi Jutta Urpilaisen tilalle. Sykyllä taas Vihreät lähtivät hallituksesta Fennovoiman ydinvoimaluvan menessä läpi. Vihreätkin löysivät vaihteeksi poliittisen selkärankansa.

 Vuoteen mahtui toki muutakin kuin hallitussotkuja. Kevään astalokohu ja itsenäisyyspäivän luokkaretki-mielenosoitus osoittivat viime vuotiseen tapaan, että Suomessakin tietynlaisten mielipiteiden esittäminen ei ole sallittua, tai ne ainakin herkästi leimataan anarkistien mellakoinniksi. Suomessa mielenosoitukset ovat kuitenkin olleet vielä suhteellisen rauhallisia verrattuna vaikkapa Kreikkaan, jossa on enemmän sääntö kuin poikkeus, että poliiseja vastaan hyökätään ja ikkunat rikkoontuvat.

Poliittista tyytymättömyyttä ja siitä kumpuavia ääri-ilmiöitä pitää ymmärtää, eikä Suomalaisen median tavoin leimata kaikkea mellakoinniksi ja anarkistien provokaatioksi. Ihmisillä on perustuslaillinen oikeus ilmaista mielipiteensä, ja se, että ihmiset sitä käyttävät on positiivinen asia etenkin nykyisen kaltaisessa tilanteessa.

Kreikasta puheenollen, Suomen konsensuspolitiikka näyttää olevan nykyään harvinaista herkkua Euroopassa. Naapurimaa Ruotsissakin koko eduskunta uhkasi kaatua budjettikysymyksissä, joka sittemmin peruttiin. Tällä viikolla Kreikan hallitus kaatui ja maassa pidetää ennenaikaiset vaalit, joissa voittajaksi ennustetaan nousevan vasemmistolaisen Syriza puolueen. Pitkin vuotta on Suomessakin hallitus ollut tulilinjalla, ja muutamia välikysymykset ovat olleet täpärällä kaataa hallituksen. Suomessa hallitus ei ole kaatunut välikysymykseen minun elinaikani.

Ukrainan kriisi on ollut myös koko vuoden niin Suomen sisä- kuin ulkopolitiikkaa puhuttanut asia. Siitä olen tehnyt useita blogitekstejä ihan viimekin aikoina, joten en ala sitä enempää ruotimaan. Yhä edelleen kuitenkin haluan korostaa, että niin idän kuin lännen tulisi lopettaa sapellinkalistelunsa asiassa ja hakea aitoa ratkaisua asiaan. Siviilit ovat niitä, jotka pitkittyneestä kriisistä Ukrainassa kärsivät, ei Putin.
Mikä itselleni henkilökohtaisesti tästä vuodesta jäi päällimmäisenä mieleen, olivat toukokuun eurovaalit. Paneeleita oli kevään mittaan useita, ja reissattua tuli ympäri Suomea, Vaasasta Joensuuhun ja Helsingistä Tornioon. Reissaaminen ja blogikirjoitukset takasivat sen, että henkilökohtaisesti sain ääniä tasaisesti ympäri maata. Yhteensä ääniä kertyi 207 kappaletta joka jälkikäteen tuntuu hyvältä tulokselta jatkaa kohti ensi kevään eduskuntavaaleja. Omasta vaalipiiristäni, eli Oulusta ääniä kertyi 59 kappaletta, ja 35 kappaletta niistä pelkästään Oulun alueella.

Vuoteen toki mahtuu muutakin kuin kevään vaalit. Tänä vuonna aloitettu opiskelijapolitiikassa toimiminen jatkuu ainakin yhtä vahvana, osin aktiivisempana myös ensi vuonna. Opiskelijakunta OSAKOssa jatkan toimintaani Oulun vihveän vasemmiston (OViVa) listalla, ja yhtenä mielenkiintoisimmista haasteista aloitan vuodenvaihteessa vuoden mittaisen pestin kulttuuriopiskelijoiden koulutusalajärjestö Kultti ry:n puheenjohtajana.

 Haluan toivottaa kaikille hyvää, ja toivottavasti edes hitusen parempaa, uuttavuotta. Leijonakuningas-elokuvan Pumbakin sen hienosti toteaa "jätä menneisyys taaksesi".

Poliittinen periaate hukassa

Suomalaista keskustelua, erityisesti oikeistolaisten puolueiden taholta, on vuosia värittänyt kaksinaismoralistinen ote asioihin. Mielipide asioihin tuntuu riippuvan nykyään siitä, kenen etuja kussakin asiassa halutaan ajaa, eikä yleisistä periaatteista.

Tästä osoituksena oli jälleen joulun alla keskusteluun noussut perintövero, kun Onvest-konsernin pääomistajan Maarit Toivanen-Koivisto ilmoitti, että hänen on muutettavana perheineen Portugaliin miljoonien eurojen perintöveromaksuja pakoon, jotta hänen yrityksensä toiminta pystyy jatkumaan.

Asia erikseen on toki sekin, että Helsingin sanomat jälkikäteen oikoi väiteitä ja siitä, kuinka oikeasti isoissa perinnöissä on mahdollista saada verohelpotuksia. Kyseinen kohu on kuitenkin hyvä osoitus erityisesti Elinkeinoelämän keskusliiton ja sen johtajan, entisen Kokoomusministerin, Jyri Häkämiehen kaksinaismoralistisesta asenteesta verotukseen. Toisessa tilanteessa vaaditaan työntekijöiltä palkkamalttia, mutta perintöverojen välttämistä ulkomaille muuttamisella pidetään oikeutettuna, ja asia olisi syytä korjata verotusta keventämällä.

Perintövero toki on kaksipiippuinen asia muutenkin. Toisaalta suurissa tuloissa sitä voi pitää oikeutettuna. Taas pienituloisilla ihmisillä, esimerkiksi työttömillä ja opiskelijoilla, tuhansien eurojen perintöveron maksusta saattaa tulla aidosti ongelmallinen rasite. Tästä syystä miljoonia tienaavan yrittäjän valitusvirsi korkeasta verotuksesta on lähinnä huvittavaa.

Joulun alla käytiin Suomessa myös keskutelua mahdollisesta Fennovoiman ydinvoimalasta ja siitä, onko Venäläinen Rosatom uhka sitä rakennuttamaan. Henkilökohtaisesti ydinvoima ei ole minulle nationalistinen kysymys. Vastustan ydinvoimaa riippumatta siitä, oliko se peräisin Ranskasta vai Venäjältä.

Kaksinaismoralisma asiassa harrasti erityisesti pääministeri Alexander Stubb. Syksyn mittaan Stubb seisoi eturintamassa puolustamassa EU:n Venäjävastaisia pakotteita. Samalla Stubb kuitenkin Rosatom-keskusteluun liittyen totesi, ettei Venäjä-korttia täydy tässä asiassa käyttää. Ukrainan kriisissä ja Natokeskustelussa Stubb itse heittelee Venäjä-korttia minkä ehtii, ja vetoaa kodin, uskonnon ja isänmaan tärkeisiin arvoihin. Kaksinaismoralismia jos mikä.

 Etenkin lähestyvien eduskuntavaalien kannalta reilua äänestäjiä kohtaan olisi, ettei takkia käännellä keskustelusta ja asiasta toiseen. Ei ole mikään ihme, että rivikansalaiselle politiikka näyttää sekavalta ja monimutkaiselta asialta, kun valtapuolueet vaihtelevat periaatteitaan sen mukaan, ajaako se kenen etua. Toisessa tapauksessa verohelpotuksia pidetään hyvinä, toisena päivänä taas korostetaan yhteisiä talkoita valtio velan leikkaamiseksi. Venäjäkorttia heitellään puolustuspoliittiseen keskusteluun, mutta  talousasioissa taas korostetaan vapaata liikkuvuutta ja yritysten omaa päätäntävaltaa.

Tässä asiassa voin ylpeästi todeta olevani nimenomaan kommunisti. Kommunististen valtuutettujen toiminta viime vuosina eri kaupunginvaltuustoissa osoittaa, että linja pysyy samana, eli vähäosaisen etuja puolustavana, oli asia mikä vain. Leikkauksia vastustetaan ja niitä vastutetaan periaatteesta, ei siksi,että sillä kerätään ääniä itselle ja puolueelle.

 Toivottavasti myös muut puolueet ja ehdokkat paljastavat kevääseen mennessä omat periaatteensa missä aikovat pysyä. Tämä on reilua äänestäjää ja sitävasten koko edustuksellista demokratiaa kohtaan. Jätetään kaksinaismoralismi pois politiikasta ja pysytään periaatteissa ja vanhan Kummeli-sarjan sketsin sanoin "ei rampata".

Suomalainen trollijournalismi

Syksyn mittaan uutisten lukeminen on ärsyttänyt. Ärsyttänyt siis vielä normaaliakin enemmän. Syynä kiukkuuni on ollut median selvästi ja avoimesti harjoittama Venäjänvastaisuutta ja -pelkoa lietsova uutisointi.

Viime kuukausina uutisissa ovat olleet milloin Putin, milloin Putinin lähipiiriin kuuluva henkilö, toisinaan taas Itä-Ukrainan rekkasaattueet ja Valion valmistavat Putinjuustot.

Yksi viime päiväisistä keltaisen median mietityttävimmistä uutisista oli Ilta-sanomien uutinen siitä, kuinka lahtelainen 50-vuotias mies oli ostanut itselleen joulun Viipurista vain 200 eurolla. Ylipäätään erityisesti Ilta-sanomien etusivun tuntuvat päivittäin täyttävän eri tutkijoiden analyysit Putinin maailmanvalloitussuunnitelmista.

Ei, minä en yhä edelleenkään ole Ukrainan kriisin suhteen Venäjän puolella, enkä aio tässä siinä puoltani ottaa idän ja lännen väliltä. Vapaalle medialle selvää näyttää kuitenkin olevan, että kriisissä pahis on Venäjä ja Euroopan unioni, Naton ja USAn kanssa, puhdas pulmunen, joka vain yrittää ratkaista kriisiä.

Eivät toki itsenäisyyspäivän mielenosoituksetkaan jääneet huomioimatta valtakunnallisessa mediassa. Erityisesti iltapäivälehdet revittelivät raporteilla ja kuvilla "mellakoista". Uutisointi, josta itsenäisyyspäivän iltana pystyi saamaan kuvan, että Helsingin keskusta oli täyden mellakan vallassa, oli minulle outoa, samalla kun tuttuni mielenosoituksen keskellä kielsivät tällaiset kuvaukset tapahtumista, ja pitivät mielenosoituksen kulkua suurimmaksi osaksi rauhallisena.

Toki valitettava fakta on se, että iltapäivälehdistö myy lehtiään nimenomaan kohulööpeillä ja övereiksi menevillä tilannekuvauksilla. Tähän ovat kuitenkin alkaneet, erityisesti viime vuosina, sortua myös muut mediat YLE mukaan lukien. Esimerkiksi syyskuussa YLE kertoi tiedoista, joiden mukaan Venäjämyönteinen propaganda sosiaalisessa mediassa olisi Pietarissa toimivan trollitehtaan tekosia.

Suomalaisena länsimaisessa demokratiassa asuvana ihmisenä toivoisi, että valtakunnalliset mediamme olisivat puolueettomia ja kertoisivat asioista aidosti objektiiviseksi, eivätkä eri osapuolia kohtaan vihaa lietsovasti. Tältä se ei kuitenkaan ole viime aikoina näyttänyt. Kuitenkin suurin osa ihmisistä hankkii tietonsa nimenomaan suurimpien päivälehtien sivuilta, jotkut myös iltapäivälehdistä.

Jos lehdistö ei ole yhteiskunnassa enää objektiivinen ja puolueeton taho, kuka tai mikä sitten enää on?

Kulttuuri luo hyvinvointia

Leikkaukset näkyvät laajasti suomalaisissa kunnissa. Tänään YLE uutisoi Keminmaan kunnasta, jossa kunta on myymässä pois kaupungin omistamaa konserttiflyygeliä. Esitys hyväksyttiin sivistyslautakunnan kokouksessa keskiviikkona. Alkuperäisen esityksen asiasta oli tehnyt Perussuomalaisten valtuustoryhmä.

Pienistä puroista yritetään Keminmaassa säästää. YLEn jutussa haastateltu pianisti  Jouni Somero arvioi flyygelin virityskustannukseksi 100 euroa, jolloin vuotuiset kustannukset kunnalle flyygelistä, 200 euron vakuutuskustannuksen mukaan lukien, ovat 300 euroa. Tietämättä tarkemmin Keminmaan kunnan vuotuisen budjetin suuruutta epäilen, että 300 euron satsaus flyygelin ylläpitoon ei kaada kunnan taloutta, saatikka flyygelin myyminen tuo säästöjä., pikemminkin päinvastoin, kuten YLEn jutussa Somero toteaa " Esimerkiksi viime kesänä Pori Jazzeissa vuokratun flyygelin kanssa tuli virittäjäkin mukana ja sen kustannukset olivat yli 2 000 euroa kuljetuksineen ja virityksineen.". Mikäli itse osaan laskea oikein, on tänäkin vuonna kunnan omistama flyygeli tuonut tuloja 1700 euron edestä.

Henkilökohtaisesti toki pianopedagogiopiskelijana kyseinen politiikka ihmetyttää suuresti.  Vaikka lauluviikkoja ei enää Keminmaassa järjestetäkkään, tekee flyygelin mahdollinen pois myynti hallaa kunnan kulttuurielämälle.  Jos vuosittain oman flyygelin ylläpito on liian suuri kustannus, niin tuskin mahdollisia tulevia konsertteja varten kunta on valmis satsaamaan tuhansia euroja flyygelin vuokraamiseen.

Tämä on kuitenkin vain pieni esimerkki siitä, kuinka valitettavan usein nimenomaan kulttuuri on se, mistä yhteiskunnassa säästetään. Valtion tasolla kulttuurialalla opiskelu on tuottamatonta. Lisäksi usein, kun kunnissa yritetään hankkia säästöjä leikkausten aikaansaamiseksi, on kulttuuripuoli ensimmäisenä leikkurin alla, oli kyse sitten musiikinopetuksesta tai kirjastopalveluista, Keminmaan tapaus on vain yksi ääriesimerkki, mutta valitettavasti ei tulevaisuudessa varmaankaan ainoa.

Ongelma on siinä, että usein ei nähdä, tai ei haluta nähdä, sitä tosi asiaa, että kulttuuri ja sen tukeminen nimenomaan lisäävät ihmisten hyvinvointia yhteiskunnassa. Muistan muutama vuosi sitten, kun kävin laulajan kanssa tekemässä joulun alla konsertteja palvelutaloissa, esittäen eri joululauluja. Monista kuuntelemaan tulleista vanhoissa ihmisistä huomasi, kuinka kyseinen virike aidosti lisäsi heidän hyvinvointiaan.

Toisesta päästä katsottuna voidaan taas miettiä, kumpi tulee pidemmän päälle kunnalle halvemmaksi: lakkauttaa esimerkiksi nuorten käyttämiä bänditiloja, vai nimenomaan tukea bändi- ja muuta kulttuuritoimintaa, ja näin lisätä nuorten harrastusmahdollisuuksia, ja sitä kautta nuorten hyvinvointia.

Kulttuuriin panostaminen on yllättävän pieni rahallinen panostus siihen nähden, että se lisää ihmisten hyvinvointia, ja vähentää näin muita yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia.

Kulttuurin tukeminen on pitkän ajan politiikka, eikä sitä täydy leikata lyhyelläkään aikavälillä.

Pahoinvointiyhteiskunta

Suomessa nuorisolla on paha olla. Kaikilla ovat yhä mielessä muutaman vuoden takaiset koulusurmat Jokelassa ja Kauhajoella. Muutama viikko takaperin nuori oppilas puukotettiin Utsjoella kesken koulupäivän. Lisäksi viime viikolla Helsingissä poliisia työllistivät vaaratilanteet kouluissa.

Aina kun jotain tällaista tapahtuu, ollaa julkisessa keskustelussa vaatimassa yhteiskunnan vastuuta, ja kysytään, miksi kukaan ei ole tehnyt mitään. Harvemmin kukaan esittää kysymystä, että jospa pohjimmiltaan syy onkin nimenomaan yhteiskunnassa itsessään?

 Itse kuulun ikäluokkaan, joka syntyi pahimpaan lama-aikaan 90-luvun alussa.Peruskoulu ja lukiouran ajan Suomi eli suurta nousukautta, jolloin tuntui olevan selvää, että kaikille riittää töitä alalta kuin alalta valmistumisen jälkeen. Viime vuosikymmenen lopussa alkoikin suuri kansainvälinen taantuma ja velkakriisit, joista länsimaissa ei ollaa vieläkään selvitty. Kuitenkin yhteiskunnassa on yhä se sama mentaliteetti kuin mitä kymmenen vuotta sitten, eli kaikkien täytyy mennä töihin, ja että elämän täytyy olla yhtä nousukautta alusta loppuun.

 Suurimmalla osalla nuorista asiat eivät kuitenkaan mene niinkuin meille peruskoulussa lupailtiin. Nuorisotyöttömyys on korkeaa, eikä nuorille tahdo löytyä muita kuin harjoittelupaikkoja (niihin toki haluttaisiin potkia pakolla). Jos töitä löytyykin, ovat ne pätkätöitä. Opiskelijoita taas patistetaan nopeampaan valmistumiseen lyhentämällä opintotuen enimmäisaikaa. Houkutteleva ajatus, kun monilla aloitta työtä ei ole tiedossa valmistumisen jälkeen.

Ei ole mikään uutinen edellisten perusteella, että yhä useampi nuori potee yhteiskunnassamme pahaa oloa. Koulusurmat ovat näistä ääriesimerkkejä, mutta samaan aikaan yhä useampi nuori hakeutuu työkyvyttömyyseläkkeelle jo ennen 30-ikävuotta, mielenterveydellisistä syistä.

Vanhemmat ikäluokat toki kertovat, kuinka sitä ennenkin on ollut vaikeaa, ja työtä on paiskittu niska limassa. Varmasti kyllä näinkin, mutta jos vertaa vaikkapa suuriin ikäluokkiin maassamme, ovat he eläneet nuoruutensa ja päässeet kiinni työelämään jo ennen nykyisiä talouskriisejä, aikana, jolloin hyvinvointivaltiota rakennettiin, eikä sitä purettu kaikin keinoin leikkausten muodossa, jotta kolmen A:n luottoluokitus saataisiin säilymään.

Nuorten paha olo siis ei tule parantumaan ilman, että perustavanlaatuisia arvojamme yhteiskunnassamme muutetaan. Ihmisen ei olisi tarkoituskaan kestää nykyisenlaisia paineita, joita yhteiskunta meille luo. Kaikista ei tule huippukoulutettuja tutkijoita tai lääkäreitä, vaikka yhteiskuntamme siihen miten meitä peruskoulusta asti jo potkisi.

Eräs ajattelija onkin todennut lausahduksen, jota itse myös usein käytän: "ei ole tervettä tulla luokitelluksi terveeksi yhteiskunnassa, joka on pohjimmiltaan sairas". Nuorten ongelmat eivät katoa taikasauvaa heilauttamalla, vaan on aidosti muokattava arvopohjaamme, ja hyväksyttävä se, että nuoret ovat erilaisia. Näin meillä toivottavasti on tulevaisuudessa terveempiä nuoria, jotka jaksavat töissään ja elämässään ilman loppuunpalamista.

 Nuorten ongelmat korjaantuvat, kun yhteiskunnassa olevat ongelmat korjataan. Ensimmäinen askel on asennemuutos. Sen me jokainen voimme toteuttaa omassa elämässämme.

Eläke, eläke, eläke

Työmarkkinajärjestöt ovat päässeet sopuun uudesta eläkeratkaisusta. Suurimmat työmarkkinajärjestöt, Akavaa lukuunottamatta, hyväksyivät ehdotuksen, jossa eläkeikä nousee portaittain 65:een ikävuoteen nykyisestä 63:sta. Kyseessä ei todellakaan ole kädenojennus työntekijöitä kohtaan, pikemminkin päinvastoin.

Suurin ongelma uudessa eläkeratkaisussa on se, että se lähtee liikkeelle väärästä päästä työuria. Työurien keinotekoinen pidentäminen loppupäästä ei pidennä työuran kokonaiskestoa, kun samaan aikaan useat vastavalmistuneet opiskelijat ovat vailla vakituisia, oman alansa työpaikkoja. Lisäksi monet työtätekevistä jäävät joko sopeutumis- tai sairaseläkkeille jo ennen nykyistä 63:n vuoden eläkeikää.

Teoreettisesti eläkeiän nosto siis pidentää työuriamme muutamalla vuodella. Oikeasti sillä ei kuitenkaan tule olemaan suurtakaan vaikutusta, ellei Suomessa aidosti aleta panostamaan niin valmistuneiden nuorten töihin pääsemiseen ja kaikilla aloilla työhyvinvoinni lisäämiseen.

 Keinotekoisesti eläkeikää voidaan nostaa vaikka kuinka korkealle. Tärkeämpää kuitenkin työpaikkojen ja työhyvinvoinnin lisääminen. Ne vaativat oikeita tekoja, eivätkä keinotekoisia tasonnostoja. Näin toivottavasti minäkin tulen vielä näkemään eläkepäiväni. Toivottavasti myös terveenä.

Oulu - kahden korkeakoulun kaupunki

Oulussa toimii kaksi eri korkeakoulua - Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu (OAMK). Paikallista uutisointia ja keskustelua seuratessa tätä  ei kyllä välttämättä aina huomaisi.

Hyvänä esimerkkinä uutisoinnista toimi tämän päiväinen (19.9) Kalevan artikkeli fuksiopiskelijoiden rastisuunnistuksesta. Sivuuttaen sen, miksi fuksien suunnistuksista ylipäätään täytyy ilmoittaa poliisille, ja miksi Kaleva tekee siitä jutun, on uutisen kommentoinnissa häiritsevää se, että korkeakouluopiskelijat mielletään automaattisesti yliopisto-opiskelijoiksi. Kyseessä kuitenkin oli nimenomaan OAMK:in tekniikanopiskelijoiden vuosittainen rastisuunnistus, ei suinkaan yliopisto-opiskelijoiden.

Ammattikorkeakouluopiskelijana ja opiskelijakunta-aktiivina ihmetyttää ylipäätään, miksi yliopisto on kovemmassa huudossa niin paikallislehdissä kuin kaupunginjohdossa.  Viime viikolla Kaleva uutisoi yliopiston aloitusjuhlasta Rotuaarilla, johon myös kaupunginjohtaja Martti Pennanen toi tervehdyksensä. Henkilökohtaisesti en muista Pennasen koskaan vierailleen ammattikorkeakoulun tapahtumissa, tai ainakaan lukeneeni siitä paikallislehdistä.

Samaisessa juhlassa yliopiston kohta eläköityvä rehtori Lauri Lajunen esitti, että yliopiston ja OAMK:in yhteistyötä lisäisi se, että ammattikorkeakoulun tilat siirrettäisiin yhteiselle kampukselle Linnanmaalle. Henkilökohtaisest opiskelen OAMK:in suurimmalla kampuksella, eli Kotkantiellä. Koko kampuksen siirtäminen Linnanmaalle, kauemmas keskustasta, vielä nykyistä suurempaan yksikköön, kuulostaa oudolta ajatukselta niin opiskelijoiden kuin kaupungin talouden kannalta.

Lajusen kommentti kuitenkin osoittaa hyvin nykyisen ilmapiirin kaupungin johdossa ja etenkin yliopistolla. Jostain syystä yliopisto nähdään tärkeämpänä osana koulutuskenttää ammattikorkeakouluun verrattuna. Harvemmin kuulee Oulun markkinoivan itseään ammattikorkeakoulukaupunkina, opiskelija ja yliopistokaupunkina kylläkin.
Alussa esittämäni uutinen osoittaa sen, kuinka oululaisissa sana korkeakouluopiskelija assosioituu automaattisesti yliopisto-opiskelijaksi. Tämän ehkä ymmärtäisi vielä, jos OAMK olisi yliopistoa pienempi. Opiskelijamääriltään oppilaitokset ovat kuitenkin yhtä suuria.

Niin Oulussa, kuin valtakunnallisesti ylipäätään, on tärkeää, että korkeakouluja, kuten toisen asteen oppilaitoksiakin, on kahta erilaista. Yliopisto on enemmän teoreettinen, ammattikorkeakoulu taas tähtää käytännön työhön. Työmarkkinoitamme ajatellen kumpiakin tarvitaan. Tästä syystä ammattikorkeakoulua ja sen opiskelijoita ei tulisi vähätellä tai sivuuttaa, vaan nähdä heidät yhtä tärkeänä osana yhteiskuntaamme, eikä luoda keinotekoista erottelua.

Tärkeintä on aina, oppilaitoksesta tai asteesta riippumatta, oppiminen ja itsensä kehittäminen. Tämä on myös Oulun ja yliopiston johdon syytä muistaa. 

Pakkoruotsi

Pakkoruotsi, tuo monivuotinen kiistanaihe poliittisessa keskustelussa. Jostain syystä Perussuomalaiset omat omineet vastustajan kannan itselleen, vaikka pakkoruotsin vastustaminen tai kannattaminen ei ole oikeasti puoluekantaa katsova asia.

Kyllä, minäkin vastustan pakkoruotsia. Ja kyllä, minä olin peruskoulussa ja lukiossa se, joka ei osannut ruotsia, osin motivaation, osin muutenkin heikon kielipään vuoksi. Ja olen myös se, jota ei hirveästi viime keskiviikkona huvittanut, edeltävistä syistä johtuen, siirtyä korkeakoulussa pakollisille ruotsinkielen tunneille. Toisaalta omien argumenttieni alasampuminen edellisiin syihin vedoten on järjetöntä. Samalla perusteellahan minulla ei olisi oikeutta arvostella rikkaiden verotusta, koska itse tienaan niin vähän.

Palatakseni pakkoruotsiin, esiintyy julkisuudessa pääpiirteittän viittä erilaista argumenttia sen puolesta: 1) Historialliset syyt, 2) Ruotsin läheinen asema maailmankartalla, 3) On hyvä osata eri kieliä, 4) ruotsinkielen opiskelusta ei ole haittaakaan, ja 5) ruotsinkielisten palvelujen turvaaminen.

Kahdella ensimmäisellä argumentilla voimme yhtä hyvin perustella kouluihimme pakkovenäjän opiskelun. Historiallisesti, toki lyhyemmän aikaa, venäjänkieli oli ruotsinkielen ohella toinen virallinen hallintomme kieli. Tämäkin johtui käytännössä siitä, että Suomessa asuneet virkamiehet olivat usein suomenruotsalaisia, tai alunperinkin Ruotsista Suomeen muuttaneita. Lisäksi viime vuosina Venäjä on ollut meille Ruotsia merkittävämpi kauppakumppani.

Sitä en toki voi kieltää, etteikö eri kielten osaamisesta ole hyötyä. Lukioaikana valitsin kuitenkin itsellenii ylimääräiseksi kieleksi espanjan, jonka opiskelu tuntui paljon motivoivammalta kuin pakolliset ruotsintunnit. Kielten osaaminen on tärkeää. Kansainvälisesti kuitenkin esimerkiksi englanti, espanja tai venäjä ovat paljon merkittävämpiä kieliä. Ruotsinkielen opiskelun puolustaminen sillä perusteella, ettei siitä ole mitään haittaakaan, on vain täysin kelvotonta argumentaatiota.

Ainoa oikeasti pätevä argumentti pakkoruotsin suhteen on viimeinen, eli ruotsinkielisten ihmisten palvelujen turvaaminen yhteiskunnassa. Ruotsi on tällä hetkellä toinen virallinen kielemme. Se, tarvitseeko jokaisen virkamiehen sitä vaikkapa Joensuussa osata, on taas toinen asia. Aidosti Itä-Suomessa palveluiden kannalta venäjänkielen osaaminen voisi olla hyödyllisempää.

Minusta ylipäätään kielitaito täytyisi huomioida laajemmin, eikä aina olettaa ruotsinkielen olevan kaikkialla Suomessa tarpeellista. Englanti on aidosti kansainvälinen kieli jolla niin ulkomailla kuin opiskelija- ja työelämässä pärjää. Tilanne toki on toinen, jos satut asumaan tietyissä osin Suomea. Täytyykö kaikkien kuitenkaan osata nimenomaan ruotsia?

Ruotsi on tärkeä kieli muiden joukossa. Koulutuksessa voisimme kuitenkin antaa lasten itse päättää, mitä kieltä he haluavat englannin lisäksi opiskella, jos haluavat ylipäätään mitään. Erityisesti lukion ja korkeakoulujen vapaavalintaisuutta ruotsin kielen pakollisuuden poistamine lisäisi.

 Pakkoruotsi on nykymaailmassa menneisyyttä, ei tulevaisuutta.

Eduskuntavaaleihin 2015

Tein odotetun ja itsestäänselvän päätöksen viime keväisten eurovaalien jälkeen: päätin lähteä ehdokkaaksi ensi kevään eduskuntavaaleihin SKP:n listalla Oulun vaalipiirissä.

Tilanne Euroopassa tai Suomessa ei ole sitten EU-vaalien parantunut - pikemminkin päinvastoin. Viime vuosien kriisiytyminen maailmalla on ajautunut tilanteeseen, jossa suurvaltojen välinen uhittelu on muuntumassa avoimeksi konflikti Ukrainan alueella. Ollaan palaamassa jälleen vanhoihin vallihautoihin, jossa Venäjä ja Nato, USA:n johdolla, taistelevat omista etupiireistään.

Samaan aikaan taloudellinen tilanne ei ole parantunut. Viime kuukausien Venäjävastaiset pakotteet vaikeuttavat etenkin Suomen taloutta entisestään. Tilanteessa, jossa kansalaisista tulisi pitää huolta, jatkaa Stubb edeltäjänsä jalanjäljissä leikatessaa pienituloisilta ja köyhiltä.

Ukrainan kriisi on jo aiheuttanut Suomessa lomautuksia eri aloilla. Olemme EU:n kautta joutumassa kriisin osapuoleksi. Salassa valmisteltu ja Naton kanssa solmittut Isäntämaasopimus uhkaa viedä meiltä lopunkin itsemääräämisoikeuden.

Nyt jos koskaan tarvitsemme muutosta. Muutosta hallituksen toimintaan, muutosta yleiseen mielialaan, joka näkee poliittisen päätöksenteon turhana, ja muutosta, joka ei vain lupaa parannuksia ihmisten hyvinvointiin ja työllisyyteen, vaan aidosti toteuttaa sen.

Tästä syystä näen eurovaaleille loogisena jatkumona lähteä mukaan eduskuntavaaleihin. Aion nostaa esille samoja itselleni tärkeitä teemoja esiin kampanjassani, kuin mitä viime keväänäkin. Näitä ovat esimerkiksi opiskelijoita koskevat teemat, kuten opintotuen korotus ja erilaisten heikennysten vastustaminen, rauhanteema, niin siviipalvelus kuin Nato-jäsenyyden ehdoton vastustaminen, ja lähidemokratian lisäämisen vaatiminen, ja näitä heikentävien, esimerkiksi sote- ja kuntauudistusten vastustaminen.

Maailma on meitä varten. Sen takia me teemme siitä sen näköisen minkä haluamme. Leikkauksia vastaan - ihmisten puolesta!

Itä vs. Länsi

Viime viikkoina ei ole puhuttu valtamediassa mistään niin paljoa, kuin Venäjän vastaisista pakotteista ja sen vaikutuksista Suomelle. Kukaan ei varmaan kiistä, etteikö pakotteista olisi haittaa jo nyt Suomen taloudelle. Väittely on ollut siitä, ovatko ne liian suuria kestettäväksi, ja pitäisikö Suomen irtautua näistä EU:n yhdessä asettamasta pakotelinjasta.

Vähemmälle toki on jäänyt kysymys siitä, onko näillä pakotteilla ylipäätään mitään vaikutusta. Suomi ja muut Venäjän kanssa merkittävää kaupankäyntiä harjoittavat maat ovat suurempia kärsijöitä vastapakotteiden kautta, kuin mitä EU:n pakotteilla on vaikutusta Venäjään. Itänaapurillamme kuitenkin löytyy monia luonnonvaroja, teollisuutta ja energiaa aivan omasta takaa, jolloin käytännössä asetetut pakotteet eivät Kremliä paljoa tule hetkauttamaan.

Ylipäätään voi kysyä, miksi Venäjää ylipäätään kriisin suhteen rangaistaan. Kieltämättä sitä, että Venäjä toki on toiminut tilanteessa omia intressejään edistävällä tavalla, on tilanne, kuin koulussa kaksi luokkatoveria tappelisi keskenään ja jälki-istuntoa annettaisiin sille luokan pahimalle häirikölle.

Venäjä ei varmastikkaan ole toiminut kriisin suhteen oikein, (ei sillä, että olisivat EU tai USA:kaan, katsoessaan Ukrainan hallituksen toimia läpi sormien) , mutta Ukrainan sisäinen kriisi ei ratkea Venäjää painostamallla. Venäjällä on toki tärkeä osa Itä-Ukrainan tilanteen rauhoittamisen kannalta, jonka takia Kremlin päättäjiä on turhaa painostaa pakotteilla yms. toimilla, koska se ei tätä kriisiä tule ratkaisemaan, ei nyt, eikä tulevaisuudessa.

Ukrainan kansan kannalta tärkeintä on rauha, eikä ikiaikainen idän ja lännen välinen kädenvääntö. Niin kauan, kuin aikaa käytetään vain jommankumman osapuolen syyttämiseen, ovat ihmiset niitä, jotka kärsivät.

Työtä ympäri vuoden

On kesä ja lomakausi. Monille työssäkäyville tämä on mukavaa aikaa nauttia  auringosta ja lämpimistä päivistä. Opiskelijalle tämä tarkoittaa tiukemman toimeentulon aikaa.

Meillä Suomessa valtio  ja Kela olettavat, että opiskelija opiskelee vain 9 kuukautta vuodessa. Tämän saman logiikan mukaan valtiolla ei ole velvollisuutta taata opiskelijalle toimeentuloa ympärivuotisesti, vaan se katkeaa aina kesäkuukausiksi. Toki kikkailemaan pystyy, esimerkiksi tekemällä riittävän määrän kesäopintoja ja näin kerryttämällä opintopisteitä, joilla saa tuet myös kesäkuukausilta.

Jos kesällä ei halua opiskella, on käytännössä valittava kahden vaihtoehdon väliltä: mentävä töihin tai nostettava  opintolainaa. Jos opintolainaa ei halua jostain syystä nostaa, esimerkiksi siksi, että oma työllistyminen valmistumisen jälkeen näyttää epätodennäköiseltä tai ainakin heikolta, on opiskelija pakotettu menemään töihin. Opiskelija ei ole oikeutettu kesäaikana minkäänlaisiin työttömyystukiin tai muihin etuuksiin. Useat kaupungit ja kunnat eivät myönnä opiskelijalle toimeentulotukea ennen kuin koko vuoden opintolainamäärä on kokonaan nostettu pankista.

Hyvä kysymys onkin, mikä opiskelijan status kesäkuukausina on. Kela ei toisaalta katso opiskelijan olevan oikeutettu opintotukeen ilman kesäopintoja, mutta taas toisaalta TE-keskus ei katso opiskelijan olevan työtön, koska tämä on kirjoilla oppilaitoksessa.

Edeltävät asiat johtavat siihen, että opiskelijan täytyy yhdeksän  kuukautta täysipäiväisesti opiskeltuaan viettää kesälomansa töissä. Käytännössä opiskelijalla ei ole oikeutta nauttia koululaisille ja palkkatöissä oleville kuuluvasta kesälomasta. Töiden saaminen kesäksi onkin sitten etenkin suurissa opiskelijakaupungeissa kiven alla. Yhtä kesätyöpaikkaa kohden on moninkertainen määrä työttömiä opiskelijoita hakemassa paikkaa.

Ylipäätään ympärivuotinen opiskelu ja/tai kesällä ja opintojen ohessa tehtävä työ ei ainakaan helpota  tiukkenevissa tavoiteajoissa pysymistä. Ei kukaan oleta työntekijöiltä, että he työskentelevät ilman lomia ympäri vuoden. Kuitenkin, jos olet opiskelija, on tällainen oletus Kelan ja muiden valtion virastojen kannalta itsestäänselvä.

Pitäisikö siis oikeasti ajatella myös opiskelijoiden hyvinvointia ja taata heille ympärivuotinen toimeentulo ilman jatkuvaa töissä rehkimistä. Näin meillä saattaisi olla tulevaisuudessa työntekijöitä, jotka ovat valmistuneet tavoiteajassa eivätkä saaneet ”burn outia” ennen työelämään pääsyään. Tällä tavoin opiskelukin olisi tehokkaampaa ja sitä kautta laadukkaampaa.

Vastine Helsingin sanomien artikkeliin "Nuorta kommunistia eivät äänestä edes kaverit" 13.7.2014

Helsingin Sanomat julkaisi eilen artikkelin, jossa se käsitteli nykypäivän kommunistinuorten elämää ja Kommunistisen nuorisoliiton toimintaa. Haastattelu tuntui omalta osaltani menneen onnistuneesti. Juttu itsessään oli kuitenkin mielestäni todella pilkallinen ja ala-arvoinen.

Helsingin sanomien toimittaja kävi haastattelemassa minua kuun alussa. Haastattelussa käsiteltiin kommunistista aatetta, vallankumous ja demokratiakäsityksiäni sekä tämän hetkistä toimintaamme niin valtakunnallisella kuin paikallisella tasolla. Lopputulos oli se, että juttu esittää minut hiljaisena vätyksenä, joka joskus kuuli sanan kommunismi ja liittyi liittoon eikä ole elämässään sen ihmeempää tehnyt kuin lukenut Harry Pottereita.

En itseeni toki viitsi asioita ottaa. Jos jokainen loanheitto ja aatteeni vähättely olisi saanut minut vaihtamaan kantaani, niin en olisi moneen vuoteen järjestötoiminnassa mukana ollut, jos ylipäätään olisin mukaan lähtenytkään. En henkilökohtaisesti muista haastattelijan kertaakaan pyytäneen minua toistamaan mitään, vaikka hän näin jutussaan väittääkin.

Ylipäätään toimittajan asenne paistaa tekstistä räikeästi läpi, esimerkiksi hänen puhuessaan Kiakkovieras-mielenosoituksesta sekalaisena joukkona vasemmistolaisia, anarkisteja ja humalaisia. On outoa, miten varteenottavana valtamediana itseään pitävä päivälehti edes päästää tällaisen jutuksi naamioidun mielipidetekstin läpi. Toki kyseessä on Helsingin Sanomat, mikä selittänee asian.

Se, mikä Hesarin jutussa eniten kismittää, on se, että meidän hyvät haastattelumme on heitetty romukoppaan ja koko juttu on vain hämmästelyä siitä, että joku uskaltaa nykyään tunnustautua kommunistiksi. Jokainen haastateltavalta oli toimittajan pyynnöstä kertonut kantansa kommunismiin, vallankumoukseen ja demokratiaan. Tästä huolimatta jutussa sanotaan:
  "Kommunistinuoret puhuvat demokratiasta mielellään. Niin mielellään, että on vaikeaa päästä selvyyteen siitä, mitä he oikein tarkoittavat vallankumouksella."

Itse selitin asiaa moneen kertaan ja useassa kohdassa haastattelua. Demokratialla tarkoitamme laajempaa demokratiaa, kuin miten se parlamentaarisessa yhteiskunnassa mielletään. Demokratia on kommunistisessa järjestelmässä enemmän lähi- ja työpaikkademokratiaa. eli sitä, että ihmiset oikeasti saavat päättää ns. tuotantovälineiden käytöstä. Käytännössä siis tehtaassa töistä eivät päätä työnantajat vaan työntekijät. Utopiaa ehkä, mutta jo nykyisen järjestelmän puitteissa meillä toimii avoimia yhtiöitä ja osuuskuntia, jossa työntekijät ovat samalla omistajia.

Mitä vallankumoukseen tulee, niin siihen on hankalaa esittää takataskustaan kymmenen kohdan ohjelmaa, joka johtaa haluttuun lopputulokseen. Eri visioita toki on, joista myös toimittajalle mainitsin, ja jotka jutussa sivuutettiin. Rauhanomaisena keinona toimisivat esimerkiksi yleislakot ja muu kansalaistottelemattomuus. Tätä eivät toki pysty pelkät kommunistinuoret luomaan, vaan siihen tarvitaan vahvaa ammattiyhdistysliikettä.

Suomessa tämä ei näytä juuri huomenna tapahtuvalta asialta. Tulevaisuutta ei kuitenkaan voi ennustaa. Tällä hetkellä Etelä-Euroopassa osoitetaan mieltä parempien elinolosuhteiden puolesta nykymenoa vastaan. Suomi ei toki ole Kreikka, emmekä me odota, että tilanne meillä etenisi samalla tavalla kohti radikaalimpaa toimintaa. Kreikka ja muut maat ovat kuitenkin esimerkki siitä maailmasta jota Helsingin Sanomat ei halua nähdä. Maailmasta, jossa ihmiset aidosti menevät kadulle taistelemaan oikeuksiensa puolesta. Toivon, ettei tämä tilanne Suomessakaan ole kaukana, vaan ihmiset aidosti haluavat paremman maailman tässä ja nyt.

Dyykkaus on selvää säästöä

Roskisdyykkaaminen on ollut viime aikoina taas tapetilla mediassa. Jo aikaisemmassa blogitekstissäni mainitsema tapaus, jossa Kuopiossa asuva opiskelija oli dyykannut paikallisen Lidl-kaupan roskista, on johtanut siihen, että kyseinen kauppa on nostanut syytteen varkaudesta.

Dyykkaamisen kriminalisointi on täysin järjetöntä. Siinähän siis käytännössä katsotaan rikokseksi se, että joku ottaa kaatopaikalle menevää tavaraa roskiksesta. Se ei ole missään määrin verrattavissa siihen, että varastaa ruokaa suoraan kaupasta. Kun kauppa pistää tuotteen roskiin, on se sen mielestä myyntikelvotonta, eli kyseinen tuote on hävikkiä riippumatta siitä, meneekö se dyykkarille vai kaatopaikalle.

Kauppaketjut ja viranomaiset perustelevat tätä sillä, että roskiksista dyykattu tavara on pilaantunutta ja päiväykset ylittänyttä. Toki esimerkiksi leipäpussit ovat yleensä käyttökelpoisia useamman päivän viimeisen myyntipäivänsä jälkeen. Todistin itse kuitenkin viime yönä, ettei tämäkään peruste pidä paikkaansa. Kävin niin sanotusti dyykkausreissulla oululaisen pikkukaupan roskiksilla. Kyseessä oli siis 29.-30. päivän välinen yö. Roskiksessa oli valehtelematta noin 15 pussia leipää, jonka viimeinen käyttöpäivä oli tänään, eli 30. päivä. Kyseisissä tuotteissa ei ollut edes normaaleja alennustarroja. Tässä blogitekstiä kirjoittaessa on todettava, että yllättävän tuoreelta  roskiin mennyt leipä maistuu.

Tuntuu siis järjettömältä, että monet kaupat lukitsevat jäteastiansa dyykkareiden pelossa, tai siis toki heitä ajatellen, jotta he eivät joutuisi syömään pilaantunutta ruokaa. Pilaantunut ruoka ja viimeinen myyntipäivä ovat kuitenkin kaksi täysin eri asiaa. En myöskään usko, että kyseinen oululaiskauppa oli ainoa Suomessa, joka heittää vanhemmat, vielä myyntikelpoiset leivät roskiin tuoreen tukkuerän tieltä.

Miksi siis heittää käyttökelpoista ruokaa roskiin, eikä jakaa sitä esimerkiksi leipäjonoon sitä tarvitseville. Palatakseni edellä mainittuun oululaiskauppaan, olisi käyttökelpoiset leivät aivan hyvin voinut lahjoittaa hyväntekeväisyyteen, eikä heittää roskikseen.

Valitettava fakta on se, että kaikilla ihmisillä Suomessa ei ole varaa ruokaan. Tämän takia dyykkaus tulee jatkumaan niin pitkään, kuin köyhyys Suomessa vähenee, tai kaupat tekevät oikeasti köyhiä ihmisiä hyödyttäviä toimenpiteitä, kuten alentavat ruoan hintaa kaupassa, tai jäteasioiden sijaan antavat käyttökelpoisen ruoan hyväntekeväisyyteen.

Erään suomalaisen kaupan televisiomainosta mukaillen voikin todeta: "dyykkaus on selvää säästöä!"

Seksuaalisen tasa-arvon puolesta

Katsoin Areenankin kautta näkyvän Stephen Fryn dokumentin homofobiasta ja sen syistä ja seurauksista. Dokumentissä esitetyt mielipiteet olivat toki lähes naurettavia, toisaalta taas järkyttäviä. Valitettava tosiasia kuitenkin on, ettei homovastaisuutta tarvitse etsiä meidän kotoista Suomeamme kauempaa.

Toki Suomi on valovuosia edempänä useiden muiden maiden ihmisoikustilaneesta. Suomessa homoutta ei ole pidetty rikosta saatikka sairautena yli 30 vuoteen. Kuitenkin yhteiskunnassa on edelleen tahoja, jotka haluavat horjuttaa tätä. On Päivi Räsänen, jonka mielestä homous sotii hänen uskoaan ja raamattua vastaan, Pentti Oinonen, jonka mielestä homot eivät saa tanssia linnassa ja James Hirvisaari, joka pelkää homosaation johtavan siihen, että lapsia voi ostaa vapaasti kaupasta.

Tänään YLE nosti uutisessaan esiin Facebookissa käydyn keskustelun ay-järjestöjen tuesta ensi viikon lopun Pride-tapahtumaa kohtaan. Eri keskusteluissa ihmiset ovat pitäneet SAK:n, STTK:n ja Akavan osallistumista Pride-tapahtumaan paheksuttavana, ja osa on harkinnut eroamista ammatiliitosta vastalauseena toiminnalle. Kuitenkin, kuten oheisessa uutisessa todetaan, on ammattiliittojen tuki Pridelle ja Setan toiminnalle luonnollista. Suomen laki kieltää syrjinnän työpaikoilla kaikissa tapauksissa, mukaan lukien seksuaalinen suuntautuminen. Tämän takia ammattiliittojen tuki syrjinnän vastaisiin kampanjoihin on tärkeää.

Ihmeellistä on se, miksi tällaisia mielipiteitä löytää vielä tänäkin päivänä länsimaaksi itsensä mieltävästä valtiosta. Raamattuun tai luonnonjärjestykseen vetoaminen on jo vanhentunutta ja monesti kumottua argumentointia.

On outoa, että homoseksuaalisuutta ja heidän adoptio-oikeuttaan pidetään yhä erikoisena asiana. Luultavasti moni homojen oikeuksien vastustaja ei mieti jatkuvasti heteroystäviensä sänkypuuhia. Miksi se sitten kiinnostaa, kun kyseessä on kaksi saman sukupuolen edustajaa? Kyse ei ole pelkästään seksuaalisuudesta. Homo- niinkuin heteroparisuhteissa kyse on kuitenkin ennen kaikkea rakkaudesta. Mielestäni on väärin, että ihminen saisi rakastaa ainoastaan vastakkaista sukupuolta, kun homous kuitenkin on luonnollostia siinä missä heterouskin.

Pridea varmasti marssitaan ja asiaa pidetään esillä myös tulevaisuudessa. Taistelu jatkuu niin kauan kuin ihmiset ovat tasa-arvoisia lain edessä seksuaalisuudestaan huolimatta.

Konkreettisen yhteistyön puolesta

Oikeistopuolueet ovat nousussa niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Europarlamentissa vaalien jälkeen suurimpana ryhmänä jatkaa oikeistolainen EPP. Suomessa suurin puolueemme on viime vuosina ollut, vaaleista toiseen, Kokoomus. Tämän lisäksi kansallismieliset ja osin äärioikeistolaiset puolueet ovat nousussa ympäri Eurooppaa. Konservatiivien ryhmä, johon Perussuomalaiset myös kuuluvat, nousi vaalien jälkeen kolmanneksi suurimmaksi ryhmäksi europarlamentissa.

Suomessa valtamedia on jo vuosia ollut oikeistohegemonian hurmiossa. Tästä osoituksena viime viikonlopun Kokoomuksen puoluekokous, joka uutisoitiin suorana YLE:n medioissa. Kokoomuksen tuore puheenjohtaja Alexander Stubb on viemässä Suomea suurella innolla kohti Natoa. Tämän lisäksi Stubb on linjannut tavoitteekseen kymmenien miljardien leikkaukset valtion budjettiin ja veroasteen laskemisen, toki näin hyödyttäen eniten rikkaita. Kaiken kukkuraksi Kokoomus päätti lähteä ajamaan ay-liikkeen jäsenmaksujen poistoa.

Tällaisten linjausten jälkeen olettaisi niin kansan kuin median nousevan takajaloilleen. Kokoomus ei enää peittele kovia arvojaan, vaan ajaa niitä avoimesti hymyilevän puheenjohtajansa näyttäessä tietä. Varmasti vielä jokin aika sitten tällaisia mielipiteitä ei olisi voinut avoimesti esittää, mutta ajat ovat selvästi muuttuneet, eikä kukaan enää pahemmin jaksa pistää vastaan politiikalle, joka hyödyttää vain rikkainta väestönosaa.

Vasemmiston yhteistyötä tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Tätä on toki viime vuosina toisteltu niin monesti, että se rupeaa olemaan jo lähes kliseen kuuloinen. Kyse onkin siitä, että yhteistyö ei saa jäädä enää pelkän puheen tasolle. Johtoportaassa yhteistyötä on toki helppo julistaa. Yhteisiä linjauksia ja ohjelmia on myös helppo luoda. Se todellinen vasemmistolainen yhteistyö lähtee kuitenkin ruohonjuuritasolta, meistä jokaisesta kommunistista ja vasemmistolaisesta toimijasta. Jos me emme avoimesti hae paikallista yhteistyötä eri toimijoiden kesken, tulee vasemmiston yhteistyö olemaan sanahelinää myös tulevaisuudessa, ja taas joudumme katsomaan, kuinka tyytymättömien ihmisten kannatus valuu Perussuomalaisille.

Nyt on siis aika aidosti unohtaa vanhat erimielisyydet vasemmiston keskuudessa ja ojennettava yhteistyön kättä. Vain tällä tavoin vasemmistolla voi olla edes mahdollisuus nousta tulevaisuudessa varteenotettavaksi vaihtoehdoksi oikeistohegemonialle.

Julkaistu alunperin SKP:n Kommunistiblogissa 19.6.2014

"Työväenpuolue" Kokoomus

Viime viikkoina, ja ylipäätään viime vuosina, Perussuomalaiset ovat olleet mediassa ja julkisessa keskustelussa suuri puheenaihe. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, mistä meidän Suomessa oikeasti pitäisi olla huolissamme, eli oikeiston ja erityisesti Kokoomuksen tämänhetkisestä kannatuksesta.

Eri gallupeissa, ja viimeisissä viidessä vaalissa, Kokoomus on porskuttanut kärkipaikalla. Vaalisloganeissa on puhuttu niin "työväenpuolueesta" ja "työväen presidentistä" kuin "Toivotalkoista". Kuitenkin. mitä tällä hallituskaudella, ja mahdollisesti tulevaisuudessa, nämä talkoot pitävät sisällään?

Koko menneen hallituskauden ajan Kokoomus, Jyrki Kataisen johdolla, on julistanut, kuinka tärkeää julkisen talouden leikkaukset ovat. Leikattu onkin urakalla. Toinen asia onkin se, ovatko kaikki tasapuoleisesti näihin leikkauksiin osallistuneet.

Toki pääomaverotukseen tehtiin kosmeettinen korotus. Entisen 28 prosentin sijasta pääomatulovero on, tuloista riippuen joko 30 tai 32 prosenttia. Jos kuitenkin mietitään yli 50 000 euron pääomatuloja, joista 32 prosentin veroa joutuu maksamaan, on saman tulon palkkaverotus huomattavasti korkeampaa.
Samaan aikaan Suomessa on yksi Euroopan alhaisimmista yhteisöveroista, kun se vuoden alusta laskettiin 20 prosenttiin entisestä 24,5 prosentista.

Mistä sitten muuten on leikattu? Suurimpia leikkauksia on osoitettu kuntien valtionosuuksiin usemman miljardin edestä. Lisäksi eri arvonlisäveroja on korotettu, esimerkiksi vuoden 2012 alusta alkaen lehdet joutuivat arvonlisäveron piiriin. Tämän vuoden budjettineuvotteluissa odotetttavissa on eri tukien,  kuten opintotuen, indeksikorotusten jäädyttämistä ja lapsilisän leikkaamista.

Tasapuolisilta nämä talkoot eivät minun mielestäni kuulosta. Jostain kumman syystä Kokoomus kuitenkin oli eurovaaleissa yhä Suomen suurin puolue. Valitettavasti tulevaisuus ei näytä yhtään sen valoisammalta. Muutama viiikko sitten Kokoomuksen puoluehallitus teki esityksen puoluekokoukselle, että Suomessa poistettaisiin ay-maksujen verovähennysoikeus. Tämä olisi selvästikkin tapa pienentää ay-liikkeen vaikutusvaltaa kuten Kokoomusnuorten puheenjohtaja Susanna Koski Helsingin sanomien haastattelussa totesikin.

Myös eurovaalien ääniharava ja puolueensa puheenjohtajakisan kärkiehdokas Alexander Stubb on viime viikkoina esittänyt hyvin oikeistolaisia mielipiteitään mediassa. Stubb kertoi torstaisessa Helsingin sanomien puheenjohtajatentissä tavoitteekseen "kokonaisveroasteen alentamisen noin 39 prosenttiin ja julkisten menojen alentamisen noin 50 prosenttiin." Stubb on myös yksi Suomen tunnetuimmista Natottajista. Hän on eri tilanteissa esittänyt vievänsä Suomen Kokoomuksen johdolla sotilasliiton jäseneksi, vaikka yli puolet kansasta jäsenyyttä edelleenkin vastustaa.'

Perussuomalaisten rasismi ja maahanmuuttovastaisuus ovat toki uhkia Suomelle.  Kokoomuksen harjoittama politiikasta on tavalliselle työläiselle kuitenkin enemmän haittaa, niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä. Kokoomus ajaa avoimesti Troikan aloittamaa Euroopanlaajuista politiikkaa, jossa palveluita täytyy yksityistää yhä enenevissä määrin, ja julkista taloutta leikata. Tosiasia on se, että heikompiosaiset ovat niitä, jotka tarvitsevat julkisia palveluita. Suurilla tuloilla ei ole mikään ongelma ostaa palveluitaan yksityiseltä.

Niin kauan kuin Kokoomus on suurin puolue Suomessa, ei meno tule muuttumaan toiseen suuntaan. Tämän hetkinen suunta, jossa rikkaat rikastuvat  ja sitä myöten elintasoerot ihmisten välillä kasvavat, on sitä politiikkaa, jota Kokoomus on halunnut jo yli sata vuotta harjoittaa. Sen pukeminen "työväenpuolue" -sloganin alle ei tee siitä yhtään vähemmän oikeistolaisempaa.

Kapitalistisen järjestelmän sietämätön järjettömyys

Usein väitellessäni kommunistisen yhteiskunnan toimivuudesta tulee keskusteltua myös nykyisen talousjärjestelmämme, eli markkinatalouden tai kapitalismin, miten sitä kukin haluaa kutsua, toimivuudesta.Tässä siis muutama argumentti teille markkinauskovaisille: mikä tässä hommassa mättää ja miksi minä ja moni muu ihminen maailmassa haluamme päästä tästä eroon.

Facebookissa on muutaman päivän kiertänyt erään Kuopiolaisen nuoren tilapäivitys liittyen roskisdyykkaamiseen. Me aidosti elämme jatkuvasti yhteiskunnassa, jossa ihmiset joutuvat, jopa Suomessa, hankkmaan ruokansa leipäjonoista, koska omat tulot eivät yksinkertaisesti riitä  ruoan hankkimiseen kaupasta. Samaan aikaan kaupat heittävät aivan järjettömiä määriä ruokaa roskiin päivittäin. Yleensä roskalavat ovat lukittujen ovien takana, jotta kukaan nälkäinen ei vahingossakaan pääsisi hankkimaan sieltä ruokaansa.  

Kaupat perustelevat tätä tietenkin sillä, että heiltä menisi toimeentulo, jos ruokaa jaettaisiin ilmaiseksi. Tämä on toki totta ja osoittaa samalla myös nykyisen talousjärjestelmän järjettömyyden. Me tuotamme vuosittain enemmän ruokaa kuin mitä koko maailma ehtisi vuodessa edes käyttämään. Kuitenkin ihmiset elävät köyhyydessä ja nälässä jo Euroopan alueella, Afrikan kehitysmaista puhumattakaan.

Kyse talousjärjestelmän epäonnistumisessa ei ole mistään talouden rajoittamisesta tai liiallisesta vapaudestakaan. Eettinen markkinatalouskin toki on kaunis ajatus. Se ei valitettavasti poista kuitenkaan tämän järjestelmän suurimpia  ongelmia, toki tasoittaa niitä.

Suurin valuvika nykyisessä järjestelmässä on, että ihmiset ovat eriarvoisessa asemassa, niin taloudellisesti kuin omistuksellisestikin. Kyse ei ole pelkästään siitä, että toiset tienaavat enemmän kuin toiset. Toki raha on jakautunut myös rikkaan Euroopan ja köyhän Afrikan ja Aasian välillä. Tätä voitaisiin toki jo nykyisellään muuttaa lainsäädännön ja sopimusten avulla. Kuitenkin rakenteellinen ongelma on siinä, että yhteiskunnassa on niitä, jotka tekevät työtä ja niitä, jotka saavat tulonsa toisten tekemästä työstä. Niin sanotusti porvaristo vastaan työväenluokka, josta jo Marx puhui. Raja ei toki ole nykyään niin selvä: on suuripalkkaisia työntekijöitä ja pienyrittäjiä. Perimmäinen kysymys ns. luokkajaottelussa on kuitenkin saatko palkkasi omasta vai toisten tekemästä työstä.

Mikäli jollekin markkinauskovaiselle ei kapitalismin kritiikki vielä edellisen argumentin suhteen riittänyt, niin toinen rakenteellinen valuvika kapitalismissa on jatkuvan kasvun tavoite. Markkinatalous perustuu ajatukselle, että markkinat jatkuvasti laajenevat ja kasvavat. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmisten täytyy kuluttaa yhä enemmän tuotteita ja palveluita. Jo nykyisellään tämä on aiheuttanut työmarkkinoille täysin turhia aloja, hyvänä esimerkkinä vaikkapa puhelinmyynti. Se on jo oma suurta rahaa liikutteleva alansa joka perustuu sille, että työntekijät myyvät muiden yritysten tuotteita kuluttajille.

Lopullinen kuolinisku kapitalismille ja sen järjettömyydelle on seuraava: jos oletetaan, että talouden tulee jatkuvasti kasvaa, miten se voi olla mahdollista, kun maailma resurssit niin ihmisten kuin raaka-aineidenkin suhteen ovat rajalliset. Meille yritetään myydä aina uutta, vaikkapa asuntoja tai kulutushyödykkeitä. Viime vuodet ovat osoittaneet, että laskusuhdanteet ovat taloudelle välttämättömiä. 

Lopulta saatetaan kuitenkin päätyä tilanteeseen, jossa resurssit kertakaikkisesti loppuvat. Maailman varannot ovat rajalliset, eikä jatkuva kasvu vain sovi tähän yhtälöön.

Usein onkin tullut sanottua eri keskusteluissa: myönnän, etten tarkalleen osaa lennosta kertoa, minkälainen uusi 2000-luvun sosialismiin perustuva järjestelmä olisi. Hyvä puoli on, että nykytilanteesta alaspäin on enää vaikea päästä. Sananlaskukin sen sanoo - pohjalta on hyvä ponnistaa, suunta on silloin ainoastaan ylöspäin.

Kohti parempaa maailmaa

Vaalit ovat taas ohi. Ensimmäiseksi suuri kiitos niille 215 ihmiselle, jotka minua ovat pitäneet parhaana vaihtoehtona parlamenttiin. Ääniä on tippunut tasaisesti ympäri Suomea. Suurin saalis eli 59 ääntä tippui omasta Oulun vaalipiiristäni joista Oulusta 35 kappaleta ja sijoitus kunnallisesti 100 joukossa. Kertoo siitä, että olen paikallisesti onnistunut murtamaan median hiljaisuutta ja toki viime viikkojen feissauksella Rotuaarillakin oon ollut oma painoarvonsa.

Yleisesti täytyy jo kolmatta kertaa putkeen vaalien jälkeen todeta, että Kokoomus voitti taas nämä vaalit. Tai jos tarkkoja ollaan niin nukkuvat veivät taas rökälevoiton: 59,1 prosenttia. Äänestysprosentti oli lähes samalla tasolla kuin viime eurovaaleissa. SKP puolueena sai 0,3 prosentin kannatuksen joka on samalla tasolla viime vaalien kanssa.

Sentään Euroopanlaajuisesti tilanne ei ole niinkään huono. Vaikka Euroopan vasemmisto ja GUE/NGL-ryhmä ei noussutkaan spekuloidusti kolmanneksi suurimmaksi ryhmäksi parlamentissa, lisäsi se alustavasti kuitenkin paikkojaan 35:stä 43:een meppiin. Näistä myös yhtenä Vasemmistoliiton Merja Kyllönen.

Jo eilen keskustelin ihmisten kanssa vaalien äänestysprosentista. Jos mietitään todellisia puolueiden kannatuksia, eli lasketaan prosentit kaikkien äänioikeutettujen mukaan, oli Kokoomuksenkin kannaus vain 8,7 prosenttia. Voiko tätä kutsua mitenkään suureksi kannatukseksi? Toinen huomionarvoinen pointti on myös siinä, että hylättyjä ääniä eli tyhjää tai "Aku Ankkaa" -äänestäneitä oli yli 10 000.

Valitettava fakta on se, että nukkuvissa oli enemmän joko vasemmiston ja pienpuolueiden äänestäjiä tai niitä, jotka eivät sarjakuvahahmoja parempia vaihtoehtoja löytäneet ehdokaslistoista.

Tämä on oikeasti aito mietinnän paikka. Miksi ihmiset eivät koe, että äänestämällä voisi vaikutta? Suuri osa niistä, jotka äänestämisen kokevat vaihtoehdoksi, äänestävät sitten Perussuomalaisia, jotka tuplasivat paikkamääränsä. Perussuomalaisten vaihtoehtoa en sen enempää käsittele tässä tekstissä, vaan huoleni kohdistuu siihen, miksi reilusti yli puolet suomalaisista jää kotiin, eikä näe vaihtoehtoa nykymenolle. Tämä on ollut toki havaittavissa monissa keskusteluissa niin toreilla kuin muuallakin: parlamentaarista vaikuttamista ei koeta muutosvoimaksi.

Tästä vedin itse eilen johtopäätöksen: on entistä enemmän panostettava, niin henkilökohtaisella kuin puolueen tasolla, muuhun kuin vaalityöhön. Vaalityötä en jätä pois, se on kuitenkin tärkeä osa vaihtoehdon esille tuomista. Jos kuitenkin suuri osa nykymenoon kyllästyneistä ei jaksa edes vaivautua äänestämään tyhjää protestiäänenä,"koska se ei mihinkään vaikuta", on keksittävä uusia keinoja tuoda esiin vaihtoehtoja ja vastarintaa.

Tärkein asia lyhyellä tähtäimellä on radikaalien vasemmistoliikkeiden yhdistyminen yhteisen ohjelman taakse, josta KomNL teki kannanoton liittokokouksessaan. Vaalitulos on osoitus siitä, että tämä on entistäkin ajankohtaisempi vaatimus. Vaikka ehdokkaana olen ollutkin vaaleissa ja olen luultavasti myös jatkossa, en ole koskaan kokenut, että saisimme muutosta aikaan vaalien kautta, vaan siihen tarvitaan suuria joukkoliikkeitä. Tällaista liikehdintää on jo Etelä-Euroopassa. Suomessa sitä täytyisi saada entistä enemmän esiin.

Valitettavasti vallankumous ei tapahdu parlamentaarisesti vaan se vaatii suuret joukkoliikkeet taakseen. Tärkein tässä tilanteessa on vaihtoehtoisen rintaman luominen. KomNL:n kannanottoa lainatakseni: ". Nyt ei kamppailla poliittisesta vallasta, vaan tasa-arvon, demokratian ja yleisesti inhimillisen kulttuurin selviytymisestä". Itse lepään vasta, kun maailma on meille ihmisille parempi paikka.

Loppuun omaa vaalisloganiani mukaillen: paremman, ihmislähtöisen maailman ja tulevaisuden puolesta!

Pienpuolueet todellisia vaihtoehtoja

Allianssi julkaisi eilen Nuorisovaalien tuloksen. Nuorisovaaleissa äänestivät 22 000 16-18 vuotiasta nuorta 365:ssä koulussa ympäri Suomessa.

Helsingin sanomat uutisessaan, liittyen Alliansin järjestämään paneeliin tulosten julkaisun yhteydessä, toteaa, että nuoriso on äänestänyt huumorilla. Tämän kuulemma osoittaa Itsenäisyyspuolueen ja muiden pienpuoleiden kannatuksen nousu nuorison keskuudessa. Jutussa ylipäätään maalataan kuva, että koko pienpuoleiden nousu olisi vain silkkaa huumoria ja sattumaa.

Totta luultavasti on, että osa nuorista on äänestänyt vain numeroa 69 tietämättä sen enempää, että ääni menee Itsenäisyyspuolueen Timo Isosaarelle. Tämä ei kuitenkaan selitä muiden pienpuolueiden huomattavaa äänimäärää: Muutos 2011 ja Piraattipuolue olisivat nuorten vaaleissa saaneet paikan europarlamenttiin. Myös SKP:n äänimäärä oli suhteessa huomattavasti suurempi kuin edellisissä varsinaisissa vaaleissa: 4,13 prosenttia, lähes tasoissa Vasemmistoliiton kanssa.

Helsingin sanomien jutussa aiheellisesti pohditaankin, mistä pienpuolueiden nousu johtuu. Allianssin puheenjohtaj Eero Rämö toteaakin jutussa: ”Tämä haastaa suuret puolueet sekä valtamedian pohtimaan, mistä nuoret hankkivat tietonsa. Pienpuolueiden ehdokkaat eivät ole valtajulkisuudessa paljoa esillä, mutta nuorten keskuudessa heitä tunnetaan.”

Jos Helsingin sanomista on kyse, niin sieltä  nuoret eivät ainakaan tietoaan ole saaneet. Myös muut valtakunnan mediat , kärkijoukossa MTV, on pitänyt pienpuolueet visusti poissa jutuistaan ja vaalitenteistään. YLE toki yrittää tasapuolisena mediana hieman antaa pienpuolueille aikaa, mikä käytännössä tarkoitti kaikille eduskunnan ulkopuoleisille puolueille yhtä puoluepäivää,  kun eduskuntapuolueet saivat YLE:llä jokainen oman päivänsä.

Miksi pienpuolueet ovat näkyvämpiä nuorten keskuudesta johtuu luutavasti siitä, että nuoret vielä vanhempia enemmän hyödyntävät ehdokkaan valinnassaan eri vaalikoneita. Olen näidenkin vaalien aikana kuullut monta kertaa, että minä tai joku muu pienpuolueen ehdokas on tullut kärkipäähän vaalikonekyselyssä. En tätä sinänsä pidä outona. Pienpuolueet kuitenkin ovat ainoita, jotka vaativat Suomen eroa EU:sta. Luultavasti tämä mielipide on suurempaa nuorten kuin muiden väestönosien keskuudessa.

Itseäni myös iloisesti ilahdutti SKP:n saama äänimäärä. Se on selvä osoitus siitä mitä myös vaaliteltoilla seistessään on huomannut: nuorilla ei ole puolueestamme strereotyyppistä taakkaa joka liittyy Neuvostoliiton aikaiseen historiaan. Yleensäkkin, kun vaalikopilla joku pyytää minua ystävällisesti painumaan Neuvostoliittoon tai Pohjois-Koreaan, on kommentoija keski-ikäinen mies. Ymmärretävää on, etteivät samat strereotypiat kommunisteista elä enää nuorten keskuudesta.

Minusta ylipäätään voitaisiin siirtyä puhumaan puoleista, eikä jaotella niitä eduskuntapuolueisiin ja pienpuolueisiin. Jo termistö asenteellinen ja yrittää osoitaa, kuinka muita kuin eduskuntapuolueita on edes turhaa äänestää  vaaleissa.

Toivotaan, että nuorisovaalien kaltainen pienpuolueiden nousu toteutuu myös sunnuntain varsinaisissa eurovaaleissa. Muista siis äänestää! 

Miksi äänestää eurovaaleissa?

Ennakkoäänestys alkoi tällä viikolla ja varsinaiseen vaalipäivään on enää vähän yli viikko jäljellä. Sen takia on syytä miettiä äänestämisen perusteita, ellei ehdokkastaastan ja äänestämisestä ole jo varma.

Miksi ylipäätään äänestää? Ehdottomasti sen takia, että se on meille oikeus jota saamme käyttää. Valitettavasti kaikissa maailman valtioissa tämä ei ole itsestäänselvyys, eikä ollut Suomessakaan ennen, kuin ihmiset oikeuden itselleen hankkivat yli 100 vuotta sitten mm. vuoden 1905 suurlakon kautta.

Kannattaa siis edes sen verran vaivautua kopille, että piirtää siihen äänestyslipukkeeseen vaikka Aku Ankan tai muun piirroshahmon. Sitäkin voi pitää mielenilmauksena. Äänestämättä jättäminen ei sitä ole.

Miksi sitten äänestää kommunisteja ja SKP:tä? Eri vaalipaneeleissa olleena ja torilla puheita kuunnellessa valitettavasti selväksi on käynyt, että SKP ja muut pienpuolueet ovat ainoita, jotka vaativat nykymuotoisen unionin kaatamista. Eduskuntapuolueilla retoriikka on erilaista, puhutaan liittovaltiokehityksen estämisestä ja veroparaatiisien kitkemisestä Euroopassa. Toki ne ovat tärkeitä teemoja, mutta ne eivät vastaa suurimpaan ongelmaan joka on EU:n olemassaolo itsessään.

SKP sanoo vaalijulisteissaan "Hyvinvointivaltion puolesta, Ei EU:lle!" Se on tärkeä ja selvä viesti. Me katsomme, että ihmisen hyvinvointia ei voi parantaa nykymuotoisen EU:n puitteissa, joka on rakennettu vapaan markkinatalouden pelikentäksi. Me emme sano EI yhteistyölle, me sanomme EI suurille pankeille ja sijoittajille, joiden pillin mukaan ei meidän niin Suomessa kuin muunkaan Euroopan tule enää hyppiä.

Miksi sitten äänestää nimenomaan minua numerolla 27? Olen vaihtoehto nykymenolle. Vastustan EU:ta ja sen olemassaoloa. En ole kabineteissa pöhöttynyt rivikansanedustaja vaan aito ihminen, joka haluaa ajaa tavallisen ihmisen ja nuoren asiaa. Sanon ei pankkien ja pääomien vallalle, ei nuorisotyöttömyydelle ja ei puolustusyhteistyön lisäämiselle.

Pienpuolueiden ja vasemmiston nousu vaaleissa olisi ja tulee olemaan selvä osoitus EU-maiden johtajille: meille riittää! On luotava uudenlainen Eurooppa jonka lähtökohtana eivät ole pankkien ja yritysten voiton maksimointi, vaan ihminen ja hänen hyvinvointinsa. Sen takia äänestä joko minua tai muita SKP:läisiä numeroilla 22-41.

Paremman, ihmislähtöisen Euroopan puolesta!

Yhteistyön Eurooppa

Europarlamenttivaalit lähestyvät päivä päivältä. Viime viikkoina on käyty paljon keskustelua eri medioissa EU:n tulevaisuudesta ja Suomen asemassa unionissa. Valtamediassa kuitenin tunnutaan kiertävän olennaisinta kysymystä kuin kissa kuumaa puuroa,eli sitä, mitä EU:ssa itsessään on rakenteellisesti vikana.

Useissa keskusteluisssa myönnetään, että EU:ssa on ongelmia jotka tulisi korjata. Ongelmiksi luokitellaan euro ja rahaliitto, Etelä-Euroopan tilanne joskus myös parlamentin vähäinen valta ja epädemokraattisuus päätöksenteossa.

Valitettavasti tärkein asia jää kuitenkin huomiotta: EU:ssa ei vain ole ongelmia, vaan niitä syntyy koska unioni on jo rakenteeltaan ja lähtökohdiltaan täynnä ongelmia.

Suurin ongelma Euroopan unionissa on, että se nimenomaan perustuu suurpääoman etujen ajamiselle. Se luotiin toisen maailman sodan jälkeen hiili- ja terästeollisuuden välisen kaupan edistämiseksi. Sillä ei ollu alunperinkään tarkoitus luoda hyvinvointia tai rauhaa Eurooppaan vaan edistää vapaata kilpailua purkamalla tulleja ja kilpailulle haitaksi olevaa lainsäädäntöä.
Nykyään EU toki on muuttunut mutta peruslähtökohdat ovat samat. Vapaa liikkuminen toki edistää tavallisten ihmistenkin matkustamista. Schengen-aluetta ei kuitenkaan olla luotu ihmisten vapaan liikkumisen takia vaan ennen kaikkea teollisuuden tarpeisiin. Tullimaksujen ja raja-asemien poistaminen nopeuttaa tavaran liikkumista unionin sisällä ja vähentää kustannuksia.

Kyllä, SKP sanoo vaalisloganissaan EI EU:lle! Emme kuitenkaan tarkoita, etteikö yhteistyötä pitäisi olla. Kommunistit jos ketkä kannattavat yhteistyötä ja rauhaa eri ihmisten välille kansallisuudesta ja etnisestä taustasta riippumalla. Nykyinen unioni ei kuitenkaan palvele näitä tarpeita. Se hyödyttää suurteollisuutta ja suuria pankkeja. Kärsijänä ovat tavalliset ihmiset, jotka Suomessakin saavat kärsiä Troikan politiikan vaikutuksista budjettileikkausten muodossa, Etelä-Euroopasta puhumattakaan.

Minä haluan yhteistyötä. Haluan yhteistyötä ihmisten, en pankkien välille. Taloa on turhaa remontoida jos sen perusteet on tehty väärin. On purettava nykyinen järjestelmä ja luotava uusi ihmislähtöinen Eurooppa, jossa valta ei ole keskittynyt eliitille vaan asioista päätetään aidosti yhdessä.

Sanon siis: Ei EU:lle, kyllä ihmisten väliselle yhteistyölle ja solidaarisuudelle!

Julkaistu SKP:n kommunistiblogissa 9.5.

Maailma ei ole mustavalkoinen

"Jos et ole meidän puolella olet meitä vastaan" tuntuu olevan tämän hetken keskustelu Ukrainan suhteen. Euroopan vasemmistopuolue julkaisi tänään kannanoton Ukrainan nykyisen hallituksen toimia vastaan.  Myös YLE uutisoi kannanotosta ja siitä, kuinka Vasemmistoliitto ja SKP, kummatkin EL:n jäseninä, ovat kannanoton suhteen eri linjoilla.

En aio käsitellä sitä, miksi olemme puolueina eri mieltä kannanoton suhteen, vaan siihen, miksi tässäkin kriisissä on valittava puolensa.

Valitettavasti kannanoton jakaminen ja sen puolustaminen näyttää tarkoittavan sitä, että kriisissä on automaattisestii Venäjän puolella. Täytyy olla joko lännen tai Venäjän puolella. Puolueettomuus ja kummankin osapuolen arvosteleminen ei näytä olevan hyväksyttyä julkisessa keskustelussa.

Itselleni maailma ja sen kriisit eivät ole mustavalkoisia, ei myöskään Ukrainan kriisi. Toki Venäjä tukee venäläistä vähemmistöä kriisissä ja näin pahentaa ongelmaa. Samaa kuitenkin tekee myös USA ja EU johon Euroopan Vasemmisto nimenomaan haluaa kiinnittää kannanotossaan huomion. Ukrainassa kommunisteja on vainottu vallankaappauksesta lähtien:, kommunistinen puolue on suljettu parlamentin ulkopuolelle ja puolueen puheenjohtajan asunto tuhopoltettiin eikä hallitus ole pistänyt tikkuaan ristiin asian selvittämiseksi.

Kumpikaan osapuoli ei ole toiminut kriisissä oikein. Ainoa ulospääsy kriisistä on se, että kumpikin osapuoli tulee pois osapuolten takaa ja kuuntelee kaikkia kriisin osapuolia tasapuoleisesti. Vain tällätavoin diplomaattinen ratkaisu on mahdollista saada aikaan.

Maailma ei ole mustavalkoinen. Se tulisi myös Suomessa median ja poliitikkojen muistaa.

Mielipiteenvapaus on ihmisoikeus

Vappuna tapahtui Suomessa niin hyvässä kuin pahassa. Pahalla tarkoitan poliisien toimia vappumarssijoita kohtaan Tampereella ja Helsingissä. Kummassakin kaupungissa poliisit takavarikoivat mielenosoittajien lippuja ja kiinniottivat rauhallisesti mieltäänosoittaneita ihmisiä.

Valitettavasti poliisin käytös ei ollut ainutkertaista. Luultavasti kaikilla on vielä hyvin mielessä Tampereen Kiakkovierasmielenosoitus viime joulukuusta. Lisäksi viime viikon perjantaina Helsingissä järjestetyssä Nyt saa riittää -mielenosoituksessa noin 50 ihmistä altistui poliisin käyttämälle pippurisumutteelle ja toimittajia kiellettiin kuvaamasta tapahtumia. Oulussa marssi sentään sujui rauhallisesti poliisien ohjatessa liikennettä.

Poliisin  lippujen takavarikoimiseen vappumarssilla johanut peruste , että niitä voi pitää lyömäaseina, on täysin järjetön. Vappumarsseilla kannetaan aina lippuja. Itsekkin kannoin banderollia ilman, että kukaan koki itseään uhatuksi.

Kuten Facebookissa tapahtumiin liittyen totesin viime viikolla, että valitettavasti näyttää siltä, ettei Suomessa yli 10 ihmistä voi kokoontua samaan paikkaan osoittamaan mieltään ilman, että poliisit varautumista mellakkavarusteilla.

Suoraan sanottuna tällä hetkellä jopa mietyttää uskaltaako Suomessa ylipäätään ilmaista hallituksen vastaista mielipidettään ilman, että on vaarana joutua putkaan.

Tämän pelkoa ei pitäisi demokraattisessa  länsimaassa syntyä. Perustuslakimme takaa mielipiteen ja kokoontumisen vapauden. Poliisin takavarikoidessa lippuja ja estäessään ihmisiä osallistumasta mielenosoitukseen tai vappumarssiin loukataan näitä vapauksia törkeästi.

Kun poliisin ylilyöntejä tapahtuu muissa valtiossa, on Suomen media ja valtiojohto vastustamassa näitä toimia ehdottomasti. Syytä siihen olisi nyt Suomessakin, tai kohta elämme poliisivaltiossa, jossa tietynlaiset mielipiteet ovat rikollisia.

Minä haluan uskoa demokratiaan ja ihmisoikeuksiin. Toivottavasti myös Suomen poliisi tulee kunnioittamaan niitä jatkossa.

Vappupuhe 2014

Kemissa 30.4. Vapun vastaanottajaisissa Leipätehtaalla ja 1.5. vappumarssin järjestäytymispaikalla pitämäni vappuhe:

Hyvät toverit, on taas meille tärkein päivä vuodesta – vappu.

Tätä puhetta valmistellessani tutkailin viime vappuna pitämääni puhetta Kuopion torilla. Totesin, että olisin voinut pitää tismalleen samanlaisen puheen myös tänään täällä . Yhä edelleen hallitus leikkaa perusturvasta ja vähäosaisilta, ja yhä edelleen suuromistajat päästetään kuin koira veräjästä.

Leikattu on niin kuntien valtionosuuksista kuin lapsilisistäkin. Lisäksi eri indeksejä kuten opintotuen indeksikorotukset jäädytettiin. Outoa kyllä, ei hallitus ole vieläkään kohdistanut leikkauksia oikeudenmukaisesti vaan leikkaukset kohdistuvat työtätekeviin ja heikko-osaisiin. Pääomatulon verotus ei ole edelleenkään progressiivinen saati kunnallisveron alainen.

Kyse leikkauksissa ei olekkaan siitä, että meillä menisi huonosti, ja että meidän olisi pakko leikata. Kyse on silkasta ideologiasta. Eurokriisin varjolla on helppoa luoda uhkakuvia ja puhua vuodesta toiseen yhteisistä säästötalkoista, joihin rikkaiden ei toki tarvitse osallistua.

Yhteiskuntavastuun perään huudellaan kansalaisten osalta. Samalla kuitenkin suuret yritykset myyvät toimintaansa ulkomaille ja leikkaavat työvoimakustannuksista Suomessa. Suurimpana lähialueilla Nokian matkapuhelinten lopettaminen, josta entinen pääjohtaja Steven Elop kuittasi 24 miljoonaa euroa erorahaa, ja valtion omistaman Rautaruukin Raahen tehtaan mahdollinen myyminen Ruotsiin SSAP:lle. Miksi meidän täytyy ottaa vastuuta valtiontaloudesta samalla, kun suuret yritykset ja omistajat tekevät mitä sattuu huvittamaan ilman, että Suomen hallitus pistää asian suhteen tikkua ristiin.

Viime vuoteen ja vappuun verrattuna uutta on eduskunnan yksissä tuumin keväällä kasaan sorvaava soteuudistus. Ajatuksena uudistuksessa toki on, että se takaisi peruspalvelut ympäri Suomea. Käytännössä se kuitenkin keskittää päätöksentekoa, kun puolet kunnan budjettivallasta siirretään sote-alueiden hallituksille.

Vuoden ja tämän kevään aikana on myös ympäri maailmaa tapahtunut. Puhutuimpana puheenaiheena toki on ollut Ukraina ja sen tilanne. Suomessakin Natottajat ovat nousseet takajaloilleen ja julistaneet, kuinka Ukrainan kriisi on osoitus siitä, että Venäjä on suurvaltana arvaamaton ja oikukas. Nato-kortteja ovat heilutelleet monet kansanedustajat ja muut päättäjät, jopa pääministerimme Jyrki Katainen, joka myös piti demokratian tässä asiassa vain esteenä ja haittana.

Ukrainan kriisiä ei tule käyttää keppihevosena eliitin Nato-haaveille. On sanottava Natolle ei nyt ja tulevaisuudessa. Suomalaisista reilusti yli puolet vastustaa Nato-jäsenyyttä ja tämän tulisi pääministerimmekin huomioda.-

Ukrainan kriisi taas tulisi ratkaista rauhanomaisesti diplomatiaa käyttäen. Ukrainaa ja sen kansaa ei saa alistaa Syyrian ja muun Lähi-idän tapaan maailmanpolitiikan pelikentäksi ja suurvaltojen arvovallan mittaamisen välineeksi. Kriisi tulee ratkaista kaikkien osapuolten neuvottelulla jossa niin Venäjä kuin länsi USA:n ja EU:n johdolla ei asetu kummankaan osapuolen taakse.

Mielestäni näin vappuna ei pidä puhua vain siitä, mitä on tehty väärin, vaan on keskityttävä myös siihen, mitä meidän täytyy tehdä nyt ja tulevaisuudessa. Me ihmiset kuitenkin olemme se muutosvoima jota tarvitaan.

Yhtenä tärkeänä muutoksen areenana ovat tänä keväänä eurovaalit. Oli EU:n päätöksenteosta ja parlamentin vallasta mitä mieltä tahansa, niin tulevilla vaaleilla on kuitenkin tärkeä merkitys koko Euroopan tulevaisuuden kannalta. Vaaleissa vasemmiston nousu ympäri Eurooppa olisi selvä merkki siitä, että nyt meille riittää.Me emme maksa pankkien ja suurten omistajien voittoa, emme nyt, emmekä tulevaisuudessa.

Suomalaiset ovat poliittisesti yleisesti muihin Eurooppalaisiin verrattuna poliittisesti apaattista kansaa. Valonpilkahduksia on kuitenkin nähty niin Tampereen kiakkovierastapahtuman kuin viime viikkoisen Nyt saa riittää! - mielenosoituksen tiimoilta. Kreikassa ja muualla Etelä-Euroopassa ihmiset ovat jo kaduilla ja vaatimassa oikeuksiaa. Kuinka kauan me täällä Suomessa aiomme odottaa? Olemme leikkauspolitiikan tiellä suistumassa Kreikan ja Espanjan tielle. Tälle on tehtävä loppu ennen kuin on liian myöhäistä.

On luotava uudenlainen Suomi ja Eurooppa. On otettava lähtökohdaksi, ei pankkien ja pääoman, vaan ihmisten tarpeet. Ainoastaan tällä tavalla voimme luoda yhteiskunnan ja maailman, jossa meillä kaikilla, myös kaikista heikko-osaisimmilla, on hyvä olla.

Vappu on juhla jolloin on nostettava nyrkit ylös ja huudettava, nyt riittää! Luokaamme siis yhdessä maailma jossa suvaitsevaisuus ja hyvinvointi eivät ole vain korupuheita, vaan käytännön politiikkaa. ”Hasta la victoria siempre” huudahti Che Guevarakin. Itse en lepää, ennen kuin maailma on parempi paikka elää. Voittoon asti!

Hyvä elinympäristö ei ole rahakysymys

Päädyin tänään kuuntelemaan Vihreiden nuorten ja Perussuomalaisnuorten välistä keskustelua uusiutuvista energiamuodoista ja niiden hyödyntämisestä ja mahdollisuudesta, että valtio tukisi niitä esimerkiksi  verohelpotuksilla. Perussuomalaisnuorten argumentti asiaa vastaan oli, että jos valtio tukisi uusiutuvia energiamuotoja nykyistä enemmän, niin joutuisimme leikkaamaan peruspalveluista.

Hienoa toki, että Perussuomalaiset ovat huolissaan peruspalveluista ja niiden säilymisestä. Kuitenkin on täysin järjetön argumentti asettaa peruspalvelut ja ympäristöarvot vastakkain. Tosiasia kuitenkin on se, että kun valtio budjettiaan tekee, ovat peruspalvelut ja muut asiat omissa erillisissä kokonaisuuksissaan. Uusiutuviin luonnonvaroihin panostaminen ei siis vie suoraan senttiäkään sairaanhoidosta tai muista hyvinvointipalveluista.

Mistä me aidosti saisimme lisää rahaa olisi energiabudjetin muuttaminen toisenlaiseksi. Tämä ei vaadi mitään muuta kuin poliittista päätöstä. Kuten KEPA:n uutinen jo parin vuoden takaa osoittaa, kyse ei ole rahasta vaan arvovalinnoista.

Ympäristö ja ilmastonmuutoksesta puhuminen ei valitettavasti ole utopiaa, vaan tätä päivää. Meidän on tehtävä asialle jotain nyt, eikä vasta tulevaisuudessa. Emme voi odottaa, että talous korjaantuu, vaan toimiin on ryhdyttävä tässä ja nyt.

Polittinen päätöksenteko ei ole ikäkysymys

Viikolla YLE:n vaalitentissä toimittaja esitti kysymyksen "koetko olevasi riittävän kokenut ja pätevä europarlamenttiin?" Kysymys liittyi siis siihen, että olen pienen puolueen ehdokas vasta 23 vuotias, eli yksi nuorimmista meppiehdokkaista koko maassa.

Kysymyshän on kaikella tavalla täysin käsittämätön. Ylipäätään, haluammeko me, että politiikka on pelkkien vanhojen ja kokeneiden edustajien temmellyskenttä, jotka ovat viimeisen parinkymmenen vuoden aikana ehtineet tottua asemaansa, eikä heitä voi missään määrin pitää uutena tuulahduksena politiikassa?

Luultavasti nykyisiltäkään valtakuntamme poliitikoilta ei ensimmäisissä vaaleissaan haastatteluissa kysytty, että oletko pätevä tähän tehtävään. Ei poliittisen pätevyyden pitäisi katsoa ikää tai kokemusta poliittisessa toiminnassa vuosina saatikka puolueen jäsenmäärää.

Omasta mielestäni niin valtakunnan tasolle kuin europarlamenttiin olisi tärkeää saada myös nuoria edustajia. Jos nuoret eivät pääse päättämään asioista, niin kuka heidän asioitaan ajaisi? Työhönsä leipiintyneet keski-ikäiset miehet?

Demokratian yksi tärkein piirre on se, ettei aiemmalla poliittisella kokemuksella ole merkitystä. Tärkeämpää vaaleissa kuin vaaleissa on se, mitä henkilö itse ajaa. Nuoret ehdokkaat ovat tärkeitä jotta myös nuorilla on äänitorvi unionissa, vaikka ehdokas ei olisikaan poliittiselta kokemukseltaa yhtä kokenut kuin vanhemmat edustajat.

Katson siis itse, että olen aivan yhtä pätevä toimimaan europarlamentissa kuin kaikki muutkin kansanedustajat. Ja nuori ikä ei omasta mielestäni ole vaaleissa esteenä, pikemminkin se on positiivinen vastine vanhoja meppejä vastaan.

Nuoria kaivataan päätöksen tekoon. Sitä kautta se kokemuskin karttuu.

Nuorissa on tulevaisuus

Nuorisotyöttömyys on vakava Euroopan laajuinen ongelma, joka on yksi tärkeimmistä esille nostettavista aiheista tulevien vaalien suhteen. Työttömyys on Euroopan unionin alueella muutenkin vakava ongelma, mutta suhteessa korkeampi se on nuorilla alle 25-vuotiailla.  Yleinen työttömyysaste EU-alueella pyörii noin 13 prosentissa, nuorisotyöttömyys on lähes kaksinkertainen. Pahin tilanne on Etelä-Euroopassa, erityisesti Kreikassa ja Espanjassa jossa nuorisotyöttömyys on jo lähes 60 prosenttia.

Suomessakaan nuorisotyöttömyys ei valitettavasti  ole omituinen ilmiö. Työttömyysaste nuorten kohdalla on meillä noin EU-alueen keskiluokkaa. Meillä hallitus patistaa nuoria töihin keinolla millä hyvänsä: lyhentämällä opintotuen tukikuukausia ja leikkaamalla tukia nuorilta, jotka eivät ole aktiivisen työhaun piirissä.

Suomessa on myös nuorisotakuun edistämisen takia alettu luoda ns. tukityöpaikkoja  Käytännössä tämä siis tarkoittaa sitä, että nuori on palkattomassa harjoittelussa, josta Kela maksaa hänelle tukea. Lisäksi työpaikka saa valtiolta avustuksia työllistääkseen nuoren yritykseensä. Lain kauniina tarkoituksena olisi se, että tukityöllisyyskauden jälkeen yritys palkkaisi työntekijän vakituisesti yrityksensä töihin. Ajatuksena kaunis, valitettavasti käytännössä yritykset käyttävät tätä hyväkseen kiertääkseen työehtosopimuksia. Jos täytyy valita, ottaako työntekijän joka vaatii 8 euron tuntipalkkaa, vai Kelan tukeman ilmaisen työharjoittelijan tekemään samaa työtä, on valinta yritykselle selvä. Harjoittelun jälkeen ilmoitetaan, ettei vakituisia töitä valitettavasti ole tarjolla ja otetaan seuraava ilmainen harjoittelija tilalle.

Usein monet poliitikot puhuvat Euroopan laajuisesta nuorisotakuusta. Jos se tarkoittaa Suomen mallia, jossa nuoret ovat pelkkää ilmaista työvoimaa, ja jossa opiskelu on rangaistava teko, en voi sitä kannattaa. Haluaisi henkilökohtaisesti Euroopan, jossa aidosti otetaan nuorten työttömyysongelma todesta, eikä syyllistetä asiasta nuoria itseään vaan vaaditaan erilaisia toimenpiteitä, jossa työnantajat ottava työntekiöitä palkkalistoilleen. Kliseinen totuus on se, että meissä nuorissa on tulevaisuus. Aletaan siis oikeasti tekemään jotain sen eteen.

Ongelma nimeltä Euroopan unioni

Missä EU siellä ongelma on todennut eräs valtakuntamme poliitikoistakin. Vaikka olen henkilön kanssa eri mieltä syistä, niin täytyy todeta, että lause pitää valitettavasti paikkansa.

Mikä Euroopan unionissa mättää? Lyhyesti sanottuna kaikki. Unioni on luotu perusperiaatteiltaan nimenomaan talouden sekä rahan ja työvoiman vapaan liikkuvuuden varaan. EU:n ei ole tarkoituskaan toimia Suomen, Kreikan tai unionin kansalaisten hyväksi. Sen tarkoitus on vain ja ainoastaan hyödyttää suuromistajia ja heidän etujaan.

Yksi Euroopan unionin aikaansaama asia meillä Suomessakin on kilpailutuslainsäädäntö. Nykyään kaikki julkisen sektorin suuremmat hankinnat tulee kilpailuttaa ja ottaa halvin tarjous vastaan. Valitettavasti tässä asiassa joskus hinta- laatusuhde on hyvin ilmeinen. Laadun kannalta useammin pieni paikallinen yritys olisi parempi, mutta koska suurkansallinen firma hoitaa homman halvemmallla on kunnan tai kaupungin pakko valita heikompi laatu säästöjen saamiseksi. Toki usein alkuperäinen hinta sitten kohoaakin kustannusten yllättäen noustessa, mutta sopimus on jo tehty ja lopputulos saattaa olla kalliimpi.

EU:n aiheuttaman vapaan taloudellisen liikkuvuuden myötä myös ihmiset ja työvoima liikkuvat vapaasti. Sinänsä en henkilökohtaisesti vastusta vapaata liikkuvuutta. EU:n alueella sillä kuitenkin on myös varjopuolensa. Työvoiman vapaa liikkuvuus on heikentänyt huomattavasti työehtoja ympäri Eurooppaa. Jokunen vuosi sitten keskusteltiin siitä, kuinka työpaikat viedään Suomesta halpatuotantomaihin. Nykyään myös Suomessa olevat työt teetetään halvemman työvoiman maista tulevilla työntekijöillä. Eurolla töitä tekevät raksaduunarit ovat arkipäiväinen näky ympäri Suomea. Vika tässä tapauksessa ole työntekijöiden, eikä heitä pidäkkään tästä syyllistää, vaan yritysten, jotka tällä tavoin kiertävät törkeästi suomalaisia työehtosopimuksia.

EU:n ongelma on sama kuin ylipäätään koko nykyisen talousjärjestelmämme. Se on jo lähtökohdiltaan täysin mätä ja epäinhimillinen. Tämän takia minun mielestäni on turhaa puhuakkaan siitä, kuinka EU:ta täytyy ”parantaa”. Fakta on se, että niin EU kuin kapitalismi tulee kaataa joko sisältä tai ulkoapäin ja luoda uudet yhteistyömahdollisuudet, jotka huomioivat ensisijaisesti ihmisen eivätkä rahaa. Rahan valtaa vastaan, paremman, ihmisläheisen Euroopan puolesta.

Kolmas kehysriiihi toden sanoi

Poliittisten ihmeiden aika ei ollutkaan ohi. Tuoreiden uutisten mukaan Vasemmistoliitto on päättänyt jättää hallituksen kehysriihissä tehtyjen päätösten vuoksi. Kehysriihessä päätettiin alustavasti mm. jäädyttää tukien korotukset, jättää indeksitarkistukset verotukseen tekemättä ja  leikata lapsilisiä. Suurena myönnytyksenä Kokoomu suostui kosmeettiseen pääomaveron korotukseen.

Helppoa olisi ja mieli tekeekin hieman sanoa, että mitäpä me täällä nurkassa ollaankaan pari vuotta huudeltu. Hallitus on koko toimikautensa ajan harjoittanut politiikkaa joka on hyödyttänyt rikkaita ja kohdistunut pahimmin vähempiosaisiin. Hyvä asia tietenkin, että tämä asia valkeni myös Vasemmistoliiton johdolle, eikä se enää alkanut kahden viime vuoden tavoin julistamaan kehysriiheä vasemmiston torjuntavoitoksi.

Mitä tämä tulevaisuudessa tarkoittaa en osaa sanoa. Rehellisesti sanottuna oma luottoni Vasemmistoliittoa kohtaan on sen verran heikolla tasolla, ettei se luultavasti heti tule kohoamaan.Yksi puoli asiassa on myös se, että nyt oli todellakin viimeinen hetki lähteä hallituksessa. EU-vaalit ovat oven takana ja eduskuntavaaleihinkin vain vähän yli vuosi.

Tiedän kyllä henkilökohtaisesti myös sen, että Vasemmistoliitossa hallituksessa olo on ollut kiistakapula. Jo hallitukseen lähtiessä hyvin suuri osa puoluevaltuustosta äänesti vastaan. Lisäksi Markus Mustajärvi ja Jyrki Yrttiaho erotettiin eduskuntaryhmästä jo hallitustaipaleen alussa. Luultavasti hallituksesta lähteminen yhdistää taas Vasemmistoliiton kenttäväen.

Kuitenkin politiikka on kuin parisuhde. Siinä on turha vatvoa menneitä, ainakaan pidemmän päälle se ei hyödytä, vaan tulee katsoa kohti tulevaa. On siis alettava luomaan uudestaan vasemmistolaista yhteistyötä ja noustava vanhoista vallihaudoista. Niin kauan kuin Suomen vasemmisto ei pysty yhteistyöhön, ei meille ole tulevaisuutta. Jätetään menneet taakse ja suunnataan katse kohti tulevaa.

Ihmisten hyvinvointi ei ole bisnes

Osallistuin viime viikonloppuna Kemissä järjestettyyn Porvari peli poikki -kiertueen paneeliin otsikolla "Yksityistäminen=palveluiden tuho?". Keskustelu toi esiin paljon ajatuksia ja erilaisia näkökantoja yksityistämiseen liittyen.

Yksityistäminen tuntuu nykyään olevan arkipäivää ympäri Suomea ja Eurooppaa. Kunnan ulkoistavat palveluitaan, yrityksetkin hankkivat monia työntekijöitä, vaikkapa siivouksen ja puhtaanapidon osalta alihankkijoilta. Kuntien kohdalla kilpailutus kuitenkaan, pyrkimyksistä huolimatta, aina säästä kustannuksissa. Hyvänä esimerkkinä vanha blogitekstini liittyen Hyvinkään terveyskeskuksen päivystyspalveluiden ulkoistamiseen. Käytännössä kilpailutuksen johdosta jonot päivystykseen pitenivät vähäisten työntekijäresurssien ansiosta ja kunnalle lysti maksoi 2 miljoonaa euroa enemmän verrattuna itse tuotettuun palveluun. Materiaalia paneeliin etsiessäni vastaani tuli myös Taloussanomien uutinen vuoden 2012 lopusta, jonka mukaan haudankaivuupalvelujen ulkoistaminen Kuopion seurakunnassa ISS palveluille nosti haudankaivuun hintaa yli 100 prosentilla vuoden aikana.

Miksi sitten yksityistämiseen on kunnissa niin kova vimma, vaikka se ei usein tuokaan säästöjä? Yhtenä syynä voidaan nähdä se, ettei esimerkiksi julkinen terveydenhuolto pysty kilpailemaan palkkauksen tasossa verrattuna yksityisiin toimijoihin. Tämä ohjaa monet ammattilaiset yksityisen puolen ammattilaisiksi paremman palkan perässä. Erityisesti pienillä paikkakunnalla tämä johtaa siihen, ettei omia avoimia työpaikkoja saada täytettyä ja palvelu on pakko ostaa yksityiseltä alihankkijalta.

Yksi puoli siinä, miksi pienemmät kunnat eivät saa työntekijöitä palkkalistoilleen, on se, että  nuoret vasta valmistuneet harvemmin ainakaan helposti muuttavat toiselle paikkakunnalle, etenkään jos paikkakunnalla ei ole paljoakaan palveluita. Itsekkin jos opiskelujen jälkeen pitäisi (tai työn saannin kannalta pitää) ajatella pienelle paikkakunnalle muuttoa, painaisi vaakakupissa moni asia kuten peruspalvelujen, viihteen ja muun paikkakunnan kulttuurisaannin tarjonnan suhteen.

Toki pienet kunnat eivät ole ainoita, jotka ulkoistavat ja yksityistävät omia palveluitaan. Tätä tekevät myös hyvin monet isot kaupungit, edellä mainitsemani Hyvinkää hyvänä esimerkkinä. Suurissa kaupungeissa kyse ei varmastikkaan ole rahasta tai sen puutteesta. Etenkin, kun joissain tapauksissa ulkoistaminen on kalliimpaa.

Mikä sitten pohjimmiltaan on syy yksityistämisbuumiin? Nykyinen kilpailua ja sen tärkeyttä korostava järjestelmämme. Hyvin monissa suurissa kaupungeissa Kokoomus ja muut suuret puolueet ajavat läpi ulkoistamistoimia. EU-direktiivit määräävät, että tiettyä rajaa suuremmat hankinnat tulee aina kilpailuttaa yleisesti unionin alueella.

Yhtenä vaihtoehtona useissa kunnissa ovat myös erilaiset palvelusetelijärjestelmät, eli kunta tarjoaa tietyn maksun palveluista, ja asiakas voi itse maksaa enemmän yksityisen palvelun saannista. Usein yksityinen palvelu on parempilaatuista. Valitettavasti siihen ei kuitenkaan kaikilla ole varaa. Palvelujen hankkiminen yksityiseltä puolelta johtaa useat kaupungit ja kunnat tilanteeseen jossa palvelunsaajat ovat kahdessa eri kerroksessa: ne jotka saavat kunnan tarjoamaa peruspalvelua, ja ne, joilla on varaa maksaa omista, tasokkaammista palveluistaan.

Yksityistämisessä ja ulkoistamisessa harvemmin on kyse rahasta, tai ainakaan konkreettisesti säästöjen saamisesta. Kyse on pikemminkin ideologiasta. Itse en kuitenkaan näe, että ihmisten palvelut ja etenkään hyvinvointi olisivat bisnestä.Hyvinvointia ei voi rahassa mitata. Siksi laadukkaiden palveluiden saanti on taattava kaikille tulotasosta riippumatta.

Natottamisen juhlaa

Viime viikkoina uutisten ykkösaiheena eri kanavilla on ollut Ukrainan tilanne. Siitä näyttää olevan tulossa myös yksi keskeinen eurovaalien teema. Aiheesta on tehty jo monia hyviä kirjoituksia, ja esimerkiksi SKP:n kannanotto asiaan viime viikolta kokoaa hyvin omatkin ajatukseni asian suhteen.

Asiaan liittyen, etenkin tämä viikon aikana  näyttää Nato-keskustelu taas nostaneen päätään Suomessa. Ja syy natottamiseen on mikäpä muukaan kuin tuttu Venäjä-kortti. Eri blogikirjoituksissa ollaan esitetty, että Ukrainan kriisi on osoitus siitä, kuinka vaarallinen ja arvaamaton suuri karhu on, ja kuinka nopeasti tilanne voi kärjistyä. Omaa vettänsä myllyyn ovat lisänneet myös eri valtamediat, erityisesti Ilta-Sanomat joka esittää sivustollaan kuvia karjalan kannaksella tapahtuvista sotaharjoituksista. Myös eri lehdet ja MTV ovat kysyneet viime päivinä mielipiteitä siitä, onko ihmisten suhtautuminen Venäjään ja sen kannalta Suomen turvalllisuuteen muutunut.

En halua enkä tule puolustelemaan Venäjän toimintaa kriisin hoidossa. Kuitenkin jo edellämainitsemani SKP:n kannanottokin huomauttaa, ettei kriisissä ole kyse ainoastaan Venäjän turvallisuudesta tai Putinin "hulluudesta", vaan Ukraina ja erityisesti Krim on tällä hetkellä EU:n ja Venäjän välisen valtataistelun ilmentymä. Samalla toki myös USA haluaa osallistua tähänkin välienselvittelyyn. Suomessa media on yleisesti asettunut Ukrainan nykyhallituksen puolelle, johon kuuluu myös fasistinen Svoboda puolue kuuluu, jonka Iltalehti näytti ensimmäisenä valtamediana huomaavan.

Saman aikaan kun Svoboda ja muu hallitus syyttää Venäjää vähemmistöjen alistamisesta Krimillä (jota en kiellä enkä hyväksy), toimii hallitus tai ainakin hiljaisesti hyväksyy kommunistien vainon eripuolilla Ukrainaa. Esimerkiksi muutama viikko sitten kommunistisen puolueen puheenjohtajan talo tuhopoltettiin. Myös USA ja EU katsovat asiaa läpi sormien tukiessaan Ukrainan nykyhallintoa. Kyseessä on taas kriisi, jossa kumpikaan osapuoli ei ole toistaan parempi.

Mitä Suomen tilanteeseen tule, en näe, että meidän tilanteemme Venäjä-suhteiden kannalta olisi olennaisesti muuttunut. Natottajien on toki helppoa ratsastaa kriisin aallonharjalla ja vaatia Suomea liittymään Natoon. Itse en kuitenkaan näe siihen syytä. Konflikti on Venäjän ja Ukrainan/EU:n välinen asia. Toki Suomi on osapuolen kriisiin EU:n kautta, mutta puheet siitä, että Venäjä hyökkäisi Suomeen on täyttä hysterian nostatusta. Suomessa ei ole mitään, miksi Venäjä tänne haluaisi hyökätä. Yksi kriisiin osasyy tällä hetkellä on se, että osa Eurooppaan tulevasta Venäjän maakaasusta kulkee nimenomaan Ukrainan kautta, ja maan tilanne on tämän takia tärkeä suurvaltapoliittinen ja taloudelinen kiistanaihe.

Jos Suomi liittyisi Natoon,  se todennäköisesti vain huonontaisi suhteitamme Venäjään. Jos vieressämme asuu arvaamaton suurvalta, miksi tarkoituksellisesti ärsyttää sitä Natoon liittymisellä? Puheet Natosta pitäisi lopettaa ja alkaa etsimään aidosti ulospääsytietä nykyisestä kriisistä.

Sote-soppa

Eduskunta aloitti viime viikolla kohutun sosiaali- ja terveysuudistuksen, tuttavallisemmin Sote-uudistuksen käsittelyn. Hallitus on ehdotuksessaan linjannut, että uudistuksen ansiosta Suomeen tulisi sairaanhoitoalueita jossa palvelut jaettaisiin uudella tavalla. Käytännössä peruspalvelut, kuten terveyskeskuksia olisi oikeus ylläpitää vähintään 20 000 ihmisen kunnissa, tätä pienemmät olisivat riippuvaisia keskuskunnan palveluista, erikoissairaanhoito ja muut haastavammat palvelut siirrettäisiin suurten kaupunkien ja keskusten huolehdittavaksi.

Uudistus on tavallisen kansalaisen kannalta täysin järjetön. Jyrki Kataisen laskuopin mukaanhan uudistus parantaa palveluja ja niiden saantia yksittäisen kansalaisen kannalta. Omien laskujeni mukaan, jos esimerkiksi yhdellä lääkärillä hoidettavien potilaiden määrä tuplaantuu, vähenee käytännössä potilaan saama lääkäripalvelu ajallisesti puoleen. Käytännössä myös matka erikoissairaanhoidon, pienemmillä paikkakunnilla tavallistenkin terveyskeskuspalvelujen äärelle pääsy hankaloituu, ja matkat pitenevät. Tämä taas nostaa erityisesti vanhemman väestön kuluja esimerkiksi taksipalvelujen käytön osalta.

Valitettavasti uudistuksen vaikutukset voidaan nähdä jo osassa Suomea. Esimerkiksi Kainuussa lähes kaikki terveydenhuoltopalvelut on keskitetty Kajaaniin. Kainuun pienemmillä paikkakunnilla ei käytännössä ole mahdollisuutta hoitaa normaalia flunssatapausta pahempaa sairautta, ja näidenkin takia terveyskeskukseen pääsee hyvin heikosti henkilökunnan vähäisen määrän vuoksi. Yöpäivystys tapahtuu pelkästään Kajaanissa. Varmaan Kajaanilaisen kannalta ajatus ei sinänsä ole paha, mutta kun ajatellaan vaikkapa Suomussalmen Hossassa asuvaa ihmistä, jolla päivystykseen on matkaa 200 kilometriä maantietä pitkin, niin sairauskohtauksen sattuessa ei paljon naureta. Etenkin jos nyt Suomussalmella sattuu ambulanssia olemaan lähettyvilläkään.

Tämä on Kainuussa käytännön elämää jo nyt. Hallitus haluaa toimillaan ajaa saman käytännön joka puolelle Suomea. Samaan uudistukseen toki linkittyy myös kuntauudistus, joka keskittää palvelujen lisäksi myös päätöksen tekoa.

Tämä suunta on täysin väärä. Jossain tapauksilla hallitus leikki ihmishengillä kaavaillessaan sairaanhoidon keskittämistä. Palveluja pystytään aina hinnoittelemaan, ihmishenkeä ei!

(Teksti julkaistu alunperin SKP:n kommunistiblogissa 6.3.2014)